Qatar, noin kahden miljoonan ihmisen asuttama rikas muslimivaltio Saudi-Arabian kainalossa on matkailijoidenkin keskuudessa tunnettu melkoisen tiukasta linjastaan mm. alkoholiin. Nyt Qatar on tehnyt uuden "iskun" alkoholin käyttäjiä vastaan ja asettanut alkoholille "syntiveroksi" kutsutun 100% lisäveron, joka saattoi hyvinkin konkretisoitua jopa maailman kalleimmaksi sikspäkiksi.
Litran gin-pullosta köyhtyy uuden veron myötä vähintään 81,41 euroa joka sekin on mojova summa, mutta miltäpä kuulostaa kuuden oluttölkin pakkaus hintalapulla 23 euroa? Sen halvemmalla ei olutta maasta saa.
Julkinen juopottelu on maassa muutenkin kielletty, mutta muutama hotelli ja ravintola tarjoilee turisteille alkoholijuomia. Tuoppi maksaa vierailijalle noin 50 rialia, eli tämän hetkisen kurssin mukaan 12,38 euroa.
Maan alkoholipolitiikka saattaa tuoda mukanaan hieman yllättäviäkin ongelmia. Vuonna 2022 Qatarissa järjestetään jalkapallon MM-kisat ja vaikka järjestäjät ovat luvanneet fanien saavan tietyillä alueilla mm. olutta, saattaa varsin kosteista jälkilöylyistään tunnettujen potkupallofanien keskuudessa aiheutua turhautumista niin kalliista tuopeista kuin muistakin rajoituksista.
Tai sitten poistaa kaikki verot, jotta Suomen kansa voi juoda itsensä hengiltä ja pois uuden uljaan väestön tieltä. Kännissä tai krapulassa ei jaksa edes vihapuhua.
Antaa Qatarin olla se mikä on eli muslimimaa, joissa ei nyt muutoinkaan päde mitkään sivistyneen maailman lait. Kieltolakia kokeiltiin Suomessa vuosina 1919-1932, mutta se aiheutti enemmän vahinkoa kuin hyötyä, sinänsä hyvälle yritykselle sitoa ”viinan pirua”, mutta se onnistui yhtä hyvin kuin tämän päivän Suomen poliittisen eliitin ja valtamedian kiihko -kommunistien sananvapauden kahlehtimisyritykset onnistuvan nyt.
Kieltolaki oli voimassa myös Yhdysvalloissa vuosikymmeniä, mutta se poiki lukuisan määrän ihmisten kekseliäisyydestä kummunneita salakapakoita ja yms. Lisäksi Yhdysvaltain mafia näki tilaisuutensa lyödä rahoiksi eivätkä kotipolttajatkaan pelänneet ottaa suuria riskejä kuten eivät salakuljettajien armeijatkaan, jotka olivat melkein aina askeleen pari poliiseja edellä jo paremman teknisen kalustonsa ansiosta ainakin täällä Suomessa.
Yletön viinanjuonti ja kaljan kittaaminen ei ole terveellistä, sen tietänee jokainen, mutta tuota ajatusta kartetaan kuin kuolemaa aivan samoin kuin tupakanpolttajat eivät omista ajatustakaan keuhkoilleen ja mahdolliselle syövälle.
Erityisen hyvä asia olisi se, että kansakunta on mahdollisimman tervettä, koska se on jopa maanpuolustuksellinen asia näinä aikoina, jolloin suuri osa kuitenkin haluaa pitää suomalaisuudesta kiinni kynsin hampain uhmaamalla nykyistä EU:n hallintoa ja sen käskyjen mukaan toimivaa maanpetturi hallitusta ja vieläpä presidenttiä, joka jolla ei ole kuin hyeena naaraan valepallit, joilla kummisetä sanoo puolustavansa Suomen ja sen kansan menestystä ja terveyttä ennen suurinta myllerrystä, jonka Eurooppa tulee väistämättä kohtaamaan huolimatta siitä kuinka paljon suvakit ja muut pumpulipäät ottavatkin suihin toiseuden roska joukoilta aivan samoin kuin Ruotsissa on tehty kohta 50-vuotta ja tuhottu se ruotsalainen kansankoti, jota sodat sotinut Suomi ei voinut haaveilla vuosikymmeniin sellaisesta elintasosta ja sosiaaliturvasta kuin tuo ”hannu hanhi”, joka myi raaka-aineitaan läpi WWII:n sodan molemmille osapuolille ja katsoi kylmästi vain omaa etuaan veti piinkovan rajan sille, auttaako se Suomea vaiko ei. EI auttanut kuin mahdollisimman vähän, sillä rajanaapurina saattoi tulevaisuudessa olla Neuvostoliitto, jonka rajasotilaat tuijottavat Torniosta Ruotsin puolelle suden katsein sen nähdessään uutta verevää saalista olevan tarjolla.
Nyt irvokkaasti Ruotsi on auttanut koko maailman alikehittyneitä vuosikymmeniä niin ahnaasti, että se samalla on syönyt itseään kuin käärme, joka nielee omaa häntäänsä ”ringin” pienetessä yhä tiukemmaksi aivan kuten nyt Ruotsin kalifaatti vetelee viimeisiä henkosiaan kuin ketjupolttaja kykenemättä syövän kourissa lopettamaan, vaan kuin korsteeni savuttaa se kuoleman rajan yli helvetin syövereihin, jossa ainut valo on lieskat ja punaisena hehkuvat hiilet.
murre riepunen
7 years ago
Alkoholin myyntiin halutaan roimaa korotusta maahan katkeamattomana jonona valuva osaajien sakki vaatii yhä enemmän, ja se maksaa. Helvetin leiskuva kipinäsuihku vaanii niitä joiden mieli ei hyväksy tätä. Minäkin pikkupahaan kerran syyllistyin, jopa siitä minulle on helvetin esikartanoon viitoitteu katkuista polkua, olen eri mieltä, kunhan Pyhä Pietari näkee minut valtavan kansanjoukon keskeltä viimeisellä tuomiolla, kuulemme kuinka hän sanoo, väistäkää pojat, murre riepunen täällä.
Hiekkaa ja muslimeja
7 years ago
Niin, muslimeilla on alkoholivero, täälä Suomessa 100% sakkovero on aurinkopaneeleille. Kummassakin maassa verotetaan sitä mikä on lähes välttämättömyys. Onneksi jalkapallo ei ole.
Elke Hari
7 years ago
hän se ole mikään ongelma. Qatarilla on maailman korkein BKT per capita, 102 100 USD (vuonna 2013). Köyhempien arabivaltioiden läpsyttelijät taas voivat muuttaa tänne halvan viinan maihin ryyppäämään kustannuksellamme.
Informantti
7 years ago
Iranilla on vielä oma valuutta ja keskuspankki, kuten on Syyriallakin. Kun huomaa näiden kahden maan olevan globalisti-pankstereiden ykköskohteita, selviää myös agression motiivi.
Venäjä ja Kiina tulevat olemaan Iranin puolella Israel ja Iran ovat jo jonkinasteisen aseellisen selkkauksen tasolla. Israel tulee häviämään, siihen ei jotkut satukirjat auta yhtään:
Donald Trump keventää taloudellista painetta Venäjää ja Venäjän energiaa ostavia maita kohtaan. Perjantaina annetussa määräyksessä hän luopuu toistaiseksi Grahamin lain mukaisista uusista rangaistustulleista ja pakotteista.
Laki, Lindsey O. Graham Sanctioning Russia and Iran Act, allekirjoitettiin 18. syyskuuta. Määräys on päivätty 16. lokakuuta, ja siinä vedotaan lain 115 pykälään. Kyseinen pykälä sallii presidentin luopua tulleista ja pakotteista, jos hän todistaa kongressille, että se on Yhdysvaltain kansallisen edun mukaista.
Tämä todetaan määräyksessä. Määräyksen mukaan kongressille on toimitettu todistus ja perustelut.
Luopuminen kattaa kolme tullinkorotusta, jotka olisivat kohdistuneet eri ryhmiin. Venäläisiin tuotteisiin kohdistuisi 500 prosentin tullinkorotus.
Mainos:
Venäläisen raakaöljyn ja maakaasun viiden suurimman ostajamaan tuotteisiin kohdistuisi 100 prosentin tullinkorotus, jos maa tekee tietoisesti uusia ostoja 18. lokakuuta tai sen jälkeen. Sama korotus kohdistuisi niiden viiden maan tuotteisiin, jotka tekevät eniten auttaakseen Venäjän öljypakotteiden kiertämisessä.
Mitään kolmesta tullinkorotuksesta ei tällä hetkellä sovelleta. Määräyksessä ei nimetä maita.
Toimintavapautta
Pitkä lista lain mukaisia yksilöihin kohdistuvia pakotteita ja rajoituksia on myös toistaiseksi peruttu.
Poikkeukset pysyvät voimassa, kunnes presidentti tai ulkoministeri, neuvoteltuaan valtiovarainministerin ja Yhdysvaltain kauppaedustajan kanssa, päättää, että uusia toimenpiteitä tarvitaan. Sillä välin Yhdysvaltain kauppaedustajan on seurattava Venäjän energian ostoja ja pakotteiden kiertämistä sekä raportoitava presidentille. Washington voi siten muuttaa suuntaa ilman uutta lainsäädäntöä.
Määräyksessä todetaan nimenomaisesti, että aiempiin Venäjään kohdistuviin presidentin asetuksiin perustuvat olemassa olevat pakotteet pysyvät ennallaan, mukaan lukien jo pakotelistalla oleviin henkilöihin kohdistuvat pakotteet.
Laki pysyy voimassa, mutta sen uudet tullit ja pakotteet ovat tauolla niin kauan kuin poikkeuslupa on voimassa.
Kuva: Dati Bendo / European Union, 2026 / EC - Audiovisual Service, CC BY 4.0
António Costa, Volodymyr Zelenskyi ja Ursula von der Leyen Kiovassa 24. helmikuuta 2026, jolloin Euroopan johtajat vierailevat kaupungissa Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen neljäntenä vuosipäivänä. Arkistokuva, ei nykyisestä puheesta EU-johtajille.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi pyytää EU-johtajilta vähintään 70 miljardia euroa lisää puolustusrahoitusta ensi vuodelle. Rahanpuute estää Ukrainaa kaksinkertaistamasta tai kolminkertaistamasta droonien tuotantoa tyypistä riippuen, hän sanoo.
Zelenskyi esitti vaatimuksen puheessaan Eurooppa-neuvoston kokouksen osallistujille 16. lokakuuta. Hän julkaisi osia puheesta virallisella Telegram-kanavallaan.
— Ensi vuonna sota maksaa 155 miljardia euroa. Ja tarvitsemme teiltä vähintään 70 miljardia euroa lisää — puolustukseen, aseisiin ja selviytymiskykyymme. Se on realistinen summa, Zelenskyi sanoo.
Zelenskyi arvioi, että sota maksaa ensi vuonna 155 miljardia euroa.
Mainos:
Hänen pyytämänsä raha on julkista rahaa. Jos EU-johtajat tukevat vaatimusta, lopulta Euroopan veronmaksajat, eivätkä johtajat itse, joutuvat kantamaan kustannukset ja budjettiriskin. Tällainen tuki ei kuitenkaan itsessään tarkoita, että veronkorotus olisi jo hyväksytty.
Tämän toimintatapaa havainnollistaa EU:n 90 miljardin euron laina Ukrainalle vuosille 2026–2027, jonka ministerineuvosto viimeisteli huhtikuussa. EU lainaa rahat pääomamarkkinoilta käyttäen EU-budjetin liikkumavaraa vakuutena, ja laina on tarkoitus maksaa takaisin Venäjän sotakorvauksilla. Laina on jo hyväksytty, ja se on erillinen Zelenskyin nyt pyytämästä 70 miljardista eurosta.
Droonit ovat hänen tärkein perusteensa. Zelenskyin mukaan Ukraina käyttää drooneja pysäyttääkseen useimmat Venäjän hyökkäykset rintamalla. Hän sanoo myös, että teknologiaa käytetään Venäjän huoltolinjojen katkaisemiseen ja että ukrainalaiset droonit auttavat heikentämään Venäjän taloutta.
— Juuri nyt voisimme kaksinkertaistaa tai kolminkertaistaa droonien tuotannon — tyypistä riippuen. Mutta meillä ei yksinkertaisesti ole rahaa siihen. Se on totuus, Zelenskyi sanoo.
Hän päätti puheensa kehottamalla johtajia kuvittelemaan Ukrainan suuremman kapasiteetin vaikutukset.
— Kuvitelkaa, jos voisimme kohdistaa Venäjään kaksi tai kolme kertaa enemmän painetta kuin tänään, hän sanoo.
Arkistokuva: Starlink-pääte Capiovíssa, Misionesissa, Argentiinassa. Ukrainan neuvonantajat raportoivat, että sotilaskäytössä olevat päätteet menettivät yhteyden suurilla nopeuksilla, vaikka tavalliset päätteet pysyivät toimintakykyisinä.
Ukrainan armeijan Starlink-päätteiden nopeutta on rajoitettu liikkeessä ilman ennakkovaroitusta, kertoo presidentin neuvonantaja Serhi Beskrestnov. Useita operaatioita on jouduttu keskeyttämään, ja Kiova näkee päätöksen taustalla poliittisia motiiveja.
Beskrestnov, joka neuvoo presidentti Volodymyr Zelenskyiä sotilasteknologiassa, kirjoittaa Telegramissa, että SpaceX otti käyttöön nopeusrajoituksen liikkeessä oleville päätteille tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Hänen mukaansa rajoitus koskee Starshield-"sotilaspakettia" ja se on asetettu 100 mailiin tunnissa, mikä on noin 160 km/h.
Satelliittiyhteys katkeaa, kun pääte liikkuu rajoitusta nopeammin. Droonien nopeutta ei ole rajoitettu. "Puolustusvoimamme eivät saaneet ennakkovaroitusta rajoituksesta, ja se häiritsi useita tehtäviä", Beskrestnov kirjoittaa.
Aktivisti Serhi Sternenko, jolla on läheiset suhteet armeijaan ja joka nosti ensimmäisenä hälytyksen katkoksesta, kirjoittaa, että yhteys alkoi katkeilla yli 160 km/h nopeuksissa ja että "useita tärkeitä tehtäviä" keskeytettiin. Hänen mukaansa tavalliset satelliittipäätteet toimivat edelleen. Rajoitusta laskettiin myöhemmin entisestään, Sternenko kertoo ja The Guardian raportoi.
Mainos:
Nimetön lähde kertoo New York Postille, että yhteyden menetys tekee mahdottomaksi operoida drooneja, lentokoneita ja helikoptereita suurilla nopeuksilla, ja että se vaikuttaa myös toimiin venäläisten Shahed-droonien torjumiseksi. Saman lähteen mukaan Ukraina on ottanut yhteyttä yhtiöön saadakseen selityksen. SpaceX:n selitystä ei ole julkaistu.
Starlinkin oma tukisivu listaa jo nyt 100 mph (n. 160 km/h) nopeusrajoitukseksi liikkeessä tapahtuvalle käytölle useissa siviilipalvelupaketeissa. Sivulla ei täsmennetä, mitä Ukrainan sotilaallinen sopimus sanoo.
Neuvonantajat näkevät politiikkaa päätöksen takana
Beskrestnov uskoo, että toimenpide "ei voi olla sattumaa" ja se liittyy poliittiseen tilanteeseen. Sternenko uskoo SpaceX:n toimineen "todennäköisesti" Trumpin hallinnon pyynnöstä. Molemmat ovat arvioita, eivät vahvistettuja selityksiä.
Häiriö tapahtui viikolla, jona Donald Trump vaati johtajiston vaihtamista Kiovassa, kuten The Nordic Times uutisoi. Tämän jälkeen Elon Musk kirjoitti X:ssä, että Zelenskyi "on mennyt liian pitkälle" ja että Ukrainan on aika saada uusi johtaja, New York Postin mukaan. Puola maksaa noin 50 miljoonaa dollaria vuodessa Ukrainan Starlink-yhteyksistä lehden mukaan. Keskiviikkona Puolan ulkoministeri Radosław Sikorski kysyi Muskilta X:ssä, "pelaako hän jälleen politiikkaa tuotteillaan".
Samaan aikaan Musk on lähentynyt jälleen Trumpia viimevuotisen konfliktin jälkeen. Heidän suhteensa on palautunut ennalleen useiden lähteiden mukaan, ja Musk on vieraillut Valkoisessa talossa viime viikkoina ja osallistunut valtiolliseen illalliseen syyskuussa, Fox News raportoi. Torstaina Trump myönsi Muskille National Medal of Science -mitalin ja kutsui häntä ystäväkseen, AFP kertoo. Muskilta ei tiedetä olevan virallista roolia hallinnossa.
Käytettävissä olevat lähteet eivät vahvista, että Musk tai Trump olisivat henkilökohtaisesti tehneet päätöksen rajoituksen asettamisesta.
Composite illustration. Photo: ООО "Яндекс", CC BY-SA 4.0
Common Consultancyn analyysi AfD:n ja MAGA-liikkeen Facebook-tileistä ei löytänyt vastaavaa romahdusta Yandexin datakeskuksiin tehtyjen hyökkäysten jälkeen.
Yandexin datakeskuksiin tehtyjen drooni-iskujen piti vaientaa ”venäläiset propagandabotit”, joiden sanottiin olevan AfD:n ja MAGA-liikkeen sosiaalisen median suosion takana. Poliitikot ja tiedotusvälineet levittivät tarinaa. Kun tanskalaisanalyytikot testasivat sitä dataa vasten, mitään romahdusta ei löytynyt.
Itse hyökkäykset on dokumentoitu. Lokakuun 8. päivän vastaisena yönä Yandexin datakeskus Sasovossa vaurioitui niin pahasti, että se suljettiin kokonaan. Seuraavana aamuna Kalugan laitokseen osui, kirjoittaa Yandex, jota kutsutaan usein Venäjän Googleksi.
Pian alkoi kiertää graafi. Internetin valvontayhtiö Cloudflare tallensi jyrkän laskun bottiliikenteessä Yandexin verkosta 8. ja 11. lokakuuta, eli samana päivinä kuin kaksi hyökkäyksistä tapahtui, raportoi The Guardian. Teknologiasivusto Tom's Hardware otsikoi uutisensa sanomalla, että venäläinen ”disinformaatiobotti-liikenne” oli lähes eliminoitu yhdessä yössä.
Hyökkäysten jälkeen levitetty graafi näyttää liikennettä Yandexin verkosta, ei mittausta sosiaalisen median poliittisista kommenteista. Faksimile: Cloudflare/Jeremiah Fowler.
Sitten tuli kaavio, joka antoi tarinalle sen poliittisen terän. Sen väitettiin osoittavan, että ”venäläiset botit” postasivat 56 prosenttia vähemmän AfD:n tueksi. Lähdettä ei ilmoitettu. Tiedot ulottuivat 15. lokakuuta asti, vaikka kaavio oli kiertänyt jo useita päiviä aiemmin, Hungarian Conservative -lehti huomauttaa. Regensburgin tietojenkäsittelytieteen professori Raphael Wimmer epäili sen olevan tekoälyllä luotu.
Mainos:
Kaavio ilman lähdeviitettä, jota levitettiin todisteena ”venäläisten bottien” vähentyneestä toiminnasta. Aikajana ulottuu 15. lokakuuta asti, vaikka kuva kiersi jo aiemmin. Faksimile: Tomáš Zdechovský/X.
Threadista toimituksiin
Vihreiden paikallispoliitikko Robin Schlingheider jakoi kaavion Threadissa ja tšekkiläinen Euroopan parlamentin jäsen Tomáš Zdechovský jakoi sen X:ssä, netzpolitik.org kertoo. Kun Wimmer kysyi Schlingheiderilta, mistä luvut olivat peräisin, hänet tiettävästi estettiin. Myöskään netzpolitik.org ei saanut vastausta kysymykseensä lähteestä, kun sivusto julkaisi tutkimuksensa.
Itävaltalainen Der Standard ja saksalainen Focus välittivät tarinan silti eteenpäin netzpolitik.orgin mukaan. Muutamassa päivässä tuntematonta alkuperää olevasta kaaviosta oli tullut uutinen, jossa väitettiin, että AfD:n verkkotuki oli johdettua Venäjältä.
Jarosław Wolski, joka oli myös levittänyt väitettä, poisti julkaisunsa ja pyysi tiistaina anteeksi miljoonia tavoittanutta väärää tietoa Hungarian Conservativen mukaan.
Tanskalainen faktojen tarkistus
Tanskalainen analyytikko Valdemar Osted Common Consultancysta otti tarinan todesta. ”Liikkeellä on tarina: Yandexin datakeskuksiin tehtyjen drooni-iskujen jälkeen kommentointi AfD- ja MAGA-tileillä romahti. Joten me tarkistimme asian. Emme havaitse sitä”, hän kirjoittaa.
Analyytikot seurasivat 76 AfD-poliitikkoa ja 136 MAGA-tiliä Facebookissa. Jokaista postausta verrattiin tilin normaaliin suoriutumiseen samassa vaiheessa julkaisun jälkeen, samana viikonpäivänä ja samaan vuorokaudenaikaan.
Hyökkäysten jälkeen AfD-poliitikoiden postaukset vaihtelivat 8 prosenttia alle normaalista 5 prosenttiin yli normaalin, kun taas MAGA-tileillä ne olivat 4–10 prosenttia yli normaalin. Common Consultancyn mukaan kyseessä on tavanomainen päivittäinen vaihtelu.
Luvattua romahdusta ei näkynyt numeroissa missään. MAGA-tilien osalta suuntaus oli päinvastoin ylöspäin: uudet postaukset saivat 480 000–560 000 kommenttia päivässä hyökkäysten jälkeen, kun syyskuun lopulla niitä oli noin 370 000. Analyysi kattaa Facebookin kahden–kolmen ensimmäisen päivän ajalta hyökkäysten jälkeen.
Common Consultancyn analyysi ei osoita selvää laskua hyökkäysten jälkeen: tutkittujen AfD- ja MAGA-tilien kommentit pysyivät normaalin vaihtelun rajoissa. Grafiikka: Common Consultancy.
Hakurobotteja, ei yleistä mielipidettä
Graafi, josta kaikki alkoi, seurasi Yandexin hakurobotteja (web crawlers), eli ohjelmia, jotka indeksoivat verkkosivuja hakukonetta varten. Venäläinen bottiliikenne kokonaisuudessaan ei laskenut merkittävästi netzpolitik.orgin mukaan.
— Kun Cloudflaren data näyttää jyrkkää pudotusta ”bottiliikenteessä”, se ei viittaa automatisoituihin trollitileihin sosiaalisessa mediassa, vaan ohjelmistoihin, jotka tekevät automatisoituja verkkopyyntöjä suuressa mittakaavassa, internet-infrastruktuurin asiantuntija Michał Woźniak kertoo The Guardianille.
Saksalainen analyysiorganisaatio CeMAS ei nähnyt mitään laskua siinä, mitä se luokittelee epäaidoiksi tykkäyksiksi ja jaoiksi. Valentin toimitusjohtaja Amil Khan kertoo The Guardianille, ettei analyysiyhtiö ole havainnut muutoksia postaustavoissa ja ettei Yandexin datakeskuksilla ole käytännön yhteyttä toimintaan, jota huhu koski.
Historiaa omaava joukkohyökkäys
Mobilisaatiolla sosiaalisen median ”venäläistä propagandaa” vastaan on historiansa. NAFO-verkoston (lyhenne sanoista North Atlantic Fella Organization) perusti toukokuussa 2022 Kamil Dyszewski. Ryhmä on tuottanut meemejä, jotka on suunnattu sen ”venäläiseksi propagandaksi” kutsumaansa toimintaa vastaan, ja kerännyt varoja Ukrainan sotakoneistolle, mukaan lukien Georgialaiselle legioonalle.
Ukrainan puolustusministeriö kiitti 28. elokuuta 2022 verkostoa julkisesti sen taistelusta ”Kreml-propagandaa ja trolleja” vastaan. Jäsenet ovat ilmaisseet tukensa Ukrainalle ja Natolle, ja verkostoa on syytetty koordinoidusta häirinnästä ja toisinajattelijoiden massailmiantamisesta Discordin ja Twitterin kautta. Väitettyihin kohteisiin ovat kuuluneet MAGA-kannattajat, Tulsi Gabbard ja Tucker Carlson.
Graafi venäläisen hakukoneen hakuroboteista ja tuntematonta alkuperää oleva kaavio riittivät muuttamaan poliittisen sitoutumisen AfD:n ja MAGA:n ympärillä Venäjältä käsin suoritetuksi kauko-ohjaukseksi. Kun väitettä lopulta testattiin todellisia tilejä vasten, luvattua pudotusta ei yksinkertaisesti ollut.
Voi raato! Nyt Sipilä saa idean nostaa pakkolailla Suomen alkoholiverotusta 100% miellyttääkseen monokulttuurista islamilaista vähemmistöä.
Tai sitten poistaa kaikki verot, jotta Suomen kansa voi juoda itsensä hengiltä ja pois uuden uljaan väestön tieltä. Kännissä tai krapulassa ei jaksa edes vihapuhua.
No, ihan varmaan suomessa mennään samaan.
https://pt-media.org/2019/01/02/peter-hammond-orjuus-terrorismi-ja-islam/
Antaa Qatarin olla se mikä on eli muslimimaa, joissa ei nyt muutoinkaan päde mitkään sivistyneen maailman lait. Kieltolakia kokeiltiin Suomessa vuosina 1919-1932, mutta se aiheutti enemmän vahinkoa kuin hyötyä, sinänsä hyvälle yritykselle sitoa ”viinan pirua”, mutta se onnistui yhtä hyvin kuin tämän päivän Suomen poliittisen eliitin ja valtamedian kiihko -kommunistien sananvapauden kahlehtimisyritykset onnistuvan nyt.
Kieltolaki oli voimassa myös Yhdysvalloissa vuosikymmeniä, mutta se poiki lukuisan määrän ihmisten kekseliäisyydestä kummunneita salakapakoita ja yms. Lisäksi Yhdysvaltain mafia näki tilaisuutensa lyödä rahoiksi eivätkä kotipolttajatkaan pelänneet ottaa suuria riskejä kuten eivät salakuljettajien armeijatkaan, jotka olivat melkein aina askeleen pari poliiseja edellä jo paremman teknisen kalustonsa ansiosta ainakin täällä Suomessa.
Yletön viinanjuonti ja kaljan kittaaminen ei ole terveellistä, sen tietänee jokainen, mutta tuota ajatusta kartetaan kuin kuolemaa aivan samoin kuin tupakanpolttajat eivät omista ajatustakaan keuhkoilleen ja mahdolliselle syövälle.
Erityisen hyvä asia olisi se, että kansakunta on mahdollisimman tervettä, koska se on jopa maanpuolustuksellinen asia näinä aikoina, jolloin suuri osa kuitenkin haluaa pitää suomalaisuudesta kiinni kynsin hampain uhmaamalla nykyistä EU:n hallintoa ja sen käskyjen mukaan toimivaa maanpetturi hallitusta ja vieläpä presidenttiä, joka jolla ei ole kuin hyeena naaraan valepallit, joilla kummisetä sanoo puolustavansa Suomen ja sen kansan menestystä ja terveyttä ennen suurinta myllerrystä, jonka Eurooppa tulee väistämättä kohtaamaan huolimatta siitä kuinka paljon suvakit ja muut pumpulipäät ottavatkin suihin toiseuden roska joukoilta aivan samoin kuin Ruotsissa on tehty kohta 50-vuotta ja tuhottu se ruotsalainen kansankoti, jota sodat sotinut Suomi ei voinut haaveilla vuosikymmeniin sellaisesta elintasosta ja sosiaaliturvasta kuin tuo ”hannu hanhi”, joka myi raaka-aineitaan läpi WWII:n sodan molemmille osapuolille ja katsoi kylmästi vain omaa etuaan veti piinkovan rajan sille, auttaako se Suomea vaiko ei. EI auttanut kuin mahdollisimman vähän, sillä rajanaapurina saattoi tulevaisuudessa olla Neuvostoliitto, jonka rajasotilaat tuijottavat Torniosta Ruotsin puolelle suden katsein sen nähdessään uutta verevää saalista olevan tarjolla.
Nyt irvokkaasti Ruotsi on auttanut koko maailman alikehittyneitä vuosikymmeniä niin ahnaasti, että se samalla on syönyt itseään kuin käärme, joka nielee omaa häntäänsä ”ringin” pienetessä yhä tiukemmaksi aivan kuten nyt Ruotsin kalifaatti vetelee viimeisiä henkosiaan kuin ketjupolttaja kykenemättä syövän kourissa lopettamaan, vaan kuin korsteeni savuttaa se kuoleman rajan yli helvetin syövereihin, jossa ainut valo on lieskat ja punaisena hehkuvat hiilet.
Alkoholin myyntiin halutaan roimaa korotusta maahan katkeamattomana jonona valuva osaajien sakki vaatii yhä enemmän, ja se maksaa. Helvetin leiskuva kipinäsuihku vaanii niitä joiden mieli ei hyväksy tätä. Minäkin pikkupahaan kerran syyllistyin, jopa siitä minulle on helvetin esikartanoon viitoitteu katkuista polkua, olen eri mieltä, kunhan Pyhä Pietari näkee minut valtavan kansanjoukon keskeltä viimeisellä tuomiolla, kuulemme kuinka hän sanoo, väistäkää pojat, murre riepunen täällä.
Niin, muslimeilla on alkoholivero, täälä Suomessa 100% sakkovero on aurinkopaneeleille. Kummassakin maassa verotetaan sitä mikä on lähes välttämättömyys. Onneksi jalkapallo ei ole.
hän se ole mikään ongelma. Qatarilla on maailman korkein BKT per capita, 102 100 USD (vuonna 2013). Köyhempien arabivaltioiden läpsyttelijät taas voivat muuttaa tänne halvan viinan maihin ryyppäämään kustannuksellamme.
Iranilla on vielä oma valuutta ja keskuspankki, kuten on Syyriallakin. Kun huomaa näiden kahden maan olevan globalisti-pankstereiden ykköskohteita, selviää myös agression motiivi.
Venäjä ja Kiina tulevat olemaan Iranin puolella Israel ja Iran ovat jo jonkinasteisen aseellisen selkkauksen tasolla. Israel tulee häviämään, siihen ei jotkut satukirjat auta yhtään:
https://www.infowars.com/iran-ready-to-eliminate-israel-from-earth-air-force-commander-warns/