Mainos:

Turun hovioikeus piti käräjäoikeuden päätöksen voimassa: PVL lakkautetaan

Julkaistu 28.9.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Turun hovioikeus on hylännyt Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) tekemän valituksen. Valitus koski Pirkanmaan käräjäoikeuden päätöstä hyväksyä Poliisihallituksen kanne PVL:n Suomen osaston sekä siihen suoraan tai välillisesti kuuluvien alaosastojen sekä Pohjoinen perinne ry:n lakkauttamisesta.

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osasto sekä siihen suoraan tai välillisesti kuuluvat alaosastot ja niiden toiminta tulee siis lakkauttaa.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan Poliisihallitus tutustuu tarkoin päätöksen sisältöön. Tämän jälkeen arvioidaan sen vaikutuksia.

- Poliisihallitus on laatimassa asiaa koskevia linjauksia poliisilaitoksille. Näkyvää puuttumista esimerkiksi mielenosoituksissa tehdään tilanteeseen liittyvän kokonaisharkinnan perusteella. Hovioikeus on katsonut, että toiminta tulee lakkauttaa, mikä tarkoittaa, että kaikki siihen liittyvä toiminta on lakkautettava ja yhdistyksen toiminnan jatkaminen on rangaistavaa. Tuomio ei kuitenkaan vielä ole lainvoimainen, Kolehmainen sanoo.

Poliisiylijohtaja Kolehmaisen mukaan hovioikeuden linjaus on selkeä viesti siitä, että väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mainos:

Poliisihallitus nosti kanteen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston sekä siihen kuuluvien alaosastojen sekä Pohjoinen perinne ry:n lakkauttamiseksi alkuvuodesta. Kannetta perusteltiin sillä, että toiminnan katsottiin olevan olennaisesti vastoin hyviä tapoja.

Lähde: Poliisihallitus

Aiheeseen liittyvää:

https://www.nykysuomi.com/2016/12/09/vastarintaliikkeen-pvln-kielto-etenee-sanoi-supon-edustaja/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

26 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Jahas
Jahas
8 years ago

Perustuslakivaliokunta on katsonut ratkaisussaan

PeVL 54/2002 v, että ”hyvä tapa” on liian epäselvä ja epätarkka määritelmä, sellaisella ei voida rajoittaa sananvapautta.

Perustuslakivaliokunta

PeVL 54/2002 vp

Lakiehdotus verkkotunnuslaiksi sisälsi säännöksen, jonka mukaan verkkotunnus ei saa sisältää ”hyvän tavan” tai ”yleisen järjestyksen” vastaisia ilmaisuja. Valiokunnan mukaan sanonnat eivät soveltuneet sananvapauden käytön sääntely yhteyteen.145 Vaikka sanontoja käytettiin sananvapauden
käytön yhteydessä, niiden epämääräisyys olisi samalla tavalla ongelmallista perusoikeuksien
rajoitussääntelyssä.

145
PeVL 54/2002 vp

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/164863/Tapio%20Puurunen%20lopputy%C3%B6%20lopullinen%202016.pdf?sequence=2

Jahas
Jahas
8 years ago
Reply to  Jahas

Jos perusoikeuksiin tehtäisiin poikkeus, niin sen pitäisi olla tarkkarajainen ja riittävän täsmällisesti määritelty. ”Hyvä tapa” ei ole sellainen.

Perustuslakivaliokunta PeVM 25/1994

– Rajoitusten on oltava tarkkarajaisia ja riittävän täsmällisesti määritettyjä. Rajoitusten olennaisen sisällön tulee ilmetä laista.
https://www.edilex.fi/mt/pevm19940025

Angry lady 666
Angry lady 666
8 years ago

Muslimit saa tappaa ja raiskata, mutta Suomalainen kun haluaa puhua näistä, hän on natsi. No vittu ollaan sitten.

Leino Kimmo
8 years ago

Ai tällaisiako tilanetita varten ( sanavapauden rajaoittaminen ja Suomen päättäjien valvonta ) takia piti VALTIOPETOKSELLA tehdä PL 118 § … kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa. ( julkinen lakitietokanta Finnlex).

Myös Kansainvälinen rikostuomioistuin piti LAHJOA; ettei kansalaiset tällaisissa tilanteissa. ( epäyhtenäinen lainkäyttö; toinen ee omaa sananvapautta; ja toisen rikosia EI voida tutkia ( PL 118 §)).

He 55/2007 esiteltiin tahallaan kansanedustajille väärillä asiakirjoilla ja senjälkeen oikeusministeri allekirjoitti ”sopimuksen” : Suomi MAKSAA ja pitää Ruanda-”oikeduenkäynnin” ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa ”yksittäistapauksissa”.

Kaikki PL 118 §:n mukaiset jutut ovat tällaisia ”yksittäistapauksia” ja tässä valossa sopimus näyttäytyy lahjontana ja PL 118 §:n ”esitöinä” estäen Kansainvälistä rikostuomioistuinta käsittelemästä Suomen epäyhtenäistä lainkäyttöä !

Nimenomaan He lain lausunnonanatajan lausuma salattiin kansanedustajilta … Rikoslakia tulee muuttaa; ettei missään tapauksessa käy niin, että kun Suomen laki on / oikeusjärjestelmä on todettu toimivallattomaksi Kansainvälinen rikostuomioistuin saa toimivallan Suomea koskevassa asiassa.

”Suomi haluaa itsenäisemmin tutkia tällaisia vakavia rikoksia”.

PL 118 § TODISTAA tämän kansanedustajille ja Kansainväliselle rikostuomioistuimelle tehdyn väitteen PETOKSEKSI !

Pl 118 § siten yhdessä He 55/2007 toimenpiteiden kanssa on VALTIOPETOS valtiopetosten tutkinnan estämiseksi . ( Jorma Jaakkolan plogi / 90-luvun valtiopetokset ).

Uudemmat petokset archive.is/kimmoleaks.fi

Usea kansanosa Suomessa siten on TEHTY ihmisoikeudettomaksi … tätä puolustamaan noussut herännyt kansanosa koitetaan kaikin keinoin hiljentää … kuten tässä näemme !

En suosi rikoksia tai yllytä sellaisiin; mutta rikosten tutkinta tulee olla tasapuolista; ja Suomessa se EI sitä ole … EOA kansliapäätös 1350/4/08 … EIT tuomarin jääviyksiä ei voida tutkia … meidät tuomitsevat on siis asetettu ”jumalan” asemaan … joiden edesottamuksia EI voida tutkia / syyttää. ( PL 118 § ).

Mihin rikokseen minä mahdollisesti syyllistyn kertoessani olevani IHMISOIKEUDETON Suomen kansalainen. ( syyteilmoitus 9.12. 2005 Valtakunnansyyttäjänvirastoon).. kirjattu diaariin 8 kuukautta myöhässä ”jumalien” toimesta ?

Ohhoh
Ohhoh
8 years ago
Reply to  Leino Kimmo

Olemme saavuttaneet Neuvostoliittoon verrattuna jo kakkostason vainossa, eli mielipiteeltään vääriä järjestöjä aletaan heittämään hautaan. Seuraavaksi ihmisiä?

On varmasti vaikeaa puuttua hallitus- ja globalistitasolla toteutettaviin skammauksiin eli petoksiin. Näillä kun on sekä miliisi, syyttäjälaitos että propagandakoneisto taskussaan. Suomi on siis konkreettisesti kovan luokan diktatuuri.

Aina voi tehdä pientä jäynää. Jos vaikkapa käyttää bottia, joka häiritsee skammaajia, jotka lähettelevät nigeria-kirjeitä, PC-huolto -kusetuksia, mielipidevaino-kirjeitä ja muita:

https://www.youtube.com/watch?v=83y0_ypA3Iw

Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
8 years ago

Siinähän lakkauttavat.
Maan alla ne parhaat suomalaiset perunatkin kasvaa!

Minä
Minä
8 years ago

”Kannetta perusteltiin sillä, että toiminnan katsottiin olevan olennaisesti vastoin hyviä tapoja.”

Mikä peruste tuo on. Ihan tyhjää pölinää. Väärä mielipide taitaa olla rikos ja lakkauttamisen peruste.

Vihervasemmistolaiset riehuvat ja ovat väkivaltaisia, todella väkivaltaisia ja kaikin tavoin hyvien tapojen vastaisia, mutta niistä ei hiiskuta.

Politiikkaa tuo on diktaturiassa, ei oikeutta oikeusvaltiossa.

Huomautan, että itse en kannata PVL:ää ja sen ajattelua, mutta heillä on siihen oikeus oikeusvaltiossa. Suomessa näkyvät poliisi ja oikeuslaitos olevan poliittisia instansseja.

Frlbu
Frlbu
8 years ago

Naurettava ajojahti!
Yksi peruste oli mm etnisen pohjoismaisen valtion tavoittelu.

Mitenkäs ISRAEL joka julistautui JUUTALAISEKSI VALTIOKSI?
Sehän on kansainvälisten lakien vastaista!

Nyt jos PVL lakkautetaan tilalle syntyy uusi kansallissosialistinen liike, yhdistys tai puolue.

Ja ENTÄS SITTEN?

Taas haastetaan käräjille?

Runtiti-pou
Runtiti-pou
8 years ago
Reply to  Frlbu

Eurostoliitto ok. Pohjjoismaiden valtioliitto ei

CFF
CFF
8 years ago

Nyt on pakko nostaa todellisen vastarinnan taso aivan uudelle tasolle.

Rikollinen mielivalta ymmärtää vain vallan kovaa kieltä. Tilanne vaatii nyt äärettömän kovaa todellista vastarintaa.

Sairas, ahdasmielinen poliisivaltio. Pelkkä kuori, kulissi todellisesta oikeusvaltiosta.

Tällaisen maan saa mun puolesta tuhota vaikka ydinpommeilla,.

Osaako kukaan valmistaa nk. köyhän miehen, likaisen ydinpommin.

Voitte painua vittuun pellet.

Runtiti-pou
Runtiti-pou
8 years ago

Suomi on kai kautta aikojen ollut vain jokin naurettava rapparien täivaltio

CFF
CFF
8 years ago

Yksikään nk. kansanedustaja ei uskalla edes julkisesti irtisanoutua vapaamuurarijärjestelmästä.

Kertoo kaiken miten tiukka kuristusote niillä on yhteiskunnasta.

Ennen kuin tähän juuriongelmaan puututaan ei mitään todellista muutosta parempaan yhteiskunnassa voi tulla.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Väkivaltainen antifa sen sijaan nauttii punavihertyneen poliisin huolenpidosta.

Kalergi-suunnitlelma
Kalergi-suunnitlelma
8 years ago

Demla-kommunistien ja vapaamuurari-satanistien korruptoiman oikeuslaitos.
Brysseliä kumartavien maanpetturi-vallanpitäjien Polpo ja nettikytät.

juha.
juha.
8 years ago

Siinäpähän lakkauttavat! Haluan palauttaa pikaisesti mieleen, että kuinkas kävi sen kieltolain kanssa niin Yhdysvalloissa kuin täällä Suomessakin v. 1919-1932, jonka kukkahattutädit ja Jumalan miehet ajoivat läpi. Heitä mitenkään soimaamatta, sillä hyväähän he sillä tarkoittivat, mutta unohhtivat vain sen, ettei Herran Edenin Paratiisin häädön jälkeen paholaista enää kielloilla kasvateta eikä ihmistä suitsita. Päinvastoin kotipoltto, salakapakat, viinan salakauppa, salakuljetus sekä erilaiset ”kahvilat” näkivät ”pimeän” ja nousivat kukoistukseensa muassaan tanssitytöt ynnä huorat. Poliisi oli voimaton salakuljettajien syöksyveneiden kanssa, koska kruunun kirkkoveneet eivät niille pärjänneet edes alkuerissä, jota vielä hankaloitti salakuljettajien käyttämä aseistus, jota he käyttivät ujostelematta.
Ihmetyttää vain – tai ei toisaalta – se, ettei äärivasemmistolaisia anarkisteja, jotka ovat syyllistyneet Suomessa väkivallantekoihin, murhapolttoihin, tuhopolttoihin ja pahoinpitelyihin ei kielletä, koska Vastarintaliike ei ole koskaan oma-aloitteisesti syyllistynyt fyysiseen väkivaltaan ja yleisen turvallisuuden tai Suomen lakien vastaiseen toimintaan julkisesti esiintymisellään. Päinvastoin kaiken alkusyynä ja juurena ovat polpon ”apupoliisit” eli vasemmistoanarkistit, jotka ovat ITSE provosoineet haastamalla avoimesti riitaa vastarintaliikkeen hyvin järjestäytynyttä kulkuetta, jonka syyn varjolla ITSE POLPO on saanut tekosyyn iskeä kiinni pamppujensa ja fyysisen väkivallan käytöllä vastarintaliikkeen kimppuun eli aivan kuin Ruotsissakin tämä on merkinnyt tena-poliiseille nk. ”työssäjaksamis -päivää” sen vastapainoksi, että muslimien ja somalien persettä nuollaan ja tarjotaan pullakahvit nk. ”good willinä” sekä potkitaan palloa selfieiden merkeissä, ettei vahingossakaan päästä syyttämään rasismista, vaan sen sijaan avointa rasismia voikin sitten kohdistaa valkoisiin suomalaisiin, sillä maksavathan he polpon palkan siitä edestä saavat olla paskariukuna ”kiitokseksi”.
Todettakoot, että muualla Euroopassa Antifa on terroristijärjestö listalla, mutta ei ent. presidentti Barak Obaman eikä ”killaryn”, koska Yhdysvaltain demokraattisesta puolueesta on kehkeytynyt avoimen kommunistinen, feministinen, rasistinen valkoisia vastaan, globalistinen, korruptoitunut totalitaristinen ja muslimien maailmanvaltaa kannattava rikollisjärjestö.

Kalergi-suunnitlelma
Kalergi-suunnitlelma
8 years ago

TURUN HOVIOIKEUS KIELSI VASTARINTALIIKKEEN – MIKÄ JÄRJESTÖ KIELLETÄÄN SEURAAVAKSI?

”Yle uutisoi pitkään odotetun päätöksen kansallissosialistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kieltämisestä. Uutinen Hovioikeus lakkauttaa uusnatsistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen – jo toinen oikeuspäätös toiminnan kieltämiseksi ei tullut yllätyksenä, koska päätös oli jo tehty jo kauan sitten eduskunnan ja EU:n käytävillä.

Päätöksen perustelut olivat taas sitä itseään eli poliittisena uhkana pidetyn toimijan laillisten näkemysten pitäminen rikollisena. Esimerkiksi Suomen laki ei kiellä ”rasismia” puhumattakaan siitä, että se pitäisi laittomana tieteellisten tosiasioiden esittämistä. Silti Turun hovioikeuden perusteluissa käytettiin juuri näitä argumentteja, jotka eivät ole lain ja tosiasioiden suhteen valideja:

Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että PVL:n toiminta on lain ja hyvien tapojen vastaista, joten varoitus ei ole riittävä toimi. Hovioikeus perustelee päätöstä muun muassa sillä, että yhdistys ei pidä kaikkia ihmisrotuja samanarvoisina, ihannoi fasismia, on juutalaisvastainen ja loukkaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

Ihmisroduissa on kiistämättömiä eroja ja esimerkiksi aasialaiset ovat eriarvoisessa asemassa pikajuoksussa, sillä Länsi-Afrikasta peräisin olevat urheilijat ovat perimältään maailman nopeimpia ihmisiä. Aivan samoin yleisälykkyyttä mittaavat älykkyystestit ovat osoittaneet, että valkoiset ja aasialaiset pärjävät niissä keskimäärin paremmin kuin mustat. Suomen laissa ei ole myöskään kriminalisoitu ”fasismin ihannointia”. Vastaavasti tosiasioiden kertominen juutalaisista on täysin laillista, mikäli sivistysmaa toteuttaa sanavapautta. Lisäksi seksuaaliovähemmistöjen oikeuksia ei loukata sillä, että kerrotaan mm. homoyhteisön ongelmista kuten homojen moninkertaisesta itsemurhariskistä ja eksentrisestä päihdekulttuurista.

Kaikki Turun hovioikeuden perustelut ovat pohjimmiltaan poliittisia, jonka tarkoitus on poissulkea yhteiskunnallisesta kansalaisvaikuttamisesta ne, jotka eivät kannata poliittisen eliitin ideologiaa.

Hovioikeuden päätös herättää kysymyksen, ketkä DEMLA-JURISTIT, SUOMALAISVIHAMIELINEN POLIISIJOHTO JA MAAN PETOKSELLINEN POLIITTINEN JOHTO haluaa panna seuraavaksi kieltolistalle. Nyt kun pää on avattu liukuvalla pinnalla, kieltopäätökset saattavat koskea seuraavaksi ns. miedompia liikkeitä, jotka eivät kannata EU:ta ja vastustavat elitiin organisoimaa maahanmuuttoinvaasiota.

Tämä kaikki lakivenkulointi on kuitenkin turhaa, sillä korruptoituneet tahot eivät voi kieltää ideaa, jonka aika on tullut. Kertoo jotain maamme johdon paniikkitunnelmista kun muutaman sadan ihmisen muodostama vaihtoehtoliike saa sen ylireagoimaan hysteerisillä kieltopäätöksillä. Kansa tulee väistämättä heräämään ja silloin kansantuomioistuin tulee tuomitsemaan kansanviholliset, jotka sortavat omaa kansaansa.”

http://ylewatch.blogspot.com/2018/09/turun-hovioikeus-kielsi.html

Jeppes
Jeppes
8 years ago

”Hovioikeus perustelee päätöstä muun muassa sillä, että yhdistys ei pidä kaikkia ihmisrotuja samanarvoisina, ihannoi fasismia, on juutalaisvastainen ja loukkaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.”

Tiedän erään uskonnollis-poliittisen maailmanlaajuisen liikkeen jossa nämä kriteerit täyttyvät kirkkaasti. Silti virkavalta ei tee yhtään mitään tämän liikkeen kieltämiseksi suomessa.

Ohhoh!
Ohhoh!
8 years ago
Reply to  Jeppes

Veit sanat suusta! Ja miksi PVL halutaan lakkauttaa? Miksi se on olemassa? Tämä on verifioitava, kova fakta:

”EU:n juutalaisten kattojärjestö julistaa; ”teemme yhteistyötä muslimien kanssa tuhotaksemme valkoihoiset”.
Puolassa tunnistetaan imperialistisen sosialismin miekka, koska siellä se vallitsi vielä 1980 -luvulla:

https://justice4poland.com/2015/09/09/the-jewish-war-on-white-europe/comment-page-1/

”In every European country local newspapers, local broadcasters, local councils and community organisations, major broadcasting networks and the mainstream media are silent about the true impact and real sources of the huge invasion and assault on Europe now taking place.

All this under the cover of a news blackout of any discussion as to it’s real outcome and effect. Yes, they will sometimes make a play of seeming not to let them in for the benefit of the media.

Yes, we see the pictures of the boats bringing tens of thousands of people in ever week, but it is all sold us to as some sort of wonderful Christian and humanitarian act endorsed by people like the Marxist Jew-loving traitor pope in Rome, while on the other hand the great reassuring celebrities, commentators, news anchors, comedians and figures of broadcasting behave as if nothing serious is happening at all, or at least nothing to worry about and it is life as usual, the big party of debt-funded, modern, free, multigender, multiracial, diversity wonderment just goes on.

Meanwhile the Judaised Judaeo-Christian churches and schools implore the faithful to ‘welcome the stranger’ ‘turn the other cheek’ ‘love thy neighbour’ and presumably just die out to make way for them..”

Runtiti-pou
Runtiti-pou
8 years ago
Reply to  Jeppes

Minä tiedän erään toisenkin

Runtiti-pou
Runtiti-pou
8 years ago

Aktiiveja on ehkä vähän,toistaiseksi, koska jäseniä painostetaan viranomaisten taholta ja aate vaatii kaiken aivopesun keskellä älyä ja itse hankittua tietoa. Myös on kyse pelottomista ja itseään puolustamaan kykenevistä miehistä. Eräänlainen SA siis. Kuitenkin liikehdinnällä on paljon laajempi tuki ja kaikupohja, mistä ponnistaa. Ja onhan kyse ainoasta kansasta nousseesta jutusta, joka ei siis ole eliitin solutusjuttuja tai ylhäältä tiputtamaa kakkaa

Minä Vain
Minä Vain
8 years ago

Politiikassa eletään nyt röyhkeän omaneduntavoittelun, pinnallisuuden, tekopyhyyden, kieroilun, valehtelun, manipulaation, liioittelun, hysterian, riitelyn ja rajujen selkäänpuukotuksien aikaa. PVL:n kielto on yksi ylilyönti muiden seassa ja sikäli bensan heittämistä liekkeihin, että 9/11-iskuista alkanutta lisääntyvän valvonnan, kontrolloinnin ja poliisivaltiokehityksen etenemistä pitäisi pikemminkin jarruttaa kuin kiihdyttää jyrkillä päätöksillä. Nyt vaadittaisiin sitä oikeaa suvaitsevaisuutta eli toleranssia, mutta ei — joka puolella huudetaan nollatoleranssia melkein kaikelle korrektista poikkeavalle erityisesti silloin, kun vihervasemistokokoomus ei siitä pidä.

Tilanne heikkenee kaikissa länsimaissa. USA:ssakin eletään poliittisesti hyvin kireitä aikoja, mikä heijastuu mm. korkeimman oikeuden tuomari Brett Kavanaughin tuskien taipaleena virkaansa, koska sikäläinen vasemmisto on sabotoinut sitä erittäin likaisella #metoo-tyyppisellä kampanjalla. Niinpä USA:n jako patrioottisiin konservatiiveihin ja globalistisiin arvoliberaaleihin jyrkkenee koko ajan. Sama kehitys jatkuu tietenkin Suomessa ja on osin pidemmällä ja ikävä kyllä globalisteille edullisempi — kiitos EU:n vahvan taustatuen.

Kukaan ei nyt odota tämän kehityksen päättyvän hyvin ja jokainen on melkeinpä pakotettu valitsemaan puolensa.

Elke Hari
Elke Hari
8 years ago

”väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa.” Ilmeisesti sitten väkivaltaisen ja piilorasistisen järjestön, kuten Antifan toiminta on täysin lain mukaista. Rotujen sekoittaminenhan se vasta rasistista onkin, koska se hävittää kaikki rodut maan päältä ja luo vain yhden sekarotuisen rodun.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago
Reply to  Elke Hari

”ANTIFAN JA PUNAVIHREIDEN POLIITIKKOJEN KIELTOPROJEKTI KUSI REISILLE TAMPEREELLA”,
http://ylewatch.blogspot.com/2018/09/antifan-ja-punavihreiden-poliitikkojen.html

Valtamedia ei salannut
Valtamedia ei salannut
8 years ago

Kukaan taas tiedä mitään. Pvl ei ole edes mikään isänmaallinen vaan suomea ruotsin vallan alle havitteleva, ruotsista johdettu järjestö. Ei nuo kollit itsekään, eihän he terävimpiä kyniä ole. Hienoa vaan kuulua johonkin niinkuin Eerolankin sihteeri joskus 2011 ajatteli , se keskustapuolueen tai erotettu.

Mutta kyllä nyt persuna ja kaikkia BV sinne päin olevia harmittaa,. Odineita jne. Huhtasaari antaa varmaan lausunnon. Tuo feministinen uranainen.

Anna
Anna
8 years ago

Siis tämä lakkautettiin hyvien tapojen vastaisena, mutta meilläpä kakanvihreä kansanedustaja on kusettamalla kansaa kerta toisensa jälkeen käyttäytynyt rajusti hyvien tapojen vastaisesti ja saa jatkaa. Tämä pakaraporari kun ei muutenkaan saa aikaan mitään muuta kun kourallisen lämmintä spermaa pieremällä. Kepunretkut antaa tukensa ja ylikypsä ihmisroska maksaa 200 € takaisin niin jatkumo on taattu. Mutta pvl on mahdollisesti käyttäytynyt hyvien tapojen vastaisesti tai on aikeissa mahdollisesti joskus näin käyttäytyä niin sehän pitää lakkauttaa. #vihapuhe

T.P
T.P
8 years ago

Nyt pitää sitten kieltää Antifa, ympäristöterroristit nekin ovat hyvän tavan vastaisia. Suomessa saa silppoa pienten lasten sukupuolielimiä mutta sulla ei saa olla mielipidettä, sairaaksi on Suomi mennyt EUn liittymisen jälkeen. Ennen pokkuroitiin venäjälle nyt globalisteille joiden tarkoitus on imeä kuiviin koko Suomi ja nämä maanpetturit toteuttavat sitä kokoajan kiihtyvään tahtiin. Mitä tekee suomen kansa? Istu sohvalla ja määki, joskus kirjoittaa vihaisia nettiin, muuten ei kiinnosta ennen kun kolahtaa omaan nilkkaan. LAMPAITA 99,9%

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.