Mainos:

Helsingin huumepoliisin Blogi: Neljän kaveruksen suunnitelma ei mennytkään putkeen

Päivitetty 2.3.2017, Julkaistu 15.1.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Kaupungin varjoja -blogi: Ei mennyt niin kuin Strömsössä.

Neljä jo pitkään toisensa tuntenutta kaverusta mietti kuumeisesti, että mistä palkan päälle saisi elämiseen hieman lisätuloja. Kaverit olivat kaikki säännöllisessä päivätyössä, mutta kuukausittaiset kulut pitivät mattia aika usein kukkarossa. Kenelläkään kaveruksista ei ollut mainittavaa rikostaustaa ja muutenkin miehet olivat aivan tavallisia lapsistaan huolehtivia perheenisiä.


Kahdella kaveruksista oli ollut hieman harrastustoimintaa kannabiskasvien kasvattamisen saralta ja näistä kokemuksista tämä kuningasidea sai lopulta alkunsa. Miehet päättivät ostaa huonokuntoisen talon läheltä pääkaupunkiseutua, mutta kuitenkin sopivan syrjästä kaupungin valoista ja metelistä. Suunnitelmana oli, että kun talo on hankittu, niin se muutetaan aluksi kannabiskasvattamoksi ja sadoista saaduilla myyntituloilla talo kunnostetaan edelleen myytävään kuntoon. Talosta saatu myyntivoitto olisi laillista rahaa ja rikollisella toiminnalla hankittu raha on pesty puhtaaksi.

80-luvun puolivälissä syntyneistä kaveruksista kahdella oli vielä luottotiedot kunnossa, joten pankista saatiin hieman yli 50 000 euroa. Sopiva talokin löytyi Porvoon seudulta ja lainasta jäi sen verran yli, että viljelykseen tarvittavat kasvatusvälineet ja cannabis sativa -taimet saatiin hankittua. Taimet laitettiin kasvamaan talon päärakennukseen ja viherpeukaloveljekset jäivät odottamaan sadon valmistumista. Muutaman kuukauden kasvun jälkeen oli sadonkorjuun aika ja valmis tuote saatiin markkinoille.

Mainos:

Kahdella kaverilla oli suhteita käyttäjiin ja aika nopeasti koko sato saatiin kaupaksi.

Lähes kaikki saadut tulot sijoitettiin talon korjauksiin ja uuden kannabisviljelmän perustamiskuluihin. Alun perin oli jo sovittu, että kaksi miehistä hoitaa kukintojen myynnin. Yksi miehistä toimi kirjanpitäjänä ja yksi säilytti myynnistä saatuja rahoja.


Kaikki meni aluksi hienosti. Kannabiksen myynnistä saaduilla euroilla korjattiin kiinteistön kattoa, maalattiin ulkoseinät, tehtiin porakaivo ja korjattiin ovet, ikkunat, rännit, viemärit sekä hankittiin kaikenlaista tarviketta ja muuta pikkukilkettä. Viranomaiset arvioivat myöhemmin, että rahaa saatiin huumekaupasta 90 000–100 000 euroa ja kannabis sativa -kasvin kukintoja myytiin parin vuoden aikana 8,6 kiloa.

Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan. Talossa ja sen ulkorakennuksessa ehdittiin kasvattaa kuusi eri satoa ja rahaa kannabiksen myynnistä tuli ovista ja korjatuista ikkunoista. Yksi ryhmän puutarhureista kasvatti kuitenkin myös kotonaan muutamaa kasvia ja poliisit kävivät niittämässä tämän sadon. Kasvattajalta löytyi muun muassa erilaisia kuitteja ja muita asiapapereita, joista kävi ilmi, että Porvoossa sijaitsevaan kiinteistöön oli hankittu tavaroita, jotka viittasivat kannabiksen kasvatukseen.

Kotietsintöjen ja kuulustelujen jälkeen juttu ja sen laajuus alkoi selvitä pikkuhiljaa poliiseillekin. Esitutkinnan aikana löydettiin muutama kasvuvaiheessa oleva viljelmä ja käteistä rahaakin takavarikoitiin yli 20 000 euroa. Porvoon talo otettiin takavarikkoon ja miehet tuotiin pahnoille. Jotain korvauksiakin on käräjiltä tulossa.

Lähde: Helsingin poliisi

4,674 total views, 3 views today

detroit lions out of playoffs after controversial call during wildRalph Wenzel was a star offensive guard in the late 1960s and early 1970s, his job to prevent the opposing defence hurting his quarterback. In the end it was he who suffered. Farting seems to vary according to the situation and your current company, so ask ahead of time. Lighting the fart cheap oakleys sunglasses is frowned upon in almost all provinces.. Joe Flacco and the 2008 Baltimore Ravens came out of nowhere finishing 11 5 and winning 2 playoff games before finally succumbing 23 14 to the Pittsburg Steelers in the AFC Championship Game. Nobody and I mean nobody could have predicted cheap nfl jerseys Flacco's success as he clearly demonstrated that he has the mo jo and leadership qualities necessary to be a success in the NFL. We don't know what those statistics mean just from the reading of them that way. And to your initial point, we sure as heck have no idea how they compare to other statistics nationally. Point your lead shoulder at the target and keep it closed. Put your plant foot perpendicular to the target. I think the number will be more around 800,000 for online viewers. The mobile numbers are Fake Oakleys harder to estimate without knowing how many people subscribe to the NFL application on Verizon.. Sports can teach a lot of positive things to kids. It just seems strange to me that, at a certain level, we stop caring about those positive things unless Cheap NFL Jerseys China they directly contribute to winning. This stage usually covers a girl cheap jerseys aged 12 or 13 (though any girl between the ages of 9 and 15 could also pass through this stage). By this stage in development, menarche will occur for seven out of 10 girls [source: LiveStrong]. I actually initiated my position in EA in late May and have been pretty happy with the purchase thus far. So far, I'm up 7.8% on an annualized basis, but will not purchase shares until they get below $69, because I believe that is where it offers additional value. As managers and parents entered the suite for last minute touch ups, Rashan even went as far to remove his tie and offer to match it up href="http://cheapjerseysupply.com/" target="_blank">cheap jerseys for a man looking for a quick solution. A few ladies who were in the room helped make the final decision for another look thus saving Rashan from disrupting his personal style. He likes to make every session a journey, rising at 3.45am on a normal workday to fine tune his plans (and fit in his own daily workout). It's been this way ever since Peterson, who is 49, first got into personal training, a development which turns out to have happened by Cheap Football Jerseys accident..
Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

3 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Timo huovinen
Timo huovinen
9 years ago

Eipä ole helsinginhuumepoliisin pisneksetkään menneet putkeen vaan putkaan.

Hoh hoijaa
Hoh hoijaa
9 years ago

Jos näitä kasvattajia miettii niin ei ne kyllä taida olla ihan tervimmästä päästä. Jos ne olisi uhranneet saman energiamäärän työntekoon (esim. rempanneet rakennuksia) niin voitoo olisi ollut jopa suurempi kuin oletetussa skenariossa. Nimittäin, samassa ajassa kaverit olisivat ehtineet remppaamaan kolme- neljä taloa. Ja kaikkien yhteenlaskettu myyntivoitto olisi ollut suurempi.

Ei pidä lähteä kikkailemaan jos ei osaa.

Juha
Juha
9 years ago

Kaikkia cannabis kasveja nykyään kutsutaan sativaksi poliisin ja/tai lehdistön tasolla. Eikö kellään tule mieleen että voi myös olla indica tai hybrid laatuja. LOL

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu 6.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.