Li Anderssonin kasvoille sopii huivi ja käteen pesäpallomaila. Antifan kannattajanakin tunnettu opetusministerimme on toki täysiverinen poliitikko, mutta mm. heikkohermoisuutensa takia ei välttämättä täysiverinen parlamentaarikko, vaikka tälle jakkupuku eittämättä hyvin istuukin. 

Katupoliitikko asuu Anderssonissa vahvasti ja "paskapuhetta"-leiskautus istuu siihen imagoon melko hyvin. Itseasiassa Lin esiintymisistä tulee hyvinkin usein mieleen itsenäisyyspäivän katumellakoista haastateltavaksi nykäisty anarkisti, joka jännityksessään hivenen petraa alatyylistä kielenkäyttöään televisiota varten.

En mielelläni kieltäisi ministeriltä alatyylisten sanavalintojen käyttöä koska olen äärimmäisen sananvapausmyönteinen ihminen, mutta itse pysähdyin miettimään syitä juuri tähän nimenomaiseen tilanteeseen... Mistä johtuu, että hallituksen daamien omien sanojen mukaan vahvalla pohjalla makaavan hallituksen ministeri koki tarpeelliseksi kutsua valtakunnan vahvimman ja eittämättä älykkäimmän oppositiopolitiikon ja ehkä puoluejohtajankin varsin perusteltua kantaa paskapuheeksi?

Menikö Anderssonilta hermot, kuten usein aiemminkin vai oliko Halla-ahon halla-aholaisen viiltävä näkemys liian tarkka ja tämä hätääntyi? Iskikö "loistavaksi" tituleeratun hallitusohjelman repaleisten laskosten väliin isketystä uudesta reiästä niin kova viima, että Li:lle tuli kylmä ja reaktio johtui säikähdyksestä? Ehkä kaikkea tätä ja paljon muuta, mutta Anderssonin ajoittain hysteerisen persoonan tietäen, hallitustaival saattaa osoittautua tälle aivan liian raskaaksi.

"Etsi kuvasta virhe"

Hallituksen kokoonpano on tavallaan hyvinkin mielenkiintoinen. Vihreät ja Vasemmistoliitto puhuvat samaa kieltä. Molemmat ovat täynnä demokratian vastaisia katupoliitikkoja ja suoranaisia politiikan terroristeja, jotka vain ovat vaihtaneet pesäpallomailat ja polttopullot sanoihin. Kyseessä on todellinen vihan synnyttämä rakkausliitto, jossa yhteiset arvot kantavat kaikkien kivikoiden ja karikoiden, jopa todellisuuden yli.

Sosialidemokraatit taas ovat sellaisessa ideologisessa tyhjiössä, etteivät he oikein voi tehdä muuta kuin onttoudessaan kompata kahta ensin mainittua ja toivoa, ettei kukaan huomaa sitä, ettei sosialidemokraateilla todella ole sen enempää sanottavaa kuin annettavaakaan. Marin tekee tämän toki mielellään, kunhan saa paistatella hallituksen hyvyyden loisteessa ja leikkiä pääministeriä äärivasemmiston ohjatessa laivaa. Miksi sanon näin tylysti? Koska duunaripuolueeksi aiemmin identifioitunut SDP ei ole enää duunaripuolue, se ei ole enää mitään. Puolue ja pääministeri sen mukana ovat vain tämän hallituksen kasvot, syntipukki. Sillä aikaa kun SDP kärvistelee identiteettikriisissään, Vihreät ja Vasemmistoliitto kyllä riemumiellä navigoivat Suomea kohti tuhoa, mut silleen kivasti kaikki hyvä ja ihana edellä...

Keskustan edustajat ovat tässä hallituksessa kuin "ei natseja nönnönnöö"-marssien keskelle vahingossa ajautuneet lapsiperheet ja ympärillään vellovaa massaa häpeävät keskiluokkaiset, jotka eivät oikein ymmärrä näitä ihmisiä. He eivät kuulu liimaa haistelevaan, hakaneuloilla kasvonsa lävistäneeseen ja pyörätelineitä näyteikkunoihin viskelevään hampputukkaiseen joukkoon Helly Hansen-tuulitakeissaan, ydinperheinensä ja farmari-volvoineen. Tämä toki näkyy puolueen kannatuksessa, mutta jo yksin tämä eroavaisuus muihin hallituspuolueisiin on niin räikeä, etten millään jaksa uskoa Keskustan pysyvän hallituksessa "loppuun asti". Jos kyllä "loppu" saattaisi missä tahansa muualla paitsi Suomessa koittaa hyvinkin nopeasti... Vielä räikeämpi ero muuten löytyy kenttäväestä... Keskustan jäljellä olevalla kenttäväellä nimittäin on ideologia, vieläpä melko terve sellainen - vanha, alkiolainen, koko Suomen asuttuna pitävä ja omavaraista maataloutta tukeva käsitys eheästä ja vahvasta kansasta.

Kun vihervasemmisto tuhoaa isänmaata Marinin hymyillessä kauniisti kameroille, Keskustan John Deere-lippispäiset, paskaa saappaissaan tallustelevat, Suomen vähäistä omavaraisuutta vaalivat maakuntien kannattajat ihmettelevät entisellä Essolla, nykyisellä ST-ykkösellä kahvikupin ääressä, että "minne se Suomi meni?". Samalla ne tolkun keskustalaiset äänestäjät, suomalainen, maakunnassa asuva keskiluokkainen perhe ihmettelee anarkistien riehumista ympärillään ja nyt myös televisiossa.

Ja oppositio nauraa, tosin samalla kauhunsekaisesti itkien matkalla pankkiin...

Petri Perta

Nykysuomi-lehden päätoimittelija