Mainos:

Anne Bernerin ensiviikolla (19.01.) julkistama tieliikennesuunnitelma rikkoo hallitusohjelman?

Päivitetty 2.3.2017, Julkaistu 11.1.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Bernerin-Ollilan liikkumismaksu-järjestelmä ei PS:n puoluesihteerin Riikka Slunga-Poutsalon huomautuksen mukaan sisälly hallitusohjelmaan, eivätkä persut tue sitä. Liikenneverkon yhtiöittäminen (Live Oy.) on Liikenne ja viestintäministeri Anne Bernerille hyvin keskeinen projekti.

Tieliikenteen maksullisuuden mahdollistavassa seurantajärjestelmässä on monia ongelmia. Päällimmäisenä laitteistokustannukset ja tietoturva. Autoilijan paikannustietojen mahdollisesta päätymisestä ulkopuolisille kirjoitimmekin äskettäin. Eräänlaiset julkissektorin rönsyt, yksityiset alitoimijat, ovat myös jo ryhmittyneet mahdollisen kultasuonen äärelle.

Autopaikannusjärjestelmän kehittäjät ovat olleet hyvin edullisessa asemassa mm. Tekesin tukea jaettaessa:

  • Nokia OyjTekesin tukea 41,5 miljoonaa euroa vuosina 2010–2015,
  • Nokia Solutions and Networks Oy (ent. Nokia Siemens Networks Oy) :  yhteensä 33 miljoonaa
  • Nokia Technologies Oy: 2,75 miljoonaa euroa.

Jakoa on riittänyt pienemmillekin:

Mainos:
  • Aplicom, liikevaihto 5 mlij, per vuosi, Tekesiltä 2 miljoonaa,
  • Helpten, liikevaihto 1,3 per vuosi, tappio 2,2 tukemisjaksolla, Tekesiltä 1,6 miljoonaa euroa.
  • Taipale Telematics, liikevaihto 1milj. per vuosi, tukea Tekesiltä yht. miljoona.

Tästä jää vaikutelma, että näitä jälkimmäisiä yrityksiä, joilla on tukevasti jalka ovenraossa tulevan(?) Live Oy:n alihankkijoiksi, ei olisi olemassa ilman tukisysteemejä. Kun siis raha-hana vuotaa, aina on joku nuolemassa. Tähän nähden Aplicomin ja päämisteri Sipilän yhteydenpito ei yllätä.

Laitekustannuksista autoilijoille on esitetty optimisten 100-300 euron arvio, mutta tuhannenkin eurojen kustannuksista, asennuksineen jotka täytyy suorituttaa valtuutetussa liikkeessä, kokonaiskustannukset saattavat nousta miljardiin.

Persujen kielteisen kannan kertoi siis Slunga-Poutsalo:

Perussuomalaiset eivät hyväksy kyttäysperusteista ratkaisua. Tällaista autoilijoiden seurantajärjestelmää ei ole hallitusohjelmassa. Jos tieverkoston korjausvelka ylipäätään katsottaisiin perustelluksi kerätä kilometrimaksuilla, niin se voitaisiin siinä tapauksessa toteuttaa ilman kalliita lisäkustannuksia autojen katsastusten yhteydessä jo nykyisellään kerättävien mittarilukemien pohjalta.

Hallitusohjelma on tähän mennessä mainittu tilanteissa, joissa persut ovat suostuneet kannattajilleen vastenmielisiin päätöksiin hallituksessa. Nyt jää nähtäväksi, toimiiko asia toisinkin päin. 

Maaseudun Tulevaisuus 03.01.2017: http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/ps-n-puoluesihteeri-ampuu-alas-autojen-seurantaj%C3%A4rjestelm%C3%A4n-1.174171

Tekniikka ja Talous 04.01.2017: http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/liikenne/bernerin-infrayhtio-kaatuu-persujen-vastustukseen-6612640

Päivän Lehti 04.01.2017: http://www.paivanlehti.fi/tama-on-skandaali-bernerin-liikenneverkko-livautettiin-viime-hetkella-raporttiin/

(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});

 

25,842 total views, 1 views today

carrie underwood to receive special acm awardWe aggressively pursued new addressable market opportunities in growth areas like commercial cloud, hardware, search and gaming. We transformed our sales and go to market engines to be more agile and further unified our internal cheap nfl jerseys organization around One Microsoft. These muscle are where are athletic movements facilitate from. If you have strong and powerful core muscles then you will be able to tackle hard and hit harder when on the football field. You are going to do this over and over again at least three sets where you scrunch in and hold. And then flail your toes out and hold that as well. Study your opponent's tendencies. A run heavy team will rely on one, maybe two, different backs to carry the ball with a lot of people that can tackle him. Fortunately, hobos who want to escape paradise aren't helpless. The Hawaiian government has been flying hundreds of homeless people back to where they came from literally taking taxpayer money and flinging the bums away. The field is marked off in three equal 15 cheap oakleys sunglasses yard segments. The offense gains a first down when moving the ball past a 15 yard segment. There's nothing wrong with a college degree, but a college degree on its own isn't going to make them successful. So what happens to the college kids who might be superstars in the NCAA, but don't have the talent to make it to the NFL or NBA? Then what? What happens throwback nba jerseys next? Where do they go?. This photo was snapped at the lake, two months before my 35th birthday. I was the smallest I'd been since I was 17. Access to Middle East traffic has become critical to both cheap mlb jerseys US and UK intelligence agencies post 9/11. The Maryland headquarters of the NSA and the Defence Department in Washington have pushed for greater co operation and technology sharing between US and UK intelligence agencies. Kansas City Chiefs (5 2) If you want to know how good the AFC West is, just know that at 5 2 the Chiefs are in third place in their own division. Yikes. He's only gained 293 yards on 73 carries (4.1 ypc). Yes, I know that he's averaging 4 yards per carry, but you get the idea. Thanks, Marty and good morning, everyone. Thank you for joining us. We were bruised and battered but alive, if a little scarred (both baby and me). My second was a C section. The launch of their native maps app for iOS means one big thing: ads, ads, and ads. Not only ads, but ads based of locations data (it's a maps app, remember?).. If there is any cheap football jerseys one thing that you can do to stay well then it is to eat at least two apples daily according to a whole raft of new scientific research which places apples at the top of the healthy living tree.It may sound far fetched but an apple contains so many beneficial ingredients that it will protect you from contracting a whole range of life threatening conditions such as cancer or suffering a stroke.The latest pioneering research in America has cheap fake oakleys revealed that drinking apple juice and eating apples can reduce the risk of heart disease.The clinical trial involved healthy adults drinking 12oz of 100 per cent apple juice daily or eating two apples.The time it took for cholesterol in the body to oxidise, or break down, increased by up to 20 per cent after just six weeks of following the apple diet.It turns out that apples contain phytonutrients or phytochemicals (compounds found in plants) which act as antixiodents against wholesale Jerseys LDL (low density lipoproteins), the damaging portion of cholesterol in the blood stream.Apples are also rich in pectins, which are soluble fibres which it has been demonstrated are effective in lowering cholesterol levels.Dianne Hyson, a registered dietician and lead researcher of the study, said: 'Previous studies have shown that eating fruits and vegetables is associated with a reduced risk of coronary artery disease, but this is the first clinical study to show the potential benefits of active compounds in apple juice and apples.''A very moderate intake of apple juice or apples has the potential to reduce risk factors for heart disease in a fairly short period of time,' she said. 'These small diet changes might play an important role in a heart healthy diet.'Volunteer, father of two Jack Farrell said: 'If I can get this result from just drinking 12ozs of apple juice a day, it's definitely worth making part of my daily routine.'Other amazing facts about applesApples ward off strokesFinnish researchers found that individuals who ate the most apples had the lowest risk of suffering a stroke, due to the benefits of the active compounds called phytonutrients found in apples.Their conclusion was based on evaluation of dietary records and health outcomes of 9,208 men followed for 28 years.Apples give you better lungsBritish researchers found that apple eaters had better lung function than non apple eaters.After analysing the health and dietary records of 2,512 men, scientists discovered a strong link between positive lung function and the number of apples eaten each week.Although other researchers had suggested that vitamin C from fresh fruit was responsible for improving lung function, this investigation found otherwise.These researchers believe that it is the consumption of antioxidant like phytonutrients in apples, such as flavonoids especially one member called quercetin which reduces the risk of cancer and heart attacks.
Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

7 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Juha Auvinen
Juha Auvinen
9 years ago

Persut vois vetää sen juppiskootteriveron pois sieltä käsittelystä että pysytään me motoristit pois pahanteosta.

Hinaajat
Hinaajat
9 years ago

Höpöhöpö… Ei se mitään hallitusyhteistyötä tai hallitusta kaada. Kaikki hyväksyvät sen yksimielisesti, myös SDP joka tietysti ennen äänestystä pitää populimis-puheita. Mutta kun äänestetään niin kaikki ovat säälittävän yksimielisiä.

Se mitä tämäkään Bernerin toosa ei osaa tehdä on se että se osaisi erotella yksityisteiden käytön yleisistä teistä. Moni autoilija ajelee 90% yksityisteitä ja silti joutuisi maksamaan tieveroa valtiolle. Sama kun entinen katumaksu laajennettiin koskettamaan kaikkia kiinteistöjä nimikkeellä ”kiinteistövero”.

Veikkaan että kun tämä Bernerin toosa tulee pakolliseksi asennettavaksi kaikkiin autoihin niin maanteillä hinaukset yleistyvät. Kun toisella autolla hinataan toista tangon välityksellä ja hinattavasta on vain rattilukko käännetty pois, niin hinaajan ajoineuvo ei kuluta kaksinkertaista määrää polttoainetta. Siksi väitän että varsinkin kesähinaukset yleistyvät.

http://www.velomobilforum.de/forum/imgcache/3767.png

http://www.atu.de/shop/Zubehoer-w10020/Pannenhilfe-und-Erste-Hilfe_w10776/PKW-Sicherheits-Abschleppstange-2500-kg-Pannenhilfe-FS4113

vihapuhuja
vihapuhuja
9 years ago

Anne Berner. Jätä eroanomus jo tänään. Usko hyvällä. Nyt riitti.

kl
kl
9 years ago
Reply to  vihapuhuja

Jeps. Sipilä ja Orpo samaa tasoa. Soini Turkki möläytyksineen alitti riman varmaan monen PS vaikuttajankin mielestä, eikun kierrätykseen koko kööri.

Numeroilla
Numeroilla
9 years ago

Numerot 19.1.2017 viittaa taustalla hääräävän muurareita ja päivämäärästä tulee yhteen laskien luku kaksi, eli ”sopimus”. Aikovat saada hankkeensa päätökset läpi, kun ovat valinneet suomea tuhoavan hankkeen julkistamiseen tälläisen päivämäärän…

talmud
talmud
9 years ago

Te paskat kommentoijat ette ymmärrä juutalaisten tarktotus periä he tuo vat maan täyteen nekruja ja ryöstävät kaiken minkä irti lähtee vapaamuurarien eli heidän juoksupoikiensa tuella.

VanhaTyötön
VanhaTyötön
9 years ago

Mistä tiedät, onko A. Berner jutsku?
Jossain oli selvitys, jossa todettiin että XZ-shampoon ja Nokian jalkineiden Berner-yhtiö on Norjasta (vanha liiketoiminta Suomessa) mutta Vallila Interiörin Berner on kotoisin Sveitsistä, ja hänellä oli hiljattain vielä Sveitsin passikin. Luultavasti myös Suomen, eihän ministeriksi pääse vieraan maan kansalainen.

Kahvinjuojilla oli enemmän lihasmassaa

Julkaistu 24.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Ihmisillä, jotka joivat eniten kahvia, oli vähemmän kehon rasvaa, vähemmän rasvaa sisäelinten ympärillä ja suurempi lihasmassa kuin ihmisillä, jotka kuluttivat kahvia vähän tai eivät lainkaan. Tämä selviää uudesta suomalaistutkimuksesta, vaikka tutkijat korostavat, etteivät tulokset todista kahvin aiheuttaneen eroja.

Tutkimuksen suorittivat Oulun yliopiston tutkijat, ja siihen osallistui 2 264 Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntynyttä henkilöä. Ryhmä on osa pitkäaikaista väestötutkimusta, jossa seurataan heidän terveyttään ajan mittaan. Osallistujat olivat 46-vuotiaita aineiston keruuhetkellä. Tutkijat jakoivat heidät itse ilmoitetun kulutuksen mukaan: ei kahvia, yhdestä kahteen kuppia, kolmesta neljään kuppia tai viisi tai useampia kuppeja päivässä.

Vaikka osallistujilla oli suunnilleen sama painoindeksi (BMI), heidän kehon koostumuksensa erosi ryhmien välillä. Niillä, jotka joivat enemmän kahvia, oli pienempi osuus kehon kokonaisrasvasta ja vähemmän viskeraalista rasvaa, kun taas heidän luustolihasmassansa oli suurempi heinäkuussa European Journal of Nutrition -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan.

Tutkijat analysoivat myös 164 aineenvaihduntamarkkeria sekä verensokeri-, insuliini- ja sukupuolihormonimarkkereita. Osallistujat olivat paastonneet ja pidättäytyneet kahvista ja tupakoinnista ennen näytteiden ottoa. 2 264 osallistujasta 2 194 joi kahvia ja vain 70 ei.

Mainos:

Eroja insuliinimarkkereissa ja hormoneissa

Sekä miehillä että naisilla suurempi kahvin kulutus oli yhteydessä veren haarautuvaketjuisten aminohappojen alhaisempiin pitoisuuksiin. Aiemmat tutkimukset ovat yhdistäneet näiden aminohappojen jatkuvasti kohonneet tasot insuliiniresistenssiin ja suurempaan tyypin 2 diabeteksen riskiin.

Miesten keskuudessa suurempi kahvin kulutus oli yhteydessä myös suotuisampaan glukoosi-insuliiniprofiiliin. Hormonaalinen kuva oli monimutkaisempi: kokonais- ja biosaatava testosteroni sekä sukupuolihormoneja sitova globuliini (SHBG) olivat korkeampia, kun taas vapaa testosteroni ja vapaa androgeeni-indeksi olivat hieman alhaisempia. Naisten kohdalla yhteyksiä oli vähemmän, ja ne koostuivat pääasiassa korkeammasta SHBG:stä ja alhaisemmista vapaiden androgeenien arvoista.

Miljoonat ihmiset kuluttavat kahvia joka päivä, mutta silti tiedämme yllättävän vähän siitä, miten se liittyy aineenvaihduntaamme ja hormoneihimme. Tuloksissamme korostui selvä hormonaalinen allekirjoitus, joka ei hävinnyt, vaikka otimme huomioon painoindeksin ja elintapatekijät. Useat näistä yhteyksistä erosivat miesten ja naisten välillä, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja ja Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Luca Verroest yliopiston tiedotteessa.

Oulun yliopisto korostaa myös, etteivät tulokset voi vielä muodostaa perustaa uusille ravintosuosituksille.

Osoittaa yhteyden, ei syy-seuraussuhdetta

Tutkimus on poikkileikkaustutkimus, mikä tarkoittaa, että kahvitottumukset ja fyysiset markkerit mitattiin samanaikaisesti. Se ei voi määrittää, vaikuttiko kahvi kehon koostumukseen, joivatko tietynlaiset elämäntavat omaavat ihmiset enemmän kahvia vai olivatko muut tekijät molempien taustalla.

Kulutus oli myös itse ilmoitettua, kahvia juomattomien ryhmä oli pieni, ja kaikki osallistujat tulivat suhteellisen homogeenisesta suomalaisesta syntymäkohortista. Muut elintavat ovat voineet vaikuttaa sekä siihen, kuinka paljon osallistujat joivat kahvia, että heidän kehon koostumukseensa, kuten News Medical toteaa arviossaan tutkimuksesta.

Tutkijat tekevät parhaillaan kokeita selvittääkseen, aiheuttaako kahvi itsessään muutokset ja mitkä juoman monista bioaktiivisista yhdisteistä saattavat olla vastuussa. Vasta sitten ihmisillä tehtävät interventiotutkimukset voivat osoittaa, onko yhteyksillä käytännön merkitystä.

Suomalaiset haluavat ikärajan sosiaaliseen mediaan

Julkaistu 21.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Monet suomalaiset kannattavat ikärajaa lasten sosiaalisen median käytölle, kertoo tuore kyselytutkimus.

Kyselyyn vastanneista 53 prosenttia tukee kieltoa alle 15-vuotiailta, kun taas 28 prosenttia vastustaa sitä ja 19 prosentilla ei ole mielipidettä, ruotsinkielinen Yle raportoi. Kyselyn toteutti keskustaoikeistolainen ajatushautomo Toivo.

Kannatus on korkeinta Kansallisen Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kannattajien keskuudessa. Molemmissa ryhmissä 59 prosenttia puoltaa ikärajaa. Vastaava osuus on 46 prosenttia Vihreän liiton äänestäjien ja 45 prosenttia Vasemmistoliiton äänestäjien keskuudessa.

Myös ikä vaikuttaa näkemyksiin. 18–24-vuotiaista 45 prosenttia kannattaa ehdotusta, kun taas yli 75-vuotiaiden keskuudessa vastaava luku on 56 prosenttia. Tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkittäviä eroja miesten ja naisten välillä.

Mainos:

Suomen hallitus aloitti helmikuussa selvityksen alle 15-vuotiaiden kiellosta. Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen (huom: alkup. tekstissä Karoliina Partanen) mukaan tavoitteena on ottaa ikäraja käyttöön vuonna 2027.

Suomi harkitsee rikosoikeudellisen vastuuiän alentamista

Julkaistu 18.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Suomen oikeusministeriö selvittää, pitäisikö rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa alentaa. Asia on noussut valokeilaan Ruotsin parlamentin tekemän merkittävän nuorisorikollisuutta koskevan päätöksen myötä.

Elokuussa Ruotsin valtiopäivät äänesti rikosoikeudellisen vastuuiän alentamisesta 14 vuoteen erityisen vakavien rikosten osalta. Tämä tarkoittaa, että 14 vuotta täyttäneet lapset voitaisiin tuomita vankeuteen rikoksista, kuten murhasta, törkeästä raiskauksesta ja törkeistä aserikoksista. Äänestys päättyi lukemin 281 puolesta ja 66 vastaan.

Ehdotus on kohdannut voimakasta kritiikkiä viranomaisilta, lastenoikeusjärjestöiltä ja tutkijoilta. Ruotsin hallitus on perustellut sitä rikoksen uhrien oikeusturvalla ja tarpeella suojautua vaarallisilta yksilöiltä. Uudistus ei ole vielä astunut voimaan. Oikeusministeri Gunnar Strömmer on todennut, että laki voisi tulla voimaan vasta seuraavan vaalikauden loppupuolella, edellyttäen että Tidö-puolueet säilyttävät valtansa.

Suomen nykyinen oikeudellinen kynnys

Suomen rikoslain mukaan henkilön on oltava täyttänyt 15 vuotta ollakseen rikosoikeudellisesti vastuussa. Suomen oikeusministeri Leena Meri haluaa nyt tarkastella ikärajan alentamista.

Mainos:

”Pyynnöstäni myös Suomessa on käynnissä selvitys rikosoikeudellisen vastuun ikärajan alentamisesta alle 15-vuotiaiden osalta. Hanke käynnistyi oikeusministeriössä kesän 2026 aikana ja valmistuu tämän vuoden aikana. Toivon, että Suomessa seurattaisiin Ruotsin keinoja nuorisorikollisuuden torjumiseksi ja laskettaisiin ikärajaa, kuten perussuomalaisten vuoden 2022 kriminaalipoliittisessa ohjelmassa esitettiin,” kirjoittaa Leena Meri X-palvelussa.

Selvityksen on määrä valmistua ennen vuoden loppua. Vasta sen jälkeen selviää, eteneekö Suomen hallitus lainsäädäntötoimiin ja mitä rikoksia tai rangaistuksia se mahdollisesti koskisi.

Opettajiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt voimakkaasti Suomen kouluissa

Julkaistu 17.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Joka viides peruskoulun opettaja Suomessa kertoo joutuneensa oppilaan väkivallan kohteeksi. Opetusalan ammattijärjestö OAJ varoittaa suuntauksen pahentuneen kahden vuoden aikana ja vaatii valtakunnallisia toimenpiteitä.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ raportoi vuoden 2026 työolobarometrissaan, että 14 prosenttia vastaajista oli joutunut työpaikkaväkivallan kohteeksi edellisen vuoden aikana. Edellisessä, vuonna 2024 tehdyssä kyselyssä vastaava luku oli 10 prosenttia.

Kasvu on erityisen selvää peruskouluissa. Siellä 21 prosenttia ilmoitti joutuneensa oppilaan väkivallan kohteeksi, kun vuonna 2024 luku oli 17 prosenttia. Varhaiskasvatuksessa kolmasosa vastaajista sanoi joutuneensa lasten tekemän väkivallan kohteeksi.

Väkivalta oli lähes täysin oppilassidonnaista. 99 prosentissa tapauksista, joissa opettajat ilmoittivat joutuneensa väkivallan kohteeksi, tekijänä oli lapsi tai oppilas.

Mainos:

Erityisopettajat erityisen alttiina

Erot ovat huomattavia. OAJ nimeää erityisopettajat ja erityisluokanopettajat ryhmiksi, jotka joutuvat useimmin väkivallan kohteeksi. Väkivalta on yleisintä varhaiskasvatuksessa, mutta se on lisääntynyt eniten peruskouluissa viimeisen kahden vuoden aikana.

Sitä vastoin lukioissa työskentelevillä ei barometrin mukaan ollut kokemuksia väkivallasta. Tilanne eroaa siis selvästi eri koulutusmuotojen välillä.

Oppimis- ja työympäristöjen turvattomuuteen on puututtava. Nykyinen suuntaus on erittäin huolestuttava, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.

Monet harkitsevat alanvaihtoa

Seuraukset voivat olla vakavia kohteeksi joutuneelle henkilöstölle: kuudessa prosentissa tapauksista väkivalta oli johtanut sairauslomaan.

Vastaajista 42 prosenttia oli harkinnut alanvaihtoa edellisen vuoden aikana. Alle 51-vuotiaiden keskuudessa luku oli noin puolet.

Väkivalta ei ole ainoa syy, miksi opettajat harkitsevat ammatin jättämistä. Samalla 75 prosenttia kertoi kokevansa vähintään toisinaan työperäistä stressiä.

OAJ vaatii valtakunnallisia toimintamalleja väkivallan ja uhkatilanteiden ehkäisemiseksi kouluissa ja päiväkodeissa. Järjestö haluaa myös opetusalalle suunnatun erillisen työsuojeluohjelman.

Jäsenemme ovat peräänkuuluttaneet valtakunnallisia toimintamalleja, joilla voidaan ehkäistä väkivaltaa ja uhkatilanteita, sanoo Katarina Murto.