Mainos:

Ohjelmistoyrittäjät: ”Julkisten hankintojen kilpailutus toimii Suomessa surkeasti”

Julkaistu 14.6.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Julkisten hankintojen päättäjät saavat täyslaidallisen kipakkaa palautetta ICT-alan yritysjohtajilta. Mielipiteensä kertoneista johtajista peräti 83 prosenttia pitää julkisten hankintojen kilpailutuksia erittäin heikosti tai melko heikosti toimivina.

Julkisten hankintojen kilpailutus toimii Suomessa surkeasti. Tällainen johtopäätös tehtiin valtakunnallisesta ICT-alan myyntiä koskevasta tutkimuksesta.Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha toivoo kritiikin herättelevän päättäjiä.

- Luonnollisesti näiden tulosten valossa täytyy lähettää herätysterveiset päättäjille: Näin murskaavan kritiikin saavaa järjestelmää täytyy muuttaa. On todella pysäyttävää, ettei yksikään haastateltu johtaja arvioinut, että hankintojen kilpailutus toimisi erittäin hyvin.

Kilpailutusmenettelyä vaaditaan poistettavaksi tai korjattavaksi

Monet toimitusjohtajat ehdottavat joko koko kilpailutusmenettelyn poistamista tai vähintäänkin merkittäviä muutoksia siihen. Sadalta haastatellulta johtajalta tuli parannusehdotuksia yli 50. Roihan mukaan turhautuminen nykytilaan on todella voimakas.

- Kilpailutusten aiheuttamaa verenpaineen nousua kuvaa hyvin erään toimitusjohtajan arvio, jonka mukaan korruption pelossa toimitaan täysin järjettömästi ja ostetaan vääriä palveluja moninkertaiseen hintaan. Toki tässä on mukana jo turhautuneiden tunteiden värinää, mutta kautta koko kentän kuuluu sama viesti: Muutosta tarvitaan.

Mainos:

- Kyse ei ole siitä, että lainsäätäjät ja viranomaiset olisivat jumiutuneet yhteen kaavaan. Päinvastoin, neuvottelumenettelyt ja innovaatiohankinta tarjoavat mahdollisuuksia notkeampiin ja älykkäämpiin hankintoihin. Näitä mahdollisuuksia pitäisi nyt vain alkaa paljon rohkeammin soveltaa, eväät kokeiluihin ja parempiin käytäntöihin ovat jo olemassa.

Lähde: Ohjelmistoyrittäjät

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

8 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
juha
juha
8 years ago

Rebekka Härkönen
EIKÖS HÄN HÄIPYNYT OIKEUS SALISTA
KUN PUOLUSTUS PÄÄSI ÄÄNEEN JA SEN KYLLÄ HUOMAA
Oikeudenkäynti *valeuutissivusto* MV:tä vastaan jatkuu torstaina.
Päivän painopiste on asianomistajan ja syytettyjen kuulemisessa.
tytöntäkää jo VALTAMEDIAN toimitukset tämä* valemedia* termi
syvälle punaviher vasemmistoalais liberaaleihin haiseviin perseisiinne
ettekö te tajua että kukaan muu EI PIDÄ
kuin te valtamedian toimittajat näitä julkaisuja pelkästään valemedioina
te valehtelette jo ihmisille pokkana pelkästään väittämällä niin
jopa rikos oikeusden profesori pitää termiä harhaan johtavana epätotuutena
mutta Rebekka Härkönen ei välitä siitä kuplasaan

REBEKKÄ HÄRKÖNEN HÄIPYI OIKEUS SALISTA
KUN PUOLUSTUKSEN PUHEEN VUORO ALKOI VITTUN PELLET
Lännen Median toimittaja Rebekka Härkönen istui tiiviisti istuntosalissa koko oikeudenkäynnin ajan, kunnes puolustuksen aloitettua puheenvuoronsa hän pakkasi läppärinsä ja poistui paikalta. Eli tälläkään kertaa ei voida odottaa tältä toimittelijalta rehellistä juttua, se olisikin ollut ensimmäinen kerta.
Oikeudenkäynnin aikana oikeustalon ulkopuolella pidettiin ennalta ilmoituttu mielenosoitus Iljan puolesta. Valitettavasti jälleen kerran saatiin kuulla käräjäoikeuden päätös Iljan vangitsemisen jatkamisesta.
olen oikeasti kyrpä otsassa näihin valtamedian peräreikiin

Ei toimi ei...
Ei toimi ei...
8 years ago

Isoimpien kaupunkien atk-hankinnat ovat todella mädäntyneitä. Sielä ostetaan järjestelmiä jotka ovat ”end of life” vain koska ne ostetaan lahjus-kumppaneilta. Ja vaikka tarjouskyselyssä lukee että tarjouksen tulee sisältää kaikki optiot sekä hinnan tulee olla koko rontin hinta asennuksineen, saavat tietyt tarjoajat erikseen rahaa ”suunnittelusta” kun ovat voittaneet tarjouskilpailun. Kaupunkejakin röyhkeämpiä ovat sairaanhoitopiirit. Sielä kaiken hinta tuplataan tai triplataan koska ”kyse on ihmishengistä”. Törkein esimerkki ovat ne Kodakin monitorit joilla adiologit katselevat kuvia. Ne kuulemma pitää olla ”tietyn teknisen tason omaavia jotta voidaan olla varmoja pienen pienestä vaalentumasta”. No, meillä atk-puolella on komento ”zoom”. Jolla voi sitten katsoa tarkemmin että tuliko läiskä monitorista vai kuvasta.

Myös sellaista ilmenee että kun tarjousaika lähestyy, ”luottokumppani” tulee viisi minuuttia ennen kilpailutuksen päättymistä neuvottelemaan, ja vastaanottaja lähtee vessaan kun muiden tarjoukset ovat pöydällä avoimina. Puhumattakaan siitä että toimittajilta kysytään tarjouksia vaikka hankinta on jo päätetty. Ja yllättäen kilpailutuksen jälkeen voittaneen osapuolen tarjous julistetaan salaiseksi. Eli kukaan ei voi edes vertailla mitä ”voittanut” tarjoaja tarjosi. Tarjoukset voivat käsittää täysin eri kokoonpanon kuin muilla. Ja sitten loput hakintaan ”ylläpidon” momentilta. Puhumattakaan siitä että hankintaan ”kahdennettu” järjestelmä joka ei voi koskaan edes toimia. Sitten sen asennusyrityksestä laskutetaan kolme vuotta ja sen jälkeen hankintaan uusi ”kahdennettu”. järjestelmä.

Väitän, että jos kaupunkien atk-hankinnat tehtäisiin järeällä raudalla mutta todellisesti kilpailuttaen, niin säästöä syntyisi 2/3-osaa kaikista kuluista. Tuon verran isojen kaupunkien (ja miksei pienempien kuntienkin) atk-päättäjät hukkaavat rahaa. Josta tietysti toista kautta kiertää osa omaan kukkaroon. Saatte muuten arvailla mistä kaupungeista ko. esimerkit olivat.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Kilpailutus ei toimi ohjelmisto alalla, eikä millään muullakaan toimialalla. Syynä on vapaamuurari veljeskunnan loosheissa sopimat kaupat. Samasta syystä uusien yritysten on vaikea päästä kasvuun ja elää vuotta tai kahta kauemmin. Tavallisen kansalaisen ei kannata perustaa yritystä ennen kuin Suomi kuuluu länsimaisten demokratioiden joukkoon.

juha.
juha.
8 years ago

Luonnollisesti piilo korruption esimerkki maassa Suomessa eivät mitkään ”kilpailuttamis-säännöt” ja -vaatimukset toimi millään valtionhallinnon portaalla lain kirjaimen mukaisesti, vaan homma hoidetaan ”rahatukolla” ja sukulaisten kesken aina sokeriserkkuihin asti. ”Halpuuttaminen” tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että suuri joukko toimijoita yksinkertaisesti suljetaan ulkopuolelle ja vain suurimmat ja kauneimmat haalivat potteja, koska niillä on varaa ja härskiyttä polkea hintoja maanrakoon, josta luonnollisesti kyseisessä suuressa firmassa ”maksavat” työntekijät olosuhteilla, joita voi verrata WWII aikana Saksan ”oppisopimus systeemiin”, jota se harjoitti miehitettyjen maiden kansalaisia kohtaan nk. ”työpalveluna” Saksan sotakoneen pitämiseksi rasvattuna ja elintarvikkeiden tuottamiseksi armeijalle, joka ”marssii vatsallaan”, unohtamatta tietenkään kotirintamaa ruuan saannin takaamiseksi likipitäen rauhan -tasoisesti, jolla pidettiin kansakunnan moraalia yllä ja tyytyväisenä.
Kilpailuttamalla yhteiskunta pyrkii järjestelmällisesti polkemaan ”säästösyistä” omia velvoitteitaan kansalaisiaan kohtaan madaltamalla palveluiden ja tuotteiden laatua ”Made in Hong Kong” -rihkamaksi, joka on silkkaa kusetusta ja vittuilua kansaa kohtaan, joka raataa itse niska limassa tinkimättä yhtään omasta työajasta ja sen laadusta sekä vielä maksamalla korkeita veroja, joiden vastineeksi suomalainen peruskansalainen (valkoinen) EI saa vastineeksi kuin hattaraa, joka katoaa tyhjyyteen kun siitä haukkaa. Ja tunnelma tässä ”sirkus finlandiassa” muistuttaa erehdyttävästi orjakaleeria, jossa tunnelmasta vastaa ruoska ja ”rumpali” ”moraalin kohottamiseksi”.

MSK
MSK
8 years ago

Joitain hankintoja tein valtiolle aikanaan. Sillä sektorilla ” Julkisten hankintojen kilpailutus ”käytännössä lopetti hintakilpailun. Siihen asti valittiin valitiin kaksi tai kolme toimittajaa ja sitten ruvettiin puhumaan hinnasta. Kilpailutuksen aikana kaupat tehtiin listahinnoilla. Se oli ja on varmaan aika mukava käytäntö monelle laatumerkille ( esim. saksalaiset firmat). Ne firmat eivät laskeneet tarjouksiaan yhtään listahinnoista. Toisaalta hankinta usein keskittyi siihen, että miten saatiin perusteltua tietty toimittaja ainoaksi mahdolliseksi.

Helena Toivonen
Helena Toivonen
8 years ago

Kuvitellaanpa tilanne, että kunta olisi palkannut palvelukseensa henkilön, joka oikeasti aikoo laittaa tietofirmat kilpailemaan siitä mikä toisi parhaan avun kunnan ongelmiin. Mitä tapahtuu?

Iso tietofirma huomaa kunnan tarjouspyynnön ja palkkaa itselleen tuon tietohenkilön, pois kunnan palveluksesta.

— Nyt kunnalla ei ole ketään, joka ymmärtäisi höykäsen pöläystä julkisuuteen annetusta tarjouspyynnöstä. Kun tarjouspyyntö on julkistettu, ei sitä enää peruta.
— Kunta ei voinut korottaa tietohenkilön palkkaa, koska virkaehtosopimus.
— Nyt isolla tietofirmalla on palveluksessaan henkilö, joka perin juurin tietää kunnan tietotarpeen ja kunnan heikot kohdat tuon tarpeensa ymmärtämisestä.

Sen jälkeen iso tietofirma tekee härskisti mielettömän kalliin tarjouksen kunnalle. Tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Tarjouksen hintaa sisältyy niin paljon ilmaa, että siitä rahasta on helppo maksaa kunnasta värvätyn tietohenkilön palkka. — Näin kunta tulee itse maksaneeksi omalle tietohenkilölleen hyvän palkan, tosin tietofirman kautta, vaikka tuo henkilö toimiikin tietoisesti ja laillisesti kuntaa itseään vastaan.

Lembrow
Lembrow
8 years ago

Paras on vaikkapa TIETO. Valtion lafka, pöhötautinen, kuin muinaismuisto… Tekee projekteja isolla suuttimella, jotka ei valmistu ikiniä. Jostakin syystä suurin työntantaja Tieto-yhtiöllä on valtio ja kunnat. Mitä helkuttia?

Kehvo Räimä
Kehvo Räimä
8 years ago
Reply to  Lembrow

Juuri näin. Julkinen sektori kilpailuttaa, ei oikein tiedä itsekään mitä on hakemassa, maksaa järjestelmistä jotka eivät ole läheskään valmiita eivätkä valmistukaan koskaan. Ja kilpailutuksen voittanut firma pumppaa lisää rahaa jatkuvasti puolivalmiin tuotteen korjauksiin ja korjausten korjauksiin eikä valmista tule ikinä. Loppusumma on moninkertainen tarjoukseen nähden. Jo se, että maksu tulee vasta valmiista ja toimivasta tuotteesta oikeasti voisi säästää veronmaksajien rahoja, mutta ei.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.

Suomalaisista pennuista tuli kansainvälisiä uutistähtiä

Julkaistu 26.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valkoruskea vastasyntynyt pentu nukkuu sinisellä peitolla, ja sen takana näkyy muita pentuja Ylen suorassa lähetyksessä.
Hilkan kuusi pentua syntyivät 10. lokakuuta ja esiintyvät Ylen suorassa lähetyksessä, joka on nyt saanut kansainvälistä medianäkyvyyttä.

Suomen Pentulive on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta. Hilkan kuuden pennun suora lähetys näkyy nyt uutisoinnissa ympäri maailmaa.

Lagotto romagnolo Hilkka synnytti kuusi pentua 10. lokakuuta. Pentulive on suora lähetys koiraperheen arjesta kasvattajan kotona, kuvattuna hänen omassa makuuhuoneessaan.

Ohjelma lähettää suoraa lähetystä ympäri vuorokauden suomalaisen yleisradioyhtiö Ylen suoratoistopalvelussa Yle Areenassa, ja se on nyt kuudennella tuotantokaudellaan.

Viime päivinä The Times, CNN ja Daily Mail ovat kirjoittaneet ohjelmasta.

Mainos:

— Tuntuu epätodelliselta, että CNN ja BBC näyttävät pätkiä pennuista, kasvattaja kertoo Ylelle.

Vieraita ulkomailta osallistui, ja terveisiä muista maista näytettiin torstai-illan chat-istunnon aikana. Ulkomaiset tiedotusvälineet ovat näyttäneet myös videopätkiä Hilkan aiemmasta pentueesta.

Tiedetoimittaja Pirjo Koskinen sai idean Pentuliveen useita vuosia sitten. Häntä on haastatellut The New York Times, mutta artikkelia ei ole vielä julkaistu.

Hän toivoo uuden yleisön ymmärtävän, että koirien hyvinvointi on etusijalla. Pennut eivät elä studiossa, vaan viettävät normaalia elämää kasvattajan kotona.

— Meille on erittäin tärkeää, että koirien hyvinvointi otetaan vakavasti ja että kasvatus tapahtuu vastuullisesti, sanoo Pirjo Koskinen.

Äänestys pentujen nimistä on päättynyt. Pennut oli määrä nimetä suorana lähetetyssä nimijuhlassa lauantaina 24. lokakuuta.

Myös Ruotsin hidastempoinen eläin-TV on noussut kansainvälisiin uutisiin. Sky News, NBC ja AP käsittelivät ruotsalaisten kiinnostusta verovaroilla rahoitetun valtion yleisradioyhtiö SVT:n Suureen hirvivaellukseen, joka on rauhallinen suora lähetys hirvien kevätmuutosta Ångermanälven-joen varrella.