Teboil-yrittäjien ahdinko
– miksi syytön kärsii ja miksi autoilijaa vihataan?
Teboilin huoltoasemayrittäjät jotka ovat usein suomalaisia perheyrityksiä ovat ajautuneet sietämättömään tilanteeseen. Yhdysvaltain uudet pakotteet venäläistä Lukoilia vastaan ovat johtaneet Nesteen polttoainetoimitusten keskeytykseen 22.10.2025 ja uhkaavat jäädyttää maksuliikenteen 21.11.2025 mennessä. Tämä vie elinkeinon monelta yrittäjältä, jotka ovat jo valmiiksi kärsineet Venäjän käymän sodan laukaisemista aiemmista pakotteista ja boikoteista.
On väärin, että syyttömät yrittäjät ja jopa Teboililla tankkaavat autoilijat joutuvat kantamaan seuraukset täysin syyttöminä tilanteeseen.
Moni yrittäjä perusti Teboil-asemansa vuosia sitten, osa vasta hiljattain, luottaen vakaaseen franchise-sopimukseen. Esimerkiksi Alajärven Teboilin intialaislähtöinen perheyritys aloitti vain pari vuotta sitten, eikä kukaan osannut ennakoida että pakotteet iskisivät näin rajusti. Vuonna 2022 alkanut sota Ukrainassa johti Teboilin boikotteihin Suomessa, kun kuluttajat alkoivat vältellä asemia venäläisen omistuksen vuoksi. Myynti romahti ja yrittäjät, kuten Kouvolan Teboilin Matti Kulhelm, kertoivat liikevaihdon pudonneen jopa 30–50 % jo tuolloin. Nyt uudet pakotteet ja Nesteen toimituskatkos uhkaavat lopettaa toiminnan kokonaan, kun polttoainevarastot hupenevat viikoissa ja kassavirta tyrehtyy.
Vastustan jyrkästi sitä, että syyttömiä yrittäjiä rangaistaan suurvaltojen päätöksistä. He eivät ole päättäneet Lukoilin omistuksesta vaan tehneet sopimuksen haluamansa brändin kanssa. Aiemmat boikotit ja pakotteet ovat jo kurittaneet heitä, ja nyt tilanne voi johtaa konkurssiin.
Säälin näitä yrittäjiä, jotka ovat investoineet elämänsä huoltoasemille – kahviloihin, autopesuihin ja tankkauspalveluihin – vain huomatakseen, että heitä rangaistaan toisen valtion toimista. Tämä on todella epäoikeudenmukaista koska tässä ei kärsi vain yrittäjä vaan myös perheen toimeentulo on vaakalaudalla. Mistä leipää pöytään tai uusi työpaikka kun tietää nykyisen työttömyystilanteen. Tässä koko perhe joutuu kärsimään.
Lisäksi kun sosiaalista mediaa seuraa niin moni jopa iloitsee kun Teboil yritys kaatuu ja ihmisten toimeentulo on vaakalaudalla.
"siitäs sai kun veikkasi väärää hevosta" kirjoitti joku Teboilin vihaaja. Tällaista ei vaan voi käsittää. Mitään puolustusta tällä tavalla ajattelevalle ei löydy.
Entä miksi tavallinen autoilija, joka tankkaa Teboililla kohtaa vihaa? Vuoden 2022 boikottien aikaan some ja julkinen keskustelu leimasivat Teboilin asiakkaita "Venäjän tukijoiksi" vaikka moni valitsi aseman vain hinnan, sijainnin tai tottumuksen vuoksi. Esimerkiksi somessa nähtiin viestejä, joissa tankkaajia syytettiin "epäisänmaallisuudesta"
Tämä viha on kohtuutonta – autoilija ei ole syyllinen Venäjän politiikkaan sen enempää kuin yrittäjäkään. Moni suomalainen valitsee Teboilin, koska se on lähin asema tai tarjoaa edullisinta polttoainetta ja hyvää ruokaa matkustaville. Silti heitä moralisoidaan vaikka rahat menevät pääosin suomalaiselle yrittäjälle eivät suoraan Venäjälle.
Turhilta tuntuvat pakotteet ja boikotit vievät leivän yrittäjien pöydästä ja leimaavat tavallisia kansalaisia. Ymmärrän pakotteiden tarkoituksen (toisaalta en ymmärrä kun niistä on ongelmia vain niiden asettajille - ei itse kohteelle) mutta miksi hinta lankeaa pienyrittäjille ja autoilijoille? He eivät valinneet sotaa eivätkä omistajaa. Vaadin päättäjiä – Suomessa ja kansainvälisesti – etsimään ratkaisuja, kuten Teboilin myyntiä suomalaiselle toimijalle, jotta yrittäjien elinkeino pelastuu ja autoilijoita ei syyllistetä.
Perheyritysten toimeentulo ja suomalaisten arki ansaitsevat parempaa kuin pakotteiden ja vihapuheen varjon.
Toivon kuitenkin että tilanne ratkeaa vielä positiivisella tavalla että yrittäjät voivat huokaista ja jatkaa taas normaalia elämää.
Ollaan toistemme puolella ei vastaan. Rakennetaan ei tuhota.
Marjaana Virtanen
Riippuu ehkä siitä miten se vaikuttaa kansalaisten elämään. Jos salaisia EU-sopimuksia jotka Esko Aho hallitukseineen ja eduskuntineen allekirjoitti EU-liittymisen ehtoina, niin ole sitä mieltä että ne pitää saattaa päivänvaloon. Mutta jos ne ovat salaisia kauppaneuvtteluja joissa joku suomalainen yritys myy tuotteitaan ulkomaille ja valtio takaa ostajalle sen että jalosteita tulee riittäväasti ja laatu pitää, niin ne ovat yksikertaisesti yrityssalaisuuksia.
Mutta esim. sotapäiväkirjojen salaisiksi julistaminen, ne olisivat asiakirjoja joiden päivänvaloon tuominen ei pitäisi olla rangaistavaa. Kuten Urkin päiväkirjat.
Salen Salaiset Kansiot by NWO paljastumassa, joten pitää laittaa kansallinen hätätila käyttöön ihmisten silmänlumeeksi.
Ensin vaalivauva, nyt noottikriisi. Mitähän seuraavaksi. Sauli varmaan torjuu maapalloa kohti tulevan marsilaisten hyökkäyksen ja varmistaa näin ultimaallisen ihmisen olemassaolon ja valinta presidentiksi on taputeltu valmiiksi tehdyn käsikirjoituksen mukaan.
”Kansalaisilla on oikeus tietää siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu”, perustelee tekoaan rikollinen Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Esa Mäkinen (vas), mutta unohtaa mainita sen tärkeimmän: MAKSAVILLA.
Valtion turvallisuuteen vaikuttaviensalaisuuksien julkistaminen on MAANPETOS!
Pitäisi aloittaa tutkinta, onko muslimien puolesta suoritettu kirjoittelu maanpetoksellista toimintaa!
Olikos sunnien moskeijakin hesarin ykköstavoite?
hesari pannaan ja nopeasti, sen rahoittajat myös!
”HS-Pravdan mielestä vihapuhe on sen sijaan rikollista, ja sen paljastamiseen HS:n toimitus osallistuu innosta puhkuen. Sen sijaan valtiosalaisuuden paljastaminen ja maan turvallisuuden vaarantaminen ei ole rikollista.”
Nythän viime eduskuntavaaleissa valitsematta jäänyt Reijo Tossavainen puhisee ensin, että HS paljastaa vihapuheen ja heti perään hän puhisee, että ”sen sijaan” eli MUTTA samainen HS paljastaa ”valtiosalaisuuden”. Toisin sanoen Tossavaista harmittaa, että HS paljastaa asioita! Ihmeellistä logiikkaa, mutta mitäpä voikaan edellyttää pudonneelta kansanedustajalta, joka esim. vihaa isänmaamme toista kansalliskieltä eikä tunnusta vihapuhetta rikolliseksi.
Korjaus Pekalle: En ollut ehdolla viime vaaleissa. Muilta osin epäasiallinen kommentti jääköön kommentoimatta.
Hesari on perseestä!
”kansalaisilla on oikeus tietää siitä mitä yhteiskunnassa tapahtuu”.
Toikin on hesarilta niin törkeää vääristelyä ja hurskastelua. Helvetin viherpunikit.
Vuoden 1994 jälkeen kaikki on perustunut pelkkään kusetukseen -tämä tapaus on vain säälittävä yritys peitellä suurempia rikoksia.
Puolustusvoimat korjaa nyt sitä mitä on kylvänyt. Armeija on myös lähtenyt mukaan siihen hömppään mitä valtamediat ovat pakottaneet monet instituutiot. On somemajureita jotka hölöttävät somessa puolustuvoimien salaisuuksia. On homorummutusta ja kantahenkilökunta kulkee homomarsseilla ja saa naurunalaiseksi koko laitoksen. Medialle on annettu liikaa valtaa ja nyt itketään aamulähtyksissä toimittajan kohtelua joka on paljastanut sotilastiedustelun salaisuuksia, TYTTÖ haukkasi liian ison palan. Vielä paljastuu se syväkurkku jonka toiminta lähentelee maanpetturuutta. Veikkaan että on joku monikulttuurinen lahja suomen puolustusvoimille. Sotaoikeus on saletti ja tuomio on vuosia linnaa. Hesari on munannut maineensa lopullisesti maanpetturimaisella toiminnalla ja syitä voi vain arvailla. Puolustuvoimien olisi myös aika siivota nurkkansa ettei vastaavaa enää tapahdu vaikka pahaa pelkään että sinne on soluttatutunut vahva joukko maanpetturita. Poliisilla on vastaava ”ongelma” Tämähän menee juuri käsikirjoituksen mukaan, hajaannus leviää myös valtion instituutioihin.
Tässä tulee taas kerra esiin se itseriittoinen (vai onko se sisäsiittoinen) moraalimittomuus, mikä on nykyisessä mediassa: Me olemme aina oikeassa, me emme tee virheitä, meitä ei saa kritisoida – jos kritisoidaan, niin viimenen sana on aina meillä. Jos joku julkeaa esittää paheksuntaa ja kritiilkkiä tätä kaikkien asioiden julkistamisen journalismi-pornoa vastaan, niin tulee vastaan täysilaidallinen tulta koko mediaporukan taholta taikasanoilla: avoin julkisuus, sananvapaus, vallanvahtikoira, lähdesuoja jne.
Tässä Hesarin tapauksessa kysymys on siitä, että HS julkisti demokraattisten elinten (eduskunta jne) säätämien lakien perusteella tehjen päätöksien mukaan salassa pidettäviä asioita. Niiden tietojen saamisen taustalla on rikos. Jos normaali kunnon kansalainen saa tietoonsa asioita joiden taustalla on ilmiselvä rikos, niin hän kertoo siitä viranomaiselle. Tämä menettely pitäisi olla ymmrrettävissä myös ainakin päätoimittajan tasonkin vajaalla käsityskyvyllä – toimittajien älykkyysosamäärä ei siihen riitä. Mitä teki HS ? Se teki ja julkaisi asiasta lehtijutun – miksi ? Palveleeko se isänmaan etua tai rikosten torjuntaa ja selvitystä?
Siis HS tekee liiketoimintaa tukemalla ja peittelemällä isänmaata vahingoittavaa rikollista toimintaa. Seuraa aiheellinen kysymys HS:n päätoimittaja Kaius Niemelle: Mitä muita rikollistoiminnan aloja (rahanpesu, huumekauppa, prostituutio ??) Hs tukee salailemalla ja peittelemällä niiden ilmituloa viranomaisilta ? Toivon, että isänmaalliset ihmiset äänestävät jaloillaan eli sanovat irti HS:n tilaukset.
[…] https://www.nykysuomi.com/2017/12/17/helsingin-sanomat-otti-oikeuden-omiin-kasiinsa-ja-vaaransi-maan… […]