Suomessa puhutaan lähes aina siloitellusti ja epärehellisesti, kun kerrotaan Putinista, Venäjän muusta johdosta, väkivaltakoneistosta ja oligarkkien joukkiosta.
Sen sijaan Trumpista puhuttaessa kaikki mahdolliset sanalliset keinot ovat käytössä maailman mahtavimman demokraattisen maan demokraattisesti valitun valtionpäämiehen solvaamiseksi. Toki Trumpin toimia voi arvostella ja pitääkin arvostella, mutta samalla pitää huomata myös myönteiset asiat.
Olen usein kriittinen suomalaista mediaa kohtaan. Myös siksi, että se on poliittisen eliittimme tavoin rähmällään Moskovan suuntaan. YYA-ajasta ei ole päästy eroon.
Toimittajien joukossa on myös suoraselkäisiä, ja Tommi Parkkonen on heistä yksi parhaimmista. Iltalehden Näkökulma-palstalle hän on tehnyt mainion jutun naapurimaan toimista. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201803142200809675_ul.shtml
Mainos:
Parkkosen jutussa on yhteenveto ns. roistovaltioille tyypillisistä teoista, jotka on tehty Venäjän valtiojohdon tietäen ja tahdosta. Siksi lista on erittäin raskauttava. Seuraavana Parkkosen kokoama lista teoista ja valheista:
– Meillä ei ole mitään tekemistä kriittisen toimittajan Anna Politkovskajan murhan kanssa.
– Meillä ei ole mitään tekemistä oppositiojohtaja Boris Nemtsovin murhan kanssa.
– Meillä ei ole mitään tekemistä syyrialaisten siviilisairaaloiden pommittamisten kanssa.
– Meillä ei ole mitään tekemistä ex-vakooja Alexander Litvinenkon myrkyttämisen kanssa.
– Meillä ei ole mitään tekemistä tsetshenialaisten kerrostalojen pommiräjähdysten kanssa.
– Meillä ei ole mitään tekemistä Kremlin kriitikon Boris Berezovskin kuoleman kanssa.
– Meillä ei ole mitään tekemistä omalta kansaltaan rahat varastavien ja samaista kansaa joukoittain tappavien diktaattorien tukemisen kanssa.
– Meillä ei ole mitään tekemistä malesialaisen matkustajalentokoneen pudottamisen kanssa.
– Meillä ei ole mitään tekemistä ex-vakooja Sergei Skripalin myrkyttämisen kanssa.
– Meillä ei ole mitään tekemistä Itä-Ukrainan tunnuksettomien sotilaiden kanssa.
……….
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.
Olikohan tämä nyt ironiaa vai ajatteleeko Reijo tosiaan noin Venäjästä ja on samaa mieltä,että Venäjä olisi se maailman roistovaltio?Hämmentynyt…
Talvisodanhenki
8 years ago
No jopas oli melkoinen oksennus tämä kirjoitus.
Klasu
8 years ago
Roistot johtavat lähes KAIKISSA maissa.
Ahneet vallanhimoiset kusipäät hilluvat joka paikassa.
Pertti
8 years ago
Reijo on vissiin tosissaan. Silloin kun vihollinen halutaan kovasti nähdä, se nähdään millä perusteilla tahansa.
juha.
8 years ago
Reijo Tossavainen kirjoittaa täyttä paskaa! Neuvostoliitto oli Neuvostoliitto ja Venäjä on Venäjä!!!
Siis suurvalta, ydinasevalta, konventionaalisten aseiden suhteen ylivertainen maailmassa vaikuttava maailmanvalta, joka harjoittaa tasan tarkkaan sitä samaa suurvaltapolitiikkaa, jota esim. USA on tenhyt koko olemassaolon historian aikana yhtä kyynisesti ja laskelmoidusti kuin Neuvostoliiton yksinvaltias ja diktaattori Josif Stalin (1878-1953) teki omana valtakautenaan harjoittamalla sisäpolitiikassaan kuten erityisesti ulkopolitiikassa aina lähtien Hyökkäämättömyyssopimuksella Saksan kanssa elokuussa 1939, jossa allekirjoittajina olivat molempien maiden ulkoministerit (Molotov–Ribbentrop-sopimus), jossa vielä sovittiin ns. ”etupiirijaosta” Suomen, Baltian maiden ja Puolan suhteen. Tästä seurauksena Neuvostoliitto kiristi itselleen uhkailemalla Baltian maista ”tukikohdat” rajoittamattomalla sotilasmäärillä ja aloitti nk. Talvisodan Suomea vastaan, koska silloinen valtiollinen johtomme ei taipunut kuten Baltian maat petollisiin sopimuksiin. Hitlerin Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat keskenään Puolan valtion Saksan hyökätessä tuohon valtioon 1. pnä Syyskuuta v. 1939, josta katsotaan WWII alkaneen.
En ole putinisti, enkä pussaa ryssää pussaamisen vuoksi tai tunne YYA -kaipuuta rinnassani sekä loputonta liturgista pokkurointia Neuvosto-Venäjän edessä, mutta jo tuohon aikaan ymmärtäen sen, jonka presidentti J.K. Paasikivi (1870-1956) paalutti kovakalloisten suomalaisten päähän sen tosiasian, ”ettemme voi maantiedolle ja geopolitiikalle mitään, vaan meidän on sopeuduttava tilanteeseen juuri sen verran kuin se on viisasta ja vältäämätöntä, mutta pyrkien pitämään Neuvostoliitto ainakin vähintäinkin käsivarren mitan päässä.
Vladimir Putin on KGB:n mies, joka toimi DDR:ssä Neuvostoliiton hajotessa harjoittaen Suuren Mahtavan Neuvostoliiton turvallisuus ja myyräntyötä länttä vastaan sillä laskelmoidulla ja päättäväisellä kovuudella, jolla tuohon virkaan pääsemiseksi silloin ja nyt vaaditaan.
Putin palautti mm. Neuvostoliiton aikaisen kansallishymnin sävelen käyttöön luonnollisesti eri sanoituksella, mutta hän halusi pitää kiinni suurvalta-asemasta henkisesti ja pyrki eroon Neuvostoliiton luhistumisen jälkeisestä taloudellisesta ja henkisestä vararikosta maailman silmissä, jossa sille naureskeltiin sekä pidettiin kolmannen luokan valtiona, joka seisoo suolla ränsistyvine asejärjestelmineen, jota ei voi ottaa vakavasti kansainvälisissä neuvottelupöydissä. USA on raunioittanut vastuuttomilla ja valtapoliittisilla sekä öljyn takia tehdyllä hyökkäyksillä koko Lähi-idässä viemällä kurjaa ”demokratiaansa” viikunanlehtenä syrjäyttäen lailliset hallitukset siitäkin huolimatta, että nuo olivat suurelta osin rikollisia ja kansaansa sortavia hallituksia. Lisäksi USA on sotinut Israelin sotia tapattaen omia poikiaan ja tyttöjään juutalaisvaltion hieroessa käsiään tyytyväisenä yhteen, koska Yhdysvalloissa poliitikot ovat sikäläisten juutalaisten talutusnuorassa, joka saa tuon maailmanvallan toimimaan pikemminkin palkattomana palkka-armeijana kuin itsenäisenä ja itsenäistä politiikkaa harjoittavana maana, joka katsoo valkoisen miehen etua suojellen omaa rotuaan sekä yhteiskuntajärjestelmäänsä, joka on joutunut yhä enemmän muiden rotujen hyökkäysten kohteeksi suoralla väkivallalla ja sen kyseenalaistamiseksi onko edes eurooppalauis -lähtöisillä ihmisillä edes oikeutta omaan maahansa, jonka se on suurelta osin rakentanut nykyiseen loistoonsa vai jääkö se Etelä-Afrikan kaltaiseen tilaan, jossa avoimesti sorretaan ja tapetaan valkoista väestöä.
Venäjä on yksi roistovaltio muiden roistovaltioiden joukossa! Ei yhtä paha kuin Pohjois-Korea tai Saudi-Arabia, mutta roistovaltio kuitenkin…
Aivan turhaa MV-Median desantti päätoimittelija sitä puolustaa, sillä se ei mene läpi kuin wittiläisille…
Kontrroiltu oppositio
8 years ago
Tossavainen on täys pelle kannattaa kuunnella tämä jakso red ice radiolta. Haista tossavainen kontrolloitu opposio oikeamedia vittu!!! Ja venäjällä ei juutalaisten vaikutus ole lähelläkään sitä mitä eu ja jenkit ym valkoiset maat.
MV/Wittiläinen ”kansallismielisyys” on desanttimaista epäisanmaallisuutta Suomea kohtaan!
Vihtori Lettunen
8 years ago
Yksi historian suuria virhearvioita on se että Neuvostoliitto olisi hävinnyt- ei, se kärsi aluemenetyksiä mutta vallanpitäjiä ei todellisuudessa vaihdettu eikä esim. Itä-Saksan kaltaista ”pyykinpesua” suoritettu lainkaan. Nykyinen presidenttikin(=lue: diktaattori) on KGB:n miehiä. Tuttavapiiriin kuuluu virolainen entinen neuvostoarmeijan upseeri joka jo 90-luvun alussa ennusti kammottavalla tarkkuudella viime aikojen tapahtumat. Totesi parikymmentä vuotta sitten että jos neuvostovallasta oikeasti olisi haluttu päästä eroon niin jokainen KGB:n leivissä ollut olisi pitänyt toimittaa soramontun reunalle. Jos Venäjän asiat alkavat mennä huonoon suuntaan niin Putin ei hiukkaakaan epäröi kehittää sotilaallista konfliktia valtansa pönkittämiseksi. Toimintatapa sopii venäläiseen luonteenlaatuun, sotaisat valtiomiehet ovat läpi historian olleet suuressa arvossa itänaapurissa. Toisaalta maailmanpolitiikassa tilanne kiristyy jatkuvasti- painekattilan kansi saattaa poksahtaa tavalla joka ei kuulu Putinin esikunnan suunnitelmiin ja hallitsematon tapahtumavyöry alkaa koko maanosassa. Krimin operaatio sujui täysin käsikirjoituksen mukaan ja lopulta länsimaat vain ”heristivät sormea”, taloudelliset intressit ovat tosiasiassa määräävässä asemassa edelleen, kauniista puheista huolimatta. Todennäköisesti tästäkin tullaan maksamaan arvaamattoman kallis hinta tulevaisuudessa.
Lienet oikeassa siinä, että Venäjällä valtaa pitävät nyt häikäilemättömät tahot. Toisaalta ei pidä unohtaa sitäkään, että lännessä ollaan suosittu jo pitkään USA:n maailmanlaajuista ylivaltaa ja päällikkyyttä korostavaa linjaa, johon Putinin on ollut melkein pakko vastata samalla mitalla (ks. nm. ”juha.”:een. erinomainen kommentti yllä).
Suomen kannalta tilanne on huono, sillä järkevin tapa suhtautua Venäjään olisi toisaalta epäilevä ja varustautuva ja toisaalta mahdollisimman vilpittömästi yhteisiä etuja hakeva. Suomi on kuitenkin monien vaiheiden jälkeen ajettu lännen ylivaltaa korostavien etupiiriin, minkä voi havaita mm. tiedotusvälineiden omaksumasta Venäjää demonisoivasta asenteesta. Onko näin pienellä maalla varaa lähteä ojentamaan Venäjää sen osoittaman kehnon moraalin vuoksi samalla, kun havaitaan, että monet Venäjän toimet ovat olleet reaktioita lännen taholta tulevaan paineeseen. Suomea kohtaan Venäjä on osoittanut jo pitkään kohtuullista suopeutta ja olisi sääli, jos sellainen suhtautumistapa tärvellään lännestä omaksutun moralistisen paatoksen vuoksi. Vieläpä niin, että tuo moralismi on usein vain hatara peite lännen omien geopoliittisten intressien päällä.
H. Moilanen
8 years ago
Kylläpäs täällä meuhkataan. Täyttä asiaa Tossavaisen kirjoitus on.
JEPS. Mutta seinänaapuri kuitenkin. Vaikka minulla ei ole Trumpia vastaan sen kummempaa. Hän tuskin edes kohentaa kampaustaan Suomen takia, jos Venäjän karhu päättää hermostua perskärpäsen nimeltä Suomi piikittelyihin.
Eli viholliset läheltä ja ystävät kaukaa.. Vai miten se menikään?
Saudi-Arabian kanssa tehdään kovasti kauppaa mm. viemällä aseita ja oma tähtisilmämmekin on käynyt ihastelemassa sikäläistä ”koulujärjestelmää”.
EU -Suomi ampuu taloudellisesti itseään valtasuoneen olemalla Brysselin poskipussaajille hymypoikapatsaan arvoinen, jotka Keski-Euroopan maina kärsi guanoakaan kauppasaarrosta, jonka saivat itse Ukrainassa kriisiyttämällä sen poskipussaajien toimesta, jotka ovat yhtä tyhjän kanssa sekä ovat hävittämässä itse Eurooppaa altaan kirveiden kanssa hakkaamalla jo mädättyneeseen paattiin reikiä pohjaan.
Siispä Suomi voisi käydä kauppaa Venäjän kanssa ja vetää haulit himaan, mutta EI: Sehän on niin rumaakin ja osoittaisi aivan omaa älyllistä toimintaa. Pirkule! Emme ole suomalaisia, olkaamme siis mogadishulaisia.
J.K. Paasikivi sanoi RKP:n ministerille: ”Moskova ei ole mikään alioikeus!”
Asiavirheitä et Tossavainen kirjoituksessa ilmeisesti kuitenkaan pysty osoittamaan. Onko Venäjä siis vähän niin kuin syyntakeeton lapsi, joka toimii niin kuin toimii vain koska USA ja EU siihen pakottavat? Taidat suhtautua Venäjään vähän niin kuin suvakki maahanmuuttajiin. Ei ne sille mitään voi, jos pahojaan tekevät, rasismin syytä kaikki.
???
8 years ago
Miksei kaikki maat vaan päätä että eivät vakoile, kiistele eivätkä sodi ja asemenot putoaa 95%.
Havukka-ahon ihmettelijä
8 years ago
Venäjän ja Putinin haukkuminen ilmentää ennen kaikkea sitä, että Venäjän katsotaan olevan heikko. Jopa Suomessa uskalletaan Juncerin ja Kataisen johtaman EU:n turvaharson takaa räksyttää Venäjän suuntaan, vaikka tosiasiassa Venäjä on ollut Suomen kannalta koko ajan riittävän voimakas. Kun Neuvostoliitto oli vahva, oli USAkin varpaillaan ja Suomessa keskityttiin palvomaan Kremliä.
Putin toimii, kuten tsaarit, joihin luen mm Lenin ja Stalinin. Tossavaisen lista murhista on järkyttävä. Ajatellaanpa puolestaan Yhdysvaltoja. Montako amerikkalaista ruumista on kertynyt Bushien ja Clintonien toimesta, tyyliin onnettomuuksia, sydänkohtauksia sekä itsemurhia, jotka on tehty monella niskalaukauksella? Vain CIA tietää. Presidentinvaalien tuloksesta syytettiin Putinia, vaikka Bushit ja Clintonit ovat järjestäneet asein monen valtion vallankeikauksen ja saattaneet maat kaaokseen.
USA on ympäröinyt Venäjän omilla tukikohdillaan. USA puolestaan aloitti melkein maailmansodan, kun Neuvostoliitto meinasi 1962 perustaa tukikohdan Kuubaan. Kun Venäjä järjestää sotaharjoitusen itärajan takana omalla maallaan, täällä ollaan kauhistuneita Venäjän röykeydestä. Sen sijaan ei olla hoksaavinaan mitään, kun Nato järjestää Venäjää vastaan suunnattuja harjoituksia Suomessa.
Ukrainan kriisi syntyi, kun EU alkoi pullistelemaan olematonta hauistaan Venäjälle. Neuvostoliiton jäljiltä Itä-Ukrainassa on sotateollisuutta ja Krimillä tukikohtia. EU ja USA olivat tunkeutumassa jo Venäjän suolistoon antamalla Ukrainalle katteettomiksi osoittautuneita lupauksia. Mitä USA olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa?
Toimittajien uskottavuus kärsii, jos he ylistävät pataa, kun se soimaa kattilaa.
huugo
8 years ago
Mitähän tapahtuu kun Putin heittää lusikan nurkkaan. Nouseeko joku Stalin 2.0 valtaan. Venäjän kanssa saa aina olla varuillaan, olkoon kuka hyvänsä vallassa.Ja johtuu venäläisten kansanluonteesta, leikkivät suurvaltaa mutta oma maa on sekaisin ja soraäänet vainnetaan murhilla ym.Näin on ollut aina. Putin on aloittelija staliniin verrattuna omien kansalaisten tappamisella. Kyllä kommunismi sympatioista tunnettu Roosevelt teki 40-luvulla karhunpalveluksen lännelle, avustamalla stalinia massivisella ase-raaka-aine avulla. Muutenhan venäjälle olisi käynyt ohraisesti.Kommunismin leviäminen olisi loppunut heti alkumetreille ja itä-euroopan maat olisvat vähintään taloudelliseti ja kehitykseltään Suomen tasolla
Istanbulin ensimmäinen Bosporinsilta, joka avattiin vuonna 1973 ja nimettiin myöhemmin 15. heinäkuuta marttyyrien sillaksi, yhdistää Euroopan ja Aasian.
Ukrainasta ja Kaukasuksesta Länsi-Aasiaan, Keski-Aasiaan, Afrikkaan ja laajemmalle Indo-Tyynenmeren alueelle, suuria osia maailmasta leimaavat sota, poliittinen konfrontaatio ja kasvava militarisointi. Nämä konfliktit selitetään yleensä erillisinä: Ukraina Venäjän vastakkainasettelun kautta, Länsi-Aasia alueellisten kilpailujen kautta, Afganistan terrorismin kautta, Afrikan konfliktit sisäisen poliittisen epävakauden ja luonnonvarakilpailun kautta sekä Itä-Aasian jännitteet Kiinan nousun kautta.
Yhdysvaltain suurstrategian näkökulmasta nämä konfliktit alkavat kuitenkin noudattaa toisenlaista geopoliittista logiikkaa. Lähtökohta tämän logiikan ymmärtämiselle ei ole kunkin yksittäisen sodan tai intervention virallinen selitys, vaan Yhdysvaltain perustavanlaatuinen ja pitkäaikainen kansallinen etu estää Euroopan ja Aasian integroituminen.
Tämä Yhdysvaltain etu ilmaistiin poikkeuksellisen selvästi Yhdysvaltain toisessa kansallisessa turvallisuusstrategiassa vuonna 1988. Kylmän sodan viimeisinä vuosina kirjoitettu asiakirja tunnisti asian, jota se kutsui yhdeksi Yhdysvaltojen "perustavanlaatuisimmista kansallisista turvallisuusintresseistä". Tarkemmin sanottuna kansallisen turvallisuusstrategian ensimmäisellä sivulla todetaan:
"Strategiamme ensimmäinen historiallinen ulottuvuus on suhteellisen yksinkertainen, selkeä ja erittäin järkevä. Kyseessä on vakaumus siitä, että Yhdysvaltojen perustavanlaatuisimmat kansalliset turvallisuusintressit vaarantuisivat, jos vihamielinen valtio tai valtioiden ryhmä hallitsisi Euraasian mannerta – maapallon aluetta, jota usein kutsutaan maailman sydänmaaksi. Kävimme kaksi maailmansotaa estääksemme tämän tapahtumisen. Ja vuodesta 1945 lähtien olemme pyrkineet estämään Neuvostoliittoa hyödyntämästä geostrategista etuaan hallitakseen naapureitaan Länsi-Euroopassa, Aasiassa ja Lähi-idässä, ja siten muuttamasta perustavanlaatuisesti globaalia voimatasapainoa meidän vahingoksemme".
Mainos:
Tämä kohta ansaitsee huolellista huomiota, koska se kuvaa jotakin paljon laajempaa kuin kylmä sota, ja sillä on suuri merkitys nykyisille sodille ja konflikteille Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa.
Viittaus "maailman sydänmaahan" (world's heartland) perustuu brittiläisen maantieteilijän Halford Mackinderin geopoliittiseen ajatteluun. Hän määritteli vuoden 1900 tienoilla Euraasian globaalin maamahdin keskukseksi ja väitti, että sen kasvava integroituminen rautateiden kautta voisi heikentää suurten merivaltojen etuja. Brittiläistä imperiumia palvellessaan hänen keskeinen huolensa oli yhtenäinen Euraasian manner, jossa Britannia suurena merivaltana menettäisi vaikutusvaltansa.
Kiina-Eurooppa-tavarajunat odottavat jälleenlaivausta Suifenhen asemalla Kiinan Heilongjiangin maakunnassa 13. heinäkuuta 2026. Kuva: Qu Yiwei/Xinhua
Nykyään Euroopassa ja Aasiassa asuu yhdessä noin kaksi kolmasosaa maailman väestöstä, ja sinne on keskittynyt valtava määrä teollista kapasiteettia, teknologiaa, energiaa, raaka-aineita ja sotilaallista voimaa. Jos Euroopan ja Aasian suurimmat taloudelliset ja poliittiset keskukset integroituisivat vähitellen yhtenäiseksi euraasialaiseksi järjestelmäksi, maailmantalouden painopiste siirtyisi yhä enemmän kohti Euraasiaa.
Ajan myötä tällainen kehitys voi muuttaa perustavanlaatuisesti Yhdysvaltojen asemaa. Yhdysvallat pysyisi merkittävänä maana, mutta se voisi menettää poikkeuksellisen hallitsevan asemansa kansainvälisen järjestelmän keskipisteenä. Sen kyky vaikuttaa poliittiseen ja taloudelliseen kehitykseen koko Euraasiassa heikkenisi, ja sen globaalin sotilasvoiman taloudellinen perusta voisi lopulta rapautua.
Tärkeä näkökohta vuoden 1988 strategiassa on se, että siinä esitetään tämä kansallinen etu nimenomaan kylmää sotaa edeltävänä. Asiakirjassa viitataan Amerikan osallistumiseen kahteen maailmansotaan osana samaa historiallista tavoitetta estää Euraasian hallinta. Geopoliittinen periaate esitetään siten laajempana kuin vastakkainasetteluna Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliitto edusti yhtä erityistä haastetta paljon pidemmässä geopoliittisessa kysymyksessä, joka on merkityksellinen kylmää sotaa edeltäneen ja sen jälkeisen historian ymmärtämiseksi.
Myös asiakirjan ajoitus on merkittävä. Se kirjoitettiin kylmän sodan viimeisinä vuosina, jolloin amerikkalaiset päättäjät pohtivat yhä enemmän, miltä kansainvälinen järjestys voisi näyttää Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Neuvostoliiton katoaminen poistaisi tärkeimmän kylmän sodan vastustajan, mutta se ei poistaisi taustalla olevaa geopoliittista kysymystä vallan jakautumisesta Euraasiassa.
Kylmän sodan jälkeen se on edelleen ollut keskeinen aihe Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta koskevissa keskusteluissa. Diplomaattisemmin ilmaistuna Yhdysvaltain kansallista strategiaa kuvataan usein alueellisten hegemonien syntymisen estämiseksi Euraasiassa, mikä heijastuu useissa viimeaikaisissa Yhdysvaltain kongressin tutkimuspalvelun (CRS) raporteissa (12. joulukuuta 2024 ja 8. joulukuuta 2025).
Virallisten raporttien ja kirjallisuuden ytimen tiivistämiseksi todettakoon, että Yhdysvaltain kansallisessa strategiassa on nykyään kyse pohjimmiltaan Euroopan ja Aasian integroitumisen estämisestä, sillä Euroopan ja Aasian taloudet ovat nousussa ja muodostavat suuren haasteen Yhdysvaltain teollisuudelle ja teknologialle.
Euraasian integraatio tarkoittaa infrastruktuuria ja yhteyksiä. Infrastruktuuri käsittää laajat tieverkostot, rautatiet, merisatamat, lentokentät, energiaputket ja sähköverkot halki Euroopan ja Aasian mantereiden. Yhteydet ulottuvat fyysisen infrastruktuurin ulkopuolelle viestintäjärjestelmiin, rahoituspalveluihin, koulutukseen, terveyspalveluihin, teknologiseen yhteistyöhön, IT-järjestelmiin, vihreään siirtymään ja yhä enemmän tekoälyjärjestelmiin. Yhdessä nämä infrastruktuurin ja yhteyksien muodot voivat vähitellen sitoa Euroopan ja Aasian taloudet integroidummaksi euraasialaiseksi talousalueeksi.
Yksi tapa monien joukossa, jolla Yhdysvallat voi estää tällaista integraatiota, on hallittu destabilointi, erityisesti strategisesti tärkeillä raja-alueilla ja perifeerisillä alueilla, joilla keskushallintojen valta on rajallinen. Terrorismin vastaiset operaatiot tällaisilla alueilla voivat myös luoda pitkäaikaisia riippuvuussuhteita Yhdysvaltain sotilaalliseen, turvallisuus- ja tiedusteluyhteistyöhön. Tällaiset turvallisuusriippuvuudet antavat Yhdysvalloille vaikutusvaltaa alueellisiin päättäjiin ja turvallisuusrakenteisiin.
Tästä näkökulmasta sodat ja konfliktit Afganistanissa, Irakissa, Iranissa, Syyriassa, Palestiinassa ja Ukrainassa voidaan ymmärtää palvelevan Yhdysvaltain etuja monin tavoin. Ennen kaikkea konfliktit estävät Euraasian integraatiota. Ne häiritsevät infrastruktuuria, kauppaa, investointeja, energiaverkostoja ja kuljetuskäytäviä samalla kun ne jakavat valtioita, jotka voisivat muutoin kehittää läheisempiä taloudellisia ja poliittisia suhteita.
Esimerkiksi Yhdysvaltain sotaa Afganistanissa voidaan tulkita hyvin eri tavalla kuin sen virallisesti ilmoitettujen tavoitteiden – terrorismin kitkemisen ja vakaan valtion rakentamisen – kautta. Sen sijaan se voidaan nähdä strategiana estää sellaisen vahvan keskushallinnon syntyminen, joka kykenisi hallitsemaan tehokkaasti koko maata, erityisesti raja-alueiden maakuntia. Jatkuvasti heikko ja hajanainen Afganistan tekee maasta vähemmän kykenevän toimimaan vakaana käytävänä, joka yhdistää ympäröivät alueet. Tämä on geopoliittisesti merkittävää, koska Afganistan sijaitsee strategisesti tärkeässä risteyksessä Aasian sydämessä, yhdistäen tai rajautuen Keski-Aasiaan, Kiinaan, Pakistaniin ja Iraniin, ja mahdollisesti yhdistäen Keski-, Itä- ja Etelä-Aasian laajemmat taloudet.
Samoin Irania voidaan tarkastella ei pelkästään erillistapauksena, vaan osana laajempaa geopoliittista kamppailua Euraasian tulevasta järjestäytymisestä. Iranilla on ratkaiseva maantieteellinen asema Persianlahden, Keski-Aasian, Kaukasuksen, Etelä-Aasian ja Lähi-idän välissä, mikä tekee siitä tärkeän Euraasian ylittäville kuljetus-, kauppa- ja energiaverkostoille. Viimeaikaiset Yhdysvaltain hyökkäykset Iraniin ovat kohdistuneet suoraan tällaiseen infrastruktuuriin.
Tämä näkökulma on relevantti myös siksi, että Persianlahden maat ja muut alueelliset vallat pyrkivät monipuolistamaan kansainvälisiä suhteitaan Yhdysvaltojen ohella ja syventämään taloudellisia yhteyksiään Kiinaan ja laajempaan euraasialaiseen talouteen Vyö ja tie -aloitteen, BRICSin ja muiden nousevien euraasialaisten rakenteiden kautta. Yhdysvaltain sodissa alueella ei ole kyse vain yksittäisten maiden hallinnasta, vaan myös laajemmasta taloudellisten ja poliittisten suhteiden mallista, joka yhdistää Euraasian eri osia.
Turkki on tässä yhteydessä erityisen tärkeä. Se on yksi keskeisistä maista, jotka yhdistävät fyysisesti Euroopan ja Aasian, ja se voisi hyötyä valtavasti Euraasian rauhanomaisesta taloudellisesta integraatiosta. Sen maantieteellinen asema antaa sille potentiaalia tulla merkittäväksi kuljetuksen, energian, kaupan, teollisuuden ja viestinnän solmukohdaksi kahden mantereen välillä. Mutta sama maantiede, joka luo nämä mahdollisuudet, luo myös geopoliittisia haasteita. Kun Yhdysvaltain kansallinen perusturvallisuusstrategia nähdään Euraasian integraation estämisenä, Turkin kaltaisista Eurooppaa ja Aasiaa yhdistävistä maista tulee poikkeuksellisen strategisesti tärkeitä.
Bosporinsalmi ja Fatih Sultan Mehmetin silta Istanbulissa kuvattuna 11. kesäkuuta 2026. Salmi yhdistää Mustanmeren Marmaranmereen, ja silta yhdistää Euroopan ja Aasian. Kuva: Liu Lei/Xinhua
Tästä näkökulmasta Turkin ja Israelin väliset kasvavat jännitteet palvelevat Yhdysvaltain suurstrategian laajempaa logiikkaa niiden välittömistä syistä riippumatta. Palestiinan sota syventää poliittista jakoa koko Länsi-Aasiassa, ja Syyriasta on tullut yhä tärkeämpi Turkin ja Israelin kilpailevien etujen areena. Alueen kahden vahvimman sotilasvallan välinen konfrontaatio pirstoi entisestään juuri sitä maantieteellistä tilaa, jonka kautta Eurooppa, Aasia ja Afrikka voivat kytkeytyä tiiviimmin toisiinsa.
Turkille Euraasian integraatio edustaa valtavaa taloudellista ja strategista mahdollisuutta. Tämän potentiaalin toteuttaminen vaatii kuitenkin selkeää ymmärrystä niistä laajemmista geopoliittisista voimista, jotka voivat edistää tai estää Euraasian integraatiota. Tällainen tieto ja tietoisuus ovat ratkaisevan tärkeitä järkevälle päätöksenteolle, ei vain Turkin pitkän aikavälin kansallisten etujen suojelemiseksi, vaan koko alueen kannalta.
Laajemmin tarkasteltuna Yhdysvaltain suurstrategian ja sen eri toteuttamistapojen ymmärtäminen halki Euraasian mantereen on perustavanlaatuista sellaisten politiikkojen kehittämiselle, jotka vähentävät konflikteja ja vahvistavat alueellista yhteistyötä. Parempi tietoisuus näistä geopoliittisista rakenteista voi auttaa Euraasian maita ajamaan omia pitkän aikavälin etujaan ja luomaan edellytykset rauhanomaiselle integraatiolle, taloudelliselle kehitykselle ja suuremmalle alueelliselle vakaudelle.
Tämän päivän ilmastopolitiikka Euroopassa vaatii merkittäviä päätöksiä EU-tasolla ja jäsenvaltioiden toimien koordinointia. Perusteena on se, etteivät yksittäiset maat pysty ratkaisemaan nykyisiä maailmanlaajuisia ilmastongelmia omin päin; yhteistyö ja koordinointi ovat välttämättömiä. Tämä herättää kysymyksiä siitä, kuinka pitkälle keskitetyt päätökset ovat perusteltuja ja hyväksyttäviä, ja kuinka paljon itsenäisyyttä jäsenvaltiolla tulisi olla. Se johtaa usein vaatimuksiin vallan siirtämisestä yksittäisiltä jäsenvaltioilta EU:lle.
Tämä on Dan Ahlmarkin EU-sarjan 4. osa. Lue edellinen osa.
Keskitetty päätöksenteko tuottaa toimenpiteitä, jotka vaativat huomattavia investointeja ja aiheuttavat suuria kustannuksia. Se myös kasvattaa EU:n toimielimiä, joilla on omat resurssinsa sekä valmiudet antaa sääntöjä ja valvoa niiden täytäntöönpanoa, jotta ne voivat harjoittaa tarkoitettua valvontaa ja asettaa tavoitteita. Jäsenvaltioiden käytettävissä olevan asiantuntemuksen ohella näillä toimielimillä on omat tutkija- ja asiantuntijaverkostonsa.
Ilmastopolitiikka ulottuu läpi yhteiskunnan; se ei rajoitu vain perinteiseen raskaaseen ja kevyeen teollisuuteen. Se vaikuttaa liikenteeseen, maatalouteen, laajasti ymmärrettyyn rahoitusalaan, tutkimukseen ja julkisen sektorin tärkeisiin osiin, mukaan lukien oikeusjärjestelmään. Monet seuraukset johtuvat nimenomaan siitä, että ilmastopolitiikalla, joka perustuu oletettuun CO2-vaaraan, on niin kauaskantoisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan.
Ilmastopolitiikan perusteita käsitellään osittain seuraavassa artikkelissa (osa 5A) esitettävän aineiston kautta, jossa tarkastellaan ilmastopolitiikan tuhoisaa vaikutusta energiapolitiikkaan. Siinä selvitetään, miksi Euroopan nykyistä ilmastopolitiikkaa tulisi pitää tarpeettomana, harhaanjohtavana ja erittäin vaarallisena alueen hyvinvoinnille ja kehitykselle. Nykypäivän ilmastoteoria on edelleen suurelta osin todistamaton hypoteesi. Tässä toistan vain sen, mitä kaksi johtavaa tutkijaa, Lindzen ja Happer, jotka ovat nykyisen ilmastopolitiikan merkittävimpiä akateemisia vastustajia (1), sanovat sen seurauksista: "...ne ovat politiikkaa, joka tuhoaa länsimaiset taloudet, köyhdyttää työtätekevän keskiluokan, tuomitsee miljardit maailman köyhimmistä jatkuvaan köyhyyteen ja lisääntyvään nälkään, jättää lapsemme epätoivoon väitetyn tulevaisuuden puuttumisen vuoksi ja rikastuttaa lännen vihollisia, jotka nauttivat itsemurhamarssimme katselusta."
Mainos:
Toimimalla yhdessä todistamattoman teorian pohjalta maailman johtavat globalistijärjestöt ja osa maailmanlaajuista eliittiä ovat suostutelleet maailman yrittämään CO2-tasojen alentamista. Silti CO2 on todellisuudessa hyödyllinen kaasu, ja sen pitoisuuden lisääntyminen ilmassa kasvattaa huomattavasti ruoantuotantoa maailmanlaajuisesti.
Tässä artikkelissa sivuutetaan teorian seuraukset energiapolitiikalle ja laajemmalle taloudelle. Sen sijaan tarkastelemme sen vaikutusten luonnetta ja laajuutta. YK:n ja EU:n yhteinen ilmastopolitiikka vaikuttaa lähes kaikkiin Ruotsin yhteiskunnan osa-alueisiin. Se kattaa useimpien teollisuudenalojen lisäksi lähes kaikki muut suuret sektorit, kuten maatalouden, metsätalouden ja rahoituksen. Kaikkien hyväksytyn ilmastopolitiikan toteuttamiseen tarvittavien sääntöjen hallinnointi vaatii laajennettua julkista hallintoa sekä huomattavaa huomiota ja ponnisteluja yrityksiltä ja erilaisten omaisuuserien omistajilta. Tämä asettaa huomattavia taakkoja yksityiselle sektorille. Jokaisen säännön noudattaminen ja asetettujen tavoitteiden saavuttaminen vaatii mittavia resursseja, lukemattomia projekteja, ongelmanratkaisua ja valvontaa. Ruotsin talouteen on näin ollen tuotu voimakas byrokraattinen elementti, joka muistuttaa jossain määrin sosialistisen talouden piirteitä ja menetelmiä.
Monien julkishallintoon kohdistuvien vaikutusten ohella näillä uusilla säännöillä on ollut merkittävä vaikutus oikeusjärjestelmään. Omaisuuteen ja yritysten toimintaedellytyksiin merkittävästi vaikuttavien sääntöjen erilaiset tulkinnat luovat lukemattomia ratkaistavia oikeudellisia ongelmia. Mielipide-erojen ja osapuolten välisten tavallisten kiistojen lisäksi syntyy konflikteja, kun ympäristöjärjestöt ja radikaalit poliittiset ryhmät yrittävät käyttää monimutkaista lainsäädäntöä omien ideologisten tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Teollisuudenalat, joiden tuotantoprosessit luonnollisesti tuottavat suuria määriä hiilidioksidia, eivät todennäköisesti ole enää elinkelpoisia Euroopassa huolimatta edistysaskeleista päästöjen poistamisessa, mikä itsessään aiheuttaa merkittäviä kustannuksia. Syynä ovat energiakustannukset ja sellaisten päästöjen kustannukset, joita ei voida poistaa. Nuo päästökustannukset, olivatpa ne kansainvälisesti tai hallitusten asettamia, ovat huomattavia.
Samalla toinen edellytys on muuttunut joillekin teollisuudenaloille: niiden tarve halvalla energialle. Tässä artikkelissa ei käsitellä energiantuotantoa; siinä vain todetaan esimerkiksi, että BASF, yksi Euroopan suurimmista kemianalan yrityksistä, on siirtänyt toimintojaan pois Euroopasta energiakustannustensa vuoksi. Se on dramaattinen askel, mutta sellainen, jonka raskaan teollisuuden, kuten teräs-, konepaja- ja kemianyritysten omistajat saattavat päättää ottaa. Nousevat energiakustannukset, teknologian uusiin sääntöihin sopeuttamisen kasvavat kustannukset, päästökustannukset ja korkeammat hallinnolliset kustannukset voivat yhdessä muodostua liian suuriksi. Oikeudenkäyntikulut voivat myös nousta, jos ulkopuoliset ryhmät käyttävät tuomioistuimia ympäristötavoitteen ajamiseen. Yritykset voivat tällöin kohdata viivästyksiä lupien ja muiden toimintaan tarvittavien hyväksyntöjen saamisessa. Kun kumulatiivinen vaikutus saavuttaa tietyn pisteen, ne saattavat katsoa parhaaksi muuttaa ulkomaille, myydä tai lopettaa toimintansa.
Liikenne, ilmailu ja merenkulku
Liikenne on teollisuudenala, joka saa huomattavaa huomiota ilmastopolitiikassa, tapahtuipa se maalla, ilmassa tai merellä. Nämä toiminnot vastaavat merkittävästä osasta teollisuuden CO2-päästöjä. Eri maat asettavat erilaisia veroja ilmailulle. Vuonna 2025 Yhdysvallat esti yrityksen ottaa käyttöön kansainvälinen vero erityisesti laivojen päästöille taivuttelemalla useita maita äänestämään YK:n ehdottamaa Net-Zero-kehystä vastaan. Aloitetta kutsuttiin "maailmanlaajuiseksi vihreäksi verohuijaukseksi" ja se lykkääntyi. YK ja sen virastot haluavat epätoivoisesti saada vihdoin verotusoikeuden jollakin alalla ja oman tulonlähteen.
Autojen päästöt olivat ensimmäisiä kuluttajatuotteiden päästöjä, joita alettiin säännellä monta vuotta sitten. Myöhemmin hiilidioksidi sai suurempaa huomiota, ja sen päästörajoituksia on kiristetty jatkuvasti. Polttomoottorit ovat vähitellen tulleet tehokkaammiksi tuottaen samalla yhä vähemmän erilaisia päästöjä. Sähköautojen määrä on noussut jyrkästi, mutta niiden osuus autoista Euroopassa on edelleen pieni. Yksi suuri ongelma on se, että sähköautot maksavat liikaa. Latausmahdollisuudet ovat myös erittäin puutteelliset, ja harvaan asutuilla alueilla niitä on kriittisen vähän. Ruotsi kohtaa erityisiä vaikeuksia suuren pinta-alansa ja osittain harvan asutuksensa vuoksi. Keskusteltua polttomoottorien vaiheittaista lopettamista ei todennäköisesti tapahdu vielä pitkään aikaan.
Paine on ollut kova myös yhdellä maailman vanhimmista elinkeinoista: maataloudessa. EU:n Green Deal on tuottanut erilaisia toimenpiteitä saavuttaakseen sen, mitä se kutsuu ympäristön kannalta kestäväksi viljelyksi. Muun muassa lannoitteita ja torjunta-aineita säännellään, ja metaanipäästöjen vähentämiseksi on käynnissä ponnisteluja. Poliittinen vastustus erilaisia toimenpiteitä kohtaan on ollut erityisen voimakasta keskikokoisissa maissa, kuten Alankomaissa ja Puolassa, mutta se on merkittävää myös EU:n suurimmissa maissa.
Viljelijät valittavat nousevista kustannuksista ja byrokratiaa luovista säännöistä. Eurooppalaisesta maataloudesta on tulossa vähemmän tehokasta, vähemmän kannattavaa ja vähemmän kilpailukykyistä. Eurooppalaiset viljelijät pelkäävät myös sopimuksia, kuten EU:n sopimusta Mercosurin kanssa, joka on Argentiinan, Brasilian, Paraguayn ja Uruguayn muodostama latinalaisamerikkalainen kaupparyhmittymä. Sopimus sisältää kuitenkin määräyksiä, joiden tarkoituksena on suojella Euroopan viljelijöitä, mukaan lukien erittäin pienet vuosittaiset lisäykset, kuten 1,3 tai 1,5 prosenttia, sellaisten elintarvikkeiden sallittuun tuontiin, joissa eurooppalaiset tuottajat ovat vähemmän kilpailukykyisiä, kuten naudanliha ja kana.
Rakentamisen julkinen suunnittelu eri tasoilla on voimakkaasti ilmastopolitiikan vaikutuksen alaista, samoin kuin arkkitehtien, rakennusliikkeiden ja rakennusmateriaalivalmistajien työ. Rakennusstandardeja sekä materiaaleja ja eristystä koskevia sääntöjä käytetään näiden toimintojen ohjaamiseen. Kustannukset ovat siksi nousseet jyrkästi useissa vaiheissa. Ruotsiin tämä iskee kovaa: sen ilmasto ja vaativat rakennusvaatimukset tekevät rakentamisesta jo ennestään kallista. Maan erittäin suurta uusasunnotarvetta ei voida tyydyttää riittävästi. Korjaukset, laajennukset ja vastaavat työt kärsivät uudisrakentamisen ohella.
Rahoitus ja tutkimus
Rahoitus on toinen tärkeä ilmastopolitiikan vaikutusalue. Kaikki suuret rahoituslähteet ottavat nyt huomioon halun priorisoida ympäristön kannalta järkeviä tai vihreitä hankkeita. Tämä luo vaikeuksia hankkeille, joiden ilmastoprofiilia pidetään nykyisten standardien ja sääntöjen mukaan kyseenalaisena, kuten puolustusteollisuudessa. Se on poliittista puuttumista markkinatalouteen, jossa asetetaan prioriteetteja, jotka ovat ristiriidassa muiden poliittisen prosessin kautta hyväksyttyjen toimintalinjojen kanssa.
Ilmastopolitiikka ja sen kestävyystavoitteet vaikuttavat luonnollisesti EU:n keskeiseen tutkimusrahoitukseen ja jäsenvaltioiden painopisteisiin niiden kansallisissa tutkimusohjelmissa. Tämä vaikuttaa yrityksiin, erikoistuneisiin riippumattomiin tutkimuslaitoksiin ja yliopistotutkimukseen. Se muokkaa myös vaatimuksia kaikenlaisissa julkisissa hankinnoissa. Tutkimuksen tiukka ohjaus on herättänyt kritiikkiä. Paljastava – ja hälyttävä – esimerkki on itse ilmastotieteen perustutkimus, jossa lähes lainkaan apurahoja ei myönnetä tutkimukselle, joka saattaisi haastaa yleisesti hyväksytyn ilmastopolitiikan. Tämän seurauksena skeptiset tutkijat eivät voi rakentaa meriittejään valitsemiensa hankkeiden kautta, mikä vaikuttaa palkkaamiseen ja ylenemiseen yliopistoissa.
Tieteelliselle vastustukselle on toinenkin este: tieteellisten artikkeleiden vertaisarviointijärjestelmän vuoksi kriitikoilla on suuria vaikeuksia saada työtään julkaistua arvostetuissa ilmastotieteen lehdissä. Se puolestaan vähentää heidän etenemismahdollisuuksiaan. Tällaisia toisinajattelevia tutkijoita ei myöskään kutsuta kokouksiin ja symposioihin, joissa tärkeää tutkimusta käsitellään. Rahoituksen ja julkaisukanavien valvonta luo siten järjestelmän, joka sulkee pois useimmat mahdollisuudet kritisoida hyväksyttyjä teorioita. Useissa suhteissa EU:lla on tässä kielteinen vaikutus. Alan näkemykset rajoittuvat niihin, joita pidetään hyväksyttävinä, ja eriävät äänet vaiennetaan. Nämä ovat menetelmiä, joita käytetään rutiininomaisesti autoritaarisissa valtioissa. Totalitaarisissa valtioissa potentiaalisia vastustajia estetään muilla keinoin.
Kansainvälisten päätösten seurauksena usko ilmaston lämpenemiseen, tai mitä tahansa termiä halutaankin käyttää, läpäisee nyt työntekijöiden ja heidän johtajiensa työn lähes kaikilla aloilla. Jotkut maat, mukaan lukien Ruotsi, ottavat luonnollisesti johtoaseman: Ruotsi haluaa yleensä tulla nähdyksi luokan parhaana kansainvälisten sitoumusten suhteen. Tämä on saanut yhteiskunnat, pääasiassa lännessä, tiukkaan sääntöjen ja byrokratian otteeseen, jonka vaikutuksia ja kustannuksia ei ole vielä vahvistettu. Lain tukemana jatkuvasti laajeneva sääntöjärjestelmä ulottuu yhä syvemmälle kansakuntien jokapäiväiseen elämään.
Terveyspolitiikassa kansalliset hallitukset ovat säilyttäneet oikeuden toimia monessa suhteessa itsenäisesti. Tästä tuli erityisen merkityksellistä koronakriisin aikana, joka koetteli lähes jokaista EU:n jäsenvaltiota, ja jossa EU:lla oli silti – tai sille annettiin – tärkeitä tehtäviä. Tämän seurauksena EU toimi myös aloilla, joilla sillä ei ollut virallista toimivaltaa.
Tämä on Dan Ahlmarkin EU-aiheisen sarjan 3. osa. Lue edellinen osa.
Yksi alue, jolla EU:lla oli selkeä johtava rooli, oli rokotteiden hyväksymisen ja käytön koordinointi. Tämä tehtävä lankesi Euroopan lääkevirastolle eli EMA:lle. Se kattoi lääkkeiden myyntiluvat, käyttöohjeet, turvallisuusvaatimukset ja paljon muuta. Hallitukset noudattivat pitkälti sen päätöksiä.
Sen jälkeen erityisesti tietyt lääkeyhtiöt ovat kohdanneet kritiikkiä tuotteistaan ja niiden terveysvaikutuksista. Suuri yleisö kyseenalaistaa kyseisten tuotteiden hyväksynnän. On edelleen epäselvää, mitä oikeudellisia seurauksia, jos mitään, yritykset kohtaavat. Ne näyttävät hakeneen hallituksilta alusta alkaen hyväksyntöjä, jotka suojaavat niitä sellaisten tuotteiden markkinoinnin seurauksilta, joita ei ehkä ole testattu perinteisellä tavalla ja joihin siksi liittyy tietty riski.
Mainos:
Pandemian alkuvaiheessa monet EU-maat antoivat unionille tehtäväksi rokotteiden ostamisen ja niiden jakelun koordinoinnin, ja nämä päätökset pantiin täytäntöön. Jotkut maat tekivät omia hankintojaan ja saivat toimituksia ennen yhteisesti sovittuja hankintoja muun muassa julkisten elinten viivästysten ja kokemattomuuden vuoksi. Euroopan komission puheenjohtaja on kohdannut kritiikkiä tietyistä hankinnoista, mutta selvisi toimiaan koskevasta luottamusäänestyksestä Euroopan parlamentissa.
Sulkutilat ja puuttuminen jokapäiväiseen elämään
Jokapäiväiseen elämään suoraan vaikuttavia toimenpiteitä olivat erilaiset sulkutilat, ulkonaliikkumiskiellot, turvavälisäännöt, maskivaatimukset ja niin edelleen. Henkilökohtaiseen itsemääräämisoikeuteen puuttuvien toimenpiteiden joukossa oli vaatimus, että kansalaisten on otettava tietty määrä rokotuksia. Onneksi päätökset näistä toimenpiteistä jätettiin yksittäisille valtioille, ei EU-elimelle. Ruotsi oli tässä suhteessa yksi onnekkaammista maista: vastaava kansanterveysviranomainen kehitti nopeasti jokseenkin realistisen kuvan taudista ja vältti siten joitakin pakollisia toimenpiteitä, joita muiden maiden ihmisten oli siedettävä.
Melko nopeasti kävi selväksi, että iäkkäät olivat tärkein riskiryhmä, kun taas nuorilla vakavan sairauden riski oli paljon pienempi. Lopulta oli selvää, että korkeimman riskin ryhmää lukuun ottamatta kyseessä oli tauti, joka oli jossain määrin tai huomattavasti vakavampi kuin vaikea kausi-influenssa, mutta jonka kuolleisuutta oli suuresti liioiteltu. Nuorten pienemmästä riskistä huolimatta koulut jouduttiin monissa maissa, myös Ruotsissa, pitämään suljettuina pitkiä aikoja. Ottaen huomioon muun muassa monien nuorten voimakkaan sosiaalisen kontaktin ja lähiopetuksen tarpeen, tämä oli todennäköisesti väärä päätös. Yhteiskunnan osien sulkemisia ja pieniin ja keskisuuriin yrityksiin kovasti osuneita interventioita voidaan nyt pitää kyseenalaisina. Laajimmat koronatoiimenpiteet voidaan siten haastaa. Protestoineet lääketieteen asiantuntijat kärsivät toisinaan vakavia henkilökohtaisia seurauksia tavoilla, jotka toivat mieleen autoritaariset yhteiskunnat.
EU:n digitaalisen koronatodistuksen kehittäminen todennäköisesti mahdollisti ihmisten sallitun matkustamisen jatkumisen Euroopassa aikaisemmin kuin ilman tällaista dokumentaation koordinointia olisi ollut mahdollista. Samaan aikaan se antoi EU:lle roolin rajatarkastuksissa, ehdoissa, joilla EU-kansalaiset voivat matkustaa, sekä digitaalisissa identiteettijärjestelmissä. EU:n kautta käynnistetyt suuret taloudelliset tukiohjelmat antoivat keskusviranomaisille vaikutusvaltaa ja valvontaa jäsenvaltioiden avustustoimenpiteisiin. Se vahvisti keskushallinnon roolia.
Euroopan valtioiden välinen yhteistyö vahvisti taipumusta sivuuttaa kotimaiset protestit. Päätöksistä, jotka kuuluivat oikeutetusti maan omalle vastuulle, keskusteltiin ensin erilaisilla EU-foorumeilla, ja näistä keskusteluista tuli tärkeä perusta myöhemmille kotimaan politiikan päätöksille. Luonnollisesti tämä teki maiden vastauksista epidemiaan tai pandemiaan samankaltaisempia. Se varmasti vahvisti taipumusta pyyhkiä syrjään kotimainen kritiikki ja protestit koronapolitiikan eri näkökohtia vastaan. Hallitusten näkökulmasta kotimaista poliittista keskustelua muokkasi todennäköisesti hyvinkin vahvasti EU:n eri tasojen keskusteluissa saavutettu konsensus. Vastalauseita esittäneitä kotimaisia demokraattisia ääniä ei siksi kohdeltu tai otettu huomioon samalla tavalla kuin ilman EU:ta olisi tehty.
Yksi epämiellyttävä kokemus oli nähdä pienen osan Ruotsin väestöstä reagoivan aggressiivisesti ihmisiin, jotka protestoivat erilaisia toimenpiteitä vastaan, ja kieltäytyvän sallimasta heille sellaista toiminnan ja ilmaisun vapautta, joka kansalaisilla kuuluisi olla. Uhka heidän terveydelleen näytti tuovan esiin syvästi huolestuttavia autoritaarisia taipumuksia monissa ihmisissä. Samaan aikaan ruotsalaiset poliitikot vastasivat tällaiseen käytökseen vain passiivisuudella eivätkä osoittaneet moraalista rohkeutta.
EU:n sensuuri koronaepidemian aikana
EU valvoo sosiaalisen median alustojen omaa yleisön julkaiseman sisällön tarkastusta. Kuten Yhdysvaltain kongressin tutkinta on osoittanut, EU asettaa kuitenkin yleensä sensuuria, joka menee pidemmälle kuin mitä alustat itse haluavat tai tekevät (1). Tämä koski myös hallitusten koronapolitiikasta käytävää keskustelua, jossa EU esti kyseistä politiikkaa koskevien kriittisten näkemysten julkaisemisen tai pääsyn yleisön tietoon.
Oli luonnollista, että Euroopan koronapolitiikasta esitettiin tänä aikana monia erilaisia näkemyksiä, koska hallitukset vaativat ja toteuttivat kansalaisten elämään vaikuttavia rajuja toimenpiteitä. Vilkas keskustelu oli luonnollista, ja tietysti se saattoi joskus mennä liian pitkälle. Alustat estivät valheita ja villejä teorioita, joita voitiin pitää joko "harhaanjohtavana tietona" tai "disinformaationa". Sekä alustojen sisällöntarkastukset että EU:n valvonta kattavat nämä kaksi kategoriaa. Harhaanjohtava tieto (misinformaatio) on väärää tai harhaanjohtavaa tietoa, jota levitetään ilman tarkoitusta erehdyttää. Disinformaatio on vakavampaa. EU määrittelee sen seuraavasti: "Disinformaatiolla... tarkoitetaan väärää tai harhaanjohtavaa tietoa (oma korostukseni), jota levitetään tarkoituksellisesti yleisen mielipiteen pettämiseksi ja manipuloimiseksi, erityisesti verkkoviestinnän yhteydessä" (2).
Ongelmana on, että EU, luultavasti siksi, että se on poliittinen organisaatio, joka on syvästi osallisena monissa jäsenvaltioiden koronapolitiikan vaiheissa, oli erittäin herkkä kyseiseen politiikkaan kohdistuvalle kritiikille. Se näyttää harjoittaneen tiivistä, yksityiskohtaista ja tiukkaa sensuuria, joka selvästi ylitti sen, mitä alustat halusivat tehdä. Mutta koska EU saattoi vaatia noudattamista, alustat seurasivat keskussensuurielimen ohjeita.
Tässä tapauksessa, kun otetaan huomioon tiedon puute koronan todellisesta alkuperästä ja vaikutuksista, viranomaisten olisi pitänyt sallia laaja keskustelu kaikista epidemian tai pandemian näkökohdista. Tähän oli painavia syitä. Kukaan ei todellisuudessa tiennyt totuutta millään varmuudella, ja kansalaisen oikeus ilmaista mielipiteensä on perustavanlaatuinen. Silti tuota oikeutta ei usein kunnioitettu. Yksi esimerkki: se, minkä Yhdysvaltain viranomaiset nyt hyväksyvät totuudeksi – eli että virus levisi Yhdysvaltain rahoittamasta laboratoriosta Kiinassa (3) – sensuroitiin vähintäänkin harhaanjohtavana tietona. Lääketieteen asiantuntijat, joilla oli erilaisia, tosiasioihin perustuvia näkemyksiä jyrkistä toimenpiteistä, kuten maskipakosta ja jonojen turvaväleistä, vaiennettiin. Sensuuri tylsytti taloudellisesti tuhoisiin yhteisöjen ja koulujen sulkemisiin kohdistuvan kritiikin.
Verkkosensuurilla on käytössään monia työkaluja. Asiantuntijoiden kriittisiä näkemyksiä rokotteiden vaikutuksista tai ihmisten oikeudesta kieltäytyä rokotuksesta ei välttämättä tarvinnut poistaa kokonaan. Sen sijaan niiden näkyvyyttä verkossa voitiin rajoittaa, mikä vähensi huomattavasti tiedon vaikutusta, tai sisältö voitiin merkitä. Kirjoittajat, jotka saivat maksua alustalta, saattoivat menettää kyseisen tulon tietyn sisällön vuoksi.
Näyttää aivan selvältä, että EU:n sensuurityksikön tulkinta harhaanjohtavasta tiedosta ja siihen liittyvistä kategorioista oli toisinaan ristiriidassa asianomaisten maiden sananvapauslakien kanssa. Käsiteltiinpä sitten lääketieteen asiantuntijoita, jotka olivat vähintään yhtä asiantuntevia kuin hallituksen asiantuntijat, tai suurta yleisöä, joka vain käytti oikeuttaan kritisoida hallituksen politiikkaa, EU meni liian pitkälle vaimentaessaan eriävät äänet. Useat EU:n ja jäsenvaltioiden hallitusten puolustamat kannat ovat myös osoittautuneet vääriksi tai liioitelluiksi. Väitetyt salaliittoteoriat osoittautuvat nykyään usein paikkansapitäväksi tiedoksi. Mutta sensuuripyrkimyksissään EU:lta puuttui arvostelukykyä ottaa huomioon epävarmuus siinä, mitä tiedettiin, sekä ihmisten yleinen oikeus ilmaista näkemyksensä.
Dan Ahlmark
Lähteet ja jatkolukemista
3. CIA:n ilmiantaja – hahmottelee COVID-19-peittelyä – The Conservative Treehouse
Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.
Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.
Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.
Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.
Mainos:
On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.
Olikohan tämä nyt ironiaa vai ajatteleeko Reijo tosiaan noin Venäjästä ja on samaa mieltä,että Venäjä olisi se maailman roistovaltio?Hämmentynyt…
No jopas oli melkoinen oksennus tämä kirjoitus.
Roistot johtavat lähes KAIKISSA maissa.
Ahneet vallanhimoiset kusipäät hilluvat joka paikassa.
Reijo on vissiin tosissaan. Silloin kun vihollinen halutaan kovasti nähdä, se nähdään millä perusteilla tahansa.
Reijo Tossavainen kirjoittaa täyttä paskaa! Neuvostoliitto oli Neuvostoliitto ja Venäjä on Venäjä!!!
Siis suurvalta, ydinasevalta, konventionaalisten aseiden suhteen ylivertainen maailmassa vaikuttava maailmanvalta, joka harjoittaa tasan tarkkaan sitä samaa suurvaltapolitiikkaa, jota esim. USA on tenhyt koko olemassaolon historian aikana yhtä kyynisesti ja laskelmoidusti kuin Neuvostoliiton yksinvaltias ja diktaattori Josif Stalin (1878-1953) teki omana valtakautenaan harjoittamalla sisäpolitiikassaan kuten erityisesti ulkopolitiikassa aina lähtien Hyökkäämättömyyssopimuksella Saksan kanssa elokuussa 1939, jossa allekirjoittajina olivat molempien maiden ulkoministerit (Molotov–Ribbentrop-sopimus), jossa vielä sovittiin ns. ”etupiirijaosta” Suomen, Baltian maiden ja Puolan suhteen. Tästä seurauksena Neuvostoliitto kiristi itselleen uhkailemalla Baltian maista ”tukikohdat” rajoittamattomalla sotilasmäärillä ja aloitti nk. Talvisodan Suomea vastaan, koska silloinen valtiollinen johtomme ei taipunut kuten Baltian maat petollisiin sopimuksiin. Hitlerin Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat keskenään Puolan valtion Saksan hyökätessä tuohon valtioon 1. pnä Syyskuuta v. 1939, josta katsotaan WWII alkaneen.
En ole putinisti, enkä pussaa ryssää pussaamisen vuoksi tai tunne YYA -kaipuuta rinnassani sekä loputonta liturgista pokkurointia Neuvosto-Venäjän edessä, mutta jo tuohon aikaan ymmärtäen sen, jonka presidentti J.K. Paasikivi (1870-1956) paalutti kovakalloisten suomalaisten päähän sen tosiasian, ”ettemme voi maantiedolle ja geopolitiikalle mitään, vaan meidän on sopeuduttava tilanteeseen juuri sen verran kuin se on viisasta ja vältäämätöntä, mutta pyrkien pitämään Neuvostoliitto ainakin vähintäinkin käsivarren mitan päässä.
Vladimir Putin on KGB:n mies, joka toimi DDR:ssä Neuvostoliiton hajotessa harjoittaen Suuren Mahtavan Neuvostoliiton turvallisuus ja myyräntyötä länttä vastaan sillä laskelmoidulla ja päättäväisellä kovuudella, jolla tuohon virkaan pääsemiseksi silloin ja nyt vaaditaan.
Putin palautti mm. Neuvostoliiton aikaisen kansallishymnin sävelen käyttöön luonnollisesti eri sanoituksella, mutta hän halusi pitää kiinni suurvalta-asemasta henkisesti ja pyrki eroon Neuvostoliiton luhistumisen jälkeisestä taloudellisesta ja henkisestä vararikosta maailman silmissä, jossa sille naureskeltiin sekä pidettiin kolmannen luokan valtiona, joka seisoo suolla ränsistyvine asejärjestelmineen, jota ei voi ottaa vakavasti kansainvälisissä neuvottelupöydissä. USA on raunioittanut vastuuttomilla ja valtapoliittisilla sekä öljyn takia tehdyllä hyökkäyksillä koko Lähi-idässä viemällä kurjaa ”demokratiaansa” viikunanlehtenä syrjäyttäen lailliset hallitukset siitäkin huolimatta, että nuo olivat suurelta osin rikollisia ja kansaansa sortavia hallituksia. Lisäksi USA on sotinut Israelin sotia tapattaen omia poikiaan ja tyttöjään juutalaisvaltion hieroessa käsiään tyytyväisenä yhteen, koska Yhdysvalloissa poliitikot ovat sikäläisten juutalaisten talutusnuorassa, joka saa tuon maailmanvallan toimimaan pikemminkin palkattomana palkka-armeijana kuin itsenäisenä ja itsenäistä politiikkaa harjoittavana maana, joka katsoo valkoisen miehen etua suojellen omaa rotuaan sekä yhteiskuntajärjestelmäänsä, joka on joutunut yhä enemmän muiden rotujen hyökkäysten kohteeksi suoralla väkivallalla ja sen kyseenalaistamiseksi onko edes eurooppalauis -lähtöisillä ihmisillä edes oikeutta omaan maahansa, jonka se on suurelta osin rakentanut nykyiseen loistoonsa vai jääkö se Etelä-Afrikan kaltaiseen tilaan, jossa avoimesti sorretaan ja tapetaan valkoista väestöä.
Venäjä on yksi roistovaltio muiden roistovaltioiden joukossa! Ei yhtä paha kuin Pohjois-Korea tai Saudi-Arabia, mutta roistovaltio kuitenkin…
Aivan turhaa MV-Median desantti päätoimittelija sitä puolustaa, sillä se ei mene läpi kuin wittiläisille…
Tossavainen on täys pelle kannattaa kuunnella tämä jakso red ice radiolta. Haista tossavainen kontrolloitu opposio oikeamedia vittu!!! Ja venäjällä ei juutalaisten vaikutus ole lähelläkään sitä mitä eu ja jenkit ym valkoiset maat.
https://youtu.be/LwuktnMpIsg
Näitä myyriä riittää ”kansallismielisellä” kentällä -ja juuri nämä tyypit estävät aidon kansallismielisen toiminnan nousemisen suomessa.
MV/Wittiläinen ”kansallismielisyys” on desanttimaista epäisanmaallisuutta Suomea kohtaan!
Yksi historian suuria virhearvioita on se että Neuvostoliitto olisi hävinnyt- ei, se kärsi aluemenetyksiä mutta vallanpitäjiä ei todellisuudessa vaihdettu eikä esim. Itä-Saksan kaltaista ”pyykinpesua” suoritettu lainkaan. Nykyinen presidenttikin(=lue: diktaattori) on KGB:n miehiä. Tuttavapiiriin kuuluu virolainen entinen neuvostoarmeijan upseeri joka jo 90-luvun alussa ennusti kammottavalla tarkkuudella viime aikojen tapahtumat. Totesi parikymmentä vuotta sitten että jos neuvostovallasta oikeasti olisi haluttu päästä eroon niin jokainen KGB:n leivissä ollut olisi pitänyt toimittaa soramontun reunalle. Jos Venäjän asiat alkavat mennä huonoon suuntaan niin Putin ei hiukkaakaan epäröi kehittää sotilaallista konfliktia valtansa pönkittämiseksi. Toimintatapa sopii venäläiseen luonteenlaatuun, sotaisat valtiomiehet ovat läpi historian olleet suuressa arvossa itänaapurissa. Toisaalta maailmanpolitiikassa tilanne kiristyy jatkuvasti- painekattilan kansi saattaa poksahtaa tavalla joka ei kuulu Putinin esikunnan suunnitelmiin ja hallitsematon tapahtumavyöry alkaa koko maanosassa. Krimin operaatio sujui täysin käsikirjoituksen mukaan ja lopulta länsimaat vain ”heristivät sormea”, taloudelliset intressit ovat tosiasiassa määräävässä asemassa edelleen, kauniista puheista huolimatta. Todennäköisesti tästäkin tullaan maksamaan arvaamattoman kallis hinta tulevaisuudessa.
Lienet oikeassa siinä, että Venäjällä valtaa pitävät nyt häikäilemättömät tahot. Toisaalta ei pidä unohtaa sitäkään, että lännessä ollaan suosittu jo pitkään USA:n maailmanlaajuista ylivaltaa ja päällikkyyttä korostavaa linjaa, johon Putinin on ollut melkein pakko vastata samalla mitalla (ks. nm. ”juha.”:een. erinomainen kommentti yllä).
Suomen kannalta tilanne on huono, sillä järkevin tapa suhtautua Venäjään olisi toisaalta epäilevä ja varustautuva ja toisaalta mahdollisimman vilpittömästi yhteisiä etuja hakeva. Suomi on kuitenkin monien vaiheiden jälkeen ajettu lännen ylivaltaa korostavien etupiiriin, minkä voi havaita mm. tiedotusvälineiden omaksumasta Venäjää demonisoivasta asenteesta. Onko näin pienellä maalla varaa lähteä ojentamaan Venäjää sen osoittaman kehnon moraalin vuoksi samalla, kun havaitaan, että monet Venäjän toimet ovat olleet reaktioita lännen taholta tulevaan paineeseen. Suomea kohtaan Venäjä on osoittanut jo pitkään kohtuullista suopeutta ja olisi sääli, jos sellainen suhtautumistapa tärvellään lännestä omaksutun moralistisen paatoksen vuoksi. Vieläpä niin, että tuo moralismi on usein vain hatara peite lännen omien geopoliittisten intressien päällä.
Kylläpäs täällä meuhkataan. Täyttä asiaa Tossavaisen kirjoitus on.
JEPS. Mutta seinänaapuri kuitenkin. Vaikka minulla ei ole Trumpia vastaan sen kummempaa. Hän tuskin edes kohentaa kampaustaan Suomen takia, jos Venäjän karhu päättää hermostua perskärpäsen nimeltä Suomi piikittelyihin.
Eli viholliset läheltä ja ystävät kaukaa.. Vai miten se menikään?
Saudi-Arabian kanssa tehdään kovasti kauppaa mm. viemällä aseita ja oma tähtisilmämmekin on käynyt ihastelemassa sikäläistä ”koulujärjestelmää”.
EU -Suomi ampuu taloudellisesti itseään valtasuoneen olemalla Brysselin poskipussaajille hymypoikapatsaan arvoinen, jotka Keski-Euroopan maina kärsi guanoakaan kauppasaarrosta, jonka saivat itse Ukrainassa kriisiyttämällä sen poskipussaajien toimesta, jotka ovat yhtä tyhjän kanssa sekä ovat hävittämässä itse Eurooppaa altaan kirveiden kanssa hakkaamalla jo mädättyneeseen paattiin reikiä pohjaan.
Siispä Suomi voisi käydä kauppaa Venäjän kanssa ja vetää haulit himaan, mutta EI: Sehän on niin rumaakin ja osoittaisi aivan omaa älyllistä toimintaa. Pirkule! Emme ole suomalaisia, olkaamme siis mogadishulaisia.
J.K. Paasikivi sanoi RKP:n ministerille: ”Moskova ei ole mikään alioikeus!”
Asiavirheitä et Tossavainen kirjoituksessa ilmeisesti kuitenkaan pysty osoittamaan. Onko Venäjä siis vähän niin kuin syyntakeeton lapsi, joka toimii niin kuin toimii vain koska USA ja EU siihen pakottavat? Taidat suhtautua Venäjään vähän niin kuin suvakki maahanmuuttajiin. Ei ne sille mitään voi, jos pahojaan tekevät, rasismin syytä kaikki.
Miksei kaikki maat vaan päätä että eivät vakoile, kiistele eivätkä sodi ja asemenot putoaa 95%.
Venäjän ja Putinin haukkuminen ilmentää ennen kaikkea sitä, että Venäjän katsotaan olevan heikko. Jopa Suomessa uskalletaan Juncerin ja Kataisen johtaman EU:n turvaharson takaa räksyttää Venäjän suuntaan, vaikka tosiasiassa Venäjä on ollut Suomen kannalta koko ajan riittävän voimakas. Kun Neuvostoliitto oli vahva, oli USAkin varpaillaan ja Suomessa keskityttiin palvomaan Kremliä.
Putin toimii, kuten tsaarit, joihin luen mm Lenin ja Stalinin. Tossavaisen lista murhista on järkyttävä. Ajatellaanpa puolestaan Yhdysvaltoja. Montako amerikkalaista ruumista on kertynyt Bushien ja Clintonien toimesta, tyyliin onnettomuuksia, sydänkohtauksia sekä itsemurhia, jotka on tehty monella niskalaukauksella? Vain CIA tietää. Presidentinvaalien tuloksesta syytettiin Putinia, vaikka Bushit ja Clintonit ovat järjestäneet asein monen valtion vallankeikauksen ja saattaneet maat kaaokseen.
USA on ympäröinyt Venäjän omilla tukikohdillaan. USA puolestaan aloitti melkein maailmansodan, kun Neuvostoliitto meinasi 1962 perustaa tukikohdan Kuubaan. Kun Venäjä järjestää sotaharjoitusen itärajan takana omalla maallaan, täällä ollaan kauhistuneita Venäjän röykeydestä. Sen sijaan ei olla hoksaavinaan mitään, kun Nato järjestää Venäjää vastaan suunnattuja harjoituksia Suomessa.
Ukrainan kriisi syntyi, kun EU alkoi pullistelemaan olematonta hauistaan Venäjälle. Neuvostoliiton jäljiltä Itä-Ukrainassa on sotateollisuutta ja Krimillä tukikohtia. EU ja USA olivat tunkeutumassa jo Venäjän suolistoon antamalla Ukrainalle katteettomiksi osoittautuneita lupauksia. Mitä USA olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa?
Toimittajien uskottavuus kärsii, jos he ylistävät pataa, kun se soimaa kattilaa.
Mitähän tapahtuu kun Putin heittää lusikan nurkkaan. Nouseeko joku Stalin 2.0 valtaan. Venäjän kanssa saa aina olla varuillaan, olkoon kuka hyvänsä vallassa.Ja johtuu venäläisten kansanluonteesta, leikkivät suurvaltaa mutta oma maa on sekaisin ja soraäänet vainnetaan murhilla ym.Näin on ollut aina. Putin on aloittelija staliniin verrattuna omien kansalaisten tappamisella. Kyllä kommunismi sympatioista tunnettu Roosevelt teki 40-luvulla karhunpalveluksen lännelle, avustamalla stalinia massivisella ase-raaka-aine avulla. Muutenhan venäjälle olisi käynyt ohraisesti.Kommunismin leviäminen olisi loppunut heti alkumetreille ja itä-euroopan maat olisvat vähintään taloudelliseti ja kehitykseltään Suomen tasolla
Reijo nyt ottaa asiat taas liian tosissaan.
…ja ketkäs ne Suomea johtaa?