Mainos:

Yleisradio: Sote-uudistus kaatui tänään

Päivitetty 8.3.2019, Julkaistu 8.3.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Veronmaksajien ylläpitämä valtiollinen mediatalo Yleisradio kertoi tänä aamuna sivuillaan, että paljon parjattu, pelätty ja palloteltu sosiaali- ja terveysuudistus tulee kaatumaan tänään. Lopullinen ja virallinen niitti sote-uudistukselle saatiin hivenen myöhemmin ja pääministeri jätti hallituksen eropyynnön presidentille aamu kymmeneltä.

YLE:n lähteiden mukaan maakuntauudistuksen valmistelu lopetettiin perustuslakivaliokunnassa ja koska maakuntauudistus ja sote-uudistus olivat kuin siamilaiset kaksoset, kaatui sote sen myötä.

"Ylen tietojen mukaan puhemiesneuvosto on kutsuttu koolle klo 10 päättämään lakien valmistelun lopettamisesta."- YLE:n artikkelissa mainitaan.

Hallitus on ilmoittanut eroavansa soten kaatumisen johdosta. Pääministeri Sipilä pyysi presidentti Sauli Niinistöltä eroa tänään klo. 10:00 aikoihin ja virallinen tiedotustilaisuus pidetään 10:45 Kesärannassa.

Sipilän historian hämäriin vaipuvan hallituksen loppupätkän, ennen huhtikuun puolessavälissä pidettäviä eduskuntavaaleja hoitaa virkamieshallitus.

Mainos:

Lähde: YLE

Päivitetty 10:16: Lisätty tieto hallituksen erosta.

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

49 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Janis Petke
Janis Petke
7 years ago

No, onhan siinä jo saatu kuntien ja kuntayhtymien omaisuus ”lahjoitettua” kansainvälisille veropatiisiyhtiöille. Eli lopulla nyt ole watunkaan väliä.

Kohta keksitään taas jotain uutta, kunhan taas saadaan tyhmä kansa luulemaan jotain parantuvan uusien sumutusvaalien jälkeen.

Robbe
Robbe
7 years ago
Reply to  Janis Petke

Noissa SOTE-selityksissä kiinnitti huomiota SOTEn säästötavoite 3mrd eur joka on sama kuin humanitaarisen maahanmuuton kulut. Eli säästetään suomalaisten sosiaali- ja terveyshuollossa ja jaetaan säästyneet rahat ulkomaille. Tuollakaan summalla ei ole mitään kattoa vaan se kasvaa tulijoiden määrän lisääntymisen mukaan. Mikä olikaan seuraava säästökohde? Jännä juttu myös, että SOTE säästöt pystytään laskemaan etukäteen, mutta edes toteutuneita maahanmuuttokuluja millään tasolla virkamiehet eivät pysty laskemaan. Se on heidän mielestään liian monitahoinen asia laskettavaksi vaikka heillä pitäisi olla viimeisen päälle olevat ja kalliit tietohallinnon systeemit käytössään.

Urpot Vatuloivat Rikollisesti?
Urpot Vatuloivat Rikollisesti?
7 years ago
Reply to  Robbe

Ovatko ihmiset hulluja? Miettikää, vain 20% autoilusta kerätyistä veroista menee autoilun ja tiestön ylläpitoon, ja silti viranomaiset lisäävät autoilijoihin suunnattuja maksuja. Jo puolet autoilijoista ajavat 25% vähemmän kuin tekisivät jos autoilua ei yli-verotettaisi ja -byrokratisoitaisi verenimijän elkein.

Maakunta-uudistus vei elintärkeitä palveluja kauemmas ihmisistä, jolloin autoilun hinta haja-asutusseudulla lisääntyi, jo pelkästään tästä syystä.

Ja tästä huolimatta äänestäjät jatkavat samojen ryöstäjien valtaan äänestämistä????

IKirouta
IKirouta
7 years ago

SOTE:soppa, MAKU1 ja MAKU2? Siis wtf? Onneksi kaatuu.
Toivottavasti SOTE:a suunnitelleet kallispalkkaiset virkamiehet maakunnista pääsee AKTIIVImallin piiriin?
Ei mulla muuta…

Ohhoh!
Ohhoh!
7 years ago
Reply to  IKirouta

Kun suitamme tukitaan yhä enemmän, ja valtiovaltammekin nyt syösty vaaralliseen anarkistiseen tilaan, samalla kun NATO:n joukot ovat maassa saane muistuttaa että meillä on Jewtube ja Jewglle. Etsikää ja käyttäkää vaihtoehtoja. Google ja Youtube ovat isoja VAIN koska jatkatte niiden käyttämistä. Turhaa varmaan paasaan, gentiilit haluavat oikein urakalla tässäkin ihan TODISTAA että ovat sellaisia typeriä elukoita, goyim, kuin mitä juutalaisten Talmud sanoo heidän olevan?

https://www.haaretz.com/opinion/.premium-sefi-rachlevsky-bibi-and-the-goyim-1.5239299

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Sipilän hallitus pyytää eroa presidentiltä kello 10:00
Vittu olisivat pytäneet eroa syksyllä 2015 kun ei ollut selkärankaa torjua jihadistien maahantunkeutumista.

Heino Keppi
Heino Keppi
7 years ago
Reply to  Röhkäle

Taisi olla biologian kirjassa: Nilviäisillä ei ole selkärankaa.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago
Reply to  Heino Keppi

Se pitäisi äänestäjienkin vaaliuurnilla muistaa.
Valitettavasti vain horroksessa uinuva lammaslauma ei tunnista lampaanasuisia susia, edes niitä jotka ovat jo sudenhampaansa näyttäneet Arkadianmäellä.

Irvi Tapani Kaikkonen
Irvi Tapani Kaikkonen
7 years ago
Reply to  Heino Keppi
Totuuskomissio
Totuuskomissio
7 years ago
Reply to  Röhkäle

Röhkäle, Sipilöiden ja muiden piti ensin varmistaa globalistien tilaama jihadisti-invaasio, varmistaakseen itselleen maksu tehdystä työstä, eli helppo ja hyväpalkkainen tehtävä kansainvälisessä mafiaringissä. Osa nykyhallituksen tekojen kuviota on järjestää tilanne, jossa on paljon ihmisiä, myös lapsia, joita kukaan ei kaipaa, jos katoavat!

Huolestuttaako tilanne, jossa seuraavan hallituksen muodostaa maamme eniten Leninin veritekoja ihannoivat tahot?

https://www.youtube.com/watch?v=Tas0kPLy4BU

”International Ritual Child Sacrifice, Torture and Trafficking A SURVIVOR SPEAKS OUT! full report”

Videon kommenteista:

”OK SO WE ARE ALL AWAKE NOW
NOW WTF ARE WE GOING TO ALL DO TO STOP THIS AND PROTECT THE CHILDREN OF THIS EARTH
TOGETHER NOT DIVIDED..”

Totuuskomissio
Totuuskomissio
7 years ago
Reply to  Totuuskomissio

Ranskassa suvun sisäinen pedofiili-skandaali:

https://mvlehti.net/2019/03/08/aiti-isapuoli-tati-seta-isoisa-isoaiti-heidan-ystavansa-ja-koira-kayttivat-kolmea-sisarusta-seksuaalisesti-hyvaksi/

Englannista vastaavanlainen tapaus. Huomaa miten poliisi EI KYSY LISÄTIETOJA , vaan vaihtaa aihetta kun lapsi mainitsee mm. isänsä syövän vauvoja näissä rituaaleissa. Kaksi tuntia uhrin kuulustelua videonauhalla:

https://www.youtube.com/watch?v=xSJI_qfI-es

”Hampstead Christ Church Satanic Ritual Child Abuse Cover-up – Police testimony of Child 2 (reupload)”

PS: Hampsteadin tapauksessa on kaksi käsitystä vallitsevana. Yksi on, että lapset ovat oikeasti uhreja, josta syystä tietävät kaikki lukemattomat yksityiskohdat lasten hyväksikäytön eri ulottuvuuksista. Toinen leiri väittää että lapsen äiti on yhdessä uuden pedofiili-miesystävänsä kanssa kiduttanut näitä lapsia, jotta ne kertoisivat heille opetetut tarinat poliisille, jotta lasten isä joutuisi telkien taakse. Tästä seuraisi, että äiti ja uusi mies saa kotina toimivan omakotitalon itselleen.

Sekin olisi hirvittävää lasten hyväksikäyttöä. Lapset otettiin huostaan, ja jälkimmäinen leiri väittää että äiti ei ole kertaakaan halunnut käydä tapaamassa näitä lapsiaan.

Totuuskomissio
Totuuskomissio
7 years ago
Reply to  Totuuskomissio

Robert Mueller – joka on niin kiivaasti yrittänyt löytää Venäjä-yhteyksiä Trumpin hallintokoneistosta – on nyt paljastettu. Hän antoi ehdollisia kovan luokan pedofiilipaskoille, joilla oli lapsipornovideoita koneillaan, ja todistetusti levittivät näitä ympäriinsä:

https://www.infowars.com/watch/?video=5c82f40596f802002664da2e

Totuuskomissio
Totuuskomissio
7 years ago
Reply to  Totuuskomissio

Samalla annettiin juuri konservatiiviselle Paul Manafortille 4 vuotta ehdotonta, paljon pienemmästä rikkeestä! Tai siis, rike katsottiin kovemmaksi, koska oli kyse veropetoksesta, ei rikkeestä avutonta, viatonta ihmistä vastaan, kuten Robert Muellerin pedo-tapauksissa.

Tehdäänkehitysmaayhdessä
Tehdäänkehitysmaayhdessä
7 years ago

Ei pidä nuolaista , ennenkuin tipahtaa….

Janis Petke
Janis Petke
7 years ago

Toimitusministereinä kahmivat loputkin rahat itselleen ja kavereilleen. Toivottavasti sen noidan luuta ei jaksa kantaa kaikkia rahojaan, vaan tekee syöksyn mereen kuten Malesian lentoyhtiön kone

Pelisimää
Pelisimää
7 years ago

Berner-pasikainen loi, kuten oli suunnitellut, autojen myyntiä eskaloivan liikennepolitiikan maahamme. Jopa Tekniikka ja Talous -julkaisussa noidutaan hulluutta, että NESTE OY on keksinyt mullistavan, kokonaan jätteistä koostuvan biodieselin, ja tämän keksinnön edistämistä ei tehdä LAINKAAN hallituksemme toimesta.

Miten lie tuleva hallitus, tuleeko sekin nuolemaan ulkomaalaisten yhtiöiden perseitä?

”Jos ministereillä olisi pelisilmää, Nesteen maailmanluokan innovaatiosta, jätteistä tehdystä biodieselistä tehtäisiin ”uusi Nokia”. Nyt siitä ei näy pihaustakaan esimerkiksi green dealissa. Tekniikka ja Talous:

Biodiesel tekisi maailman nykyisistä fossiilidieseleistä jopa sähköautoja vihreämpiä pudottamalla niiden elinkaaripäästöjä 90 prosenttia. Jos siis oikeasti halutaan nopeita päästövähennyksiä, eikä myydä uusia autoja.”

God bless us
God bless us
7 years ago

Rukous kuultu.

Hallitus pyytää eroa,sote kaatuu.
Ilon ja onnen päivä meidän naistenpäivänä.
Kippis!

Ei tule todellakaan ikävä.

Bye,bye.

Suurimmalle osalle nykyisistä kansanedustajista.

Tehkää nyt palvelus kansalle,älkää asettuko ehdokkaaksi.Teillä ei ole mitään positiivista annettavaa kansalle.
Näytöt on nähty!!

Pessimisti
Pessimisti
7 years ago

Tästä tulikin hyvä päivä, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Paskatahra jää historiaan. Eteenpäin Suomi!

Heino Keppi
Heino Keppi
7 years ago
Reply to  Pessimisti

Vain reilu kaksi vuotta liian myöhään.

Kiima sai taas silmilensä
Kiima sai taas silmilensä
7 years ago

Trumpin ex-kampanjapäällikkö Manafort sai vain alle neljän vuoden vankeustuomion vero- ja pankkirikoksista

mietikää näiden anti thrumph valta medioiden kimaisia visiota siitä tulevasta tuomiosta
elinkautista 20 vuotta ymm…HS IL IS YLE

herran jumala tämän mika hentulan anti thrumph kiimaa
ja hänen ääri politisoituneita asenne vammaisen vale jutujaan ylessä
tai no koko ylen aiheensee liityvä uutisoint
i jessika aroa uhriututeaan usan mielivallan uhrikisi joksikin jumalan olennoksi

vitt..mitä touhua yle

nato-ekspertti-ylen jessica aro-tahtoo-……..

****mielenosoitusta-presidenttien-tapaamista-vastaan***

eli thrumpuhutinta vastaan puolueetoman tyylikäästi

tämä ääri poliitinen toimintako usa vastainen liberaali vasurin halveksintako

pitäisi hänestä palkita

kaikki muut vaihtoehdot ovat suomen journalistien sanan vapauden raiskausta

mietikää toisiaan ajatuksella mitä he itse tekevät lukemalla

esim tämän JESSEN IMARELEVAN twiitin Inhokistaan

https://static.mvlehti.net/uploads/2018/06/IMG_20180629_130930.png

USAN KANSAN ÄÄNESTYKSELLÄ VALITUSTA PRESIDENTISTA

NIIN SEHÄN ON VENÄJÄN SYYTÄ

He aivopesivät 40 miljoonaa ihmistä ja sattoivat heidät

ääri konservatiivisilla **mainoksilaan**kuten ei poliitiset *aamu muro*tuote mainokset ovat*

joukko hypnoosiin Hilaryä ja Hänen

zompi väkivaltaa lietsovaa

rebublikaani konservatismia

vihaa huokuvaa puoluetaan vastaan

***kuin aku ankka sarjakuvassa***

kuin itse akulle on käynyt monta kertaa fiktiivisessä sarjakuvassa

mielikuvituksen tuotos viihteessä

kun hän hypnotisoituneena seikailee mustakaavun salajuonen tv hypnoosin valloissa

vastoin omaa tahtoaan

tehden asioita joita hän ei oikeasti tekisi

esim ryöstäisi ankkalinnan pankin tajuamatta sitä itse

mustakaavun vallassa rikos kumpanina **mustakaapu vertaus venäjään**

eikä hänenen puoluueensa liberaali demokraatien harjoitamalla poliitkalla

ole mitään osuutta äänestys käytäytymiseen USAN osavaltioissa

jessica aron unelma vielä joku päivä osalistua mika hentusen kanssa YLET tähän

*****demokratiaan ylistävään****** toimintaan

Violent Anti-Trump Protests Try To Steal Spotlight On Inauguration Day | NBC Nightly News

https://www.youtube.com/watch?v=Mr0i6piW_ak

Totuuskomissio
Totuuskomissio
7 years ago

George Soros on käyttänyt miljardeja vasemmistolaisten poliitikkojen aisankantajana. Likaista peliä. Mikseivät nämä Soros, Zuckerberg yms. juutalaiset tajua, että he tekevät taas täysin samaa, miksi heitä heitettiin pois kansojen keskuudesta jo yli sata kertaa viimeisen tuhannen vuoden aikana?

EU-johtaja Junckner vihaa Orbania rasistisesta lähtökohdasta – koska tämä ei pidä juutalaisten monikultturismia hyvänä asiana.

https://mvlehti.net/2019/03/08/viktor-orban-eurooppa-ei-ole-kansojen-sulatusuuni-vaan-kansojen-koti/

PS. Juncknerin nimen voi suomentaa sanalla ”romuttaja”. Hän on kansojen romuttaja, ja kuten kuka tahansa voi selvittää, on kaikki mitä tämä juoppo päättää, romuttanut kansojen oikeuksia ja itsenäisyyttä. Kansojen lakkauttaminen on EU:n päätavoite, kuten se oli myös Neuvostoliiton päätavoite. Silloinkin juutalaiset olivat poikkeus, ja heille muodostettiin Neuvostoliitossa oma suoja-alueensa. Huomaa, miten ”vähemmistöjen suojeleminen” on LENINISTISTÄ PROPAGANDAA:

”Soviet policies with respect to minorities and Jews
Although Judaism as a religion ran counter to the Bolshevik party’s policy of atheism, Vladimir Lenin wanted to appease minority groups to gain their support and provide examples of tolerance.[23]” (Wikipedia)

EU-komissio on juuri PYSYVÄSTI liittoutunut juutalaisen ”holokaustimuisto-alliansin” kanssa. Tämä on suoraa rasismia, jossa muut rodut ja kansat ovat roskaa:

https://www.ejassociation.eu/hot-topics/european-commission-partners-with-ihra/

jlähden juuhlimaan ei se rentuksi te jos vähän naukailaan
jlähden juuhlimaan ei se rentuksi te jos vähän naukailaan
7 years ago

yle itkee verta sipilän halitus kaatui erosi j

a minä itken ilosta ja helpotuksesta

Martti Servo & Napander – Hyvältä Näyttää

https://www.youtube.com/watch?v=J_q22_aep2E

juha.
juha.
7 years ago

Tähän sopisi hyvin myös saman esittäjän varsinainen hitti: ”Mikä on kun taidot ei riitä?” Ympättynä ”vatulointiin!”

Elinkauppias-SDP?
Elinkauppias-SDP?
7 years ago
Reply to  juha.

Irwin Goodmanin tuotanto sopisim myös tähän rakoon? Jewtube on laittanut ikärajan tälle musiikkivideolla, kas kun ei YLE tehnyt sitä aikanaan?

https://www.youtube.com/watch?v=VD6zQqlrWEQ

Stevie Ihme
Stevie Ihme
7 years ago

Suomen kohtalon päättää seuraavissa vaaleissa kansa.

Ainoa tie pelastukseen olisi jos Persut saisivat yli puolet äänistä. Pientä toivoa olisi myös jos olisi vain suurin puolue. Kumpikaan ei valitettavasti ole kovin todennäköistä.

Toiseksi suurimmaksi on hyvät mahdollisuudet.

Valitettavasti se ei taida riittää… Kun vastapuolella on pelkkiä viher-kommunistisia globalistipuolueita pienillä vivahde eroilla.

Joten rohkaisen kaikkia jotka eivät halua elää ISIS kalifaattissa äänestämään. Realistisia ivahtoehtoja on tasan yksi.

Vielä on toivoa
Vielä on toivoa
7 years ago

Oi Suomi, katso, Sinun päiväs koittaa
Yön uhka karkoitettu on jo pois
Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
Kuin itse taivahan kansi sois
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa
Sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa

JKH1975
JKH1975
7 years ago

Tämähän on oikein ilon ja onnen päivä.

hallitus kaatui krapula
hallitus kaatui krapula
7 years ago

me olimme please ei toisteta samoja virheitä äänetys käytäytymisessä
eli äänestämällä vaali lupauksiensa pettäjiä

eihän ne ihmiset aidoti edusta demokratiaa tai toteuta kansan tahtoa
siis hehän ovat valassa huiputamalla äänestäjiä

kaksi isänmaan ystävää martti servo ja

Irwin Goodman – Kusessa ollaan thanks

https://www.youtube.com/watch?v=uIq2jRzPtYg

Irvi Tapani Kaikkonen
Irvi Tapani Kaikkonen
7 years ago
Irvi Tapani Kaikkonen
Irvi Tapani Kaikkonen
7 years ago
Hyvinvointiala: Perätön lasuilmoitus: Marco pedofiili. Osa 2

”Aluehallintovirastot ohjaavat ja valvovat kunnallista ja yksityistä sosiaali- ja terveydenhuoltoa”

Streamed live 23 hours ago

https://www.youtube.com/watch?v=aQGtLbBZ6cI

Lisätietoja: Lakimies Sini Hernesaho, puh. 0295 018 644

”Pohjanmaan käräjäoikeus on 1.3.2019 tuominnut vaasalaisen elinkeinonharjoittajan 40 päiväsakkoon luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä, työsopimuslakirikkomuksesta sekä työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta.”

http://www.avi.fi/web/avi/-/tyonantaja-rikkoi-samoja-velvollisuuksia-toistamiseen-annetusta-viranomaisohjauksesta-huolimatta-lansi-ja-sisa-suomi-

Roponen
Roponen
7 years ago

Näistä asioista ei varmaan Punaista Ristiä tutkita lainkaan??

Toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas: "poliittinen päätöksentekokyky kriisissä"

Asiantuntevako on finanssialan demarivaikuttaja Ulla-Maija Rajakangas hoitoalan töihin?

”Ulla-Maija Rajakangas, 53, siirtyi Hyvinvointialan liiton toimitusjohtajaksi 1. joulukuuta 2016. Rajakangas siirtyi Hyvinvointialan liittoon Finanssialan Keskusliiton (FK) hyvinvoinnin rahoituksen hankkeesta vastaavan johtajan tehtävästä. Rajakangas on työskennellyt peruspalveluministerin valtiosihteerinä vuosina 2013-2015 ja tätä ennen muun muassa erityisavustajana eri ministeriöissä ja asiantuntijana akavalaisissa liitoissa. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri.

−Hyvinvointialan liitto saa Rajakankaasta erittäin asiantuntevan, yhteiskunnallisesti valveutuneen ja yhteistyökykyisen johtajan. Toivotan hänet lämpimästi tervetulleeksi uuteen tehtävään, sanoo Hyvinvointialan liiton hallituksen puheenjohtaja Olli Holmström.”

”päättäjät eivät kykene ratkaisuihin. Suomalainen poliittinen päätöksentekokyky on kriisissä”

https://www.hyvinvointiala.fi/hyvinvointiala-hali-ry-sotessa-valittiin-hallitsematon-tie-poliittinen-paatoksentekokyky-kriisissa/

Paikka auringossa: "Demarivaikuttaja ryhtyy lobbaamaan yksityisten terveysyhtiöiden valinnanvapautta"
Paikka auringossa: "Demarivaikuttaja ryhtyy lobbaamaan yksityisten terveysyhtiöiden valinnanvapautta"
7 years ago

Lobbaus näkyy ja tuntuu heikompien polkemisessa juuri niiden jotka eivät enää kykene taistelemaan paikasta auringossa.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002928389.html

Kuka halvimmalla huutaa
7 years ago

”Huutolaisuus oli Suomessa ja Ruotsissa 1800-luvun alusta 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka voimassa ollut järjestelmä, jossa kunta luovutti huutokauppaa muistuttavassa tilaisuudessa elatusta vailla olleen lapsen tämän ylläpidosta vähiten rahaa vaatineelle perheelle tai henkilölle. Lasten lisäksi saatettiin myydä myös vanhuksia, sairaita tai vammaisia.”

”Valinnanvapaus on keino lisätä palveluntuottajien välistä kilpailua, jolloin palvelujen asiakaslähtöisyys ja laatu paranevat. Valinnanvapautta voidaan toteuttaa esimerkiksi suoran asiakasvalinnan, asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin kautta.”

https://www.hyvinvointiala.fi/vaikutamme/valinnanvapaus/

Tamma
Tamma
7 years ago

http://www.magneettimedia.com/nakokulma-suomen-todellisuudesta-ja-itsenaisyydesta/#comment-45563

”Pääministeri Sipilä sanoi selvästi tämän päivän Yle-uutisissa, että tuo ns. sote-uudistus on EU:n komission ja luottoluokittelijoiden (= velkarahajärjestelmän) vaatimus, siis uusien lainojen saamisen ehto eli kansan elossa pysymisen ehto.”

http://www.magneettimedia.com/hallituksen-eroaminen-on-poliittista-teatteria/#comment-45560

”Nyt nautimme juuri siittä markkinoiden autuudesta johonka suuntauduttiin Mauno Koiviston kauden alettua.
Muistakaa, että Suomessa oli ilmainen terveyden hoito oma lääkäri palveluna ja lukuisat oli valtion omistavat yritykset jotka on yksityistetty keinotteljoille jotka eivät maksa edes verojansa Suomeen.
Eu:n myötä on menetetty Itsenäisyys sekä sotilaallinen liitottomuus, on aivan turhaan pitää kansanedustuslaitosta pystyssä, se on vaan näitten kansanpettureitten hillotolppa, koska EUusta meille kaikki sanellaan.”

CFF
CFF
7 years ago

Parasta olisi kun Eduskuntatalo syttyisi tuleen. Kuten Berliinissä 1933 Saksan Valtiopäivätalo tuhoutui. Tosin Eduskuntatalo on graniitista valmistettu vallan kulissirakennus, joten se ei pala. Mutta sisätilat voivat palaa.

Moni joka lukee tätäkin sivustoa ei vieläkään tajua miten meidät on ajettu selkä seinää vasten..

Viranomaisten määräyksestä internet palveluntarjoajat sulkevat mielivaltaisesti sivustoja. Ihmisiä heitetään putkaan vain koska ovat kuvanneet julkisella paikalla. Murhamiehet, itsemurhapommittajat kulkevat vapaina Suomessa. YLE ja poliisi suojelevat matu rikollisuutta.

Kun poliisivaltiolaki on ajettu läpi, moni kansallismielinen muuttuu käytännössä lainsuojattomaksi.

Miten tätä vastaan on mahdollista suojatua? Miten voi elää Suomessa enää vapaana?

Käytännössä kaikki eduskuntapuolueet ovat kääntyneet kansaa vastaan.

Maansa pettänyt rintamakarkuri Juudas Sipilä totesi omin sanoin: sote uudistusta vaativat luottoluokittajat ja EU komissio. ’

Suomi on EU komission, pankkien, luottoluokittajien ja YK:n pelinappula jota vapaamuurarit siirtelevät mielensä mukaan.

Onko Väyrynen myös vapaamuurari? Onko hän stasilistalla?

Ripuli pissi oksennuslakanat päätyvät "steriili kuitutaitos" tuotteiksi

Vanhainkodissa omaisenne iholla oleva ”steriili haavataitos” on todennäköisesti vanha lakana joka repeytyi ja jatkaa elämäänsä haavataitoksena. Toki uusiokäytössä oleva lakana on pesty ja steriloitu autoklaavissa kuumentamalla. Apteekki tuotteet lienevät neitseellistä tavaraa niille joilla on varaa maksaa, eihän eliitti rouva vanhoja kurjalliston käärinliinoja iholleen halua.

https://www.apteekkituotteet.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Eura/Products/0999902/SubProducts/915077

"Suomessa saa vuosittain 40 000–50 000 potilasta sairaalainfektion"

”Suolistossa asuva bakteeri leviää ulosteen mukana esimerkiksi likaisista lakanoista omaisten ja hoitajien käsiin.”

”Sairaalainfektioon on laskettu kuolevan Suomessa vuosittain 700–800 sellaista potilasta, jotka olisivat selvinneet hengissä, jos he eivät olisi hoidon aikana saaneet sairaalainfektiota. Sairaalainfektiot ovat siten suuri kansanterveydellinen ongelma.”

https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01042

"Kannabistuotteet tappavat bakteereita eri mekanismilla kuin antibiootit"

”Piemonten yliopiston tutkija Giovanni Appendino altisti mrsa-bakteerin viidelle marijuanan tavallisimmalle ainesosalle. Kaikki osoittautuivat laboratoriossa tehokkaiksi aseiksi bakteeria vastaan. Myös jotkus synteettiset kannabinoidit tappoivat bakteereita.”

https://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/2008-09-25/Marihuana-tappaa-sairaalabakteerit—tosin-ei-poltettuna-3262495.html

Jessikka Aro: "Melkoisen törkeä vaikutusoperaatio: eduskuntaan on toimitettu tätä MV-lehden painettua versiota."
Jessikka Aro: "Melkoisen törkeä vaikutusoperaatio: eduskuntaan on toimitettu tätä MV-lehden painettua versiota."
7 years ago

”Kuulin, että tässä erikoisessa omakustannekirjassa sotketaan nimeäni asiattomuuksiin. Kiinnostaisi tietää, kenen rahoilla tällaista tehdään.”

https://twitter.com/JessikkaAro/status/1102938366302187520

"76-vuotias Vuokko hakattiin kuoliaaksi palvelukodissa"
"76-vuotias Vuokko hakattiin kuoliaaksi palvelukodissa"
7 years ago
"hoitopaikkoihin on sijoitettu esimerkiksi nuorempia, dementoituneita entisiä alkoholisteja tai mielenterveyskuntoutujia."
"hoitopaikkoihin on sijoitettu esimerkiksi nuorempia, dementoituneita entisiä alkoholisteja tai mielenterveyskuntoutujia."
7 years ago

”miksi joku raapii ja puree”

https://yle.fi/uutiset/3-10683449

"Hoivajätti Attendon mukaan huonoa johtamista"

Voit soittaa meille numeroon: 030 634 2000 palaute@attendo.fi

”Attendo wants to provide accurate and timely information to the stock market and its stakeholders as. On the following pages are financial reports, presentations, press releases and information about the financial performance, to be found. You can also learn more about our business, strategy, and how we create value.”

https://yle.fi/uutiset/3-10663541

"vietävät hoito- ja hoivapalvelut"
7 years ago

”Tervetuloa Kotiin vietävien palvelujen tulevaisuus -selvityksen julkaisutilaisuuteen aamiaisen merkeissä 21.3. klo 8-10.”

”Missä: Cafe Ekbergin , Ekberg Extrassa, osoitteessa Bulevardi 9.”

Lisätietoja: johtava elinkeinoasiantuntija Aino Närkki aino.narkki@hyvinvointiala.fi

https://www.hyvinvointiala.fi/kutsu-kotiin-vietavat-hoito-ja-hoivapalvelut/

Liian vähän rahaa
Liian vähän rahaa
7 years ago

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.