Mainos:

Touko Aalto myönsi maahanmuuton olevan syyllinen Ruotsin ja Suomenkin lähiöiden ongelmiin

Päivitetty 4.9.2018, Julkaistu 1.9.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Nykysuomi tavoitti Vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon Järvenpään Maa elää-tapahtumasta. Aalto oli Järvenpään Vihreiden teltalla keskustelemassa ihmisten kanssa kasviskeiton tarjoilun ohessa ja ehti vastailla Nykysuomen kysymyksiin 10-15 min ajan. Aalto vastasi laajoin kaarin mm. maahanmuuttoa koskeviin asioihin ja esimerkiksi lähiöiden ongelmien juurisyy niin Suomessa kuin Ruotsissa löytyy Aallonkin mukaan hieman yllättäen maahanmuutosta.

Lähiöissä muhivan "pommin" vuoksi perustettu "lähiöpoliisi" sai budjetissa 2,5 miljoonan euron määrärahan. Sisäministeri Kai Mykkänen varoitteli "lähiöpoliisin" osalta Ruotsin lähiöissä jo räjähtäneisiin ongelmiin.

- Ruotsin tyyppisen lähiöongelman leviämisriskin kiistäminen olisi naiivia. Siksi tartumme asiaan ennaltaehkäisevästi, Mykkänen totesi.

Kysyttäessä mistä Ruotsin lähiöissä riehuvat ongelmat johtuvat ja kuinka kummassa ne, kuten hallitus maalaili, voisivat levitä Suomeen, Aalto nosti esille maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmien ”kestosyyllisen”, eriarvoisuuden. Hänen mukaansa tehokkain ja tärkein tapa hillitä lähiöiden levottomuuksia ja muita ongelmia on eriarvoisuuden vähentäminen, eikä esimerkiksi usealta taholta tarjottu maahanmuuton vähentäminen.

Aallon näkemyksien mukaan, kuten Ruotsissa, myöskin Suomessa ollaan epäonnistuttu kotouttamisessa ja siihen tulisikin hänen mukaansa erityisesti panostaa vieläkin enemmän. Aalto näkee kulttuurierojen räikeyden yhtenä tekijänä siihen, miksi maahanmuuttajavoittoiset lähiöt ovat niin kovin rauhattomia jopa ympäri Euroopan.

Mainos:

Työhön pääsyn helpottamisen ja tukien lisäämisen ohessa Aalto näkee, että esimerkiksi vastaanottokeskuksista olisi kouluttamattomien joukosta sihdattava siellä lymyilevät moni- ja huippuosaajat, eikä makuuttaa näitä VOK:ssa muiden joukossa odottamassa oleskelu- ja työlupaa.

Aiheeseen liittyvää:

https://www.nykysuomi.com/2018/08/31/hallitus-satsaa-25-miljoonaa-euroa-ruotsin-tyyppisen-lahioongelman-torjumiseksi/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

31 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
ro
ro
8 years ago

Missähän kätkyessä Toukoa on vauvana kiikutettu.Näkee huippu ja moniosaajia kurkunleikkajia joka vokissa.Eriarvoisuus lienee selviö kaikille kouluakäyneille,verrata nyt länsimaista ja arabi,niger kouluuttamatonta alkeellista kädellistä keskenään. Kotouttaminen tässäkin tapauksessa pitäisi tarkoitaa kotiuttamista,sinne mistä ovat loisimaan tulleet…

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
8 years ago

Ongelmien todellinen juurisyy löytyy Touko Aallon kaltaisista aisureista joiden haitallisuus suomelle on tänne rahdattuihin elätteihin verrattuna moninkertainen.

Suomalaisen miehen irvikuvia -pettureita.

Rahalle väärä kohde
Rahalle väärä kohde
8 years ago

No, miksi sitten Suomi edes päästää rikollisia maaperälleen? Eikö olisi ennaltaehkäisemvämpää estää niiden tulo maahan niin ei tarvitsisi edes satsata tuota 2.5 miljoonaa? Ja sekin raha voitaisiin käyttää vaikka laosilisiin.

juha.
juha.
8 years ago

Touko Aallolla oli hetkellinen lievä aivoverenkiertohäiriö, joka aiheuttaa ainoastaan vihreissä oireena hyvin lievää etäistä ”järkiintymistä”, joka sekin on aivan liian vahva ilmaus tilalle. Mutta hetkenpäästä hän oli taas ”oma itsensä” ja jankutti syyn olevan ”eriarvoistuminen” ja vouhkaamalla siitä kuinka miljoonien raha investoinnit voisivat muka estää Suomessa sen, mikä Ruotsissa on päässyt valloilleen vuosikymmenten ”sydänten availun” ja ”kotouttamis projektien” jälkeen, jossa taas kerran mainitakseni kruunuja on syydetty haittamaahanmuuttajien, jotka koostuvat muslimeista eli jihadisti terroristeista, joilla ei ole kuin kaksi asiaa mielessä: Vääräuskoisten murhaaminen ja vääräuskoisten huorien raiskaaminen höystettynä nk. ”koti-iltoina” ”omien” naisten parissa, joka selväkielellä tahtoo kirkua raakaa sadistista väkivaltaa ja naisen alistamista. Mitäpä nuo lihamyllyt muuta osaisivatkaan kun vielä nk. ”uskontokin” siihen velvoittaa ja siihen vielä se oikea kulttuurillinen ripaus päälle, niin veripalttu onkin jo aivan valmis nautittavaksi.
Lisäksi Toukon mielessä jossain kaukana löyhämoraalisten naisten takana jo häämöttävät eduskuntavaalit, jossa täytyy saada ihan kaikki äänet herutetuksi hölmölän äänestäjä kunnalta, jolla on taito aina vaalien aikaan taantua etuskuntaehtokkaiden tasolle. Se on kaiketi pakko, sillä petturi puoluieden vaalityö käy kuumimmillaan turuilla ja toreilla, jolloin päähän edenneen kupan tartuntavaara on luonnollisesti suurimmillaan.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Missään maassa ei ole onnistuttu kotouttamisessa. Eikä tulla onnistumaankaan, koska elintasosurffarit tulevat pääosin sairaasta uskonnollisesta kulttuurista joka pyrkii alistamaan kaikki muut alleen. VOK bisness on ainoa syy miksi kokoomus, keskusta, sdp, vihreät, vasemmisto ja rkp ottavat vuosittain 20 000 uutta jihadistia veronmaksajien piikkiin.

Tarkkampujan tie
Tarkkampujan tie
8 years ago
Reply to  Röhkäle

Kommari saa myös eläteiltään ääniä ja viherkommarius kulkee voittokulkuaan (normaaleilta työssäkäyviltä varastetuilla varoilla).

Mitä en ymmärrä on että mistä ihmeestä Läps-läps-Touko luulee että tähän maahan tulee niitä työpaikkoja joita pitäisi vielä tunkeutujille tarjota?
Kyllä hän varmasti on yrittänyt miettiä ja luultavasti päätynyt patenttivastauksiin, ”green-tech”(joka on lastenkengissään eikä bisnesmalliltaan realistinen) ja ”future-tech” (kaikki uudet koodarimme ovat osana teknologista vallankumousta, josta kellään ei ole hajua mikä se sellainen voisi olla ja millä pitkän aikavälin strategialla se voisi toteutua).

Touko ajaa alas kaiken kannattavuuden jo nyt mm. painostaessaan muitakin poliitikkoja ottamaan yhä jyrkempää sukellusta älvapaaseen co2 hysteriaan.

Totuus ei pala tulessakaan
Totuus ei pala tulessakaan
8 years ago
Reply to  Röhkäle

Ei pidä unohtaa niiden alhaisempaa älykkyystasoa. Vajavaisilla kyvyillä on uuden oppiminen tuskaista ja asioiden kyseenalaistaminen vaikeaa. Siksi Islam menestyy muuttajien piirissä myös länsi maissa.

Minä
Minä
8 years ago

Jos joku ei kotoudu itsestään, on ihan ajan ja rahan hukkaanheittämistä alkaa kotouttamaan. Jos on halu kotoutua, ei siihen tarvita toisten lällyttelyitä. Jos ei ole halua kotoutua, ei kotoudu lällyttelyiden avulla.

Aito maahanmuuttaja tulee elämään uuden maan kultuurissaö. Hän sopeutuu uuteen maahan, eikä hän kerro kuinka uudessa maassa olevien tulisi elää ja sopeutua häneen, eikä väittämään, että hänellä on oikeuksia elää toisten kustannuksella. Pakoloiset eivät ole aitoja, siis rehellisiä maahanmuuttajia.

Seppo
Seppo
8 years ago

Touko on herännyt unesta kun huomaa että maahanmuutto ongelmat mut taitaa todellisuudessa hakea ääniä joten voi pyyhkiä persettä lupauksillaan

Raksaäijä
Raksaäijä
8 years ago

Vaaleihin on alle vuosi ja se näkyy myös touhon löpinöissä. Vaalien jälkeen monikulttuurisuus on taas touhon mielestä kivaa värinää…

savonsulttaani
savonsulttaani
8 years ago

Nuo persepyyhkeet eivät halua integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan.
Raha kyllä kelpaa ja sitten jatketaan paskaa islamilaista elämäntapaa…

Juuso
Juuso
8 years ago

Tämä on sitä vinoon mennyttä Virheää (Vihervasemmistolaista) ajattelua. Ajattelun ytimessä on taikaseinä, josta saa rahaa jolla hoitaa koko maailma kuntoon. Jos nyt sattuisi tosiaan tulla vähän lisää huono-osaisia Suomeen, ne pitää isolla rahalla halata kuntoon. Jos ovatkin sitten väkivaltaisia ja liian erilaisia taustaltaan, j haluttomia muuttamaan omia tapojaan, se on meidän syytä kun ei halata ja makseta tarpeeksi. -Prkele!

Vihervassaarien sekoilun motiivi lienee, että maahan saadaan lisää vihervassasareille sopivaa kannattajaporukkaa. Muuten ei mene normaali-ihmisen jakeluun mitä helv. ne ajavat tuolla asenteellaan???

Kautta ajan on töihin tullut ahkeraa kansaa kauko-idästä ja muualta, tervetuloa jatkossakin töihin!
Nämä kunniauskonnon ja -kulttuurin kannattajat ei ole kaikki töihin tulossa kuin marginaaliselta osin.

Lörtsy
Lörtsy
8 years ago

Väännetäänpä taas rautalangasta!
On ihmisiä joiden tavat ja uskonnon ohjeet ovat vastoin:
Lakejamme,
Demokratiaa,
Tasa-arvoa,
Ihmisoikeuksia,
Eläinten oikeuksia,
Sivistystä ja tervettä järkeä.
Näiden ihmisten maahanpääsyn estäminen EI ole rasismia!
Se on jokaisen vastuullisen sivistyneen ja rauhallista isänmaataan rakastavan kansalaisen oikeus.
Ellei jopa velvollisuus!

Anonyymi
Anonyymi
8 years ago

Suomessakin on jo ghettoutuminen pitkällä somalien keskuudessa. Parikymmentä vuotta maassa olleet eivät osaa kieltä, eivät käy töissä ja voivat viettää päivänsä oman kulttuurinsa ja omien maanmiestensä ja -naistensa kanssa kotonaan tai Itiksessä. Ja suomalainen veronmaksaja kustantaa kaiken.

pöh
pöh
8 years ago

Eriarvoistuminen ja pa**kat!
Lähiön mamuilla menee ainakin taloudellisesti paremmin kuin lähiöiden suomalaisilla.
Mutta niinhän joku somalikin ylellä sanoi, että somalit raiskaa koska ei ole työtä.
Selityksiä löytyy ja mikään ei koskaan ole mamun oma syy..

Seija Rantasalo
Seija Rantasalo
8 years ago

Ei ole sitä maata maapallolla MIHIN islamit on saatu kotioutuman NAURETTAVA ton SISÄministerin ja naivia puheita ministerilltä kortelipolisit ja liisä raha EI NITÄ AUTA KOTIOTUMAN KATSOKA YMMPÄRI MALIMA JA KERRTOKA IHMEISSÄ jos lyödätte semmoisen maan mihin ne on kotioutunut KUN ISAMISTITT TAPPA JOPA TUISIJAN JOKA PÄIVÄ JOSSAIN !!!

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Ovathan ne kotoutuneet. Muslimi on kotoutunut silloin kun se on muuttanut kohdemaansa islamilaiseksi.

huugo
huugo
8 years ago

Toukopouko ymmärtää tämän vaalien alla mutta ei varmaan tee asialle mitään vaan vaatii vaalien jälkeen mahanmuuton rajua lisäämistä. Niin myös moni vasemmistolainen. Kokoomus ja keskusta eivät edes peittele tätä, vaan vaativat jo ennen vaaleja matujen määrän lisäämistä ja kuskaamista Suomeen.Se halpatyövoima on se päivän sana. mm.alamaissa oleva maatalous tarvitsee ilmaista työvoimaa ja EK ammattiyhditysliikkeen lopulliseen nujertamiseen. Tuo irtisanomislaki on suoraan kytköksissä tähän ja nuijivat sata varmasti sen läpi vielä tämän köyhiä kurittavan hallituksen aikana. Tämä on luvattu EK.lle
Nämä ”lausunnot” satavat satavarmasti persujen laariin. No hyvä niin.
https://yle.fi/uutiset/3-9821170

Ykä
Ykä
8 years ago

Äärioikeiston kannattajat ja vastustajat osoittivat mieltä Saksan Chemnitzissä – Saksan ulkoministeri: ”Historiamme pakottaa meidät puolustamaan demokratiaa”
Iltalehti
onko joku turvapaikka hakija terroristi muslmi tappajien puolustus
demokratian puolustamista no ei todelakaan ole
jota tämä Saksan ulkoministeri: idiootti ei tajua mitä oikeasti puolustaa
eli jotain väkivaltaista extreme islamia välilisesti
kanta saksalaisten turvalisuuden tunteen kustannuksella
muistelkaa sitä aikaa kun näitä matuja ei olut euroopaa väärälään
kuinka paljon paremmin asiat oli
näitäkään kirjoituksia ei tarvitsisi rustata jos nämä matut olisivat pysyneet siellä
lähi idässä *mitään positiivista heidän invaasionsa euroopaan ei ole tuonut päin vastoin*
Mielenosoitukset maahanmuuton puolesta ja vastaan päättyivät rauhallisesti Chemnitzissä

MTV.fi tänään

*Eilen*- tai siis koko uutisoinin naaratio on valheelista paskaa suomen valtamediassa
https://www.ampparit.com/haku?q=Chemnitzin

61 uutista Äärioikeiston hirveyksistä uhasta nazismista siellä

ja mielenosoituksesta *ilman mitän syytä*
he ovat suomen valtamedia mielestä
siellä vain huvikseen muuten vaan *riehumassa*

Näille valtamedian toimittajille pitäisi lähetää se oikeuden pöytäkirja
mitä se turun terroristi teki nille uhreileen koska he ovat näköjään unohtaneet sen raakuden

Puukkoiskun sankari Hassan Zubier kuiskasi kuolevalle naiselle: ”Olen todella pahoillani, etten onnistunut”
Turun puukkoiskussa itsekin uhrina ollut Hassan Zubier kertoo *karmeista tapahtumista*
Esim Zubier kertoo kääntyneensä ympäri ja nähneensä, kuinka mies on saman naisen kimpussa, jota Zubier juuri katsoi silmiin ohikulkiessaan.

–Hän oli kumartuneena naisen puoleen ja toistuvasti viilsi hänen kurkkuaan.
Sitten Zubier kertoo nähneensä, kuinka elämä alkoi hiipua uhrin silmistä ja lopulta tämä kuoli.
Tämä On saksan ulkoministerin mielestä Demokratian puolustamista
Aika Pimeetä

Toinen Juttu

*ABC News*: Lähes puolet yhdysvaltalaisista kannattaa Trumpin viraltapanoa
MTV.fi

ABC News: Liki puolet amerikkalaisista kannattaa Trumpin asettamista virkasyytteeseen
Iltalehti
Lähes puolet yhdysvaltalaisista kannattaa Trumpin viraltapanoa
Keskisuomalainen
hitusen outoa
yhtälö on taysin mahdoton jos trumpin kannatus on 48 prosenttia tai 50
niin miten 60 prosenttia usalaisita voi vaatia hänelle virka syytettä häh

Abc On pahimpia Poliitisia Anti Thrump liberaali vasuri
Hilary Clinton Network Valemediota Usassa

kuinka monta toimitajaa nämä ovat joutuneet erotamaan heidän trump valeuutisten takia

MUTTA SE EI HAITAA SUOMEN VALTAMEDIAA KÄYTTÄMÄSTÄ NÄITÄ
NIMETÖMIEN LÄHTEIDEN AINOASTAA LIBERAALI VASEMMISTOLAISIA
Usan vale LÄHDEMEDIOITA

Juurihan he ovat jäänet sellaisesta kiinni Isosti CNN

The moment ABC NEWS realizes Donald Trump has WON THE ELECTION!!
https://www.youtube.com/watch?v=kVwsHRCuBoc

Irmeli
Irmeli
8 years ago

Eihän tämä ole kun äänten kalastelua vaaleja varten. Jotkut menee lankaan, viisaammat ei…

Elf
Elf
8 years ago

Muslimeilla ei ole mitään kykyä tulla toimeen länsimaissa. Tuo ”uskonto” tulee kriminalisoida täällä, koska se on täysin vastakohta omille laeillemme. Ei meillä muiden kanssa ole ongelmia. Lisäksi tuota ei tule kutsua uskonnoksi vaan barbariaksi. Poliisihallituksen tulee hakea sen kriminalisointia.

Vaalit lähestyy
Vaalit lähestyy
8 years ago

Toukohousu huomannu, että vaalit lähestyy, että nyt pitää olla myöntävinään asioita, joita normaalisti kieltää. Onneksi minun moraalini ei anna äänestää kepua, kokoomusta, smurffeja, virheitä, hurrreja, eikä näin ole koskaan käynytkään, että näille paskoille kallisarvoista ääntäni olisin antanukaan, eikä tule jatkossakaan niin olemaan.

Putte
Putte
8 years ago

Kotouttamisen epäonnistumisesta lässyttäminen on kyllä täysin turhaa. Jos tulijat kategorisesti kieltäytyvät integroitumisesta, niin eihän se tietenkään toimi. Mitenköhän olis viime sodissa käynyt, jos poliitikot olisivat vaan levitelleet käsiään ja valitelleet neuvostojoukkojen kotiutumisen epäonnistumisesta?

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Putte

Tai suominaiset juosseet haarat märkinä ”auttamaan poloisia lapsukaisia” maahantulijoita.. Tosin osa tekee sitä nytkin, niitä sanotaan SPR:n vapaaehtoisiksi.

Jonne Lövkvist
Jonne Lövkvist
8 years ago

Mitä Touko sitten tarkoittaa eriarvoistumisen vähentämisellä? Jos toiselle jo annetaan ilmainen kämppä paraatipaikalta ja täysi, vastikkeeton elatus, niin: mitä vielä? Mitä hittoa vielä?

Erkki Pietilä
Erkki Pietilä
8 years ago

Kauhiasti ihmettelen kuinka rauhanuskonnon edustajat tappelevat keskenään niin rajusti, että heidän on uskontokunnista (shiia/sunni) riippimatta haettava turvapaikkaa pohjoismaista. Tänne päädyttyään alkavat
jälleen rähinöidä keskenään ja myös alkuperäisten asukkiaiden kanssa. Voitaisiin ihan hyvin kieltää maahantulo ja antaa heidän selvittää välinsä lähtömaassaan. Tulisi myös meille paljon halvemmaksi ja turvallisemmaksi.

mummeli -60
mummeli -60
8 years ago

Mitä on tapahtunu kun vähän sieltä täältä puolueista alkaa kuulua soraääniä hallitsemattomaan maahanmuuttoon ? Ai niin, vaalithan ne on tulossa…….

Minä
Minä
8 years ago

eriarvoisuuden vähentäminen….millähän konstilla Aallon mielestä tuo onnistuisi kun mehän ollaan eriarvoisia niin kauan kunñes näillä ”tulijoilla” itsellään ei ole aikomustakaan sopeutua suomen lakeihin ja säänöihin vaan tekevät kaikkensa muuttaakseen suomen ja suomalaiset ”heille sopivaksi” joten kannattaisiko paneutua asian siihen puoleen, koska suomalaisethan on noille se eriarvoinen, ainakin niiden mielestä

Niimpä
Niimpä
8 years ago

Älkää menkö maanpettureiden taakse vaaleissa, muuten hukka perii ja KUOLETTE nöyryyttävän kuoleman.

aate salomon
aate salomon
8 years ago

Meillä on jo nyt 20 000 somaliyhteisö elätettävänä. Valitetaan, ettei poliisille ole määrärahoja ja samalla maataloustukiin satsataan 90 milj.euroa.

Seija Rantasalo
Seija Rantasalo
8 years ago

Olen asunut ja kasvanut Ruotsissa 45v, mutta oli pakko lähte sieltä pakon lähijöt on hirveitä, NE EI KOTIOOITDU MILLÄN olen sen omin silmin nähnyt KAIKKI rahat, teeot AIVAN TURHAN Suomessa on jo hyvä esimerkki somalit EI OLE MILLÄN LAILA kotiotunut vaikka osa ollut jo 20v, tää EI ole viha puhetta vain totta ja todellisus mikä on pakko todeta kun katso ymmpärillen !!!

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.