Mainos:

Häkkänen tahtoo lopettaa lapsiavioliittojen poikkeuslupien jakamisen Suomessa

Julkaistu 1.7.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Oikeusministeri Antti Häkkänen haluaa luopua alaikäisten avioliitot Suomessa mahdollistavasta poikkeuslupamenettelystä. Oikeusministeriö on perjantaina julkaissut arviomuistion, jossa tarkastellaan alaikäisten avioliittoja koskevaa poikkeuslupamenettelyä sekä alaikäisten ulkomailla solmimien avioliittojen tunnustamiskäytäntöjä ja niiden mahdollisia kehittämistarpeita.
Oikeusministeri Antti Häkkänen

- Lapsen etua toteuttaa parhaiten se, että hän voi vasta täysi-ikäisenä puhtaasta omasta tahdostaan solmia avioliiton. Lapsen etu edellyttää, että alaikäisten avioliittoja ei jatkossa enää sallita Suomen lainsäädännössä, Häkkänen toteaa.

- Esimerkiksi uskonnolliset tai kulttuuriset syyt eivät ole mielestäni riittävän vahvoja perusteita alaikäisten avioliittojen sallimiseen edes poikkeuslupamenettelyllä. Alaikäisten avioliittojen poikkeuslupamenettelystä luopumisella olisi myös selvä kansainvälinen signaali, ja linjamme olisi kirkkaampi, kun työskentelemme ulkomailla tyttöjen oikeuksien puolesta. Lähetän nyt valmistuneen arviomuistion lausunnolle, jonka jälkeen teen päätöksen tarvittavien lainsäädäntömuutosten valmistelusta, Häkkänen jatkaa.

Muistiossa todetaan, että vaikka nykysääntelyn soveltamisessa ei ole tullut tietoon varsin yleisen paheksunnan lisäksi varsinaisia käytännön ongelmia, alaikäisten avioliitoista on kansainvälisesti käyty paljon kriittistä keskustelua. Kritiikki on osaltaan vaikuttanut siihen, että poikkeuslupamenettelystä on luovuttu tai siitä ollaan luopumassa muun muassa lähes kaikissa Pohjoismaissa.

Tällä hetkellä lupaa alaikäisenä avioitumiseen haetaan oikeusministeriöstä. Viime vuosina hakemuksia on tullut vuosittain 10–30. Esimerkiksi viime vuonna hakemuksia saapui 11, joiden perusteella myönnettiin seitsemän lupaa. Valtaosa viime vuosina luvan saaneista alaikäisistä hakijoista on ollut 17-vuotiaita tyttöjä. Poikkeusluvan tarvetta on yleisimmin perusteltu uskonnollisella vakaumuksella. Alle 17-vuotiaalle myönnettyjen lupien perusteena taas on ollut raskaus.

Mainos:

Ulkomailla solmitut avioliitot mietityttävät

Jotta ulkomailla solmittu avioliitto on Suomessa pätevä, on se tunnustettava täällä. Perinteisesti on pidetty tärkeänä, että ihmisten henkilökohtainen oikeusasema, esimerkiksi siviilisääty, säilyy muuttumattomana, vaikka he liikkuisivat maasta toiseen.

Käytännössä alaikäisenä ulkomailla solmittu avioliitto on tullut Suomessa tunnustettavaksi vasta siinä vaiheessa, kun puolisot ovat saavuttaneet täysi-ikäisyyden. Avioliitto voi jäädä kuitenkin tunnustamatta, jos puoliso on edelleen alaikäinen. Muistiossa tuodaan myös esiin, että avioliiton tunnustamatta jättäminen voi vaikeuttaa alaikäisenä avioliiton solmineen tilannetta.

Häkkäsen mukaan ulkomaisten avioliittojen tunnustaminen on moniulotteinen kysymys, sillä punnittavaksi tulee oikeus perhe-elämän suojaan ja henkilökohtaisen oikeusaseman pysyvyys maasta toiseen muutettaessa sekä toisaalta lapsen edun toteutumisen varmistaminen.

- Tunnustamistapauksia on toistaiseksi ollut verrattain vähän, eikä ongelmia nykykäytännössä ole havaittu. Haluan kuitenkin lausuntopalautteen pohjalta pohtia vielä tarkemmin, kaipaako nykyinen tunnustamissääntely muokkaamista, Häkkänen sanoo.

Lähde: Oikeusministeriö

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

10 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Minä Vain
Minä Vain
8 years ago

Häkkäsessä on ripaus sellaista vanhan ajan suoraryhtistä kokoomuspoliittikkoa, johon nykyisen pride-puoleen jo ajat sitten hylkäämä ’koti, uskonto ja isänmaa’ -litania sopii. Tietenkin, kun toimii rosvojoukon keskellä, niin erottuuhan sieltä.

pupet
pupet
8 years ago

Se mitä mieltä Häkkänen on sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tapahtuu. Häkkänen tekee juuri niinkuin puolueen ryhmäjohtaja sille sanoo. Ja painaa juuri sitä nappia jota sen käsketään kulloinkin painaa.

juha.
juha.
8 years ago

Häkkänen ja EU ovat lopulta samanlaisia, puheet muuttuvat ennen kuin edellisen lausunnon jälkeen suu ehtii tuskin ”umpeutua”.
Suomalaiset poliitikot antavat periksi joka asiassa ja on vain ajan kysymys kun tässäkin asiassa sanat syödään yhtä liukkaasti kuin vaalilupausten kohdalla tapana tehdä.

anonymous racist
anonymous racist
8 years ago

Häkkäsen touhuja kannattaa seurata huomioiden kenen suojattina hän on kokkareissa edennyt, Brysselin viran ostanut Jykä Käteinen hoivasi erikoisavustajansa valoisan tulevaisuuden tielle ruiskaunokkipuolueessa ennen oman hillotolppansa juurelle lähtöä. Häkkänen on tyypillinen kokoomuslainen nykypoliitikko, ensisijaisena tähtäimessä oma osa, siihen päästäkseen voi vaikka vähän esittääkin linjakasta ja nuhteetonta.

asiat taas hukassa
asiat taas hukassa
8 years ago

Uskon, ettei nykysuomen toimittaja ole asiasta perillä, taitaa olla aika nuori, mutta tuo kuva on vuosia, ainakin kait jo 10 vuotta kierrellyt nettiä
Todellisuudessa siinä morsiustyttöjä sulhasten kanssa, morsian tulee paikalle sitten isänsä saattamana vihkihetkellä.

Lapsiliitoista, niitä on aina solmittu Suomessa, yleensä teinin yllätysraskaus, tosin joskus kuvitellusta rakkaudestakin. Nuorimmat tytöt lienevät olleet 14-vuotiaita. Saadakseen naimaluvan sulhasten on pitänyt kuitenkin olla myös nuoria, presidentin lupienkin aikaan.

”Tilastokeskuksen mukaan useat sadat alaikäiset ovat menneet avioliittoon. Näiden joukossa on neljä 14-vuotiasta tyttöä.

Suomessa asuvista 14–17-vuotiaista tytöistä ja pojista on 1 553 mennyt avioliittoon vuosien 1987 – 2011 aikana, ilmenee Tilastokeskuksen Seinäjoen Sanomille toimittamista tilastoista.”

Lue koko juttu: https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/95381-nelja-14-vuotiasta-tyttoa-vihitty-avioliittoon-suomessa

Nuoruuteni ajalta tiedän 3 teiniparia, jotka raskauden takia menivät naimisiin alaikäisinä. Vielä useamman tiedän, jotka synnyttivät alaikäisenä au-lapsen ja avioituivat 17-vuotiaina , joka siihen aikaan oli tyttöjen naimaikä.

Eivätkä olleet muslimeita tai mamuja. Eikö sitä teinityttöjen neitsyyttä pikemminkin pitäisi persujenkin vaalia , turha se on naimisiin menosta nipottaaa, kun vanhemmat hankkivat kuitenkin e-pillerit 13-vuotiailleen.

sukassakus
sukassakus
8 years ago

On hiukka eriasia kun molemmat on saman ikäisiä kun poikkeuslupaa avioon haetaan, tässä maassa ei yksikään suomalainen ole mennyt avioon niin että toinen on ollut lapsi ja toinen vaikkapa yli 40 vuotias karvakämmen, islamissa mennään aina edellä mainitun lailla avioon, että siinä sinulle suvakki hiukan totuutta.
Jaa miksikö väitin sinua suvakiksi, no, se kuva tuli vahvana esiin kirjoituksestasi.

asiat taas hukassa
asiat taas hukassa
8 years ago
Reply to  sukassakus

he taas eivät hae suomalaisilta lupia, kun solmivat islamilaisen liiton. Ymmärräpä se asia.
Nuorena tyttönä koulukaverini 14 v. maaseudulla oli leskimiehen lastenhoitajana, 3 pientä lasta, asuen hänen talossaan, kihlasormus sormessa. Odottivat kuitenkin tytön 17 vuoden ikää avioliittoon. Mies oli ylitse kolmenkymmenen.

Sinä sukassakus, kuules, sinä et teinityttöjäsi pitele, sinä jotenkin pidät avioliittoa tärkeämpänä, viis siitä, jos tyttäresi heilastelee jne., (sinulta ei lupia kysele, kannattaisi kuitenkin ne e-pillerit kustantaa) vaikka nelikymppisen kanssa, kun ei vaan avioon mene?

Kaija
Kaija
8 years ago

Häkkänen taipuu kuin muovinaru kun vihervasurit aloittavat kampanjan lapsivioliittojen luvan laajentamiseksi ja moniavioisuuden laillistamiseksi. No, sitten ei Aallon tai Rinteen tarvi piilotella ”sivuavioliittojaan”

huugo
huugo
8 years ago

Poika joutuu vielä nielmään karvoineen kaikkineen aloituksensa kun pöytään tuodaan uskonnollinen ja nimenomaan islamilainen näkökanta ja vielä heitetään hieman rasismi höystettä puuron päälle.Sitä Häkkänen sitten syö naama mutrussa mutta syö kuitenkin.

presidentin lupa
presidentin lupa
8 years ago
Reply to  huugo

Eiköhän nämä ”presidentin luvalla” naimisiin menneet ole suomalaisia, heitähän on aina ollut. Nykyisin ehkä nuoretkin asuvat susiparina, vanhemmat tai oma vakaumus ei vaadi välttämättä papin aamenta, vaikka lapsikin olisi jo kehdossa. Netistä löytyy juttujakin näistä nuorista parista, yksi 14-vuotias rouva ei edes olllut raskaana, kun olivat silmittömän rakastuneena hakeneet avioliittoluvan 18-vuotiaan sulhon kanssa.

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.