Mainos:

Fiskars lopettaa kaiken yhteistyön Kärkkäisen kanssa – Brändeinä mm. Arabia, Iittala ja Hackman

Päivitetty 10.11.2017, Julkaistu 10.11.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Fiskars ilmoitti päättäneensä lopettaa kaiken yhteistyön tavaratalo J. Kärkkäisen kanssa. Fiskarsin brändejä ovat muun muassa Arabia, Iittala, Gerber, Rörstrand ja Hackman.

Fiskars kertoo tiedotteessaan näin: "J. Kärkkäinen Oy:n toimitusjohtaja ja omistaja Juha Kärkkäinen on ollut viime vuosien aikana toistuvasti esillä yhteyksissä, jotka eivät edusta Fiskars-konsernin näkemyksiä. Olemme olleet useaan otteeseen yhteydessä J. Kärkkäinen Oy:n kanssa ja tuoneet näkemyksemme esiin."

Fiskarsin mukaan yhtiö on saanut "haitallista näkyvyyttä yhteyksissä, joita emme yhtiönä halua edistää ja jotka eivät ole arvojemme mukaisia."

Fiskars haluaa oman ilmoituksensa mukaan olla vastuullinen ja sanoutua irti ääriajattelusta.

Mainos:

Yhteistyö Fiskarsin ja Kärkkäisen välillä päättyy tämän vuoden lopussa. Yhteistyö voi jatkua, mikäli Kärkkäisen johto ja omistajat sanoutuvat irti ääriajattelusta eivätkä enää edistä äärijärjestöjen toimintaa.

Äärijärjestöllä tarkoitetaan esimerkiksi natsivaltiota halajavaa Pohjoismaista Vastarintaliikettä, jonka jäsenet ovat syyllistyneet myös rikoksiin.

Fiskarsin tuotteita saattaa vuodenvaihteen jälkeenkin olla jonkin verran myynnissä Kärkkäisellä, sillä jakeluketjut ovat pitkiä eikä valmistaja kontrolloi niitä kokonaan. Kärkkäisellä saattaa olla Fiskarsin tuotteita myös varastossa.

Päivitetty klo 12.30: Lue Juha Kärkkäisen tiedote yhteistyökumppaneilleen tästä linkistä.

Lähde: M&M

Katso myös:

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/11/10/lue-juha-karkkaisen-tiedote-yhteistyokumppaneilleen/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

24 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Jhn
Jhn
8 years ago

Fiskars saanut varmaan hyvää painostusta suvaitsevaiselta klikiltä. Eipä sillä, boikottiin meni jo aikaisemmin kaiki Fiskarsin tuotteet.

Jos joku on niin idiootti että vetää mutkat suoraksi ja hokee vain jotain pinnallista retoriikkaa ääriajattelusta koska niin on oikein sanoa, en halua edesauttaa tämmöisen toimimista ostamalla mitään heiltä.

Fiskarsin johtoportaalla ei liene tuo moraalinen integrity yhtä korkealla kuin kärkkäisellä. Jos nyt olisi trendikästä haukkua neekerit ja albiinot, niin he myös tekisivät niin. Ihan mitä vaan, millä voi nuoleskella oikeamielisiä.

Vai onko Fiskars sitten eri käsityksessä siitä mitä J. Kärkkäinen kirjoitti? Tuskin. Mutta leikkivät liikevoittoja tavoitellessaan että asiat olisivat jotenkin toisin. Raukkamaisia pelkureita minun kirjassani.

Kimmo
Kimmo
8 years ago

Lisäksi fiskars huijaa täysillä ostajia: moni tuote, josta annetaan kotimaisen tuotteen mielikuva on itse asiassa tehty jossain vinkuintiassa. En ainakaan itse keksi, miksi minun pitäisi lihottaa fiskarsin kassaa ostamalla sieltä kiinalainen tuote kun voin kerran valita suoraan sen kiinalaisen ja sentään säästää läjän rahaa, kun kerran kotimaista tuotetta ei ole saatavana.

Boikotteja puolin ja toisin
Boikotteja puolin ja toisin
8 years ago

No ei se mitään. Minä lopetan noiden brändien ostamisen ja kerron syyn kaikille kavereille: Fiskars boikotoi suomalaista yritystoimintaa valitsemalla ne suomalaisessa omistuksessa olevat myymälät jotka voivat myydä heidän tuotteitaan.

Ja sitten, katsotaan kumpiko häviää enemmän. Juuri pari viikkoa sitten etsin itselleni uusia paistinpannuja induktioliedelle. Harkitsin hetken Hackmannnia mutta muistin tämän boikotti-episodin ja päädyin ostamaan Lidl:istä keraamisen pannun. Ensiksi se maksoi vain 1/6-osan Hackamannin pannusta ja keraamisella pinnoitteella varustettuna se toimi erinomaisesti. Taidan ostaa jatkossakin pannut Lidlistä kun niitä tulee isompia kokoja. Nyt oli enää jäljellä 24cm pannuja. Mutta 10e hinnalla niitä voi hyvillä mielin ostaa parikin.

JKH1975
JKH1975
8 years ago

Kyllä se on sitten lopetettava itsekkin noiden edellämainittujen brändien tuotteiden ostaminen kun kerta ovat noin suvaitsemattomia.

YxXy
YxXy
8 years ago

Arabia, Iittala ja Hackman novat siis boycotissa

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
8 years ago

Fiskars on kanssa yks pelle -tuoteyhtiö. Kirveitä, saksia, lumikolia ja sarjakuvamukeja. Hyvinhän ne on bisneksensä kai hoitaneet, mutta silti aika lelufirma ja idiootti myös.

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
8 years ago

Päivää kirvesvartta, fiskarsilta.

huugo
huugo
8 years ago

FIskar itse huijaa käyttämällä halpatyömaiden orjatyövoimaa ja brändäämällä että tuotteet ovat Suomalaisia. Itse olen ollut 3 vuotta boikotissa Fiskars tuotteiden suhteen. Olin 26 vuotta tuon yhtiön palveluksessa kunnes potkivat pois kun en aivan sopinut eläkeputkeen. Ei pannun pannua eikä veitsen veitseä enää eksy meikäläisen ostoskoriin.

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Fiskarsin bulkkiroska tulee Kiinasta, joten fiskarsin bulkkiroskasta luopuminen ei tuota tuskia 🙂

romaaneja hyllyllä kirjastossa
romaaneja hyllyllä kirjastossa
8 years ago

Haistakaa fiskarsilla paska, eihän teidän kinukki shaissea osteta muutenkaan, nyt vielä vähemmän.

Maanpettureilta en osta..MITÄÄN..!!!!
Maanpettureilta en osta..MITÄÄN..!!!!
8 years ago

Mitäs siinä….En ole KOSKAAN ostanut elämässäni tähänkään asti mitään tuon Fiskarsin yritysryppään tuotteista….Halvempaa ja yhtä hyvää…Tai jopa parempaa on saanut Muitten valmistajien valikoimista….JA TÄMÄN JÄLKEEN SE PÄTEE VARMUUDELLA….HAUTAAN ASTI….Kiitokset tästä ulostulosta ”Fiskars”…..Todistittette näillä päätöksillänne olleen siis valinnassani täysin oikeassa…!!

Juuri tälläisissä asioissa paljastuu noitten FEIKKI-JuutaLoisten painostukset näitä yhtiöitä kohtaan….

Ei kukaan TÄYSJÄRKINEN YRITYS lähde tällätavalla vittuilemaan omien Isänmaalisten Kansalaisten kanssa….Jotka ovat niitten uskollisempia ostajaryhmiä….

Kärkkäinen saa tästä lähtien Rahojani….FISKARS…..EI KOSKAAN..!!!…..Onnittelut…..!!!!

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
8 years ago

Fiskars meni nyt boikottiin. Käsittämätöntä isänmaan vastaisuutta ei pidä hyväksyä!

Anonyymi
Anonyymi
8 years ago

Arabia, Iittala, Hackman, Fiskars .., kalliita tuotteita. Missä mahdetaan valmistaa? Ei luulisi pullisteluun ja arvoilla mässäilyyn olevan varaa. Taidanpa tästä lähteä ostoksille Kärkkäiselle.

Valkoinen hetero
8 years ago

Seuraavat kotitaloustarvikkeeni on reilusti made in China. Ebay on hyvä paikka. Turha maksaa brandäreille, jotka kuitenkin teettää tuotteensa Aasian hikipajoissa. Jos boikotoidaan Kärkkäistä, boikotoidaan sitten brändejä.

vili
vili
8 years ago

Ja minä lopetan yhteistyön fiskarssin kanssa en enää osta niitä tutteita tehdään jossain halpatyömaissa

Hattivatii
Hattivatii
8 years ago

Onhan tuo Fiskarsin toiminta vastemielistä. Infantiilia markkinointia ja kuvitteelisessa omahyväisyydessä rypemistä. Yöks.

kihmursa
kihmursa
8 years ago

Ostin 5 vuotta sitten Fiskarsin lumikolan. Myyjä S-raudassa väitti sitä ammattilaisen kolaksi ”malli Talkkari”. Eihän se kestänyt vuottakaan, kun katkesi putki ja alkoi lerputtamaan. 80 euroa mokomasta rsokasta

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
8 years ago
Reply to  kihmursa

Sama kokemus tuon maanpetturin johtaman firman sekunda-lumikolasta!

Äly hoi älä jätä
Äly hoi älä jätä
8 years ago

Laitoin Fiskarssille palautetta, että minulta loppui heidän tavaran sota ja syy siihen on heidän painostuksensa isänmaallista rehellistä yrittäjää kohtaan! Kysyin myös, mitä heidän mielestään tapahtuu, jos kaikki rupeavat tekemään yhteistyötä vain saman mielisten kanssa! Eivät ole vaivautuneet vastaamaan!

Tuupe
Tuupe
8 years ago

Kaikki laittamaan Fiskarsille palautetta! Ja kyllä, minunkin puolestani pitäkööt ylihinnoitellut paskansa.

Valkoinen hetero
8 years ago

Palautetta annettu. Vastausta en edes odota.Pitäkööt rojunsa.

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
8 years ago

Fiskars kenties haluu myös matuttaa tätä maata. Kieli pitkällä laskevat, että jos tulee niin ja niin monta disco läpsyttelijää nousee muumi mukien myynti edes vähäsen. Perkeleen ahneet kieroutuneet wanna be svenssonit, vihaan Fiskarssia.

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Ne matut mitään satenkaarimuumimukeja ostele. Puukkoja, kirveitä ja vesureita ne uskonnollisiin rientoihinsa haalivat ja niitähän Fiskars tuo Kiinasta.

Eetu Saksi
Eetu Saksi
8 years ago

Sakset ostettiin tässä juuri äsken, sellaiset yleissakset ja ne maksoi 4.90€. Vastaavat huonommat Fiskarsin vempeleet samassa hyllyssä 17.90€. Ja paremmin, huomattavasti paremmin, leikkaa nuo yli kolme kertaa halvemmat sakset. Ja jos haluaa laatusakset, kannattaa ostaa Solingen sakset ja niitä saa mm. tuolta:
https://www.gewesotopcut-solingen.com/en/

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.