Lausuntoyhteenveto vammaispalvelulainsäädännön uudistuksesta on valmistunut. Yhteensä 162 toimijaa antoi lausuntonsa lakiluonnoksesta. Suurin osa lausunnonantajista piti kokonaisuudistusta tarpeellisena. Sen nähtiin vahvistavan vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja osallisuutta.
Lausunnonantajat pitivät positiivisena asiana vammaisten lasten ja nuorten osallistumisen vahvistamista. Useat pitivät tärkeänä subjektiivisten oikeuksien säilymistä ja tarvelähtöisyyden korostumista. Suurin osa lausunnonantajista piti ehdotetun lain soveltamisalan rajausta tarpeellisena, jotta palvelut kohdentuisivat lain tarkoituksen mukaisesti vammaisiin henkilöihin. Osa lausunnonantajista näki kuitenkin rajauksessa perus- ja ihmisoikeuksiin liittyviä ongelmia.
Soveltamisalaa selkeämmäksi
Lain soveltamisalaan ja rajauksiin toivottiin selkeämpiä säännöksiä. Noin puolessa lausunnoista katsottiin, ettei ole selvää, missä tilanteissa sovelletaan sosiaalihuoltolakia ja missä vammaispalvelulakia.
Lain valintaan toivottiin selvennystä erityisesti asumisen ja liikkumisen palveluissa. Jotkut lausunnonantajat pitivät epäselvänä sitä, onko oikeus asumisen palveluihin subjektiivinen oikeus ja ovatko asumispalvelut maksuttomia. Useiden lausunnonantajien mukaan säännöksestä tulisi käydä ilmi, että asumisen palvelut tulisi ensisijaisesti järjestää vammaisen henkilön vakituisessa kodissa.
Hieman yli puolet lausunnonantajista katsoi, että vammaisen lapsen asumisesta kodin ulkopuolella tulisi säätää vammaispalvelulain mukaisena palveluna. Osa katsoi, että vammaisen lapsen asuminen kodin ulkopuolella olisi järjestettävä lastensuojelulain nojalla. Vammaispalvelulain ja lastensuojelulain välistä suhdetta toivottiin selkeytettäväksi. Hyvänä pidettiin sitä, että vammaisen lapsen asuminen järjestettäisiin ensisijaisesti oman perheen kanssa.
Henkilökohtainen apu on tärkeää
Henkilökohtaista apua koskevaa sääntelyä pidettiin pääosin tarkoituksenmukaisena. Keskeisenä nähtiin se, että henkilökohtainen apu säilyy vammaisen henkilön itsensä määrittelemänä. Sijaisjärjestelyjen kirjaamista lakiin pidettiin hyvänä uudistuksena. Useissa lausunnoissa mainittiin positiivisena se, että henkilökohtaiseen apuun voi tietyissä tilanteissa liittyä myös terveydenhoidollisia tehtäviä.
Nykyiseen lakiin sisältyy säännös, jonka mukaan vaikeavammaisen henkilön on pystyttävä määrittelemään tarvitsemansa avun sisältö ja se, miten ja millä tavoin palvelu toteutetaan. Osa lausunnonantajista katsoi, että tämä voimavaraedellytys heikentää vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta. Toisten mielestä rajausta tarvitaan, jotta henkilökohtainen apu kohdentuu oikein ja säilyy vammaisen henkilön itsemääräämisoikeutta sekä omia valintoja turvaavana palveluna.
Valmennus ja tuki nähtiin tarpeellisena, mutta niitä on vielä tarkennettava. Osassa lausuntoja valmennuksen ja tuen katsottiin olevan hyvä vaihtoehto henkilökohtaiselle avulle silloin, kun voimavaraedellytys ei täyty.
Lakiesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle vuonna 2018
Sote-uudistuksen aikataulu vaikuttaa myös valmistelussa olevaan vammaispalvelulakiin. Lakiesitystä on tarkoitus muokata lausuntojen perusteella ja antaa se eduskunnalle kevätistuntokaudella 2018. Vammaispalvelulaki tulisi voimaan vuonna 2020, kun uudet maakunnat aloittavat toimintansa. Lain toimeenpanon tueksi suunnitellaan koulutusta ja muuta tukea yhtenäisen soveltamisen varmistamiseksi.
Lähde: Sosiaali- ja Terveysministeriö
Itse kiinnittäisin huomiota siihen seikkaan että ovatko vammaiset jatkossa samanarvoisia terveiden kanssa kun tarvitaan lääkärin hoitoa? Tähän astihan jos vammainen on tarvinnut lonkkaleikkausta, polvinivel leikkausta, syöpähoitoa, pallolaajennusta tms. niin ne on poikeuksetta jätetty tekemättä ja jääty odottamaan vammaisen kuolemaan. Suomen lääkärikunnassa on ollut vallalla toimintatapa joka on jättänyt vammaiset sairaanhoidon ulkopuolelle. Ja sitä on noudatettu yleisesti koska rahakirstujen vartijat (kunnat ja kuntayhteisöt) ovat näin vaatineet.
Kiinnittäkää jatkossa huomiota siihen että vammaiset pääsevät esim. silmäleikkauksiin ja muihin isoihin operaatioihin jotka parantavat heidän elämänlaatuaan. Tähän asti heidät on sivutettu täysin mm. eläkeläisten vaatimusten ja omahyväisyyden vuoksi. Jos yli 75 vuotiaalle tehdään lonkkaleikkaus on se yhteiskunnan varojen tuhlausta. Jäljellä oleva eliniän ennuste on 1.5a – 2.5a. Leikkaus olisi pitänyt tehdä jo ennen 50 ikävuotta, mieluummin jo 30v. Mutta tätäkään lääkärit eivät tee koska jälkihoito jää nuoremmilla pienemmäksi. Ja kun operaatioita tarvitsevat ihmiset pidetään tarpeeksi kauan keinotekoisessa jonossa, ovat operaatiot aina isompia ja vaativampia. Ja paranemisajat sekä kuntoutukset kalliimpia. Tämä kilistelee rahat suoraan heidän omiin taskuihinsa.
Tämä yhteiskunta tarvitsisi nopean muutoksen lääkäreiden etiikkaan. Se ei vastaa potilaiden tarpeita.