Mainos:

Haastattelussa JSN:n Elina Grundström: Medialla on oikeus valita näkökulmansa

Julkaistu 9.2.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Nykysuomi haastatteli Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaa Elina Grundströmiä. Hänen mukaansa sananvapaus tarkoittaa sitä, että tiedotusvälineillä on oikeus valita näkökulmansa ja haastateltavansa.

Ylen aamu-TV:ssä juteltiin tiistaina medialukutaidosta, ja mukaan keskustelemaan oli kutsuttu Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström sekä Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja, Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi.

Keskustelussa Ahosniemi leimasi Nykysuomen valhemediaksi. Soitimme Ahosniemelle kysyäksemme häneltä perusteluja väitteelleen, mutta hän kieltäytyi keskustelemasta asiasta.

Elina Grundström sen sijaan suostui lyhyeen rupatteluhetkeen Nykysuomen kanssa kiireidensä keskellä.

Millä tavalla Nykysuomi on valemedia, Elina Grundström?

Mainos:

- Se ei ollut minun lausuntoni. Puhuin enemmän siitä, että totuudenjälkeisessä ajassa on kyse muustakin kuin yksilöitävistä valemedioista.

Julkisen sanan neuvostossa on kahdeksan median edustajaa ja viisi yleisön edustajaa. Onko tämä tasapuolista, jos joudutaan äänestämään päätöksistä? 

- Itsesääntelyn idea on se, että siellä on ala vahvasti edustettuna. Se on todettu myös kaikissa tutkimuksissa kaikkein toimivimmaksi ja uskottavimmaksi malliksi. Yleisesti ottaen meillä ei ole median ja yleisön edustajat olleet vastakkain missään äänestyksissä.

- Jos median toimintaa säädellään kovin voimakkaasti ulkopuolelta, se vähentää sanan- ja lehdistönvapautta.

Miten julkisen sanan neuvoston jäsenet valitaan?

- Median edustajia esittävät meidän taustaorganisaatiomme. Median edustajat valitaan taustaorganisaatioiden syyskokouksessa. Yleisön edustajat valitsee neuvosto itse hakemusten ja haastattelujen perusteella.

- Julkisen sanan neuvoston harjoittama itsesääntely ei ole keltään pois, Grundström painottaa.

- Toimittajat voivat joutua tekemisistään vastuuseen myös oikeudessa. Julkisen sanan neuvoston sääntely on tiukempaa kuin lainsäädäntö, ja se suitsii median toimintaa lainsäädäntöä voimakkaammin.

Miten Julkisen sanan neuvosto suhtautuu vaihtoehtoisiin medioihin, joita on eritasoisia?

- Uusienkin medioiden on mahdollista hakeutua JSN:n sääntelyn piiriin. Silloin on sitouduttava siihen, että julkaisulla on päätoimittaja, kuten Suomen laki edellyttää. Lisäksi on sitouduttava noudattamaan journalistin ohjeita.

Mielletäänkö automaattisesti valemediaksi kaikki ne, jotka eivät ole JSN:n jäseniä?

- Ainakaan minä en ole koskaan esittänyt tällaista tulkintaa.

Onko Julkisen sanan neuvostolla mielipidettä siihen, että esimerkiksi Arno Ahosniemi nimitti Nykysuomen suoralta kädeltä valemediaksi ilman perusteluja?

- JSN ei toimi niin, että se ottaa kantaa kaikkeen, mitä joku on jossain tiedotusvälineessä todennut. Asiat ratkaistaan kanteluiden pohjalta.

Otetaanko jotain juttua tehtäessä yleensä molempien osapuolten näkemys huomioon?

- Sananvapaus tarkoittaa sitä, että tiedotusvälineillä on oikeus valita näkökulmansa ja haastateltavansa. On mahdotonta, että jokaisessa jutussa olisi kaikki asian puolet esiteltyinä.

- Journalistin ohjeiden mukaan jos joku joutuu erittäin kielteiseen julkisuuteen, hänellä voi olla oikeus esittää näkemyksensä. Mutta eihän keskusteluohjelmasta lähdetä kesken soittamaan jokaiselle taholle.

"Islam on hieno uskonto"

Elina Grundström toimi Vihreä lanka -lehden päätoimittajana vuosina 2006-2010. Vuonna 2009 hän kirjoitti lehteen pääkirjoituksen otsikolla "Islam on hieno uskonto". Kirjoituksessa hän muun muassa toteaa, että muslimit ovat Suomessa syrjitty vähemmistö.

Hänen mukaansa muslimiaktivistit eivät uhkaa länsimaita, ja hän on myös huolissaan siitä, että Suomessa levitetään kielteisiä yleistyksiä ja uhkakuvia islaminuskosta. Grundströmin  mukaan islam on hyvin lähellä vihreyttä ja pohjoismaista sosiaalidemokratiaa.

Voit lukea Grundströmin pääkirjoituksen kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Katso myös:

https://www.nykysuomi.com/2018/02/09/reijo-tossavainen-punavihrean-vaaristelyn-oikomiseen-tarvitsemme-mediakorjaamon/

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

11 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Lobbari
Lobbari
8 years ago

Kuvan perusteella ei tiedä,onko muodollisesti pätevä ?

Kivapuhuja
Kivapuhuja
8 years ago

JSN:n tehtävä on vahtia, että valtamedia levittää samaa propagandaa.

John
John
8 years ago

Ahosniemi kutsuu kansaa ”asiakkaiksi”. Tämä kuvastaa hyvin hänen tarkoitusperiään. Väärä tai puutteellinen sekä asenteellinenkin tieto on hyväksyttävää, jos se synnyttää riittävästi kassavirtoja.

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
8 years ago

Näin kirjoitti Ylewatch-blogisti 2. marraskuuta 2015:

”YLESSÄ TYYTYVÄISIÄ JSN:N UUDESTA PUHEENJOHTAJASTA

Punavihreä hegemonia vain kasvaa yhteiskunnallisessa keskustelussa kun Julkisen sanan neuvoston (JSN) uudeksi puheenjohtajaksi valittiin 1.1.2016 lähtien vesimeloni (päältä vihreä, sisältä punainen) Elina Grundström, joka on toiminut mm. Vihreän Langan päätoimittajana. Valinnasta kertoi tänään Yle uutiset. Ilta kuuden tv-uutisiin (kohdasta 17:12 alkaen) haastateltu Grundström kertoi keskittyvänsä edistämään journalistiikassa ”oikeaa tietoa” erotuksena ”jäljitellystä tiedosta”, mikä lienee ollut suora tölväisy valtamedioita haastamaan tulleille vaihtoehtomedioille kuten Uber uutisille, Mv-lehdelle ja Magneettimedialle.

JSN on Demlaan verrattavissa oleva vaikuttaja, joka omalta osaltaan yrittää sanella poliittisen korrektiuden ehtoja medialle ja toimittajille. Käytännössä tämä tarkoittaa ns. vastuullista tiedottamista eli itsesensuuria tietyissä kriittisissä kysymyksistä kuten maahanmuuton ongelmista uutisoitaessa. JNS tunnetaan myös pikkusieluisesta tiukkapipoisuudesta, sillä se on antanut langettavia päätöksiä mm. mainostajille, joiden kuvastoa se on pitänyt liian ”seksistisenä”. Kunnon orwellilaiseen tapaan JSN sanoo olevansa ”tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta.”

Minkälaista arvomaailmaa uudeksi JSN:n puheenjohtajaksi valittu, tietokirjailijaksikin tituleerattu Elina Grundström sitten edustaa? Vuonna 2009 Grundström kirjoitti Vihreään Lankaan:

”Se islam, jonka itse tunnen Kaakkois-Aasiassa asuneena, on hieno uskonto, suunnilleen yhtä hyvä kuin kristinusko. Se on hyvin lähellä vihreyttä ja pohjoismaista sosiaalidemokratiaa.Tuntemani muslimiaktivistit eivät uhkaa länsimaita, vaan yrittävät ratkaista oman maansa köyhyys- ja ympäristöongelmia. Muslimituttavieni käsitys naisten asemasta on lähempänä omaani kuin lestadiolaisten.Yksi heidän parhaista jutuistaan on käytäntö, jossa kaikki riidat on pakko sopia kerran vuodessa ennen paaston päätösjuhlaa. Kaunaiset suomalaiset tarvitsisivat jotain vastaavaa.”

On käsittämätöntä, että tällainen punavihreä khmeri on saanut jopa kaksi kertaa Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Ehkä se kertoo enemmän suomalaisen elitiin tietokäsityksestä kuin Grundströmin eksentrisestä todellisuuskuvasta. Se, että hän on ollut journalistiikan vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa on verrattavissa toimeen jossain Pohjois-Korean kommunistisessa opinahjossa…”

http://ylewatch.blogspot.fi/2015/11/ylessa-tyytyvaisia-jnsn-uudesta.html

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
8 years ago

Mitä on edellämainittu Demla?

”Kirjainyhdistelmä Demla (ent. Suomen Demokraattiset Lakimiehet) on monille etäisesti tuttu. Se symboloi Suomen oikeuslaitoksen poliittista korruptiota. Demla on kommunistien vuonna 1954 perustama vasemmistolainen lakimiesyhdistys, joka Neuvostoliiton aikana piti tiiviisti yhteyttä idän ”edistyksellisiin” (so. kommunisteihin). Sen tavoitteena on ohjailla suomalaista oikeusjärjestelmää ja lainsäädäntöä oman poliittisen arvopohjansa mukaisesti. Sillä on kautta historiansa ollut huomattavasti valtaa maassamme, ja monet Demlan jäsenistä ovat kuuluneet presidenttiä (Halonen) ja pääministeriä (Jäätteenmäki) myöten korkeimpaan valtiojohtoomme. Juuri järjestön vaikutusvalta tekee siitä vaarallisen; demlalaiset ovat perinteisesti olleet avainasemassa esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta päätettäessä.

Vasemmiston taktiikoille uskollisena Demla on julkilausumissaan piilottanut todelliset tavoitteensa ympäripyöreän ihmisoikeushötön taakse. Kommunismin edistäminen on sittemmin vaihtunut monikulttuurin kannattamiseen ja muun muassa aseiden omistusoikeuden vastustamiseen. 2000-luvulla demlalaisten toiminta on herättänyt suomalaisissa närkästystä etenkin siksi, että yhdistyksen jäsenet ovat pyrkineet aktiivisesti rajoittamaan suomalaisten sananvapautta oikeusteitse.

Ruben Stiller totesi taannoin Yle Puheen keskusteluohjelmassa, että Suomeen tarvittaisiin lakimiesryhmä, joka ottaisi asiakseen ”rasistien” (eli monikulttuurisuutta vastustavien) jatkuvan ahdistelun. Demla on juuri se ryhmä.”

http://magneettimedia.com/mika-on-demla/

PL
PL
8 years ago

”Nykysuomi: Onko Julkisen sanan neuvostolla mielipidettä siihen, että esimerkiksi Arno Ahosniemi nimitti Nykysuomen suoralta kädeltä valemediaksi ilman perusteluja”?

”Elina Grundström: – JSN ei toimi niin, että se ottaa kantaa kaikkeen, mitä joku on jossain tiedotusvälineessä todennut. Asiat ratkaistaan kanteluiden pohjalta”.

Kaikille lukijoille tiedoksi, tehkää valituksia tietämistänne vääristä uutisista..
Julkisen sanan neuvostolle tekemä valitus / kantelu auttaa aina asiaan, tavalla tai toisella. Valitukset kannattaa tehdä, vain niin voidaan saada muutoksia aikaan, ja loppu Ylen annon vale-uutisoinnille!!!

Löydettyä:
”Voiko Yleen luottaa? Käyttää puolueellisia asiantuntijoita, salailee rahankäyttöään, saa usein moitteita Julkisen sanan neuvostolta”:

https://www.suomenuutiset.fi/yle-mainostaa-itseaan-luotettavaksi-peittelee-haastateltaviensa-taustoja-salailee-rahankayttoaan-ja-saa-usein-moitteita-julkisen-sanan-neuvostolta/

Slarba
Slarba
8 years ago

Vittu mitä paskaa! Julkisensanan neuvostossa 8 median ja 5 yleisön edustajaa, yleisön edustajat valitsee neuvosto itse!
Hah-hah-hah-haaaa…nauratti niin että taisin paskantaa housuihin.
Tämähän on kuin suoraan Pohjois-Koreasta.
Eihän missään sivistysvaltiossa voi tällaista paskaa olla!
Vittu vittu vittu ja vielä kerran VITTU !

Late
Late
8 years ago

Elina Grundström 54v.!
Mä luulin että toi on vähintään 68v, niin on mummon oloinen.
Ehkä tuo on jäänyt vaille miesten kiinnostusta ja s****ä minkä johdosta alkanut vittumaiseksi vihervassarifemakoksi?
Ei ainakaan mikään järjen jättiläinen. Tuollaisten pitäisi pysyä kotonaan pitsiä virkkaamassa.

Pekka Koivumäki
Pekka Koivumäki
8 years ago

Elina , vesität valtamedian vastuun. Vai myöntänetkö tässä kautta rantain että on syytä palata entiseen ohjeistukseen… Ja vaikka oletkin ulkoisesti kaunis, on vaikea nähdä kauneuttasi, koska sisäinen ominaisuutesi voimallisesti pyrkii estämään sitä.

antifantti
antifantti
8 years ago

punaviherfasismi voi Suomessa hyvin. Suomalaisten sananvapauden rajoittaminen on kopioitu kuin suoraan Pohjois.Koreasta.

huugo
huugo
8 years ago

Tämä eukko on tarkkaan harkittu valinta. Edustaa sitä linjaa mitä nykyset Euroopan tuhojat edustavat.

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.