Mainos:

Fazer alkoi nettipoliisiksi? Lovebot kyttää useita viestintäalustoja

Päivitetty 26.10.2018, Julkaistu 25.10.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Onko Fazerin uusi aluevaltaus nettikeskustelujen valvojana laillista?

Fazerilla ilmeisesti pyyhkii niin hyvin, että rahaa riittää uuteen aluevaltaukseen: nettikeskustelujen valvomiseen. Fazerin Sininen suklaa on valjastettu Pieni pala rakkautta -kampanjaan, jossa Lovebot-niminen algoritmi etsii niin sanottua vihapuhetta Twitterissä, Instagrammissa, Suomi24-alustalla ja YouTubessa.

"Lovebot ei valitettavasti voi toimia kaikkialla. Esimerkiksi Facebook ei anna meidän postata viestiämme keskusteluihin. Siksi vihapuheen torjumisessa tarvitaan myös sinun apuasi", kerrotaan kampanjasivulla.

Fazerin mukaan ihmiset pelkäävät joutuvansa itse vihapuheen kohteeksi, jos he puuttuvat vihapuheeseen.

Kuvakaappaus: kampanjasivu.

- Halusimme testata tekoälyn tuomia mahdollisuuksia. Tässä kokeilussa kuitenkin myös oikea ihminen moderoi botin löydöksiä, kertoo Fazer Makeisten markkinointijohtaja Risto Kalsta.

Mainos:

Fazerin mukaan vihapuheeseen puuttuminen linkittyy vahvasti koko Fazerin arvoihin ja tapaan toimia.

Kaikki eivät ole seurannasta innostuneita, sillä viestintäalustoja valvotaan ja sensuroidaan jo nyt raskaalla kädellä. Huumoriakin Fazerin aluevaltaus on synnyttänyt:

Kuvakaappaus: Twitter.
Kuva: VK.
Kuva: VK.
Kuva: VK.

Lähteet: Fazerin tiedote, Fazerin kampanjasivu, Twitter

Päivitys klo 12.14: Lisätty toinen meemikuva.
Päivitys klo 12.24: Lisätty kolmas meemikuva.
Päivitys klo 12.47: Lisätty neljäs meemikuva.

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

46 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Acc
Acc
8 years ago

”Lovebot ei valitettavasti voi toimia kaikkialla. Esimerkiksi Facebook ei anna meidän postata viestiämme keskusteluihin.”

Valvooko botti viestintäalustoja? Epäilemättä sellaisia on jo. Mutta että osallistuuko softa keskusteluihin ja jopa aloittaa niitä?

Jos keskustelussa on Fazerin mielestä väärä ajatus, niin postaako botti keskusteluun puheenvuoron, jossa tuomitsee väärän mielipiteen. Siis kyse olisi ”robottikeskustelijasta”.

Jos tuollainen on olemassa, niin piankos sellaisia ottavat käyttöön muutkin. Lopulta pääsemme tilanteeseen, jossa ihmisten lähettämät viestit ovat vain promillen murto-osa keskustelupalstojen sisällöstä robottien tuomitessa toistensa mielipiteitä.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Acc

”Jos keskustelussa on Fazerin mielestä väärä ajatus, niin postaako botti keskusteluun puheenvuoron, jossa tuomitsee väärän mielipiteen. Siis kyse olisi ”robottikeskustelijasta”.”

Suoli24:ssä botti mölisee jo väliin kun havaitsee ”vääriä” mielipiteitä.

”Jos tuollainen on olemassa, niin piankos sellaisia ottavat käyttöön muutkin. Lopulta pääsemme tilanteeseen, jossa ihmisten lähettämät viestit ovat vain promillen murto-osa keskustelupalstojen sisällöstä robottien tuomitessa toistensa mielipiteitä.”

Sehän on pyrkimyskin, tukkia kansalaiskeskustelun kanavat.

Omalta kohdalta fazerin kakankatkuiset homosuklaatit ovat jääneet hyllyyn jo vuosia enkä huoli niitä edes lahjaksi vaan kerron mistä on kyse ja kehotan muitakin olemaan ostamatta Marxistisen propagandakoneiston oheis- ja sponsorointituotteita.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Fazer boikottiin. Pandan suklaa onkin sata kertaa parempaa ja Keski-Suomalaisella osaamisella valmistettu. Toisin kuin Fazerin, jonka työntekijäpohja on kuin itäkeskuksen basaarien vilske.

Pessimisti
Pessimisti
8 years ago

Juuri näin! Fazer jää tästälähtien minulta hyllyyn.

Jaana
Jaana
8 years ago

Fazerilla on liikaa rahaa ja haluavat kohta selitellä osakkeenomistajille suuria tappioitaan..boikottia vaan, niin robottiruttusella hommat loppuu.

Jeppes
Jeppes
8 years ago

On muuten Orwellilainen nimikin sananvapauden tukahduttamiseen tarkoitetulla botilla, ”Lovebot”. Sota on rauhaa jne…

Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
8 years ago

Voi käydä Fazerilla niin kuin Fingaysonilla jolla taisi jäädä homppelilakanat hyllyyn.
Keskittyisivät vaan siihen hammasmätään ja jättäisivät kyttäyshommat muille.
Tosin vihervasemmistosta taitaa ainakin valokuvien perusteella löytyä Fazerin parhaat asiakkaat, kun varttitonnin ihmisvalaat syövät pari kiloa lohtusuklaata jokaiseen mielipahaan.

Eijuutalainen
Eijuutalainen
7 years ago

Koskahan fingayson alkaa tehä niitä lepakkotyttölakanoita… olis kyllä paremman näkösia kun nuo peräsuolennussija tekstiilit.

K.L.
K.L.
8 years ago

Jaahas..Fazer..tuo sininen uni…nyt nightmare.Ei kiitos.

Pitäkää ruskeenne
Pitäkää ruskeenne
8 years ago

Joo loppu kyllä fasun tuotteiden käyttö.

Valkoinen hetero
8 years ago

Neljä henkeä kerralla boikottiin lisää.

Suklaasilmään lovea
Suklaasilmään lovea
8 years ago

Jos Fazerilla(?) on tällainen vihapuhebotti, niin paljonko niitä on erilaisilla verkkotoimijoilla?

Nazer
Nazer
8 years ago

Nettivalvonnan aloittamisen jälkeen firman nimi pitäisi muuttua muotoon Nazer. Siirryn Pandaan.

Runtiti-pou
Runtiti-pou
8 years ago
Reply to  Nazer

Aina kaikki jauhaa natseista. Natsit kuitenkin pitivät saksalaisten puolta ja vastustivat tätä EU:n kommunismin aatetta. Liberalismi on vain piilokommunismia ja tie kommunismiin.

K.L.
K.L.
8 years ago
Reply to  Runtiti-pou

Näinhän se on,Runtiti-Pou!Täsmälleen!

Libertarian
Libertarian
7 years ago
Reply to  Runtiti-pou

Itse asiassa natsismi on paljon lähempänä kommunismia kuin liberalismi millään mittarilla, katsottiin sitä kulttuurillisella, taloudellisella tai arvoasiallisella mittarilla.

”Natsit kuitenkin pitivät saksalaisten puolta”, niinhän ne tosiaan pitivät 😀 Samalla tavalla kuin Stalin piti venäläisten, Castro kuubalaisten, Kim Jong-un pitää pohjoiskorealaisten ja niin edespäin.

juha.
juha.
8 years ago

Fazer menee boikottiin. Kerrassaan surkeaa ”ajankuvaa” edustava älyttömyys, mutta mikäpäs sen turvallisempaa kuin lähteä ”hyppimään teräsjäälle”, vähän niin kuin jälkijunassa kivittämään ”rasistia” ja ”natsia” kun kerran toisetkin niin tekevät. Tuohan varmistaa sen, että sillä tavalla taatusti ”erottuu massasta” aivan samoin kun yksittäinen pohjois-korealainen joukkovoimistelija joukkoesittäjien joukosta, joka on järjestetty pienehkölle, mutta pyöreälle johtajalle.

Mielestäni Fazerin on aika vaihtaa mainos lauseensa toiseksi: Nimittäin, ”Fazerin punaiseksi”!!!

Taannoin Finlaysonin ent. johtaja intoutui homostelemaan aivan verhoomoon saakka, mutta potkut tuli ja myyntikäyrä ei ottanut seisoakseen, vaan leprsahti kertakaikkiaan – sanoisinko – ”ala rekisteriin”.
Suomalaisten kuten ulkomaanelävien vastaavien on kerrassaan vaikeaa käsittää sitä, etteivät ihan KAIKKI ole PERVOJA ainakaa keskellä päivää, sillä eivät heterot kulje perse, vehkeet ja tissit paljaana pääkaupungin katuja ”ylpeänä”, jostain sellaisesta, joka on maailman ”wanhin asia”.

Juhani
Juhani
8 years ago

Kirjoitan ensimmäistä kertaa nettiin, WTF !! 🙂

Valkosuklaa
Valkosuklaa
8 years ago

Jahas, aika siirtyä Maraboun ja Pandan tuotteisiin… Elleivät nekin sitten pilaa itseään.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Valkosuklaa

Taisi olla Maraboukin suvakkijunassa tiukalla tappiliitoksella.

Finlandia Candy taitaa olla niitä harvoja yrityksia jotka pysyttäytyvät yrityksen tehtävissä eli tuotteiden ja tuloksen tekemisessä sen sijaan että suoltaisivat kulttuurimarxistista propagandaa.

Timppa
Timppa
8 years ago
Reply to  Jeppes

Onhan onneksi myös Nestle, sekä lidlin halvat hyvät suklaat.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Timppa

Nestlé taas havittelee suomen pohjavesiä heti kun löytyy tarpeeksi röyhkeä roisto ne kansalaisten alta myymään, mutta Lidlin halvat suklaat ovat kyllä hyviä.

Timppa
Timppa
8 years ago
Reply to  Jeppes

Totta sinänsä, että Nestlekin on tunteita herättänyt, mutta tämän suvakkivouhotuksen myötä ovat alkaneet Nestlen paheet tuntua mitättömiltä. Pitää myös huomata perustavanlaatuinen ero näiden kahden välillä – pohjavesiin pätee sovellettuna sama viisaus kuin riihikuivaankin: ”se ei ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa”, ja ilman muutahan joku pohjavetemme ostaa jos niitä myydään, jos ei nestle niin joku muu.

Siispä Nestlen toiminta on lähinnä business as usual – toista on faggerin bottihörhöily, joka ei tuota bisneksellensä mitään lisäarvoa, vaan on puhtaasti ideologista.

Runtiti-pou
Runtiti-pou
8 years ago
Reply to  Jeppes

Nestle ja jättifirmat ovat juuri globaalieliitin pankkimafian firmoja ja ne ovat kaiken suvakkiuden takana ja muun pahan. Tarkoitus on juurikin ryöstää kaikki ja vaihtaa väestö ja syöstä maailma kommunismiin

Mitähän vielä?
Mitähän vielä?
8 years ago

Jaahas ,suklaan ystävänä jää fasun tuotteet jatkossa ostamatta.Meitä on aika monta.

acc
acc
8 years ago

Sama juttu täällä. Olen myös lopettanut Felix-tomattisoseen ostamiset.
https://www.youtube.com/watch?v=catciPf-X8A

Jutta Olli
8 years ago
Reply to  acc

Suomalaista perinnettä: Ylen videolla kohdalla 02:32 näkyy aito suomalainen nainen, videon alussa miehiä harmaissa ja saunaa unohtamatta.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/11/13/saunasta-sisua

Minä
Minä
8 years ago

Fazerista tuli siis poliittinen tai sen poliittisuus nousi nyt esiin. Tuo botti onkin Fazerin antimainos, omiaan luomaan huonoa kuvaa yrityksestä, joka laittaa suklaasta saadut rahat poliittiseen toimintaan.

Osta Fazerin tuotteita ja tue suvakkien fasismia.

Tuomo Tulio
Tuomo Tulio
8 years ago

Hupaisia, mutta älykkäitä kommentteja.
Näitä lukiessa tulee ihan hyvälle tuulelle.
Suomella on vielä toivoa.

Joulupukki korvatuntunturilta
Joulupukki korvatuntunturilta
8 years ago

Jaaha..loppui se fazerin tuotteiden hankinta ja syönti sitten tähän.

Sota ja Rauha
Sota ja Rauha
8 years ago

Miten Fazerin tehtäviin kuuluu mielipiteen vapauden rajoittaminen?

Onneksi Marabou tekee parempaa suklaata, ei tarvitse eää Fazeria ostaa.

Vaihtoehtoja on
Vaihtoehtoja on
8 years ago

Lidlin suklaapatukat on muuten ihan hyvii ja selkeesti edullisempii.

Maalaisjärki takaisin
Maalaisjärki takaisin
8 years ago

Täytyy suosia jatkossa tuotteiden valmistajia, joilla ei ole mitään ”agendaa,ideologiaa ym.” taustalla vaikuttamassa,koska ostan tuotteita tuotteiden vuoksi enkä halua niillä tukea ”ideologioita”,jotka eivät puhuttele/ikäänkuin ”aivopesua”.Suomimieliset ja perinteisiimme pitäytyvät ,niitä toki suosin mielelläni.
Finlayson oli joskus aikoinaan hyvä, suomalainen merkki,mutta loppui tuotteiden ostaminen, kun siihen ”ympättiin”” just sitä ” lakanoihin ym.Jotenkin meni maku.Lähinnä ”etosi”.
En voi käsittää, miten jotkut ””pilaa hyvät asiat.No, lienee tarkoitettukin.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

En osta enää suomalaisvihamielisen Fazerin tuotteita.

Iblis Ginjo
Iblis Ginjo
8 years ago

Olin ajatellut ostaa kilokaupalla fazerin suklaita ja muita tuotteita lähetettäväksi ulkomaisille tuttaville ja ulkomailla asuville sukulaisille jouluksi. Onneksi tämä tuli esiin ennen kuin ehdin ostaa, jäi fazerin makeat nyt hyllyyn, syöttäköön ne vaikka stasibotillensa tai tunkekoon sinne mihin ei aurinko paista.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Iblis Ginjo

Irtonaiset Fazerin suklaanapit Tom of Finland- lakanoihin käärittynä voisivat kyllä tehdä vaikutuksen. Sitä ei tosin tiedä että minkälaisen.

Fazer on sairaan ahne ja kiero, hylätään Fazer
Fazer on sairaan ahne ja kiero, hylätään Fazer
8 years ago

Fazer näkee tässä kenties bisnesmahdollisuuksia.

Miljoona matua tarkoittaa miljoonaa uutta asiakasta, kun sossu ostaa kaikille siirtoloisille Fazerin suklaata, kiitoksena Fazerin myyräntyöstä.

En osta enää Fazerin suklaata jouluksi!!!

elina rasila
elina rasila
8 years ago

Virolaiset ja venäläiset suklaat on yllättävän hyviä 😀 hyvästi isänmaan petturi fatzer.

Kari
Kari
8 years ago

Fazer on sananvapautta vastaan selvästi, Boikottiin.

ville vakio
ville vakio
8 years ago

Fazer ja Finlayson itse saavat maistaa boikottiaan, kun alkavat politisisoida ja härskisti yhdistävät koulukiusaamisen ja poliittisen vihervasemmistolaisen paremman mielipiteen hyväksynnän ja eriävien mielipiteiden kyttäämisen, uskomatonta tämän maan meno ja kansa joka hyväksyy tuollaisen mauttomuuden. Hyvästi Faxer, onhan teille boikotteja aiemminkin erinäisistä jutuista ehdoteltu. Tehkää joku kotimainen suklaamerkki, jossa on vähemmän politiikkaa mukana.

ville vakio
ville vakio
8 years ago

Joskus kannattaisi tutkia onko rikka omassa silmässä, ennenkuin alkaa koko maan kansaa syyllistämään vihapuheesta, joka on ilmiö ( Jostain ) ehkä siitä että meillä on mediaa, joka näkökulmittaa, vaikenee puolueellisesti ja syyttää ihmeellisillä Orwelilaisilla uusiosanoilla veronmaksajaa, jonka niskaan on laitettu jopa ilmaston normaalia vaihtelua.
Joten tässä hieman Faxerin omaa taustaa.

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/237528-fazer-jakaa-potkuja-ja-osinkoja

https://www.finnwatch.org/fi/blogi/505-fazer-sertifoi-ala-selita

https://yle.fi/uutiset/3-5405009

http://safkaseireeni.blogspot.com/2009/12/nain-meita-huijataan-fazer-nordic.html

https://keskustelu.suomi24.fi/t/3566411/fazer-amica

https://www.vauva.fi/keskustelu/4406159/ketju/fazer_amica_syottaa_virossa_tehtya_ruokaa_joka_suomessa_lammitetaan

Mika Laaksonen
Mika Laaksonen
8 years ago

Fazer on voittoa tavoitteleva yritys joka epäonnistuneesti muiden muassa koittaa nuoleskella ”parempien ihmisten” suklaata. Suomessa on kuitenkin enemmistönä vielä suomalaisia, ja minä kyllä kohdistaisin lipomisen enemmistöön. Oikotien mainoksissa on myös 75% afrikkalaisia, kun asunnon ostajien osuus taas ei ole.
Kuinka typerää.

spede
spede
8 years ago

Fazerin ravintolapalvelu sai ison ostosopimuksen valtiolta ja virallinen Suomi elää edelleen haloslaisuudesa. Sen lauluja laulat jne…

Huutista
Huutista
7 years ago

Kylläpäs taas kukkahattutädeillä meni tää fazerjuttu tunteisiin :DD

bambu-
bambu-
7 years ago
Reply to  Huutista

Kukkahattutädit juuri näitä kannattavat tiedoksi vain

Lopettakaa fazerin tuotteiden osto
Lopettakaa fazerin tuotteiden osto
7 years ago

Se loppu fazerin ostamiset, josta myös nouille kusipäille ilmoitiin, kun kerran alkavat politikoimaan, ja vastustamaan Suomen kansalaisten oikeutta sananvapauteen ja oikeutta mielipiteeseen.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.