Osa pohjoisten metsien lajeista toipuu avohakkuista erittäin hitaasti. Uuden tutkimuksen mukaan edes vuosisata ei joissakin tapauksissa riitä siihen, että metsän alkuperäinen monimuotoisuus palautuisi.
Nature Sustainability -lehdessä julkaistu tutkimus perustuu 190 aineistoon Pohjois-Amerikan, Pohjois-Euroopan ja Venäjän boreaalisista ja hemiboreaalisista metsistä. Tutkijat vertasivat avohakattuja alueita vanhempiin vertailumetsiin ja selvittivät, miten lajiyhteisöt muuttuvat hakkuiden jälkeen.
Boreaaliset metsät muodostavat laajan pohjoisen metsävyöhykkeen Kanadan, Skandinavian ja Venäjän halki. Niitä hallitsevat usein kuusi ja mänty, mutta mukana voi olla myös koivua ja haapaa. Hemiboreaaliset metsät sijaitsevat pohjoisten havumetsien ja etelämpänä kasvavien lauhkeiden lehtimetsien välisellä siirtymävyöhykkeellä.
Tutkimuksessa seurattiin muun muassa lintujen, pienten nisäkkäiden, hämähäkkien, kovakuoriaisten, putkilokasvien, sammalten ja jäkälien kehitystä avohakkuun jälkeen. Tarkoituksena oli selvittää, alkavatko lajiyhteisöt ajan myötä muistuttaa vanhojen hakkaamattomien metsien yhteisöjä ja kuinka kauan palautuminen kestää.
Metsätyyppien välillä suuria eroja
Tulokset osoittavat, että palautuminen vaihtelee voimakkaasti metsätyypin mukaan. Noin puolessa tapauksista lajiyhteisöjen arvioitiin voivan palautua 30 vuodessa. Tämä koski ennen kaikkea nopeasti kasvavia lehtimetsiä, joissa putkilokasvit ja sammalet joko kärsivät vähemmän tai palautuivat noin 12–25 vuodessa.
Havu- ja sekametsissä näkymät olivat selvästi heikommat. Havupuuvaltaisissa metsissä putkilokasvien arvioitiin tarvitsevan noin 85 vuotta, jäkälien noin 95 vuotta ja sammalten yli sata vuotta. Pienten nisäkkäiden kohdalla tutkijat eivät havainneet selvää palautumista aineiston kattaman 55 vuoden aikana.
Myös lahopuusta riippuvaiset kovakuoriaiset erottuivat. Käytettävissä olevissa aineistoissa niiden palautumista ei havaittu 16 vuodessa havumetsissä eikä 29 vuodessa sekametsissä. Tällaiset lajit tarvitsevat usein vanhoja puita, lahopuuta ja rakenteita, joiden muodostuminen avohakkuun jälkeen kestää pitkään.
Tämä on tutkijoiden mukaan ratkaisevaa, koska boreaalisten talousmetsien kiertoaika on usein noin 60–80 vuotta. Jos sama alue avohakataan uudelleen ennen hitaasti toipuvien lajiryhmien palautumista, osa monimuotoisuudesta voi vähitellen kadota maisemasta.
– Jos metsänhoito jatkuu nykyisten avohakkuumenetelmien toistuvina kiertoina, osa näistä lajeista ei käytännössä koskaan palaudu. Ne alkavat kadota maisemasta, sanoo tutkimuksen johtava kirjoittaja, Albertan yliopiston emeritaprofessori Ellen Macdonald.
Aineistoa seitsemästä maasta
Aineisto koostui 87 julkaistusta artikkelista ja yhdestä julkaisemattomasta tutkimuksesta. Tietoja saatiin Kanadasta, Suomesta, Ruotsista, Venäjältä, Yhdysvalloista, Virosta ja Norjasta. Kanada muodosti suurimman osan aineistosta.
Tutkijat korostavat myös rajoitusta: Uralin itäpuolelta ei löytynyt käyttökelpoista aineistoa, joten Siperian taiga ja suuret osat Keski- ja Itä-Siperiaa puuttuvat analyysistä.
Tulokset puoltavat nykyistä eriytetympää metsänhoitoa. Havumetsät ja muut hitaasti palautuvat metsätyypit voivat tarvita pidempiä kiertoaikoja, enemmän suojelualueita sekä menetelmiä, joissa metsään jätetään enemmän eläviä puita ja lahopuuta.
– Tiedämme havumetsien palautuvan lehtimetsiä hitaammin, joten hoitotoimet voidaan kohdentaa aiempaa paremmin, Macdonald sanoo.
Tutkijat painottavat myös vanhojen metsärakenteiden säilyttämistä, sillä niiden uudelleen muodostuminen voi kestää vuosisatoja.
Norjalaiset osaavat sentään reagoida tarvittavalla tavalla, vaikka en usko näiden ”rahojen lapioimisen” muuttavan mitään ympäristöasioissa miksikään. Rahat valuvat aivan kuten ns. kehitysavut sun muut ”nenäpäivät” huitsin nevadaan eli korruptoituneiden kohdemaan viranomaisten hallinnon käsiin tai sitten organisaatio nielee Leijonanosan koko rahamäärästä jolloin reaalinen vaikutus on mitätön. Sanonta ettei rahalla voi ostaa kaikkea, pitää paikkansa tämän tyyppisissä ”hankkeissa” siten, ettei raha ”korjaa” mitään, vaan aiheuttaa lahjoitettuna vain ahneuden ilmiön kaikkien niiden ympärillä, jotka vain näkevätkin nuo houkuttelevat seteliniput. Ja kaiken kukkuraksi ”sademetsä” tulee aika harvoin perimään ”saataviaan” ”baltialaisten” kanssa.
Jos Norjan reaktiota sentään vertaa Suomeen, niin Hölmölä saadessa tälläisiä ”uutisia”. Salaa sen kansalaisiltaan tai vähättelee sen merkityksettömäksi ja mikä meikäläisintä. Lisää ties monenteenko potenssiin lisättynä ”avustusraha” määrää ikään kuin täydellisen veronmaksajille koituneen flopin kunniaksi aivan kuin kiusalla jo valmiiksi harmistuneiden kansalaisten harmiksi.
Suomi ei sensijaan suotta tulosten perään kysele kun jakaa holtittomasti rahaa maailmalle -meidän päättäjiä ja virkamiehiä ei kiinnosta paskaakaan minne rahat päätyvät. Vain henkilökohtainen hyötyminen johtaa toimintaa, veronmaksajien selkänahasta revityillä rahoilla on helppo kerätä kunniaa ja korruptiorahaa itselleen.
-Maan tapa? Kuka valvoo minne rahat katoavat? Vai valvooko kukaan?
Penniäkään en enää vuosiin ole lahjoitellut mihinkään enkä aijo…. max 5% menee itse asiaan loput byroon hoitoon… ja joku nostaa osinkoja lahjoitetuista rahoista!