Mainos:

Hakkarainen ja Sinisten eduskuntaryhmä tukkanuottasilla tuulivoimatuista

Julkaistu 24.10.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen syyttää Sinisen valtuustoryhmän perustaneita perussuomalaisista loikanneita vaalilupaustensa rikkomisesta tuulivoimatukiasiassa. Hänen mukaansa perussuomalaisten vaaliohjelmissa on vaadittu tuulivoimatukien lopettamista jo vuodesta 2011 alkaen ja Hakkarainen väittääkin, että siniset ostivat ministerinpaikkansa tuulivoimatuilla.

-"Hallituslähteiden mukaan sinisten ministeriryhmä on purematta nielaisemassa tuulivoimalle nykyisten syöttötariffien 2–3 miljardin euron päälle vielä miljardin euron lisätuen. Tällä Soini kumppaneineen varmistelee ministeripestiensä säilymistä"

Erityisesti Hakkarainen soimaa 1-2% kannatuksella operoivaa sinisten ryhmää siitä, että nämä tulivat nostetuksi eduskuntaan perussuomalaisten vaalilupauksilla edellisissä vaaleissa ja muistuttaa sinisten ministereiden vastustaneen tuulivoimatukia vielä perussuomalaisina toimiessaan.

-"Miljardien eurojen tuella veronmaksajien piikkiin saadaan olematon vastine, tuulivoimalla jättituilla saadaan tuotettua vain 2–3 % sähköstämme. Äänestäjät luottivat perussuomalaisten vaaliohjelmiin ja nostivat perussuomalaiset hallitukseen. Nyt siniset ovat pettämässä vaalilupauksista viimeisenkin, jonka he antoivat ollessaan perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaina viime vaaleissa. Vielä perussuomalaisten ministereinä ollessaan he vannoivat, ettei kansalaisten terveydelle haitallista tuulivoima voida tukea veronmaksajan piikistä."

Mainos:

Ilmeisesti tuulivoimatukiasia ei tule perussuomalaisten osalta jäämään vain nykyisten tukien lakkauttamiseen, vaan Hakkarainen kertoo puolueensa vaativan myöskin jo maksettujen tukien takaisin perimistä vuodesta 2013 alkaen.

Siniset ruttaavat Hakkaraisen väitteet: "Hakkarainen valehtelee tahallaan, tyhmyyttään tai pyynnöstä"

Sinisten kansanedustaja Kaj Turunen syyttää Hakkaraista valehtelusta ja sanoo, ettei tämän tiedotteella "ole totuuden kanssa mitään tekemistä" ja kertoo Hakkaraisen  valehtelevan ”tahallaan, tyhmyyttään tai pyynnöstä”.

-"Toisin kuin Hakkarainen väittää, se ei ole uusi tuulivoimatuki, vaan se on sovittu toteutettavaksi teknologianeutraalisti ja kilpailutuksen kautta. Määrältään uusiutuvalla raaka-aineella tuettu energia olisi 2 TWh... Hakkaraisen tiedotteen sisältö joutuu outoon valoon myös sen vuoksi, että hän itse on hyväksynyt kyseessä olevan väliaikaisen ja rajoitetun uusiutuvan energian tuen. Se on hallitusohjelmassa ja siitä sovittiin 2015. Hakkarainen ja kaikki muutkin perussuomalaiset kansanedustajat olivat täysin tietoisia tuesta ja hyväksyivät sen niin kuin muutenkin koko hallitusohjelman."

-"Teuvo nolaa itsensä kun suostuu välittämään omana tiedotteenaan sellaisten ”kavereiden” aivopieruja, jotka eivät tiedä faktoja tai eivät niistä välitä, Turunen sivaltaa."- Turunen toteaa blogissaan, jossa vastaa Hakkaraisen väitteisiin.

Perussuomalaiset vastasivat Turuselle kollektiivisesti avoimella kirjeellä

Väitteet uusien tuulivoimatukien sisältymisestä hallitusohjelmaan kuitataan heti aluksi lainaamalla suoraan vuonna 2015 tehtyä hallitusohjelmaa

"Hallitus on sitoutunut vuodelle 2030 päätetyn ilmasto- ja energiapaketin markkinaehtoiseen toteuttamiseen. Teollisuuden kansainvälinen kilpailukyky ja hiilivuodon torjunta ovat ilmastopolitiikan keskeisiä lähtökohtia. Komission esitystä ei voida toteuttaa markkinaehtoisesti. Esitys vaarantaisi teollisuutemme kilpailukyvyn sekä kiihdyttäisi EU:ssa edelleen suomalaisen teollisuuden ulosliputusta, hiilivuoto kiihtyisi EU:n sisällä.  Uusiutuvan energian lisääminen ja EU:n suuntaviivat täyttävä tuki perustetaan teknologianeutraalisuuteen ja taloudelliseen edullisuusjärjestykseen.”

Kirjeessään perussuomalaiset lyövät Turusta kynsille toteamalla "Mikset tunnusta faktoja – vai ovatko kepulaiset onnistuneet vetämään Sinut retkuun tässäkin asiassa?" ja muistuttaa uusien tukien lisäksi jo olemassaolevien tuulivoimatukien hintalapusta joka konkretisoituu ikävällä tavalla yhteiskuntaan.

"Nyt ollaan lapioimassa noin miljardi euroa lisätukea nykyisen vuotuisen 300 miljoonan tuulivoimatuen päälle. Pekkarisen leipomien sitovien syöttötariffisopimusten pohjalta tämä rahastus jatkuu 12 vuotta eli hintalappu on 3,6 miljardia euroa. Tämän yhteensä lähes 5 miljardin euron tuulivoiman tukipaketin johdosta hallitus joutuu leikkaamaan esim. lääkekorvauksia ja muita sosiaaliturvan etuja."

TEM:n uusiutuvan energian tukijärjestelmien kehittämistyöryhmä julkaisi loppuraporttinsa vuonna 2016

Sen mukaan sertifikaatti järjestelmä toimii markkinaehtoisesti, kun ensin on poliittisesti päätetty velvoitteen tavoitetaso. Raportti kertoo myöskin selkeästi uusiutuvan energian tukemisen olevan teknologianeutraalia.

"Järjestelmä on lähtökohtaisesti teknologianeutraali, mutta samalla siihen liittyy ylituen riski. Järjestelmän rahoittavat sähkön käyttäjät. Hankekehittäjällä on järjestelmässä riski sekä sähkön markkinahinnan että sertifikaatin hinnan kehityksestä. Korkea riskitaso lisää tuen tarvetta."

Taloudellisten asioiden lisäksi sekä Hakkarainen itsenäisesti, että perussuomalaiset avoimessa kirjeessään puolueena, kritisoivat hallituksen päätöstä edetä tuulivoima-asiassa entistä pidemmälle huolimatta siitä, ettei kattavia tutkimuksia tuulivoiman terveysvaikutuksista ole vieläkään saatu.

Lähde: Uusisuomi , Suomen uutiset , puheenvuoro

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

3 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Vuoden turhake
Vuoden turhake
9 years ago

Tämä tuulivoiman tukeminen on täysin järjetöntä. Pekkarinenkin avasi Kotkassa (tai jossain sieläpäin) kokonaisen tuulivoimalatehtaan vaikka aurinkopaneeleilla saataisiin moninkertainen hyötysuhde ja energiamäärä samalla invstoinnilla. Jopa ydinvoiman tehontuotto jää 1/6-osaan aurinkopaneeleihin verrattuna.

Ja se tosiasia että kun on kylmä, silloin ei tuule, on se tosiasia joka tekee tuulvoimata heti kerralla hyödyttömän. Nyt sitä vain ajetaan Suomeenkin kuin käärmettä pyssyyn.

IKirouta
IKirouta
9 years ago

”Sinisten kansanedustaja Kaj Turunen syyttää Hakkaraista valehtelusta…” Epäkohteliaita nämä siniset-pösilöt, toista kansanedustajaa ei saa haukkua valehtejaksi!

Luu porvarin perssie
9 years ago

Ja kenelläköhän on bisneksiä tuulivoiman alalla hmm??

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.