Mainos:

Emma Kari: Poikiemme syrjäytymisen pitäisi olla kansallinen hätätila

Julkaistu 9.4.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari ottaa Facebook-sivullaan kantaa poikien syrjäytymiseen.

Kari kirjoittaa:

"Poikiemme syrjäytymisen pitäisi olla kansallinen hätätila. Silti me leikimme edelleen, että ongelmaa ei ole.

Yhä useampi poika syrjäytyy. Kapea mieskuva ei anna pojille liikkumatilaa. Meidän on puhuttava köyhyydestä. Meidän on puhuttava päiväkodeista, kouluista ja harrastuksista. Meidän on puhuttava sukupuolen merkityksestä. Meidän on puhuttava kiusaamisesta, syrjinnästä ja väkivallasta. Meidän on puhuttava tunteiden tärkeydestä. Meidän on pidettävä huolta pojistamme.

Kaksi kolmasosaa syrjäytyneistä nuorista on poikia ja jopa 16 prosentilla pojista ei ole riittävää lukutaitoa peruskoulun päättyessä. Ero Suomen tyttöjen ja poikien lukutaidossa on länsimaiden suurin. Samaan aikaan huono menestys koulussa seuraa poikia. Yhä useampi nuori mies vajoaa köyhyyteen. Vuonna 2007 nuorista miehistä noin yhdeksän prosenttia oli pienituloisia. 2015 heitä oli jo yli 18 prosenttia. Heistä yli 15 prosentilla on maksuhäiriömerkintä.

Mainos:

Meidän on unohdettava “pojat on poikia” -ajattelu ja ymmärrettävä, että pojille pienenä sallittu erivapaus ei ole etuoikeus. Alhaisemmat odotukset johtavat huonompaan koulumenestykseen. Samalla meidän on opetettava poikamme käsittelemään tunteita sekä etsimään tukea ja turvaa vaikeina hetkinä, jotta elämän vastoinkäymiset eivät vie jalkoja alta. Pojat tarvitsevat nyt tasa-arvotyötä.

Poikamme tarvitsevat nyt sitä, että me aikuiset lakkaamme leikkimästä, ettei sukupuolella ole merkitystä. Kyllä on. Jäykistä sukupuolirakenteista eivät kärsi ainoastaan työelämässä lasikattoon törmäävät naiset, vaan pienet poikamme, joita me tungemme kuristavan ahtaaseen miehisyyden muottiin."

Lähde: Facebook

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

17 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
juuda
juuda
8 years ago

Voi Emma, olisit edes joskus hiljaa – etenkin niistä asioista, mistä et todellakaan ymmärrä yhtään mitään.

Valkoinen hetero
8 years ago

Kiitos emma,juuri kaltaisesi tämän mahdollistavat.TÄÄLLÄ ON ON NAISIA JA LAPSIA.(kuka muistaa?)

Jamppooni
Jamppooni
8 years ago

Ongelma on nimenomaan päinvastainen: maskuliinisuutta karsastetaan kaikilla tasoilla ihan sieltä esiopetuksesta lähtien. Jos sä, Emma, haluat poikas pukea mekkoon ja sekottaa sen pään jollain seksuaalisekopäiden propagandalla niin siitä vaan, mutta jätä muiden lapset rauhaan, koskee myös muita emmoja ja mammoja. Kyllä minä sen pienten lasten isänä ymmärrän että valtaosa suvakeistakin haluaa vaan hyvää muille, mutta kun pitäisi myös muistaa tuota hyvää tavoitellessa, että tie helvettiin on kivetty hyvin aikomuksin.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Emma Karin kaltaisten ääri feministien käskystä Suomessa on syrjitty ja potkittu poikia ja miehiä vuosikymmenet. Tahti on vain kiihtynyt ja agendamedia aloitti suorastaan kansanryhmää vastaan kiihottamisen valheen kaikella voimalla metoo kampanjan siivittämänä. Bonnier ja muut mädättäjät yrittävät kerta kaikkisesti tuhota heteroseksuaalisuuden maan päältä ja vihreät ja vasemmisto huutavat mukana sateenkaarilippuja heilutellen. Samaan paska sakkiin kuuluu myös keskusta, demarit , kokoomus ja yhden asian puolue rkp. Sekä tietenkin everstiluutnantti torsti siren, joka peukuttaa puolustusvoimien formussa esiintymiselle homoparaateissa.

Lobbari
Lobbari
8 years ago

Kyllä nää poikasetkin saa piparia,mutta käyvät polkemassa enemmän käytettyjä tarpeen vaatiessa,niin ei pelkoa perillisistä.Vai mikä tää puuma-ilmiö on ?

vtp123Daada
8 years ago

Opettajat ovat kilttejä tyttöjä, jotka eivät siedä suulaampia poikia. Pojat saavat 11 käytösnumeroa ja jäävät paitsi paremmista jatko-opiskelupaikoista. Surullista, mutta totta.

Pasi Jaakkola
Pasi Jaakkola
8 years ago

Kohta se onki että pojat on partasia miehiä ihan muualta luuletteko rakas suomen kansa kun 10vuoden sisällä maassa alkaa oikeesti olla todella vaarallista lisääntyneen maahanmuuton ja islamin uskonnon takia pelkästään että rahaa ja tai kiinnostusta riittää meidän pojille ihana ajatus mutta viime katsoman mukaan lapset ja köyhät täällä just ne on mistä leikataan ja ne joita ei tueta vaikka pitäisi näin se vaan menee ja kaikki tulee vielä menemään niin hulkuks että osa ei todellakaan tajua ja siitä mallia voi katsoa naapurista mitä siellä on jo tapahtunu!?

juha.
juha.
8 years ago

Ämmähän on täys hullu! Vihreä Emma Kari päästää tuollaista suustaan. Äkka on manattava ja HETI!

Minä Vain
Minä Vain
8 years ago

Muutetaan pojat tytöiksi, niin päästään ongelmista. Nykyteknologia hoitaa sen, mihin sukupuolineutraalilla aivopesulla ei päästä. Muutama poju voidaan jättää koodareiksi, rakennusmiehiksi, sotilaiksi, palomiehiksi, tms.

Raksaäijä
Raksaäijä
8 years ago

Vihervasemmisto ei voi olla osa ratkaisua, koska he ovat pääosassa tässäkin ongelmassa… siis aiheuttajina…
Ja tämä ei ole vihapuhetta, vaan loogisen päättelyn tulos.

Yhteiskuntamme on muuttunut viimeisten 20 vuoden aikana väärään suuntaan.
Arvomme ja ajattelumme ovat muuttuneet suuntaan jossa annamme muiden päättää omasta elämästämme, eli olemme luopuneet vapaudestamme ja vastuustamme. Oikeudet ja ”velvollisuudet” ovat jääneet. Tämä on osaltaan sitä ns. ”Kulttuurimarxismia”…
No, monitahoinen kysymys…

Hyvä että huomattiin
Hyvä että huomattiin
8 years ago

Osaakos se Emma vastata kysymykseen:”ketkäs tämän syrjäytymisen ovat aiheuttaneet?”

Ja jos ei osaa niin vinkkaan muutaman ryhmän: Viher-vasemmisto, feministit, Meetoo ja naiset. Nyt Emmakin voi näyttää esimerkkiä, laskea housunsa ja ottaa nuoret miehet osaksi rakentamaansa yhteiskuntaa. Samalla kun antaa nuorille miehille ensiapua syrjäytymisestä.

Jonna/Poikien Äidit
8 years ago

Paljon asiaa, mutta paljon myös ei. Tottakai asiaan pitäisi nyt puuttua. Mutta syyt syrjäytymiselle taitavat olla ihan muut kuin ”pojat on poikia” ajattelu. Siihen johtaa ennemminkin se, että poikia ei ymmärretä tällä hetkellä ollenkaan. Opetussuunnitelma suosii vahvasti tyttöjä ja varmasti myös meillä muilla aikuisilla on peiliin katsomisen paikka.

Näin tilanteen koulun pihalla. Poika otti maasta vapaana lojuvan liukurin. Luokan tyttö olisi halunnut saman liukurin, hänelle ei kelvannut muut maassa lojuvat liukurit. Tyttö alkoi itkemään ja meni kertomaan opettajalle, että poika vei liukurin hänen kädestään (Mikä ei pitänyt paikkaansa). Opettaja otti pojan puhutteluun. Poika yritti muutaman kerran sanoa, että hän otti vapaan liukurin maasta, mutta häntä ei kuunneltu. Pojan piti antaa liukuri tytölle. Näin me opetamme poikia olemaan hiljaa. Miksi he puhuisivat myöhemminkään, koska kukaan ei kuuntele heitä lapsenakaan!

juha.
juha.
8 years ago

Jonna hyvä. Suomalaisen miehen kasvatus alkaa jo miehestä ”nais -saudi-arabia” yhteiskuntaan, jossa miehet alistetaan maan matosen asteelle niin, ettei ole edes pientä halua laittaa naisväelle vastaan joutumatta ”maalitetuksi” niin perusteellisesti, ettei tämä miesparka siitä enää koskaan nouse. Eikä siinä vielä kaikki. Häntä tullaan muistuttamaan asiasta vielä haudalle, eläessään puhumattakaan.
Jonna en ole sovinisti, enkä naistenvihaaja millään muotoa ja olen arvostanut naista aina perheen koossa pitävänä voimana. Mutta on aivan totta, mitä Emma Kari ilmeisesti khattia pureskelleena kirjoitti sellaista, mikä kauan feminismiä saarnanneen naisen suusta ei saa aikaan miehissä kuin kyynisiä tuntemuksia irtopisteiden saalistamisesta kumma kyllä näin kaukana seuraavista vaaleista. En halua valittaa miesten asemasta tämän enempää, koska suomalaisena ja Ruotsia tuntevana tähänkin olotilaan on tottunut ja nahka on paksuuntunut, jota kait kutsutaan sopeutumiseksi vallitseviin ”olosuhteisiin” kuin Naali, jolla on talvella paksu turkki.
Äärifeminismi on kauhea aate, jolla ei ole tekemistä naisten oikeuksien parantamisesta, vaan kyseessä on enemmänkin totalitäärinen ja avoimeen vihaan perustuva murhakultti aivan kuten bolsevikit Neuvostoliitossa, jotka murhasivat muita näkökantoja edustaneita ihmisiä ja vieläpä vauhtiin päästyään toisiaan. Kannatan naisten tasa-arvoa, mutta kaikki on heiluriliikettä, eikä tasapainoista tilaa löydy tässä maailmassa, vaan liikutaan äärimmäisyydestä toiseen ja julistetaan sen olevan ”tasa-arvoa”. Melkeinpä voisi sanoa, että jos samalla ”sapluunalla” mennään niin reilut 100-vuotta sitten länsimaissakin vallitseva patriarkaalinen yhteiskunta oli aivan yhtä paljon ”tasa-arvoinen” kuin nyt feministien hallitsema. Äärifeministien sanonta siitä, että he myös katsovat samalla miesten ”etuja” yhteiskunnassa on äärimmäisen makaaberia ja jopa vielä viimeisenä loukkauksena miehiä kohtaan annettuna kuolleena kirjaimena ja kuolleena syntynyt päätelmä.

juha.
juha.
8 years ago
Reply to  juha.

Korj: Suomalaisen miehen kasvatus alkaa jo POJASTA ”nais -saudi-arabia” yhteiskuntaan,…

Jäärä
Jäärä
8 years ago

Mä en oo pärjänny niin hyvin kuin olisin voinut. Valinta, kun en viitsi koko elämääni olla varpaillaan. Mulla on hurttia huumoria ja olen eläväinen mies, alfa omillaan ja perheen kasvattanut. Olin mieluummin työtön 5 vuotta kuin lähdin toimiston ahdistukseen ja ’valvottuun ilmapiiriin’ näihin hienoihin hommiin.
Totesin että mun paikka on mettässä, ei yhteiskunnassa. Ja METOO kampanja vahvisti ajatuksiani. NOTME.
Älliä olis ollu, jos mihin ja ysin päästötodistuksella olis lukiotkin menny heittämäällä, mutta ei. Olen mieluummin työtön kuin survon munani johonkin nyky-yhteiskunan tarjoamaan tekosiveyspussiin.
Mä en alista naistani, mä kannan naista. Mä kumarran naista, mutta en mitään pissistä. Mä suutelen naisen jalkoja jos se nainen tunnustaa etä mies on mies janainen on nainen. Mulla ei oo naisten töiä ei miesten töitä tai muutakaan asetelmaa. ME vaan ollaan mies ja nainen. Ja joo. Mun kaikilla 4 lapsellakin on sukupuoli ja sanon poikiani joskus pojaksi ja likkaa likaksi. Haastakaa saatana ikeuteen. Ja naapurin kloppi on kloppi ja likka on likka
Mun muija on nytkin lomalla italiassa, yksin. Kuis moni siveystasa-arvoyhdenvertaisuussukupuoletonakka päästäis ukkonsa thaimaaseen kuukaudeksi? Ei yksikään. Ne jotka eivät osaa olla kunnolla, ovat niitä, jotka niitä oikeuksia huutavat. Sen olen huomannut. Kun mieli kkeksii kierouksia niitä alkaa itsekin pelkäämään ja sitten niihin tarvitaan turvaakin. Mä oon lukenu lehdistä asioita joita ei tule kenekään päähän ja siksi syyllisetkin on välioillä ihmeissään. Jotku vetää herneen ennään joka asiasta ja ne on nää saatanan sukupuolettomat naishipsterit jotka on lesboja ja haluaa lapsia ja huutaa sentakia sukupuoletonta tasa-arvoa. Ei suinkaan tasa-arvon takia vaan saadakseen mitä haluavat..
Mä oon sanonu akalle että kertoo jos tarttee jotain muuttaa. niin muutetaan. Eipä oo sanonu mitää. Mä kun en osaa edes ajatella niin kierosti kuin nuo sukupuolettomat naiset. Mulla ei oikeestaan oo ikinä ollu tarvetta miettiä sukupuolia ennen METOO kampanjaa. Se loi ongelman johon ei oo ratkaisua. Munat ja tussu on erilaisii, miehet ja naiset on erilaisii hormoonit on erilaisii, tunnemaailma on erilainen, Toinen on aina vahvempi kuin tinen, yleisesti….ei meitä saa ikinä saman koriin. Mä oon v**ttuuntunu tähän maailman menoo kun nil ’älykkäämmil’ akoilla on ongelma joka hiton välissä. Tavallisilla naisilla ei ole. Eikä tavallisilla miehillä

Meidän sakissa on osa huumoria ja osa ei. Raja on henkilökohtainen mutta tuntemalla toisen sen tunnistaa ja niillä rajoilla eleltään, oli sitten mies tai nainen. Ja tuntemaan opitaan olemalla miehiä ja naisia ja kunnioittamalla sitä, mutta olemallaavoimia kaikesta. Huom kaikesta.
Ei tartte meirän sakeissa METOO kampanjaa. Sellaset sukupuolettomatmetooitkijät meidän piirien NAISET naurais pihalle. Niil on kaikilla sukupuoli ja joku taitaa ollakin vähä lesbo tai homo…mitä lie. Jokainen saa olla mitä tykkää, kuhan ei tunge sitä muiden kurkusta alas.
Mä sanon vaan, että ikinä ei oo ennen ahdistanu tai ahdisteltu enneku tää METOO kampanja alko. Nyt ahdistaa mennä mihinkään.
Mut on nyt sitten ahdisteltu nurkkaan. En uskalla olla oma itseni etten joudu vankilaan. Joten paree pysyy seinien sisällä vaan ja vaikka syrjäytyä. Siel on yksi mies aina per 20 naista ja jotka pyörittää niitä. Ja sitten ihmetellään kun ei tuu lapsia. Ne loput miehet on syrijittynä hylättynä ja ahdistettuna kotonaas. Naiset on niin helvetin ronkeleit nykyääs.
Pojat on poikii ja miehet on miehii, ei ne tartte MEtoo kampanjaa tai ne ei oo miehii. Mutta kiiltokuvapoikiahan naiset eiku ne sukupuolettomat nykyääs haluaakin, eikä miehiä. Kun realismi katoo ja tilalleastuu intenet todellisuus on maailma sittne tällaista. On mullakin ranteet kunnossa, muttei mun tartte esittää. Otan paidan pois ja näytän työn jäljet akalleni.

Jäärä
Jäärä
8 years ago
Reply to  Jäärä

Mä uskalla muualla ottaa paitaa pois, ku en käytä rintaliivei ja en tierä vaikka tarttis, ulkomaailma on niin sekasin.

X
X
2 years ago

Niin, Suomesta pyritään ja jo osin saatukin tehtyä naisten yhteiskunta. Katso vaikka mainoksia, niissä miehet on esitetty yksinkertaisiksi nynnyiksi ja naiset tulevat viisaina kertomaan miten asiat on ja miten pitää tehdä. Kyllä naurattaa kun niitä katsoo. Tänne tulevat muukalaiset joista suurin osa on miehiä ovat erinlaisen kasvatuksen saaneita, Suomen naiset tulevat asian huomaamaan. Osa on jo.

Harvinainen Muumimuki myytiin ennätyssummalla

Julkaistu 24.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Testiversio "Diving with Seashells" valmistettiin kymmenen kappaletta ja jaettiin Arabian tehtaan henkilökunnalle.

Harvinainen Muumimuki on myyty 46 023 eurolla. Muumimukit rahaksi -verkkokaupan mukaan kyseessä on korkein tunnettu summa, joka Muumimukista on koskaan maksettu.

Kauppa kertoi keskiviikkona, että huutokauppa alkoi viime vuoden lopulla ja viisi huutajaa tarjosi yli 40 000 euroa. Ostaja on liikkeen mukaan pitkäaikainen keräilijä Pohjoismaista. Kauppa viimeisteltiin huhtikuussa.

Muki on nimeltään Uimahyppy simpukoilla, ruotsiksi Simhopp med snäckskal. Tavallinen Uimahyppy-muki oli sarjan ensimmäinen kesämuki ja se ilmestyi vuonna 2006. Simpukkaversio oli Arabian koesarja, joka ei koskaan tullut myyntiin. Se annettiin tehtaan henkilökunnalle. Kauppa arvioi, että mukeja on jäljellä noin kymmenen kappaletta.

Ennätys on kaupan oma, ei riippumaton rekisteri

Muumimukit rahaksi -yrityksen toimitusjohtaja Rasmus Rantanen kertoi ruotsinkieliselle Ylelle odottaneensa ennätystä, sillä vastaava muki myytiin edellisen kerran julkisesti viisi vuotta sitten noin 23 000 euron vastaavalla summalla ruotsalaisessa huutokaupassa.

Mainos:

Hän myöntää myös, että vielä korkeampi summa on saatettu maksaa yksityisesti. Piirit ovat kuitenkin pienet, ja hänen mukaansa tällainen kauppa olisi todennäköisesti tullut tietoon.

Kauppa viittaa myös vuoden 2004 Fazer-mukiin, jota valmistettiin 400 numeroitua kappaletta, toisena erittäin arvostettuna painoksena. Kauppa arvioi sen arvoksi 15 000 euroa.

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 18.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Google on allekirjoittanut sähkön ostopöytäkirjan, joka kattaa puolet Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Arkistokuva vuodelta 2020.

Google kertoo investoivansa vähintään 13 miljardia euroa suomalaisiin datakeskuksiin vuosina 2027 ja 2028 – yhtiön mukaan kyseessä on sen suurin yksittäinen investointi Euroopassa. Samalla Google on allekirjoittanut Fortumin kanssa sähkönostosopimuksen, joka varaa vuodesta 2030 vuoteen 2049 asti jopa puolet Suomen Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista.

Ilmoitus tehtiin 9. syyskuuta. 13 miljardia euroa on Googlen oma kaksivuotinen investointikehys, ei laskelma täysin uusista projekteista.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui päätöstä osoitukseksi Suomen vahvuuksista ja sanoi lehdistötilaisuudessa:

— Tämä tarkoittaa työpaikkoja, paljon työpaikkoja suomalaisille ympäri Suomen. Investointien odotetaan tuovan kunnille merkittäviä verotuloja.

Mainos:

Puolet voimalasta varattu – uusi ydinvoima vasta paperilla

Paketin konkreettinen osa on sähkö. Google ja Fortum ovat allekirjoittaneet 22-vuotisen sopimuksen, joka kattaa 50 prosenttia Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Kyse on verkossa jo olevasta energiasta, ei uudesta voimalasta. Reaktorit otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1980, ja ne vastaavat noin 10 prosentista Suomen sähkönntuotannosta. Puolet tästä on noin 4 terawattituntia vuodessa – suunnilleen saman verran kuin kaksi miljoonaa pientä kerrostaloasuntoa kuluttaa vuodessa.

Fortumilla on jo käynnissä miljardiohjelma voimalan toiminnan jatkamiseksi vuoteen 2050 asti. Noin 700 miljoonaa euroa odottaa vielä investointipäätöksiä. Googlen sopimuksen on Fortumin mukaan tarkoitus tuoda jatkamiseen tarvittavaa tulovirran varmuutta. Sitä vastoin uusi ydinvoima Loviisassa on vasta selvityskumppanuus, ei rakentamispäätös.

Google arvioi rakennusvaiheen tukevan yli 37 000 työpaikkaa Suomessa. Luku on yhtiön ennuste koko toimitusketjulle ja paikallisille kerrannaisvaikutuksille – ei Googlen omia palkkauksia. Seuraavat ratkaisevat päätökset tehdään Fortumin hallituksessa niiden satojen miljoonien eurojen osalta, joita ei ole vielä hyväksytty.

EU-pankki sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa ydinlämpöön Suomessa

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 16.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kuva Steady Energyn LDR-50:stä, reaktorista, joka on suunniteltu rakennettavaksi maan alle ja toimittamaan lämpöä kaukolämpöverkkoihin.

EU:n oma pankki, Euroopan investointipankki (EIP), sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa suomalaiseen Steady Energy -yhtiöön. Rahalla edistetään pientä modulaarista reaktoria (SMR), joka ei tuota lainkaan sähköä, vaan ainoastaan kuumaa vettä kaukolämpöverkkoihin – kyseessä on pankin historian ensimmäinen sijoitus SMR-teknologiaan.

Ilmoitus tehtiin 15. syyskuuta, ja summa on osa laajempaa rahoituspakettia, jossa on mukana institutionaalisia, strategisia ja yksityisiä sijoittajia. EIP:n lehdistötiedotteen mukaan varat käytetään tutkimukseen ja kehitykseen, testaukseen sekä lisensointiin Suomessa vuosina 2026–2028 – työhön, joka edeltää ensimmäistä kaupallista laitosta. Yhtään reaktoria ei ole vielä toiminnassa.

Rahoitus on etuoikeutettu vakuudeton laina, joka voidaan vaihtaa osakkeiksi, jos yhtiö listautuu pörssiin. Pankki kuvailee sitä pitkäaikaiseksi kärsivälliseksi pääomaksi – käytännössä asemana, joka antaa EIP:lle mahdollisuuden tulla osakkeenomistajaksi, jos hanke onnistuu. Toimintaa tukee EU:n InvestEU-ohjelma.

Lämpöä sähkön sijaan

Steady Energyn LDR-50-reaktorikonseptin teho on 50 MW, ja se käyttää vettä sekä hidastimena että jäähdytysaineena, mikä on sama perusteknologia kuin nykyisissä kevytvesireaktoreissa. Ero on paineessa ja lopputuotteessa: matalamman paineen muotoilu tuottaa ensisijaisena tuotteenaan lämpöä, joka voidaan syöttää suoraan kaukolämpöjärjestelmiin – putkistoihin, jotka jakelevat kuumaa vettä koteihin, toimistoihin ja muihin rakennuksiin.

Mainos:

Koska lämpöä ei tarvitse ensin muuntaa sähköksi, huomattavasti suurempi osa reaktorin lämpötehosta voidaan hyödyntää EIP:n mukaan. Laitos on myös tarkoitus rakentaa maan alle, minkä pankki sanoo parantavan turvallisuutta ja suojausta.

Yhtiön toimitusjohtaja viittaa siihen, missä suurin osa energian kysynnästä todellisuudessa on.

— Yli 40 prosenttia lopullisesta energian kysynnästä on lämpöä. Suurin osa kuluttamastamme lämmöstä tulee fossiilisista polttoaineista., sanoo Tommi Nyman.

Hän sanoo yhtiön ratkaisun mahdollistavan "riippuvuutemme vähentämisen tuontipolttoaineista entisestään".

VTT:n spin-offista suunniteltuun listautumiseen

Steady Energy eriytettiin Suomen valtion tutkimuslaitos VTT:stä vuonna 2023. Helsinkiin rakennetaan parhaillaan ei-ydinkäyttöistä pilottilaitosta, jossa keskeisiä turvajärjestelmiä testataan ennen lisensointiprosessia.

EIP:n mukaan 3North Partners ja Steady Energy ovat ilmoittaneet suunnitellusta fuusiosta, jonka myötä yhdistynyt yhtiö listautuisi Nasdaq First North -markkinapaikalle Suomessa.

World Nuclear News raportoi, että yhtiö on allekirjoittanut sopimuksia 15 reaktorista Suomessa ja tavoittelee ensimmäisen rakentamisen aloittamista vuonna 2029. Vuonna 2025 Suomen Säteilyturvakeskus (STUK) totesi alustavassa konseptiarviossaan, että ratkaisut voitaisiin suunnitella täyttämään turvallisuusvaatimukset. Arvio ei ollut varsinainen lupa.

Nuorten miesten palkat laskevat Suomessa

Julkaistu 15.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
STTK:n mukaan alle 35-vuotiaiden tulojen taso Suomessa on edelleen alle ennen finanssikriisiä olleen tason.

Suomalaiset nuoret aikuiset ovat jääneet taloudellisesti jälkeen, kun taas vanhempien ikäryhmien tulot ovat kasvaneet voimakkaammin. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK varoittaa erityisesti nuorista miehistä, joiden palkkatulot ovat laskeneet.

STTK:n ostovoimakatsauksessa seurataan reaaliansioiden muutoksia Suomessa vuodesta 1966 lähtien ja vertaillaan eri ikäryhmiä. Erot heijastavat sekä palkkakehitystä että työllisyyttä, ja myös nouseva eläkeikä vaikuttaa tuloksiin.

STTK raportoi, että reaaliansiot ovat nousseet kaikissa ikäryhmissä vuodesta 1966, mutta hyöty on koitunut pääasiassa vanhemmille ikäryhmille. Alle 35-vuotiaat ovat edelleen 10–15 prosenttia vuoden 2008 tasonsa alapuolella, kun taas 25–34-vuotiaiden palkkatulot ovat lähellä vuoden 2010 tasoa.

— Sitä vastoin saman ikäryhmän miesten palkat ovat laskeneet lähes 2 500 euroa vuodessa alle pandemiaa edeltävän tason, STTK:n ekonomisti Tom-Henrik Sirviö kertoi Ylelle.

Mainos:

Yhdeksi mahdolliseksi selitykseksi STTK toteaa, että työttömyys on viime aikoina ollut miesten keskuudessa noin kaksi prosenttiyksikköä korkeampaa kuin naisilla. Järjestö haluaa uudistaa nuorisotakuun ja laajentaa korkeakoulutusta.

— Nuorisotakuu on uudistettava siten, että nuorille taataan aidosti pääsy työhön tai koulutukseen, Sirviö sanoi tiedotteessa.