Mainos:

Marin kutsuu ”viisikon” kasaan koronaviruksen tiimoilta

Päivitetty 17.3.2020, Julkaistu 14.3.2020 – Kirjoittaja Toimitus
Pääministeri Sanna Marin ilmoitti twitterissä kutsuvansa hallituksen "viisikon", eli itsensä, Katri Kulmunin (kesk.), Maria Ohisalon (vihr.), Li Anderssonin (vas.) ja Anna-Maja Henriksonin (RKP) kasaan keskustelemaan korona-tilanteesta.

Koronavirus on saanut jalansijaa Suomessa ja mediat ovat käytännössä kyllästetyt korona-uutisoinnista. Tartuntojen määrä on Suomessa paisunut parin viime päivän aikana ja hallitukselta on laajalti odotettu hyomattavasti rajumpia toimia epidemian ehkäisemiseksi.

Jo aiemmin on kuultu kritiikkiä "kaikkien aikojen tasa-arvoisimman hallituksen" naisvoittoisuudesta, mutta erityisesti kritiikin perusteita alleviivaa Marinin tempaus kutsua päätöksentekoon vain hallituksensa kärkinaiset, jättäen kaikki muut eittämättä merkittävien keskustelujen ulkopuolelle.

Siitäkin huolimatta, että Marin sensuroi omaa tiliään, on twiitin kommenteissa nähtävissä jo kriittisiä sävyjä. Jäämme odottamaan "viisikon" linjauksia.

Lähde: Twitter

Mainos:

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

9 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
ro
ro
6 years ago

Viisikko pitänee sampanjabileet, keskustevat ilmeisesti tampooninvaihto viikoista,ja ruokakaupan kassatoimihenkilön corona tartuntariskistä.

juha.
juha.
6 years ago

Kas kun eivät vielä raahanneet mukaan länkkä-leukaa eli Tavja Havosta.

Viisi akkaa lätisee niitä näitä nuorempien vielä ollessa PMS:ssä.

Voidaan nähdä jopa TIKTOK-video, jossa ”tytöt” twerkkaavayt niin, että ”rytkyy”.

Minut voi jo julistaa kuolleeksi, kiitos!

Janis Petke
Janis Petke
6 years ago

Edit Blygläpp: Viisikon Uudet Seikkailut

Urko Jäkki
Urko Jäkki
6 years ago

Tuo viisikko ei pärjäisi edes lastentarhan päätöksenteossa vaan antti rinne antaisi neuvoja pepun pyyhkimiseen.
Suomen hallitukseen nuo eivät sovi ollenkaan eikä kansanäänestys halunnut tällaista hallitusta. Lopettakaa jo leikkiminen ennenkun ihmiset oikeasti hermostuu.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Avoimilla rajoilla kansamme ja muiden valkoihoisten länsimaalaisten tuhoamiseen tähtäävät maanpetturit voivat joutua hidastamaan projektiaan:

”KORONAVIRUS VOI OLLA KRIISIYTYVÄLLE LÄNSIMAAILMALLE MYÖS MAHDOLLISUUS
Vielä alkuviikosta virallinen Suomi piti koronavirusta (covid-19) lähinnä Kiinaa ja Italiaa koskevana terveysongelmana, kunnes keskiviikkona YK:n terveysjärjestö WHO julisti sen leviämisen pandemiaksi. Pikkuhousut kintuissa yllätetty punavihreä feministihallitus yritti seuraavan päivän tiedotustilaisuudessa paikata poliittisen vitkastelunsa antamalla suositukset koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Ylen uutisessa Lue lista hallituksen suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi käy ilmi, että muihin maihin verrattuna toimet ovat liian heppoisia ja tulevat liian myöhään taudin etenemisen hidastamiseksi. Tämä ei ole yllättävää, sillä pääministeri Sanna Marin totesi vielä keskiviikon A-studiossa, ettei jämeriin toimiin ole syytä ryhtyä:..
…
Kaikesta traagisuudestaan huolimatta Ilmestyskirjan ratsastajaa muistuttava koronavirus voi parhaassa tapauksessa kääntyä vielä eurooppalaisten eduksi. Jopa poliittisen johdon on tunnustettava, että rajat ja niiden ylläpitäminen ei olekaan anteeksiantamaton ihmisoikeusloukkaus, vaan täysin järkevää kansalaisten itsesuojelua. Samalla aletaan ehkä ymmärtää laajaemminkin, että avoin globalistinen järjestelmä on pahimpien katastrofien alkusyy, jota pitäisi sen vuoksi suitsia. Ihanteellisimmassa tapauksessa kansakuntia kahlitseva kansainvälinen järjestelmä puretaan ja vapaan liikkuvuuden sopimukset neuvotellaan uusiksi. Juuri nyt olisikin loistava mahdollisuus purkaa myös ajastaan jälkeen jääneet kansainväliset pakolaissopimukset, joista on tullut käytännössä vain väline Eurooppaan suuntautuvalle elintasosiirtolaisuudelle… ”

Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/03/koronavirus-voi-olla-kriisiytyvalle.html

”

murre riepunen
murre riepunen
6 years ago

Viisikko koolle, hallituksen toimet kuvastavat osaamattomuutta, vaikeiden päätöstä kiertelyä,katsotaan, odotetaan, höpinöitä yskimisestä hihaan, älkää hamstratko jne, ei nämä ole valtio johtajien lausuntoja. Ministerin maalailemat haavekuvat yrittäjille, ottakaa yhteyttä pankkiin ja verottajaan, voi per…e, asia on niin, että pankki ja verottaja ottaa kyllä yhteyttä yrittäjään, maksujen myöhästyessä viikon.
Viisikko seuraa muiden tekemisiä, omatoiminen päätöksen teko on halvaantunut tässä maassa, Niinistön toimet ponnettomia oman kansan puolesta puhujana ja tekijänä, höpisee käsittämättömiä, joita toimittelijat yrittävät parhaansa mukaan suomentaa, siinä onnistumatta. Kansainvälisten sopimusten taakse piiloutuessa ja niihin vedoten tukalassa tilanteessa on verrattavissa käpykaartilaisen saavutukseen.

Nimimerkki
Nimimerkki
6 years ago

-Voimakkaasti ammattitaidottoman tuntuista,epäitsenäistä, tilannetajutonta, sekä suosikki-sisäpiirihakuista ja epätasa-arvoista on pääministeri Sanna Marinin viisikko-touhuilu tässä kriittisessä ainutlaatuisessa tilanteessa. Hän vielä höpöttää kuin homma olisi tavallista politiikkaa,että nyt kokoonnutaan pohdiskelemaan.Ja hän kerää kokoon sellaisia joilla ei ole edes pääasiallisia vastuita asiassa, tai joiden rinnalle tarvittaisiin lisääkoko hallitus.-Eikö asia kuuluisi sosiaali-terveysministerille (ja eikö hänen vasemmistoliittolaisuutensa innostakaan), eikö kuulu puolustusministeriö (mutta on mies,ja vähän ”vilkas” hetero,sekä on miinusta, ja Kulmuni-kepu on jo tarpeeksi…onko noin?) ja kuinka he jättävät pois ulkoministerinä Haaviston?Eivätkö he enää arvostakaan ja suojele häntä? Onko kylmän natsien alunperin kehittämän sosiaali-darvinilaisen evoluutio-vihreysopin ja leninismi-marxismin mukaan Pekka Haavisto liian pehmeä ja porvarillisen höpsöttelyyn taipuvainen ja hänet syrjäytetään? Eikö Haaviston arvot ole enää moderneja onko hänenkin sukupuolensa väärä?Onko niin?-Toivottavasti viisikkoa on suitsimassa monta vastuunsa tuntevaa avustajaa ja heitä suitsimassa avustajan avustajat tässä epidemian ja kansan surman ehkä kenties lähestyessä.Toivotaan parasta ja kaikkea hyvää viisikolle,siis järkevää hyvää!-Vaikka huonolta vaikuttaa!

Jukka Salmi
Jukka Salmi
6 years ago

Nyt pitäisi olla johdossa hallitus joka uskaltaa sekä pystyy toimimaan, Marinin hallitus on saanut nyt näyttää osaamattomuutensa ja kykynsä tehdä päätöksiä! Suomeen poikkeustila ja hallitus vaihtoon sen nojalla,
Suomi kaipaa johtajaa jolla kyky tehdä päätöksiä ja toimia kriisi tilanteessa. Talous ja työhyvinvointi ei ole nyt päällimmäisenä vaan asioita pitää osata priorisoida, ihmishenget menevät kuitenkin kaikkien näiden edelle!

Reimo
Reimo
6 years ago

Jokainen kuolema on viisikon syytä, elinkautista pukkaa kovalla kädellä

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.