Mainos:

Jari Aarnio epäiltynä Volkan Ünsalin palkkamurhasta

Päivitetty 19.4.2019, Julkaistu 17.4.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Helsingin Vuosaaressa lokakuussa 2003 tapahtuneen Volkan Ünsalin palkkamurhaan liittyvä uusi esitutkinta on valmistunut. Esitutkintaa ovat johtaneet Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto ja Keskusrikospoliisi. Esitutkintapöytäkirja siirtyy nyt loppulausunnoille asianosaisille.

Asiasta on aiemmin tuomittu elinkautinen vankeusrangaistus neljälle henkilölle, kun Helsingin hovioikeus tuomitsi 26.10.2005 kolme henkilöä murhasta ja yhden yllytyksestä murhaan.

Asiaan liittyvä uusi selvitys aloitettiin Helsingin poliisilaitoksen tekemän tutkintapyynnön perusteella vuonna 2015, kun Helsingin poliisilaitokselle oli toimitettu uutta tietoa henkirikokseen liittyen. Keskusrikospoliisi käynnisti asiassa tehdyn esiselvityksen jälkeen esitutkinnan.

Nyt tehdyn esitutkinnan perusteella jo aiemmin tuomittujen neljän henkilön lisäksi on syytä epäillä teosta myös viidettä henkilöä rikosnimikkeellä murha. Henkilön osuutta asiaan on tutkittu jo aiemmassa esitutkinnassa, mutta selvitysten perusteella tutkintaryhmällä ei ole tuolloin ollut käytettävissään kaikkia asiaan vaikuttaneita tietoja.

Asiassa epäillään lisäksi murhasta Helsingin poliisilaitoksen silloista huumerikosyksikön päällikköä Jari Aarniota. Entistä päällikköä on syytä epäillä siitä, että hän on laiminlyönyt velvollisuutensa estää ja paljastaa kyseinen henkirikos, vaikka hän on ollut tietoinen henkirikossuunnitelmasta, sen kohteesta ja tekijöistä ja hänellä olisi ollut siihen erityinen oikeudellinen velvollisuus ja mahdollisuus.

Mainos:

Tämän lisäksi asiassa epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta huumeyksikön päällikön kahta alaista poliisimiestä sen osalta, etteivät he ole saatuaan tietoon esimiehensä laiminlyönnit saattaneet esimiehensä toimia syyttäjän arvioitavaksi.

Esitutkinnan aikana on lisäksi arvioitu useiden muiden henkilöiden liittymistä tapahtumiin, mutta heidän osaltaan asiassa ei ole ilmennyt syytä epäillä rikosta.

Asiaan liittyen on kuultu yli 80:tä henkilöä joista neljää rikoksesta epäiltynä. Esitutkintapöytäkirja on laaja ja siinä on yli 4200 sivua.

Kaikki epäillyt ovat kiistäneet rikosepäilyt.

Lähde: Poliisi

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

4 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

” Entistä päällikköä on syytä epäillä siitä, että hän on laiminlyönyt velvollisuutensa estää ja paljastaa kyseinen henkirikos, vaikka hän on ollut tietoinen henkirikossuunnitelmasta, sen kohteesta ja tekijöistä ja hänellä olisi ollut siihen erityinen oikeudellinen velvollisuus ja mahdollisuus.”

Entäpäs kun Sipilä ja Orpo päästivät yli 32 000 täysin tuntematonta ihmistä Suomeen täysin tietoisina riskeistä joihin lukeutuu terrorismi, pahoinpitelyt, murhat, tapot ja raiskaukset. Puhumattakaan , huumerikollisuuden kasvusta, omaisuusrikoksista ja ihmiskaupasta.
Sipilä ja Orpo olivat täysin tietoisia riskeistä ja heillä oli erityinen oikeudellinen velvollisuus ja mahdollisuus suojata Suomen kansa palauttamalla rajatarkastukset ja käännyttää asiattomat rajalta takaisin Ruotsiin.
Aarnion syytöksillä pyritään vain kääntämään huomio pois megatason rikollisista Sipilästä ja Orvosta. Aarnio on pikkukala verrattuna Sipilään ja Orpoon.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
7 years ago
Reply to  Röhkäle

Kuuluisat kansainväliset lait suorastaan pakottivat palkkaterrorismiin omaa kansaa vastaan, ei siinä oikein mitään voi, kuin hymyillä maireasti ja selittää 4 vuotta ***kaa. Onneksi äänestäjät ymmärsivät ja kiittivät äänestämällä lisää.

juha.
juha.
7 years ago

Tuo oli jo kertakaikkiaan uusi ”aluevaltaus” tuolta rikolliselta poliisilta. Mutta kun on kyse huumebisneksestä, kaikki on mahdollista ja varsinkin se tosiasia, että murhat sekä uhrin (velallisen, kilpailevan huumejengin) henkihieveriin viedyt pahoinpitelyt ovat osa tuota alaa kuin luuta kadunlakaisijalle.

On meillä poliisit, mutta mitäpä siitä muuta voikaan odottaa kun EU! Tuo ”hunaja -sampo”, jonka piti nostaa Suomi korkeuksiin kunhan vain siihen sanotaan ”KYLLÄ”!

Tuo päätös tai paremminkin kusetus sai kaiken mädännäisyyden ja korruption räjähtämään käsiin, koska suomalaiset politiikot ja viranomaiset pääsivät EU -tasolle rappioitumaan, jossa kaikki on ”suurempaa” ja sellainen perisuomalainen käsite kuin rehellisyys ei sinne kotia tehnyt vaan päinvastoin se koki siellä kylmäverisen murhan.

NähtyOn
NähtyOn
7 years ago

Tässä maassa on enemmän mätiä virkamiehiä kun rehellisiä, on tullut valitettavasti huomattua ihan omakohtaisesti.

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.