Tammikuun 12. päivänä 1918 Tornion tullipalvelijat huomauttivat venäläisille sotilaille, ettei näillä enää ollut oikeutta tarkastaa postilähetyksiä tai tehdä ruumiintarkastuksia rajanylittäjille, koska Venäjän uusi hallitus oli tunnustanut Suomen itsenäiseksi.
Venäläiset olivat estäneet myös laillisia vientilähetyksiä. Huomautuksen jälkeen joukko sotilaita saapui vartiotuvalle. He poistivat tullimiehet vartiotuvasta väkisin ja uhkasivat tuoda paikalle kuularuiskuja. Edeltävinä päivinä rajaa valvovat venäläissotilaat olivat ammuskelleet kohti rajanylittäjiä ja joskus myös tullimiehiä.
Sanomalehdissä kerrottiin venäläissotilaiden vaatineen illalla 22. tammikuuta 1918 eteläisen vartiotuvan tullivartijoita luovuttamaan aseensa. Tullivartijat eivät katsoneet voivansa vastustaa ja luovuttivat aseensa. Tornion tullikamari kertoi kuitenkin asiasta Tullihallitukselle hieman toisin. Ilmoituksen mukaan vartiotuvalle oli ensin tullut joukko päihtyneitä siviilejä, jotka vaativat sotilaita päästämään heidät Ruotsin puolelle. Kun sotilaat olivat kieltäytyneet, miehet ampuivat kahta sotilasta. Venäläisten mukaan ampujat pakenivat Ruotsin puolelle. Tornion venäläinen komendantti vaati tullikamaria luovuttamaan kaikki sen hallussa olevat revolverit. Tullinhoitaja Robert Rynö kieltäytyi tästä jyrkästi. Tullihallitus hyväksyi menettelyn ja ilmoitti sähkeellä, ettei mitään aseita saa luovuttaa ja kaikki rajanylittäjiltä takavarikoidut aseet oli ”saatettava varmaan talteen”.
Samaan aikaan saatiin aikaan sopimus venäläisten sotilaiden poistumisesta Ruotsin rajalta 25. tammikuuta mennessä. Rajavalvonta siirtyi tullimiehille, poliiseille ja suojeluskuntalaisille. Huomattava osa Tornion tullivartijoista kuului suojeluskuntaan. Jo 21. tammikuuta Pohjolan Sanomat -lehti tiesi kertoa, että senaatti oli pyytänyt Oulun kuvernööriä etsimään kielitaitoista henkilöä passintarkastajaksi. Tästä lehti päätteli, että venäläiset todellakin olivat lähdössä. Heidän poistumistaan oli paikkakunnalla vaadittukin jo varsin kovaan ääneen.
Sopimus kuitenkin lopulta piti. Se oli väliaikainen kompromissi, joka sitoi vain allekirjoittajia. 25. tammikuuta lähtien Suomen tullimiehet ja poliisit tarkastivat Tornion asemalla passit saapuvien postijunien matkustajilta. Läsnä sai olla venäläinen sotilas, mutta hän ei saanut puuttua toimintaan. Lähtevissä junissa passintarkastus lopetettiin. Sen sijaan pikajunissa, joiden matkustajat olivat pääasiassa ulkomaalaisia, Venäjän sotilaat tarkastivat passit edelleen. Samana päivänä venäläinen rajavartiosto myös Eteläisellä ja Pohjoisella vartiotuvalla luovutti passintarkastuksen kokonaan suomalaisille.
Lehtitietojen mukaan vielä viimeisenä päivänä ennen tehtävistä luopumistaan venäläiset ampuivat passintarkastuksen ohi yrittänyttä miestä.
Lähteet: Tulli, Tullihallituksen kirjeet 1918; Haminan Lehti 19.1.1918; Pohjolan Sanomat 21.1., 23.1. ja 25.1.1918.
Silloin suomalaiset viranomaiset ja suojeluskuntalaiset pitivät oikeuksistaan kiinni asettumalla poikkiteloin asiattomasti ja perusteettomasti käyttäytyviä venäläisiä sotilaista vastaan, jotka kantoivat ”tautia” nimeltä ”Iso-venäläisyys” ja tunsivat muutosvastarintaa menetettyä Suomen Suurruhtinaskuntaa kohtaan, vaikkakin tuolla ent. Venäjän Suurruhtinaskunnan maalla oli ollut jo historiallisesti varsin ”itsenäinen” asema ja oma hallinto, joka oli alaisuudessa ja vastuussa yksistään Venäjän Vallankumouksessa 1917 syrjäytetylle Tsaarille Nikolai II:lle.
Nyt Herran Vuonna 2018 EU:n ja Brysselin virkaheittoja II-luokan poliitikkoja ja kommunistisia komissaareja Suomen nukkehallitus nuoleskelee saappaita ja käyttäytyy kuin entisaikojen kuninkaiden hovien narrit hauskuutaen ylhäistöä ”kaatuituilullaan” ja kertomalla hauskoja juttuja siitä, kun yksikin opaskoiran virkaa hoitava ministerin avustaja tungettiin auton peräkonttiin ja käskettiin olla hiljaa niin kauan kunnes Jussi Halla-ahon ääni lakkaa kuulumasta.