Mainos:

Ministeri Saarikko: ”Vihapuhe kaventaa kaikille kuuluvaa sananvapautta”

Päivitetty 17.7.2018, Julkaistu 16.7.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta keskustellaan tällä hetkellä julkisuudessa laajemmin kuin koskaan aiemmin. Ajankohtainen aihe puhuttaa myös heinäkuun Suomi Areenassa. Nyt sosiaali- ja terveysministeriö on liittänyt tärkeän aiheen kylkeen myöskin vihapuheen ja asiasta keskustelemaan on hankittu nuoret.

Mm. tasa-arvoasioista vastaava ministeri Annika Saarikko osallistuu ”Nuoret haastavat: #MeToo:n jälkeen kohti seksuaalista itsemääräämisoikeutta” keskusteluun Porissa 16. heinäkuuta klo 11.30. Sosiaali- ja terveysministeriön, Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan, Tasa-arvovaltuutetun, Naisasia-liitto Unionin ja Exit ry:n keskustelussa pohditaan muun muassa seksuaalista kaltoinkohtelua ja vihapuhetta nuorten näkökulmasta.

- Meidän täytyy nostaa #metoo ja seksuaalinen häirintä keskusteluun yhä uudestaan ja niin kauan, että näemme maailmassa todellisen ja pysyvän muutoksen. Emme saa tyytyä vähempään", Saarikko toteaa.

Seksuaalinen itsemääräämisoikeus tarkoittaa jokaisen ihmisen oikeutta koskemattomuuteen, omiin rajoihin ja väkivallattomuuteen sukupuolesta ja seksuaalisuudesta riippumatta. Nuorten maailmassa seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaa esimerkiksi epämukava koskettelu, viestittely, huutelu, epätasavertainen seurustelu ja seksuaalinen väkivalta.

Häirinnällä ja vihapuheella on seurauksia. Yksilötasolla se voi aiheuttaa ahdistusta ja pelkoa, mikä myös vaikuttaa myös ihmisten toimintaan.

Mainos:

- Yhteiskunnan tasolla se tarkoittaa demokratian kaventumista, kun ihmiset alkavat pelätä mielipiteidensä kertomista. Vihapuhe kaventaa kaikille kuuluvaa sananvapautta, Saarikko jatkaa.

Ministeriön näkemyksen mukaan väkivaltakulttuuri on osa sukupuolittunutta järjestelmää, ja sitä ylläpitää syvällä yhteiskunnassa olevat sukupuolistereotypiat. Saarikko ei kommentoinnissaan sen enempää erittele, kuinka nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. Sen sijaan Saarikko nostaa esiin mm. seksuaalivähemmistöjen asiat.

- Kun lähdemme kitkemään pois epäasiallista käytöstä, seksuaalista kaltoinkohtelua ja väkivaltaa yhteiskunnastamme, meidän täytyy kiinnittää huomiota ennen kaikkea kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin, kuten homo- ja transnuoriin sekä rodullistettuihin nuoriin. Myös muun muassa vammaisten nuorten tilanteeseen pitää kiinnittää erityistä huomiota.

Tuoreen tasa-arvonbarometrin mukaan seksuaalinen häirintä on valtava ongelma myös Suomessa: naisista 38 prosenttia ja miehistä 17 prosenttia on kokenut seksuaalista häirintää viimeisen kahden vuoden aikana. Suomalaiset eivät kuitenkaan ole huolissaan seksuaalirikollisuuden lisääntymisestä.

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

13 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
VASTENMIELISTÄ MTV3 -CNN Kätyri
VASTENMIELISTÄ MTV3 -CNN Kätyri
8 years ago

mietikää tätä MTV 3 TOIMINTAA

HE LÖYTÄVÄT YHDEN AINOAN HAASTETALVAN UKON

*JOKA HAUKU THRUMPHIA TOMPPELIKSI *

JA TÄMÄN LÖÖPIN ALAISUUDESSA
Väkijoukko tungeksii Trumpin majapaikan ympärillä Kalastajatorpalla – Poliisi: Saattue ei liiku ennen kuin ihmiset siirtyvät

SIIS TÄMÄ ON NIIN PAKSUA ANTI THRUMPH PROPAGANDAA
ETTEI MITÄÄN RAJAA

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vakijoukko-tungeksii-trumpin-majapaikan-ymparilla-kalastajatorpalla-poliisi-saattue-ei-liiku-ennen-kuin-ihmiset-siirtyvat/6994904#gs.3LSD=GE

VASTENMIELISTÄ MUSAA -MUTTA HYVÄ PERSE -AAAHHHHHHHHHH
VASTENMIELISTÄ MUSAA -MUTTA HYVÄ PERSE -AAAHHHHHHHHHH
8 years ago

Eli kuka siihen vihapuheen synntymiseen suomessa on eniten syylinen
no suomen valtamediat ja heidän viher vasuri toimittajansa

yllä oleva juTtu on vain yksi esimerkki asiasta
kun alkaa keIttämään ja huolella

koska se akenda mihin pyritään tuossakin MTV 3 jutussa on päivän selvä

JOTA ESIM MINÄ EN TODELAKAN KANNATA
JOTAIN SATANAN VIHER VASEMISTOLAISTA LIBERAALISUTTA
ELI MIELENVIKAISUTA KUPLAA HARHOISSA ITSELENSÄ VALEHTELUA
ESIMERKKI KUINKA AIVOTOMAKSI PINNALISEKSI TÄMÄ LIBERALISUUS NARSISMI MENEE

NÄYTÄÄ TODELLA JÄRKEVÄLTÄ TOIMINALTA

Britney Spears – I’m A Slave 4 U + Make Me + Freakshow + Do Somethin’ (Live In Tel Aviv 2017)

ONKO TARKOITUS KUNNELLA MUSIKKIA

VAI MASTRUBOIDA ARTISTIN PERSETTÄ KYTÄTEN

VITTU MITÄ AIVOTONTA HÖTKYILYÄ
ILMEISESTI JÄLKIMMÄINEN

MIETIKÄÄ MINKÄ TYYLISET IHMISET TÄTÄ DIKAAVAT

https://www.youtube.com/watch?v=WLeTRUFDb_o

100 PROSENTISET LIBERAALI RUNKKARIT

Pertti Grandell
Pertti Grandell
8 years ago

aivan oikeessa olet, 100% liberaali run##rit. ei normi pottunokka mene katsomaan torille lastensa kanssa kun jotkut pyörittää persiittään ja näyttää muffinsejaan koko kansalle..ja lib. runk…rit masturboivat kansan nähden,sitten kiljutaan tasa-arvoista ja yön timpoista, ziisus sentään, jokin moraali ja käytöstapoja pitää olla yhteiskunnassa, ei tämä ole tasa-arvoisuutta vaan täys sekopäiden hulluutta…

Minä
Minä
8 years ago

”Seksuaalinen itsemääräämisoikeus tarkoittaa jokaisen ihmisen oikeutta koskemattomuuteen, omiin rajoihin ja väkivallattomuuteen sukupuolesta ja seksuaalisuudesta riippumatta.”

On kannattavinaan tuollaista ja sitten suorii islamisointia, joka johtaa juuri päinvastaiseen ja vieläpä täysin varmasti sekä julmasti.

Minä
Minä
8 years ago

”Ministeriön näkemyksen mukaan väkivaltakulttuuri on osa sukupuolittunutta järjestelmää, ja sitä ylläpitää syvällä yhteiskunnassa olevat sukupuolistereotypiat.”

Silkkaa potaskaa, mutta kaipa kansa uskoo, kun sanoja on ministeri. Harvinaisen tollo kylläkin, mutta auktoriteetteihin uskovat ihmiset eivät uskalla sitä nähdä, vaikka näkisivätkin.

Rofe
Rofe
8 years ago

Etoo koko metoo….
Kaivetaan vuosia tai kymmeniä vanhoja juttuja kun joku on peppua taputellut….
Ja muslimimaissa p*******a ja naisten alistaminen ja hakkaaminen on ihan ok.
Siihen nää ei puutu, perkele.

anonymous racist
anonymous racist
8 years ago

Eli, sananvapautesi on viety ja se on omaa syytäsi, mitäs olet väärää mieltä ja ”vihapuhut.

one more
one more
8 years ago

viha puhe puhetta syntyy myös sitä kun ihmiset kaipaisivat
jotain normi arvojen kunnioitusta mutta sitä ei tipu
ja nämä kaiken sallivat puoli pervot vaqinan esittelijät
ruokkvat tätä kupla elämä idiotismia varsnkin kaqupalisn median viihede uutiset
jolla he juuri rahansa tienaavat siis hehkutamalla idiooteja tekemällä turhia julkkiksia
Sylvester Stallone, 72, vaimo Jennifer, 49, ja parin mallityttäret rantalomalla Ranskassa – auringon palvontaa huvijahdin kannella – IL
Tältä näyttää migreeni-poseeraus – julkkisten uusin Instagram-trendi herättää raivoa
ON TEILLÄKIN VITUN SYY RAIVOTA IDIOOTIT

kun elämä on muuten sisälötöntä haahuilua pitää sen sisälötömyys peitää jollain
kuten Spears
äijjien sperma linko koti sohvilla
joka hötkyilee playbackinä ryöstäen typerysten rahat vilautamalla kankujaan
hän on monen miljoonan pikku tytön esikuva
ja se on juuri se huolestuttavin asia

esikuva joka antaa mallin hötkyilyllä perseet pystyssä j
ointti huulessa aivot narikassa

*jossain täysin normaali elämän vieraantuneessa kuplassa*

The Truth About Popular Culture

https://www.youtube.com/watch?v=lyLUIXWnrC0

Ohhoh!
Ohhoh!
8 years ago
Reply to  one more

Kieroutta EU-maihin masinoivan EU-komission anarkistiset apujoukot häiritsemässä ”rasistin” seminaaria (suunnilleen):

https://www.youtube.com/watch?v=vMSmUzDt-7U

MSK
MSK
8 years ago

Tämä asiahan lähtisi parhaiten käyntiin sillä, että ministeri Saarikko lopettaa oman vihapuheensa ja pyytää Suomen kansalta anteeksi kommenttiaan, joka yhteiskunnan tasolla tarkoittaa demokratian kaventumista, koska ihmiset alkavat pelätä mielipiteidensä kertomista. Erityisesti valta-asemassa olevien ihmisten ”kauniiksi ja opettavaiseksi” puettu vihapuhe todellakin kaventaa kaikille kuuluvaa sananvapautta.

Suomen kansalaisen sanavapautta rajoittamaan pyrkivät teot, kirjoitukset ja puheet ovat itsessään vihapuhetta, olipa puhujana sitten ministeri tai siivooja. Tietystikin ministeritason vihapuhe on seurauksiltaan erityisen vakavaa. Vihapuheen tarkoituksellinen määrittämättä jättäminen (siis sen sanomatta jättäminen, että mikä puhujan mielestä on vihapuhetta) on myös vihateko.

waTun tirkistelija
waTun tirkistelija
8 years ago

Niin että tuollainenkin meillä sitten on ministerinä? Voi hyvät hyssykät.

sukassakus
sukassakus
8 years ago

Mitä tuo tietää sananvapaudesta.. no, yhtä paljon kun norsu posliinin arvosta kun eksyy museon sisään.

Huh huh
Huh huh
8 years ago

Tuon akan paskan jauhaminen on lisännyt itsemurhia suomessa. Moni sekoaa jo pelkästä kuvasta, joten vositteko käyttää vaikka aasin kuvaa tästä eukosta puhutaessa.

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.