Mainos:

Britanniassa asuva nainen nosti 44 000 euroa lapsilisiä Suomesta 10 vuoden aikana

Julkaistu 8.11.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Kansaneläkelaitokselta eli Kelalta kymmeniätuhansia euroja petoksella hankkineen naisen tuomiota lievennettiin Helsingin hovioikeudessa tänään.

Tuomittu 54-vuotias nainen on vihreiden ehdokkaana viime kuntavaaleissa olleen Saido Mohamedin sisko. Mohamed kertoi käräjäoikeudessa, että hänellä oli pankkikortti sisarensa tilille ja että hän myös nosti rahaa tililtä.

Saido Mohamed vetäytyi sisarensa oikeusprosessin takia kuntavaaliehdokkuudesta Helsingin piirissä.

Hovioikeudessa Mohamed kieltäytyi vastaamasta hänelle esitettyihin kysymyksiin, mutta hovioikeus hyväksyi hänen esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa antamansa kertomuksen hyödyntämisen asiassa.

Mainos:

Esitutkinnassa selvisi, että 54-vuotias nainen oli erehdyttänyt Kelaa maksamaan hänelle lapsilisiä, joita ei olisi kuulunut maksaa. Nainen ei ollut kertonut muuttaneensa lasten kanssa Britanniaan.

Petoksella ajanjaksolla 1. 6. 2003–30. 11. 2013 hankittu etu oli 44 232 euroa. Nainen sai Britanniasta vastaavaa perhe-etuutta toukokuusta 2003 lähtien.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi naisen törkeästä petoksesta vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen, jonka lisäksi hänet määrättiin korvaamaan Kelalle noin 36 000 euroa korkoineen.

Tuomittu valitti käräjätuomiostaan hovioikeuteen kiistäen erehdyttäneensä Kelaa tahallaan. Hän kertoi luulleensa, että suomalaiset viranomaiset saavat automaattisesti tiedon perheen maastamuutosta siinä vaiheessa, kun hänelle on myönnetty lapsilisää Britanniassa.

Helsingin hovioikeus katsoo tänään antamassaan tuomiossa, että vaikka perusteettomasti maksetun lapsilisän määrä oli huomattava ja sitä maksettiin pitkän aikaa, ei petosrikos ole kokonaisuutena arvioiden törkeä. ”Hänen tahallisuutensa aste ei ole ollut erityisen suuri”, hovioikeus perustelee.

Syytetty kertoi hovioikeudessa pyytäneensä sisartaan hoitamaan kaikki hänen keskeneräiset asiansa Suomessa muuttonsa jälkeen. Sisar oli vakuuttanut kaikkien asioiden olevan kunnossa.

Tämä järjestely ei oikeuden mukaan kuitenkaan poistanut naisen vastuuta ilmoittamisvelvollisuuden täyttämisestä.

Hovioikeus ei käräjäoikeuden tapaan uskonut, etteikö nainen tietänyt hänen tililleen maksettavan edelleen perusteettomasti lapsilisiä Suomesta.

”Hän on näin menetellessään erehdyttänyt tahallaan Kansaneläkelaitosta hankkiakseen itselle tai toiselle perusteetonta taloudellista hyötyä”, oikeudenkäyntipöytäkirjoissa sanotaan.

Hovioikeuden päätöksellä naisen saama tuomio muuttui törkeästä petoksesta perusmuotoiseksi petokseksi, joten rangaistus lieveni puoleksi vuodeksi ehdollista vankeutta. Naiselle maksettavaksi määrätyt vahingonkorvaukset pysyivät ennallaan.

Väitettä siitä, ettei syytetty ollut saanut pankkitililtään nostettuja varoja itselleen, pidettiin uskottavana sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Ei kuitenkaan ole varmuutta, kuka tai ketkä rahoista lopulta hyötyivät.

Helsingin poliisi alkoi käräjäoikeuden tuomion jälkeen tutkia Saido Mohamedin mahdollista osuutta rikokseen ja petoksella hankittujen rahojen käyttämiseen. Häntä epäillään törkeästä rahanpesusta.

Lähde: HS

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

14 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Suomi 100
Suomi 100
8 years ago

Suojaväri puuttuu ja paska tulevaisuus edessä. Yli 40 vuotta duunia putkeen, firma heitti pihalle jokaisen jolla ikää yli 50 vuotta. Nyt duunia ei missään koska ikä esteenä ja ansiosidonnainen loppui. Työmarkkinatuelle joka ei riitä elämiseen ja asumiseen. Voit anoa tukia siihen mutta myyt omaisuutesi ensin pois ja sen jälkeen katsotaan oletko oikeutettu tukeen. Näin Suomessa valkoihoinen työnnetään pää edellä syvään kuiluun ja kuole pois. Seuraavassa elämässä haluan syntyä neekerinä, silloin minulle aukeaa taivas jota voin lypsää rajattomasti, voin sikailla kantasuomalaisille saamatta siitä mitään ja niin edespäin. Hyvää Suomi 100v juhlavuotta, itsenäisyys meni halvalla.

Kirveelle töitä
Kirveelle töitä
8 years ago
Reply to  Suomi 100

Samoilla mennää. Työvuosia muuta vähemmän. En olisi uskonut mihin ihminen voi joutua tässä ”hyvinvointivaltiossa” Omaa syytähän tämä tietenkin on mutta kyllä jossain vaiheessa olisi tarvinnut hieman apuja kun töitä ei enää saa. Ainuita neuvoja mitä olen saanut kelata on että myy omaisuutesi pois, siis asunnon mitä olen elämän maksanut pitäisi anataa pois puoli-ilmaiseksi. Vituttaa nämä ohituskaistalla loisivat matuat jotka saavat täyden tuen ja vielä ylimääräistä, sekään ei riitä vaan on huijattava noita idiootteja sossu ihmisä. Tuokin ”tapaus” saa sormen heristystä ja juttu lakaistaan maton alle rasismi syytösten pelossa.

Pöpi Möhlönen
Pöpi Möhlönen
8 years ago
Reply to  Suomi 100

Täyttä asiaa. Toivotaan, että päästään joskus neekeriksi neekerin paikalle.

kaija
kaija
8 years ago

Kas vaan, muija saa 8300 nettona siitä että on kanttia nostaa lapsilisiä lainvastaisesti? Onko tässäkin tuo oikeusministeri (laborantti) J. Lindströmin positiivinen rasismi syynä sille, että vahinkoa ei peritä kokonaisuudessaan takaisin? Onko oikeuslaitos totalitaarisesti tipahtanut oikeusvaakansa kupista???

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
8 years ago
Reply to  kaija

Tuo lusiferilaisia vapaamuurari-korruptioveljiä vilisevä demlalainen ”oikeus”-laitoksemme.

”Mikä on Demla?
Kirjainyhdistelmä Demla (ent. Suomen Demokraattiset Lakimiehet) on monille etäisesti tuttu. Se symboloi Suomen oikeuslaitoksen poliittista korruptiota. Demla on kommunistien vuonna 1954 perustama vasemmistolainen lakimiesyhdistys, joka Neuvostoliiton aikana piti tiiviisti yhteyttä idän ”edistyksellisiin” (so. kommunisteihin). Sen tavoitteena on ohjailla suomalaista oikeusjärjestelmää ja lainsäädäntöä oman poliittisen arvopohjansa mukaisesti. Sillä on kautta historiansa ollut huomattavasti valtaa maassamme, ja monet Demlan jäsenistä ovat kuuluneet presidenttiä (Halonen) ja pääministeriä (Jäätteenmäki) myöten korkeimpaan valtiojohtoomme. Juuri järjestön vaikutusvalta tekee siitä vaarallisen; demlalaiset ovat perinteisesti olleet avainasemassa esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta päätettäessä.

Vasemmiston taktiikoille uskollisena Demla on julkilausumissaan piilottanut todelliset tavoitteensa ympäripyöreän ihmisoikeushötön taakse. Kommunismin edistäminen on sittemmin vaihtunut monikulttuurin kannattamiseen ja muun muassa aseiden omistusoikeuden vastustamiseen. 2000-luvulla demlalaisten toiminta on herättänyt suomalaisissa närkästystä etenkin siksi, että yhdistyksen jäsenet ovat pyrkineet aktiivisesti rajoittamaan suomalaisten sananvapautta oikeusteitse.

Ruben Stiller totesi taannoin Yle Puheen keskusteluohjelmassa, että Suomeen tarvittaisiin lakimiesryhmä, joka ottaisi asiakseen ”rasistien” (eli monikulttuurisuutta vastustavien) jatkuvan ahdistelun. Demla on juuri se ryhmä.” – M a g n e e t t i m e d i a 14.11.2013

Jhn
Jhn
8 years ago

Suojaväri ja etnisyys jälleen kerran lieventävänä. Ikäänkuin edellytyksenä on silloin että jokin, selittävä tekijä kaivetaan vaikka väkisin.

Missä on se kuuluista yhdenmukaisuus lain edessä? Tasa-arvo? Rasisminvastaisuus?

Valkoinen hetero
Valkoinen hetero
8 years ago

Valkonaamalta perittäisiin joka huijattu sentti raskaimman koron kautta takaisin. Armoa ei tunnettaisi.ugh,miksi olenkaan syntynyt puhdasveriseksi pottunokaksi.

"Charlie"
"Charlie"
8 years ago

Ei pidä unohtaa korkoa korolle kertymää, joku voisi laskea paljonko tuo 10 vuoden aikana huijattu 44000eur mätkäyttäisi korkohyötyineen valkonahkaiselle kantikselle perintäkulujen kera ulosmitattavaksi.

Henri
Henri
8 years ago
Reply to  "Charlie"

10 % vuosikorko ulosotossa

Henri
Henri
8 years ago
Reply to  "Charlie"

78695

juha.
juha.
8 years ago

Tää on tämä somppu -ämmä olikohan demarien ehdokkaana tai sitten vihreiden, joka on ilmiselvää ottaen puolueen ”kulttuurin” suhteessa Suomen lakiin, jota edm. puolue on kyllä muille tarjoamassa varsinkin kun kyseessä on veronkiskonta jostain heidän keksimästään perseverosta.
44 000 euroa 10 vuoden aikana katsotaan siis ”vähäiseksi” erreykseksi kun kyseessä on muslimi -lemmikki, jonka ei nyt muutoinkaan tarvitse välittää paskaakaan mistään, sillä polpo ja demla ovat paikalla kuin palomiehet täkkeineen ottamassa vastaan tipahtaneen sompun, joka ei edes ole yrittänytkään peitellä mitään, sillä sehän vaatisi edes jonkinlaista viitseliäisyyttä asian suhteen, mutta milloinkas hän sellaiseen on oppinut kun aina pumpulissa pyöritelty kuin pikku-vauvaa.
Sanonpa vain, että jos kantasuomalainen olisi ”kavaltanut” 44 snt niin Luoja paratkoot tai paremminkin DEMLA paratkoot mitä siittä olisikaan seurannut. Karkoitus maasta yhteiskunnan erheyttämisestä ja kansalaisluottamuksen menetys iäksi, sillä olihan summakin jo niin suuri, ettei sanotuksi saa.

Mikko Hellström
8 years ago

Suojaväri, hyvä camo auttaa wotissakin…

ro
ro
8 years ago

TÄLLÄINEN KUSETUS ON JOKAPÄIVÄISTÄ HÄRMÄLANDISSA,MAAHAN MUUTTANEET ESIM EESTILÄISET KUSETTAVAT KELAA JA SOSSUA AIVAN AVOIMESTI.TULLAAN MAAHAN PERHEENÄ,KUINKA OLLAKAAN EKAN VUODEN JÄLKEEN,TULEE KEKSITTY ERO.MIES MUKA LÄHTEE UUSILLE KUJILLE,MUUTTAA KIRJOILLE YHTEEN PARINKYMMENEN MUUN KUSETTAJANKAA KAKSIOON.MUIJA ÄITIYSLOMALLA ,SIIS TYÖTÖN.EIKÄ MENE TÖIHIN NIIN KAUAN KUN ESIM KERAVAN SOSSU ÄMMÄT HOITAA VUOKRAT.LAPSILISÄT,TOIMEENTULOTUEN,POLTTOAINEKULUT,HARKINNANVARAISEN TOIMEENTULOTUEN,VAATETUKSEN ,LASTEN HARRASTUKSET,MATKAT EESTIIN TAPAAMAAN SUKULAISIA,AVUSTUSTA SYYSLOMAAN LÄMPIMÄÄN. KYSYN MITÄ VITTUA.MEIKÄMANNE JOUTUI SOSSUN HAMPAISIIN 3 KK ERON JÄLKEEN.SILLÄ TIELLÄ OLLAAN VIELÄ 25 VUODEN JÄLKEEN. NÄMÄ MUKA ERONNEET,TÖISSÄKÄYVÄT EESTIN POIJAAT,ON NIIN REPPANOITA,EETTEI NIILTÄ MITÄÄN TOHDI OTTAA PALKASTA,ASUVAT TODELLISUUDESSA SAMAN KUSETTAJALOHMUN KAA .JÄLLEEN ON SAATU SUOMEEN KUNNIAKANSALAISIA. SAMA PÄTENEE KAIKIIN MAAHAN PÄÄSSEIDEN KOHDALLA,TAI MAAN PORTIT AUKEAA KUN TULET KAKAROITTENKAA HUONOMMISTA MUKA OLOISTA. VOI VITTU MITÄ MEINKIÄ,MIHIN TÄMÄ MAA TARVITSEE KYS MAAN RAKSAMIEHIÄ,EIVÄT TIEDÄ MITENPÄIN VASARAA PIDETÄÄ,,SIKAA TAPPAESSA.SIIS KYS PIPOL TEKEE TYÖTÄ POLKUHINTAAN.ESIM MAKSATAAN SOP PALKKOJA,NIIN MAKSETAAN ,MUTTA LIKSAPÄIVÄNÄ TILILLE NAPSAHTI 1500E,NOSTAMASSA AUTOMAATILTA MUKANA POMO JOKA KUITAA 500E PÄÄLTÄ.ETTÄ NÄIN VELJESKANSALAISET KUPPAA TYPERIÄ,ÄÄILÖITÄ,MITÄÄN TIETÄMÄTTÖMIÄ SOSSUN VASTENMIELISIÄ AKANMÄRÄNTÖJÄ,ELÄMÄÄNSÄ PETTYNEITÄ FYLLIMAKKAROITA..ONKO SE KENTIES KOSTO YHEISÖLLE JOKA EI ELÄNYTKÄÄN KUINKA HE HALUSIVAT..MIEHET LÄHTI JO AIKAA SITTEN JOS NIITÄ YLEENSÄKÄÄN OLI,VAI LÖYSIKÖ ITSENSÄ TAVALLISTE KÖYHIEN JOUKOSTA.TAJUSI ETTEI SOS NOOMIN KOULUTUS TAANNUTKAAN VIHREÄÄ OKSAA.NIIN VALITETTAVASTI ON KÄYNYT MUKA KESKILUOKALLE,JOTA SUOMESSA EI OLE OLLUT EIKÄ TULE OLEMAAN.ILLUUSIOSSA VOI ELÄÄ HETKEN JA JOPA KOKO ELÄMÄN.KUSETAA HELPOINTA ON VAIN ITSEÄÄN,ONHAN KEKSITTY JOPA PUNAVIINI JOKA EI AIHEUTA RIIPPUVUUTTA,SITÄ VOI SOS FYLLI LIPITTÄÄ PARI PULLOA ILLASSA.NORMI MÄÄRÄ.TYÖTERV TESTEISSÄ .TULOS MAKSA VETELEE VIIMEISIÄÄN,SIIRO MAHDOLLINEN JOS JOKU ONNETON EI ALKOHOLISTI DELAA.TOIVOTAAN ETTEI.KOSKA TÄMÄ ALKKOHOLISTI EI LOPETA DOKAAMISTA,SIKSI ETTÄ SAI UUDEN ELÄMÄN,VAAN VOI VIELÄ TOISTEN SISKOJEN KAA JATKAA LOISELÄMÄÄ,VÄLITTÄMÄTTÄ VITTUAKAAN MUISTA TAI NIIDEN ONGELMISTA.TÄMÄN KAIKEN SKEIDAN OLEN LÄHELTÄ NÄHNYT JA HAVAINNOINUT,OMIA SISARINANI OLI JA VIELÄKIN ON KYS DUUNEISSA,SIINÄPÄ VASTA KUTSUMUSAMMATTI JOSTA VIELÄKIN JAUHETAAN ETTEI TARVITSE MAKSAA MORMI PALKAA SOS HOITAJALLE,SAIRAANHOITAJALLE,MIELISAIRAANHOITAJALLE,APUHOITAJALLE,JONKA DUUNI ON VAAN PASKAN PUHDISTAMINEN VUOTEEATA,VITTU MIKÄ KUTSUMUS.SAATANAN SAIRAS YHEISKUNTA SUOMI ON,OLEN SITÄ 20 SEURANNUT SIVUSTA,EN TULE KOSKAAN ELÄMÄÄN SIINÄ YHTEISKUNNASSA.ENÄÄ ..ENKÄ MAKSA VEROJA ENKÄ MITÄÄN NEEGERIEN JA MUSLIMIEN ETEEN.SAATANALLISET ITSE PERKELEESTÄ KAIKKI MUSLIMIT VJA SOMALIT,SAATANAN LÄHETTILÄÄT,TAUTISET PASKIAISET.ONNEKSI SAAVAT VIIVAA VAIN ELÄMÄNSÄ KADOTTANEILTA EDELLÄMAINITUILTA. TÄMÄ GRUUPO TULEE MAALLE KALLIIKSI(voisiko olla kosto en ymmärrä kyllä mistä).ELÄMÄ JOKA EI MENNYTKÄÄN NIINKUIN SATU KIRJOISSA ENNEN OPETETIIN,EI TULLUTKAA PRINSSIÄ,TULI SIKAJUOPPO MUKA .,,NORMAALI SUOAMI MIES TULI,SYÖ SIKAA,JUO KOSSUA JA KALJAA VÄLITÄÄ PERRESTÄÄN JA LAPSISTAAN.JA NÄMÄ LOHMUT POHTII MIKÄ MENI PERSIILLEEN,ONNI OLI MUTTEIVAT YMMÄRTÄNEET SITÄ,ONNI MYÖSKIN MENI,ONNEKSI.MITÄ TUOLLAISET KIERROON KASVANEET ONNILLA TEKEVÄT.EIVÄT YMMÄRTÄNEET MIKÄ ONNI OLI,ENNEN KUIN SEN MENETTIVÄT,MYÖHÄISTÄ ON PURISTELLA KUN SKEIDA VALUU REISILLE.NYT MUSMMATTIEN MÄLLI VALUU REISILLE,KUN KUKAAN NORMAALI MIES.NORMAALI..PITÄÄ MÄÄRITTÄÄ MUS ARABIEIN KOHDALLA UUDESTAAN.ELÄIN KUN SAA PANNA MITÄ VAAN JOKA LIIKKUU JA SOKERI SUUSSA SULLA KELPAA.SIKSI KYS RYHMÄ SUVAKIT ON ONNELISESSA ASEMASSA FYRKKA KELPAA JOPA APINALLE ,ETTÄ SUOSTUU PANEMAAN AKANMÄRÄNTÖÄ ,EDES HETKEN.MITÄ SITTEN KUN ORI RYNTÄÄ PANKKIKORTINKAA PAREMMILLE LAITUMILLE.NO SELLAISTA ELÄMÄ ON. VIHJE SUVAKEILLE… TULEE PALJON HALVEMMAKSI MENNÄ JAMAIKALLE.SIELLÄ PROS POJAT EI KUSETA,SE ON NIITEN TYÖ,ERITTÄIN TASAPOLISTA,JOS NEEKERIN SLARVA EI KIINNOSTA.ENTISISTÄ JUGO MAISTA,KYLLÄ LÖYTYY AMMATTILAISIA,OIKEITA,LOMA ON OIKEIN LOMA,JOS SAA VASINETTA RAHOILEEN,RAKKAUTTA VAAN EI VOI OSTAA,NIIN SE VAAN ON JA ON OLLUT,LOHDUTUSTA JA PÄÄNSITITTELYÄ MEISTÄ KAIKKI KAIPAA TAHTOISI OLLA LÄHELLÄ,TUNTEVANSA OLLA JOLLEKIN TÄRKEÄ . JOKU. VALITETTAVASTI NYKY MUALIMA SUOSII AINOASTAAN SOOLOILUA,PASKAT YHTEISÖ ,SUKU, LOPPUPELEISSÄ MEITÄ PUOLUSTAA JA SEISOO RINNALLA KAIKKEA MAAILMAN SAASTAA VASTAA,KYS MUSLIMIT JA FUG NEEGERIT MISTÄ TAHANSA AFRIGASTA,TÄTÄ KYS BIO JÄTETTÄ EI TÄÄLLÄ TARVITÄ,EIKÄ KAIVATA.BOI JÄTTEELLE ON LOPPUSIOITUSPAIKKAT JO VALMIINA,NAAPURIMAAN SUPIKOIRA,KETTU ,SUSI JA KARHUTARHAAJAT KIITÄÄ ELÄVÄSTÄ BIOJÄTTEESTÄ. HOIDELLAAN MAA PUHYTAAKSI MAAHAN VALUNEESTA JÄTTEESTÄ,TEHDÄÄN MITÄ SE OLI SOTIEN JÄLKEEN,POISTETAAN KESKUUDESTAMME VIHERPUNAVASEMMISTO.MENEE TAAS 50 VUOTTA SUHT NORMAALISTI,LI AND JAMUUT ÄÄLIÖT OLI PAHA UNI VAIN NIINKUIN HAUKION PIIRONGINJALKA,JA LESDAATILAINEN PERVO SUKURUTSARI,JA PAHKASIKA ,JA VIELÄ TÄMÄ KIEROSILMÄ PIENI PERVOORPO,VITTU MILLÄINEN KUVATUS KUVITTELEE OLEVANSA MIES SAATANAN SUKURUTSARIENPERILLINEN,PASKIAINEN KATSOISI PEILIIN,NIIN LÖYTÄISI PIRUN,ELI ITSENSÄ MAANSA MYYVÄN ÄÄLIÖN,MIKÄ MAATA MAHTAA VAIVATA,ETTÄ JOHDOSSA ON TÄLLÄINEN EU KARJALAUMA.TSERNOBILI TAISI LÄHETÄÄ TODELLISEN
POMMIN.KAOLAKI .SEKOITTI TUO YHDEN PÄÄN LOPULLISESTI,SIKSIKÖ KYS ASIANAJAJA VALITIIN PRESSAKSI JA VIELÄ UUDELLEEN JOS JA KUN SAA LAPSEN HAUKION PIIRONGINJALKANA..JOS TOINEN VAIHTOHETO ON YLIOPPILAS PERSEESEEN PORAAJA HINTTARI,JOUTAVA PASKIAINEN MENISI ELVISTELEMÄÄN PERSEESEENPORAAJA KOTIMAAHAN OLEVANSA YKIOPPILAS,SIIS PELKKÄ PERSEESSEEN NUSSIVA TAI NUSSITTAVA HINUIITTI. MIKÄ SUOMEA VAIVAA MIKSI ON NÄIN .OLI ARVOSTUS KANSSAIHMISIÄ KOHTAAN,SITTEN TULI PUUN TAKAA VASEMMISTO,PASKIAISET CJOTKA ELIVÄT JA VIELÄKIN ELÄVÄT MUITTEN SELKÄNAHKASTA,VAAN EI KAUAN NOUTAJA KOLKUTAA JA LI.A OVELLA OOTELKAA PUHDISTIS ON TULOLLAAN JA TULEE KUIN VANGILLE AAMIAINEN. IRVINIÄ LAINATAKSENI… TÄMÄ MAA ON SUOMALAISTEN..EI NEEGERIEN ,MUSLIMIEN..EI KENENKÄÄN MUUN..NOUTAJA TUL
EE SUVAKIT VIHER VAS PUNASITTA,JÄTE TEILLÄ VAAN EI OLE KOTI MAATA ENÄÄEIKÄ TULE OLEMAAN.

Paavo Ahonen
8 years ago

Maassa Suomi pitää täällä kanta-asukkaitten ja muuttavien ihmisten pitää elää maassa maan tavalla,ei yrittää muuttaa maata sellaisekisi jossa on joskus asunut!

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu eilen 08:15 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.