Mainos:

Hallitus satsaa 2,5 miljoonaa euroa ”Ruotsin tyyppisen lähiöongelman” torjumiseksi

Julkaistu 31.8.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Hallitus on päättänyt lisätä 2,5 miljoonan euron määrärahan poliisin ennalta estävään toimintaan vuodelle 2019. Lisärahalla puututaan lähiöiden turvallisuuskehitykseen ennen kuin ongelmat kärjistyvät. Asiasta päätettiin budjettiriihen yhteydessä. Poliisin ennalta estävään toimintaan annettu lisäraha kohdennetaan erityisesti lähiöpoliisi- ja Ankkuritoimintaan.

Lähiöpoliisit toimivat yhteistyössä muiden viranomaisten, alueen yhteisöjen ja asukkaiden kanssa. Ankkuritoiminnassa on kehitetty monialaisia poliisin, sosiaalityön ja terveydenhuollon voimavaroja yhdistämällä nykyistä tehokkaampia menetelmiä syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseksi.

- Ruotsin tyyppisen lähiöongelman leviämisriskin kiistäminen olisi naiivia. Siksi tartumme asiaan ennaltaehkäisevästi. Yksi selvä oppi on, että oikeusvaltion on oltava vahvasti läsnä. Lähiöpoliisista on hyviä kokemuksia esimerkiksi Turun Varissuolta. Poliisin ja sosiaalityöntekijöiden yhteiset ankkuritiimit ovat jo saaneet aikaan tuloksia nuorten syrjäytymiskierteen katkaisemisessa eri puolilla maata. Tähän on panostettava lisää, sisäministeri Kai Mykkänen toteaa.

Hallitus ei erittele mistä mainitut "Ruotsin tyyppiset lähiöongelmat" johtuvat tai tarkalleen kuinka niiden leviäminen voitaisiin estää ilman, että tapahtuu "gettoutumista" ja ongelmat keskittyisivät voimistuneina yksittäisille alueille. Ruotsin lähiöongelma on räjähtänyt käsiin ja esimerkiksi Malmön lähiöissä pommit, ammuskelut ja mellakointi ovat muuttuneet arkipäiväksi.

Lähde: Sisäministeriö

Mainos:
Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

17 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Putte
Putte
8 years ago

Voisi tämän lukea niinkin, ettei hallitus ymmärrä ongelman vakavuutta ja tekee hyvin vähän asian eteen. Ruotsin tiellä ollaan siis vahvasti.

Pelle Peloton
Pelle Peloton
8 years ago

En pidä Ruotsin poliisia toimintakyvyttömänä ja ymmärtämättömänä ja selvästi Suomen poliisia heikompana.
Siispä 2,5 miljoonaa on turha sijoitus, ellei myös lakeja muuteta. Päin vastoin rahaa säästyisi, jos turvapaikka myönnettäisiin ehdollisena ja pienestäkin rikkeestä seuraisi karkoitus.

Ei nyt höynäytetä itseämme
Ei nyt höynäytetä itseämme
8 years ago
Reply to  Pelle Peloton

Öö tai jos ei myönnettäisi edes niitä turvapaikkoja, sillä eihän suurin osa tähänkään asti tulleista ole olleet mitään oikeita turvapaikan hakijoita.

Oi kun typerää
Oi kun typerää
8 years ago

Paskanmarjat toi on vain kokkareiden julkisuuskuvan kiillotusta. Riittävästi, kun tota ainesta tulee ei lähiöpollarit auta pätkääkään, no sit nekin joutaa kyttään ja sakotteleen tavallisia suomalaisia pikku liikennerikkeistä ja vaikka vihapuheesta.

ajatuksia vain
ajatuksia vain
8 years ago

Kun nyt joka tapauksessa on niitä lähiöiden kaveriporukoita (potentiaalista jengikäyttäytymistä) niin JOS lähiöpoliisi liikkuisi, vaikka pyörillä ja jalkaisin, ja niin että toimintaan liittyisi aktiivinen henkilöllisyyksien selvittäminen, niin että poliisi sitten jatkuvasti moikkailisi niitä porukan jäseniä nimeltä kutsuen niin se estäisi varmasti häiriökäyttäytymistä kun tyypit tietävät että heidät tunnistettaisiin alta aikayksikön.
Tämänlainen toiminta ei kuitenkaan ole mahdollinen edes lain puitteissa (poliisin ylläpitämä henkilörekisteri) joten vähän tehottomaksi jää.
Taitaa olla nuorisotyöntekijät ketkä kantavat suurimman taakan.

Pitäisi varmaan myös luoda spessuluokkia&-kouluja niille rauhattomille spessutapauksille ja myös korottaa pakollinen kouluvelvollisuus tyyliin 19 ikävuoteen tai 9+1 hyväksytysti suoritettuun koulutusvuoteen/koulutusmodulivuoteen(ulkomailla suoritettu myös ok). Heikompilahjaiset saisivat tarvittavan tuen (ja vakauttavan arjen) 19v:een asti ja normeilla menis samaa rataa kuin ennenkin.

Acc
Acc
8 years ago

Hallituksen toimet ovat oireiden peittelyä. Nyt tarvitaan toimia, jotka poistavat oireiden syyn. Lisämääräraha tässä tapauksessa on kuin kivun tunteen poistava särkylääke.

Ongelman olemassaolon kieltäminen ei poista ongelmaa, vaan pahentaa sitä.

Jos vene vuotaa, ratkaisu ei ole isompi äyskäri ja ahkerampi äyskäröinti.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago
Reply to  Acc

Ongelma eivät ole lähiöt vaan valtaapitävien maanpetturien pitämät avoimet rajat VALEPAKOLAISILLE, joita on vähintään 95% kaikista maahantunkeutuneista.

”YK:n raportin mukaan alle 3 % vuonna 2016 Italiaan Välimeren yli tulleista turvapaikanhakijoista pidettiin oikeina pakolaisina.”,
https://www.nykysuomi.com/2017/04/26/alle-3-valimeren-yli-italiaan-tulleista-pakolaisista-sai-turvapaikan/

Perinteinen kysymys
Perinteinen kysymys
8 years ago

Olisi mukava tietää mitä nuo ”lähiöpoliisit” tekevät? Taannoin vanhainkodeista vietiin lämpimät ruat pois sen vuoksi kun Sipilä halusi säästää 60 miljoonaa. Kuka muistaa? Viime syksynä.

No, sen lisäksi että matujen vuoksi maahamme on syntynyt uusi sosialituilla elävä pummiryhmä, täytyy niihin pumpata entistä enemmän rahaa ja nyt poliisin momentilta.

Kaikille olisi ollut paljon parempi jos matuja ei olisi aluperinkään päästetty eurooppaan. Euroopan valkoinen väestö eläisi täälä kuten tähänkin asti. Turkki vaatisi eu-jäsnyyttä ja se torpattaisiin kuten ennenkin. Muslimiteivät riehusi euroopassa eivätkä Ruotsissa. Ja kaikki terrori-iskut olisivat jääneet tekemättä.

Kun tätä kokonaisuutta miettiin niin ei voi kuin ihmetellä. Lahoa hajoavaa venettä korjataan naulaamalla. Vaikka kaikki lahot osat pitäisi poistaa ja vaihtaa tuoreisiin valkoisiin lautoihin.

Jeppes
Jeppes
8 years ago

”Ankkuritoiminnassa on kehitetty monialaisia poliisin, sosiaalityön ja terveydenhuollon voimavaroja yhdistämällä nykyistä tehokkaampia menetelmiä syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseksi”

Luulevatko nämä ruudinkeksijät todellakin keksineensä jotakin uutta ja toimivaa? Tuota on yritetty jokaisessa maassa johon on päästetty eräät poliisia, sosiaalityöntekijöitä sekä terveydenhuollon työntekijöitä avoimesti halveksuvat ryhmät pesiytymään. Ne eivät välitä lässytyksestä eivätkä ymmärrä sitä, koska ainoa kielensä on vaatimukset, uhkailu ja väkivalta murhiin saakka.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Migri on tehnyt 2015 jälkeen 260 000 myönteistä päätöstä ja porukkaa valuu thä Tornion kautta kuin karvaköyttä useamman sadan jihadistin kuukausivauhtia. Lisäksi kokoomus, keskusta ja siniset ovat järjestäneet ilmasillan afrikasta Suomeen. VOK-bisness kukoistaa yhä ja vuokra-asunto bisneksestä nauttivat demarit, vihreät, vasemmisto edellä mainittujen lisäksi.. Hallitusta, eduskuntaa ja valiokuntia johtaa kuitenkin elinkeinoelämän herrat jotka tekevät päätökset jotka sitten nuijitaan pöytään. Demokratia on suuri valhe jolla ihmiset pysyvät toistaiseksi nahoissaan. Kokoomus kiirehtiikin sensuurilakeja, kun totuus on alkanut valjeta kansalle.

kkk
kkk
8 years ago

Saatan että sitä ollaan taas aivottomia!
Koko ongelmaa ei olisi jos maahanmuuttopolitiikka olisi järkevää!
EI AINUTTAKAAN SHITHOLE-maasta tulevaa ihmistä länsimaihin.
Voi että on ikävä 80-livun turvallista Eurooppaa!

Minä
Minä
8 years ago

Rauhoitellaan kansaa uskomaan, että monikultti ei tuo ongelmia, kun panostetaan sen ongelmien ehkäisemiseen. Tuohan on itse asiassa tunnustus siitä, että monikultti tuo ongelmia.

No, ihan sama mitä touhuavat lumeeksi. Ei siitä tule muuta kuin sitä samaa kuin muuallakin eli kamalasti vain ongelmia. Olisi maan voinut pitää viihtyisänäkin, mutta suvakit uskovat islaminuskoisten elättien tekevän maan paremmaksi, vaikka yhtä helvettiä siitä on tullut kaikkialla muuallakin.

pöh
pöh
8 years ago

Hienoa! Ongelma ratkaistu!
Nyt ne hallituksen tilaamat 100 000 uutta ongelmatapausta joka kuukausi voi alkaa kävelemään rajan yli.
Kai soijapoika-armeija on jo valmiina laukkuja kantamaan.

juha.
juha.
8 years ago

Irwin Goodman (1943- 1991) lauloi laulussaan, että ”Raha ratkaiseeeeee…”

MUTTA EI TÄTÄ!!!

Ruotsi on juossut päänsä seinään!
Suomi juoksee kans päänsä seinään!!! Siis vielä kovempaa.. Totta kai!
Jos tuo raha käytettäisiin vähäisyydessään määrältään karkotuksiin, se olisi kuin laittaisi rahaa pankkiin!

riippumaton ajattelija
riippumaton ajattelija
8 years ago

Hallituksen prioriteetit kohdallaan?

Poliisi valvoo lakeja ja järjestystä. Onko vihapuhe laissa?
Rahaa löytyy asiaan joka ei ole edes Suomen laissa määritelty.

Huom LISÄRAHAA.

TALOUSELÄMÄ
19.9.2017 11:30

Poliisille tulossa 34,5 miljoonaa euroa lisärahaa vihapuheen ja ääriliikkeiden torjuntaan

Sisäministeriö esittää poliisin määrärahoiksi ensi vuodeksi 720 miljoonaa euroa.

Ministeriö korostaa tiedotteessaan, että poliisille kohdennetaan viime kevään kehyspäätöksen mukaisesti 34,5 miljoonaa euroa erityisesti vihapuheen ja ääriliikkeiden torjuntaan sekä poliisin resurssien turvaamiseksi.

Lisäksi radikalisoitumisen ennaltaehkäisyyn sekä terrorismin ja kyberuhkien torjuntaan päätettiin elokuun budjettiriihessä myöntää 12 miljoonan euron lisämääräraha.

huugo
huugo
8 years ago

Tuo mykkänen on aito suvakki. Ainoa ratkaisu Ruotsin ongelmien välttämiseksi on nopeuttaa palautuksia, käsittelyjä ja tiukentaa sosiaaliturvaa loisijoilta.Vetovoima on suome kohdalta liian suuri ja helsinki ja turku kusi tämänkin täysin. Saavat vuosien myötä korjata tämän ratkaisun satoa levottomuutena ja valtavina autoroihuina, noin aluksi.

Lisäännytään
Lisäännytään
8 years ago

Satsais tuonkin suomalaisiin, esim. äitiysavustukseen.

Harvinainen Muumimuki myytiin ennätyssummalla

Julkaistu 24.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Testiversio "Diving with Seashells" valmistettiin kymmenen kappaletta ja jaettiin Arabian tehtaan henkilökunnalle.

Harvinainen Muumimuki on myyty 46 023 eurolla. Muumimukit rahaksi -verkkokaupan mukaan kyseessä on korkein tunnettu summa, joka Muumimukista on koskaan maksettu.

Kauppa kertoi keskiviikkona, että huutokauppa alkoi viime vuoden lopulla ja viisi huutajaa tarjosi yli 40 000 euroa. Ostaja on liikkeen mukaan pitkäaikainen keräilijä Pohjoismaista. Kauppa viimeisteltiin huhtikuussa.

Muki on nimeltään Uimahyppy simpukoilla, ruotsiksi Simhopp med snäckskal. Tavallinen Uimahyppy-muki oli sarjan ensimmäinen kesämuki ja se ilmestyi vuonna 2006. Simpukkaversio oli Arabian koesarja, joka ei koskaan tullut myyntiin. Se annettiin tehtaan henkilökunnalle. Kauppa arvioi, että mukeja on jäljellä noin kymmenen kappaletta.

Ennätys on kaupan oma, ei riippumaton rekisteri

Muumimukit rahaksi -yrityksen toimitusjohtaja Rasmus Rantanen kertoi ruotsinkieliselle Ylelle odottaneensa ennätystä, sillä vastaava muki myytiin edellisen kerran julkisesti viisi vuotta sitten noin 23 000 euron vastaavalla summalla ruotsalaisessa huutokaupassa.

Mainos:

Hän myöntää myös, että vielä korkeampi summa on saatettu maksaa yksityisesti. Piirit ovat kuitenkin pienet, ja hänen mukaansa tällainen kauppa olisi todennäköisesti tullut tietoon.

Kauppa viittaa myös vuoden 2004 Fazer-mukiin, jota valmistettiin 400 numeroitua kappaletta, toisena erittäin arvostettuna painoksena. Kauppa arvioi sen arvoksi 15 000 euroa.

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 18.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Google on allekirjoittanut sähkön ostopöytäkirjan, joka kattaa puolet Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Arkistokuva vuodelta 2020.

Google kertoo investoivansa vähintään 13 miljardia euroa suomalaisiin datakeskuksiin vuosina 2027 ja 2028 – yhtiön mukaan kyseessä on sen suurin yksittäinen investointi Euroopassa. Samalla Google on allekirjoittanut Fortumin kanssa sähkönostosopimuksen, joka varaa vuodesta 2030 vuoteen 2049 asti jopa puolet Suomen Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista.

Ilmoitus tehtiin 9. syyskuuta. 13 miljardia euroa on Googlen oma kaksivuotinen investointikehys, ei laskelma täysin uusista projekteista.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui päätöstä osoitukseksi Suomen vahvuuksista ja sanoi lehdistötilaisuudessa:

— Tämä tarkoittaa työpaikkoja, paljon työpaikkoja suomalaisille ympäri Suomen. Investointien odotetaan tuovan kunnille merkittäviä verotuloja.

Mainos:

Puolet voimalasta varattu – uusi ydinvoima vasta paperilla

Paketin konkreettinen osa on sähkö. Google ja Fortum ovat allekirjoittaneet 22-vuotisen sopimuksen, joka kattaa 50 prosenttia Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Kyse on verkossa jo olevasta energiasta, ei uudesta voimalasta. Reaktorit otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1980, ja ne vastaavat noin 10 prosentista Suomen sähkönntuotannosta. Puolet tästä on noin 4 terawattituntia vuodessa – suunnilleen saman verran kuin kaksi miljoonaa pientä kerrostaloasuntoa kuluttaa vuodessa.

Fortumilla on jo käynnissä miljardiohjelma voimalan toiminnan jatkamiseksi vuoteen 2050 asti. Noin 700 miljoonaa euroa odottaa vielä investointipäätöksiä. Googlen sopimuksen on Fortumin mukaan tarkoitus tuoda jatkamiseen tarvittavaa tulovirran varmuutta. Sitä vastoin uusi ydinvoima Loviisassa on vasta selvityskumppanuus, ei rakentamispäätös.

Google arvioi rakennusvaiheen tukevan yli 37 000 työpaikkaa Suomessa. Luku on yhtiön ennuste koko toimitusketjulle ja paikallisille kerrannaisvaikutuksille – ei Googlen omia palkkauksia. Seuraavat ratkaisevat päätökset tehdään Fortumin hallituksessa niiden satojen miljoonien eurojen osalta, joita ei ole vielä hyväksytty.

EU-pankki sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa ydinlämpöön Suomessa

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 16.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kuva Steady Energyn LDR-50:stä, reaktorista, joka on suunniteltu rakennettavaksi maan alle ja toimittamaan lämpöä kaukolämpöverkkoihin.

EU:n oma pankki, Euroopan investointipankki (EIP), sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa suomalaiseen Steady Energy -yhtiöön. Rahalla edistetään pientä modulaarista reaktoria (SMR), joka ei tuota lainkaan sähköä, vaan ainoastaan kuumaa vettä kaukolämpöverkkoihin – kyseessä on pankin historian ensimmäinen sijoitus SMR-teknologiaan.

Ilmoitus tehtiin 15. syyskuuta, ja summa on osa laajempaa rahoituspakettia, jossa on mukana institutionaalisia, strategisia ja yksityisiä sijoittajia. EIP:n lehdistötiedotteen mukaan varat käytetään tutkimukseen ja kehitykseen, testaukseen sekä lisensointiin Suomessa vuosina 2026–2028 – työhön, joka edeltää ensimmäistä kaupallista laitosta. Yhtään reaktoria ei ole vielä toiminnassa.

Rahoitus on etuoikeutettu vakuudeton laina, joka voidaan vaihtaa osakkeiksi, jos yhtiö listautuu pörssiin. Pankki kuvailee sitä pitkäaikaiseksi kärsivälliseksi pääomaksi – käytännössä asemana, joka antaa EIP:lle mahdollisuuden tulla osakkeenomistajaksi, jos hanke onnistuu. Toimintaa tukee EU:n InvestEU-ohjelma.

Lämpöä sähkön sijaan

Steady Energyn LDR-50-reaktorikonseptin teho on 50 MW, ja se käyttää vettä sekä hidastimena että jäähdytysaineena, mikä on sama perusteknologia kuin nykyisissä kevytvesireaktoreissa. Ero on paineessa ja lopputuotteessa: matalamman paineen muotoilu tuottaa ensisijaisena tuotteenaan lämpöä, joka voidaan syöttää suoraan kaukolämpöjärjestelmiin – putkistoihin, jotka jakelevat kuumaa vettä koteihin, toimistoihin ja muihin rakennuksiin.

Mainos:

Koska lämpöä ei tarvitse ensin muuntaa sähköksi, huomattavasti suurempi osa reaktorin lämpötehosta voidaan hyödyntää EIP:n mukaan. Laitos on myös tarkoitus rakentaa maan alle, minkä pankki sanoo parantavan turvallisuutta ja suojausta.

Yhtiön toimitusjohtaja viittaa siihen, missä suurin osa energian kysynnästä todellisuudessa on.

— Yli 40 prosenttia lopullisesta energian kysynnästä on lämpöä. Suurin osa kuluttamastamme lämmöstä tulee fossiilisista polttoaineista., sanoo Tommi Nyman.

Hän sanoo yhtiön ratkaisun mahdollistavan "riippuvuutemme vähentämisen tuontipolttoaineista entisestään".

VTT:n spin-offista suunniteltuun listautumiseen

Steady Energy eriytettiin Suomen valtion tutkimuslaitos VTT:stä vuonna 2023. Helsinkiin rakennetaan parhaillaan ei-ydinkäyttöistä pilottilaitosta, jossa keskeisiä turvajärjestelmiä testataan ennen lisensointiprosessia.

EIP:n mukaan 3North Partners ja Steady Energy ovat ilmoittaneet suunnitellusta fuusiosta, jonka myötä yhdistynyt yhtiö listautuisi Nasdaq First North -markkinapaikalle Suomessa.

World Nuclear News raportoi, että yhtiö on allekirjoittanut sopimuksia 15 reaktorista Suomessa ja tavoittelee ensimmäisen rakentamisen aloittamista vuonna 2029. Vuonna 2025 Suomen Säteilyturvakeskus (STUK) totesi alustavassa konseptiarviossaan, että ratkaisut voitaisiin suunnitella täyttämään turvallisuusvaatimukset. Arvio ei ollut varsinainen lupa.

Nuorten miesten palkat laskevat Suomessa

Julkaistu 15.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
STTK:n mukaan alle 35-vuotiaiden tulojen taso Suomessa on edelleen alle ennen finanssikriisiä olleen tason.

Suomalaiset nuoret aikuiset ovat jääneet taloudellisesti jälkeen, kun taas vanhempien ikäryhmien tulot ovat kasvaneet voimakkaammin. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK varoittaa erityisesti nuorista miehistä, joiden palkkatulot ovat laskeneet.

STTK:n ostovoimakatsauksessa seurataan reaaliansioiden muutoksia Suomessa vuodesta 1966 lähtien ja vertaillaan eri ikäryhmiä. Erot heijastavat sekä palkkakehitystä että työllisyyttä, ja myös nouseva eläkeikä vaikuttaa tuloksiin.

STTK raportoi, että reaaliansiot ovat nousseet kaikissa ikäryhmissä vuodesta 1966, mutta hyöty on koitunut pääasiassa vanhemmille ikäryhmille. Alle 35-vuotiaat ovat edelleen 10–15 prosenttia vuoden 2008 tasonsa alapuolella, kun taas 25–34-vuotiaiden palkkatulot ovat lähellä vuoden 2010 tasoa.

— Sitä vastoin saman ikäryhmän miesten palkat ovat laskeneet lähes 2 500 euroa vuodessa alle pandemiaa edeltävän tason, STTK:n ekonomisti Tom-Henrik Sirviö kertoi Ylelle.

Mainos:

Yhdeksi mahdolliseksi selitykseksi STTK toteaa, että työttömyys on viime aikoina ollut miesten keskuudessa noin kaksi prosenttiyksikköä korkeampaa kuin naisilla. Järjestö haluaa uudistaa nuorisotakuun ja laajentaa korkeakoulutusta.

— Nuorisotakuu on uudistettava siten, että nuorille taataan aidosti pääsy työhön tai koulutukseen, Sirviö sanoi tiedotteessa.