Mainos:

Ylen äänimies leuhkii kissojen tappamisella?

Päivitetty 29.9.2017, Julkaistu 27.9.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Pientä somekohua aiheuttanut Ville Sr Halmesmäki, jonka FB profiiliin pääsee tästä, oli julkaissut seinälleen kuvan missä leuhkii kissojen tappamisella ivallisesti "loppuu perhesuunnittelu".

Kuva ja juttu on on poistettu sivuilta nyttemmin, mutta jokaisesta julkaisusta jää aina jälki:

Ville väittää profiilissaan olevansa ylen ääniteknikko. Profiili vaikuttaa aidolta ja sisältää paljon kuvia ylen studioista ja tapahtumista.

Myös Linked In palvelu tuntee saman nimisen miehen ylen äänimieheksi.

Samainen ville näyttää myös olleen SDP:n listoilla vuonna 2012. Taas maininta ääniteknikosta.

Mainos:

Päivitetty 28.9: Toinen ammutuista kissoista oli lemmikkikissa nimeltä Hyrre. Tästä kertoi IL.

Päivitys 29.9. klo 12.00: Yle on kommentoinut asiaa. Lisäksi kissantappajaa vaaditaan erotettavaksi. Lue uusi juttu tästä linkistä.

Päivitys 29.9. klo 17.00: Saimme tietoomme, että tässä artikkelissa on ollut aiemmin sellaisen henkilön kuva, joka ei liity juttuun millään tavalla. Poistimme kuvan heti tiedon saatuamme. Oikaisun voitte lukea tästä linkistä.

Lähteet: FB, yle, Linked In

Katso myös:

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/09/29/kissantappajalle-vaaditaan-potkuja-nettiadressilla-lue-ylen-kommentit-asiaan/

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/09/29/oikaisu-nykysuomi-pahoittelee-vaaraa-kuvaa-kissajutussa/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

31 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
kirjastoauto
kirjastoauto
8 years ago

Mitähän pahaa nuo kissat on tuolle halmesmäelle tehneet???

kirjastoauto
kirjastoauto
8 years ago

Taitas tarvita ittekkin koirien kanssa opetusta.

kirjastoauto
kirjastoauto
8 years ago

Oliskohan tuossa rikosilmotuksen paikka????

Ari Kanerva
8 years ago

Jos koirat ovat omalla aidatulla pihalla,jonne naapurin kissat tulevat tarpeilleen,niin voi voi…

kirjastoauto
kirjastoauto
8 years ago
Reply to  Ari Kanerva

Mitenkähän nuo olis päässeet aidatulle pihalle ja katit näyttäs kyllä aika hyvinhoidetulta eli, joku tai jotkut kaipaa kissojaan.
toisen lemmikkejä ei lain mukaan tapeta ihan omaksi huvikseen, sille saattaa tulla hintaa.

Ari Kanerva
8 years ago
Reply to  kirjastoauto

Naapurilla koirille verkko aitaus korkeus 2m,, slmäkoko 15*15cm. Kissa menee reiästä heittämällä. Jos koira siellä tappaa kissan ,jonka pitäisi olla myös omalla pihallaan,niin voi voi…*

Katarina
Katarina
8 years ago
Reply to  kirjastoauto

Kissat olivat rakastettuja ja hoidettuja lemmikkejä, joista kaikki näkevät jo päälleppäin, että eivät ole nälkiintyneitä ja villiintyneitä. Toiselle kissalle oli sen ikioma perhe teettänyt juuri 1000 euron jalkaleikkauksenkin. Toivon oikeuden toteutuvan ja erittäin reilujen korvausten tulevan kissojen perheiden lohduksi. Ja tietenkin aseluvat ja aseet pois tuollaiselta sääntöjä noudattamattomalta toheloijalta loppuiäksi!

Maria
Maria
8 years ago
Reply to  Ari Kanerva

Ihan ei kuva näytä aidatulta takapihalta otetulta…

Ari Kanerva
8 years ago
Reply to  Maria

Toisilla on isommat takapihat. Itselläni yli hehtaarin ja aita ympärillä.Että silleen…

James
James
8 years ago
Reply to  Ari Kanerva

Mitähän tabletteja oot vetäny?

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
8 years ago

Tulehan ville poikkeemaan niin katsotaan kenen raadosta otetaan senjälkeen kuvia.

Reissumies
Reissumies
8 years ago

Ensin yle-vero, sitten tämä. Mitähän vielä puuttuu..

huugo
huugo
8 years ago

YLEE:n pääsee kaikki mieleletään sairaat ja kierot töihin, se on jopa suotavaa.

kirjastoauto
kirjastoauto
8 years ago

Kannattasko tuota juttua pommittaa ylelle????

Martti Siili
Martti Siili
8 years ago
Reply to  kirjastoauto
Noivoivee
Noivoivee
8 years ago

Kyseiset koirat juosta vouhottaa ottaa pitkin kylää ja pelottelee naapuruston lapsia ja lemmikkejä… koirilla ei ole edes tarhaa…

Aseetpois
Aseetpois
8 years ago

Äijä tappaa kissoja urakalla ja roudaa niitä tien varteen peitelläkseen jälkiään…kuulemma

kirjastoauto
kirjastoauto
8 years ago
Reply to  Aseetpois

Jos näin on niin käryttäkää ja kuoleehan se koirakin tai koirat

Hyväkoira...
Hyväkoira...
8 years ago

Kaksi leikattua poika kissaa ei suunnittele perheen perustamista. Kissat on todennäköisesti loukutettu koirien kouluttamista varten. ” no ny rupiaa olemahan koira”…

Martti Siili
Martti Siili
8 years ago
Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
8 years ago

Ville selkeästi kaipaa ojennusta. Läskille kyytiä!

Pasi Kilponen
Pasi Kilponen
8 years ago

Tuo Ville näyttää jo valmiiksi ihan mielenterveys ongelmalliselta kuullut juttua että ois pedofiili

kirjastoauto
kirjastoauto
8 years ago

Antaa mainosta myös ylelle, kannattas kysyä yleltä tarviiko ne tuollaasta äänimiestä, ja toisekseen millaasia ääniä tuo mahtas päästää jos siltä itteltään oikeen asiasta kysyttäs ja tarviiko tuommoonen yleensä aseita?????

kirjastoauto
kirjastoauto
8 years ago

Siellä kylällä, jäähän nuita koiriakin joskus auton alle.

Elisa
Elisa
8 years ago

Adressia ollaan puuhaamassa, että äijä saadaan pois yleltä. Pari päivää menee. Seuratkaa sivua: http://www.lizthecat.blogspot.fi

Eila Minttu
Eila Minttu
8 years ago

Tuo ääniteknikko pitäs ampua…

Reilu meininki
Reilu meininki
8 years ago

Ei stana minkälainen ukko, pitäis oikeesti viedä saunan taakse ja Niskalaukaus!!!!

Päivi Virtanen
8 years ago

Supikoirien ruuaksi ukko joutais, mutta ei nekään taida märännyttä paskaa syödä … Oksettava äijä, HYI

Mari
Mari
8 years ago

Kyllä tuo on mulkku mies!Ei toisten lemmikki kissoja saa ampua…Toivottavasti tulee potkut ja sanktiot Villelle!!!Inhoan tällaisia ihmisiä!!! Jumalauta ku suututtaa!!! Pitäis tollaselta munat viedä…Vihaan lemmikkien tappajia/kiduttajia/rääkkääjiä yli kaiken…!!!

Aikki
Aikki
8 years ago

Psykopaatti, jolle ei elämä merkitse mitään. Mutta onneksi luonto kostaa sille tehdyt pahat teot ennemmin tai myöhemmin.

Kimmo
Kimmo
8 years ago

Tuota löytyykö tarkempia tietoja tästä tyypistä, kuin nimi että voi viedä juttua virallisia kanavia eteenpäin, Pilaa kuitenkin kerralla koko metsästäjäyhteisön maineen ja näkisin myös että on sopimaton henkilö pitämään aselupia.

Harvinainen Muumimuki myytiin ennätyssummalla

Julkaistu tänään 10:39 – Kirjoittaja Toimitus

Harvinainen Muumimuki on myyty 46 023 eurolla. Muumimukit rahaksi -verkkokaupan mukaan kyseessä on korkein tunnettu summa, joka Muumimukista on koskaan maksettu.

Kauppa kertoi keskiviikkona, että huutokauppa alkoi viime vuoden lopulla ja viisi huutajaa tarjosi yli 40 000 euroa. Ostaja on liikkeen mukaan pitkäaikainen keräilijä Pohjoismaista. Kauppa viimeisteltiin huhtikuussa.

Muki on nimeltään Uimahyppy simpukoilla, ruotsiksi Simhopp med snäckskal. Tavallinen Uimahyppy-muki oli sarjan ensimmäinen kesämuki ja se ilmestyi vuonna 2006. Simpukkaversio oli Arabian koesarja, joka ei koskaan tullut myyntiin. Se annettiin tehtaan henkilökunnalle. Kauppa arvioi, että mukeja on jäljellä noin kymmenen kappaletta.

Ennätys on kaupan oma, ei riippumaton rekisteri

Muumimukit rahaksi -yrityksen toimitusjohtaja Rasmus Rantanen kertoi ruotsinkieliselle Ylelle odottaneensa ennätystä, sillä vastaava muki myytiin edellisen kerran julkisesti viisi vuotta sitten noin 23 000 euron vastaavalla summalla ruotsalaisessa huutokaupassa.

Mainos:

Hän myöntää myös, että vielä korkeampi summa on saatettu maksaa yksityisesti. Piirit ovat kuitenkin pienet, ja hänen mukaansa tällainen kauppa olisi todennäköisesti tullut tietoon.

Kauppa viittaa myös vuoden 2004 Fazer-mukiin, jota valmistettiin 400 numeroitua kappaletta, toisena erittäin arvostettuna painoksena. Kauppa arvioi sen arvoksi 15 000 euroa.

Ruotsin verkkokauppa laski elokuussa – Temusta ja Sheinista ostetaan aiempaa vähemmän

Julkaistu eilen 12:30 – Kirjoittaja Toimitus

Ruotsin verkkokaupan liikevaihto oli elokuussa noin 1,1 miljardia euroa, mikä on 9 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana kuukautena. Samaan aikaan Temusta tai Sheinista ostaneiden osuus on puolittunut sen jälkeen, kun EU otti käyttöön tullimaksun unionin ulkopuolelta tuleville halvoille paketeille.

Luvut perustuvat Svensk Handelin tiistaina julkaistuun elokuun verkkokauppaindikaattoriin. Raportoitu liikevaihto oli 12,3 miljardia kruunua, joka on noin 1,1 miljardia euroa Euroopan keskuspankin 22. syyskuuta viitekurssilla laskettuna. Kokonaisuutena kesäkuukausien kesä-, heinä- ja elokuun myynti jäi hieman vuoden 2023 alapuolelle.

Vahvan heinäkuun jälkeen olimme toivoneet hieman vahvempia lukuja elokuulle. Yksi selitys voi kuitenkin olla se, että teimme ostoksemme yksinkertaisesti pidemmällä aikavälillä heinäkuussa, sanoo Svensk Handelin innovaatiojohtaja Per Ljungberg. Hän ei näe syytä maalata liian synkkää kuvaa tilanteesta.

Verkosta ostaneiden osuus elokuussa oli 69 prosenttia, kun se viime vuoden elokuussa oli 72 prosenttia. Ostokset ulkomailta vähenivät jyrkemmin, 23 prosentista 16 prosenttiin.

Mainos:

Svensk Handel yhdistää laskun EU-tulliin, joka on 3 euroa enintään 150 euron arvoisille tavaroille, jotka lähetetään unionin ulkopuolisista maista. Järjestön mukaan Temusta ja Sheinista ostaneiden osuus on puolittunut verrattuna tullia edeltävään aikaan.

Vastaavaa kuukausittaista kyselyä ei julkaista muualla Pohjoismaissa. Suomessa verkkokauppiaiden myynti kasvoi toisella neljänneksellä 5,2 prosenttia, ja Kaupan liitto toteaa, että osa ostoksista näyttää siirtyneen kiinalaisilta sivustoilta suomalaisiin kauppoihin. Tanskassa Temun osuus eniten käytetyistä verkkokaupoista laski 2,9 prosentista 2,7 prosenttiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla ennen tullin käyttöönottoa tehdyssä tutkimuksessa.

Toistaiseksi näyttää täysin selvältä, että tulli on tuottanut halutun tuloksen. Yhä harvemmat valitsevat ostoksia kiinalaisilta verkkoalustoilta, Ljungberg sanoo.

Puolukkamehu voi parantaa suun terveyttä

Julkaistu eilen 10:28 – Kirjoittaja Toimitus

Puolukat voivat olla hyödyllisiä sekä suolistolle että suulle, suomalaiset ja ruotsalaiset tutkijat viittaavat. Tutkimukset osoittavat, että fermentoitu puolukkamehu toimii erittäin hyvin suuvetenä ja että se voi myös lievittää tulehduksellisia suolistosairauksia (IBD).

Tutkimukset ovat osoittaneet, että puolukat sisältävät runsaasti hyödyllisiä yhdisteitä. Ne ovat muun muassa täynnä antioksidantteja ja sisältävät C-vitamiinia, K-vitamiinia, folaattia, mangaania ja runsaasti kuitua. Tutkimukset ovat osoittaneet, että puolukat voivat pysäyttää rasvaisen ruoan vaikutukset ja siten ehkäistä lihavuutta. Niiden sanotaan olevan tehokkaita myös virtsatieinfektioita vastaan.

Helsingin yliopiston tutkija Pirjo Pärnänen on tutkinut noin viidentoista vuoden ajan fermentoidun puolukkamehun käyttöä suuvetenä ja sen vaikutuksia suun terveyteen. Kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että se voi auttaa ienverenvuotoon, vähentää ientulehdusta ja tehota myös plakiin.

Tämän tutkimuksen valossa Pärnänen on kehittänyt fermentoidusta puolukkamehusta valmistetun suuveden. British Dental Journal -lehden tuoteilmoituksessa sitä kuvataan lisäaineettomaksi, käymisen avulla sokeripitoisuudeltaan alennetuksi ja nieltäväksi soveltuvaksi. Ilmoitus ei ole riippumaton tutkimus.

Mainos:

Fermentointi eli hapattaminen tarkoittaa lyhyesti sanottuna ruoan antamista käydä esimerkiksi maitohappobakteerien avulla. Se on pitkään ollut luonnollinen tapa säilöä ruokaa, mutta joidenkin mielestä ruoasta tulee ravinteikkaampaa ja kehon helpommin omaksuttavaa, jos se on fermentoitua, koska siihen muodostuu probiootteja.

Tulehdukselliset suolistosairaudet

Tulehdukselliselle suolistosairaudelle (IBD) on ominaista suolen limakalvon liiallinen tulehdus. Siihen kuuluvat haavainen paksusuolentulehdus (colitis ulcerosa) sekä Crohnin tauti, jotka molemmat aiheuttavat oireita, kuten ripulia, vatsakipua ja verta ulosteessa. Molemmat sairaudet voivat aiheuttaa oireita myös suussa, kuten suuhaavoja eli aftoja tai mukogingiviittiä, joka on suun limakalvon tulehdus.

IBD:tä pidetään kroonisena tilana, ja on epäselvää, mitkä sen taustatekijät ovat.

Nutrients-lehdessä julkaistussa mielipideartikkelissa Pärnänen yhdessä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan, Helsingin yliopiston ja Karoliinisen instituutin tutkijoiden kanssa tarkasteli olemassa olevaa tutkimustietoa fermentoidun puolukkamehun prebioottisista, anti-inflammatorisista ja antimikrobisista ominaisuuksista sekä siitä, voiko sillä olla merkitystä tulehduksellisissa suolistosairauksissa (IBD).

Tutkimuksessa tarkasteltiin suun bakteeriflooran ja tulehduksellisen suolistosairauden riskin välistä yhteyttä. Tutkijat viittaavat siihen, että suun terveys, joka voi hyötyä fermentoidun puolukkamehun käytöstä, voisi epäsuorasti hyödyttää suoliston terveyttä muokkaamalla suun mikrobiomia. Toisin sanoen parantamalla suun terveyttä fermentoitu puolukkamehu voisi mahdollisesti auttaa tasapainottamaan myös suoliston mikrobistoa ja vähentämään siellä esiintyvää tulehdusta.

Samalla tutkijat korostavat, että tarvitaan lisää tutkimusta sen selvittämiseksi, miten puolukan vaikutukset voisivat vähentää suolistotulehdusta ja lievittää IBD:n oireita.

Tutkimus: Psykiatrisen hoidon tarve kasvoi jyrkästi sukupuolenkorjaushoitojen jälkeen

Julkaistu 21.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Nuorten suomalaisten keskuudessa, jotka saivat feminisoivaa sukupuolenkorjaushoitoa, erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa myöhemmin tarvinneiden osuus kasvoi yli kuusinkertaiseksi. Kansallisen rekisteritutkimuksen takana olevat tutkijat eivät havainneet merkkejä mielenterveyden kohentumisesta, jota hoidoilla oli luvattu saavuttaa.

Tutkimus julkaistiin Acta Paediatrica -tiedelehdessä 4. huhtikuuta 2026, ja se perustuu suomalaisiin terveysrekistereihin. Se kattaa kaikki alle 23-vuotiaat, jotka hakeutuivat vuosina 1996–2019 hoitoon Suomen kahteen keskitettyyn sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikköön Helsingin ja Tampereen yliopistollisiin sairaaloihin: yhteensä 2 083 henkilöä, joita verrattiin 16 643 väestöstä poimittuun verrokkiin. Seuranta-aika alkoi ensimmäisestä käynnistä ja jatkui kesäkuuhun 2022 saakka, ollen keskimäärin 5,49 vuotta ja enimmillään 25 vuotta.

Jo ennen tutkimusjaksoa 45,7 prosenttia lähetteen saaneista oli saanut erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa, kun verrokeilla vastaava luku oli 15,0 prosenttia. Vähintään kaksi vuotta ensimmäisen sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikössä käynnin jälkeen osuus oli noussut 61,7 prosenttiin, kun taas verrokkiryhmässä luku pysyi 14,6 prosentissa. Lähetteen saaneista 38,2 prosenttia eli 796 henkilöä läpi lääketieteellisen sukupuolenkorjauksen hormoneilla ja/tai leikkauksilla.

Juuri tässä ryhmässä kasvu on dramaattista. Niiden joukossa, jotka tavoittelivat naiseutta ja saivat feminisoivaa hoitoa, erikoissairaanhoitotasoisen psykiatrisen hoidon tarve nousi 9,8 prosentista ennen arviointia 60,7 prosenttiin sen jälkeen. Maskulinisoivassa hoidossa osuus nousi 21,6 prosentista 54,5 prosenttiin. Niillä, jotka arvioitiin mutta jotka eivät saaneet lääketieteellistä hoitoa, luvut olivat korkeita jo alussa ja muuttuivat vain marginaalisesti: 53,1 prosentista 59,7 prosenttiin naiseutta tavoittelevilla ja 65,0 prosentista 67,2 prosenttiin mieheyttä tavoittelevilla. Tutkijat itse huomauttavat, että vaikea psykiatrinen sairastavuus voi olla este lääketieteelliselle hoidolle, mikä todennäköisesti selittää hoitoryhmän matalamman lähtötason.

Mainos:

Vakavampaa sairastavuutta myöhemmissä kohorteissa

Tutkimus jakaa aineiston myös ajallisesti. Vuosina 2011–2019 lähetteen saaneista – aikana, jolloin lähetteiden määrä räjähti koko länsimaissa – 47,9 prosenttia oli saanut erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa jo ennen sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikköön tuloaan, kun verrokkiryhmässä luku oli 15,3 prosenttia. Tämä on suunnilleen kaksinkertainen määrä verrattuna vuosien 1996–2010 kohorttiin. Verrokkiryhmässä vastaavaa kasvua ei havaittu.

Kun tutkijat vakioivat syntymävuoden, indeksivuoden ja aiemman psykiatrisen hoidon, erot tasoittuivat lääketieteellistä hoitoa saaneiden ja ilman jääneiden välillä: vakavan psykiatrisen sairastuvuuden riski oli noin kolminkertainen naisverrokkeihin ja viisinkertainen miesverrokkeihin nähden. Rekisteritutkimus ei voi kokeellisesti määrittää, mitä itse interventiot aiheuttavat. Aineisto kuitenkin osoittaa, etteivät hoidon tarpeet vähene hoitojen jälkeen – ja että ne kasvoivat jyrkästi hoitoryhmässä.

Tutkijat: ei osoitettuja hyötyjä

Tampereen yliopiston tiedotteessa 14. huhtikuuta 2026 tutkimuksen pääkirjoittaja Sami-Matti Ruuska kommentoi tuloksia.

Nuoruusiässä aloitettuihin lääketieteellisiin sukupuolenkorjausinterventioihin on kohdistettu suuria odotuksia, sillä niiden on uskottu vaikuttavan suotuisasti mielenterveyteen ja yleiseen toimintakykyyn. Tämä poikkeuksellisen kattava ja valtakunnallisesti edustava rekisteripohjainen seurantatutkimus ei kuitenkaan osoittanut näitä hyötyjä. Päinvastoin, tulokset viittaavat mielenterveyden heikkenemiseen henkilöillä, jotka läpikäyvät lääketieteellisiä sukupuolenkorjausinterventioita, hän sanoo.

Tutkimuksen johtopäätöksissä tutkijat toteavat lyhyesti, että "psykiatriset tarpeet eivät vähene lääketieteellisen sukupuolenkorjauksen jälkeen". He kirjoittavat edelleen, että jo ennen klinikalle hakeutumista esiintyvä laaja psykiatrinen sairastavuus ja sen kasvu ajan myötä viittaavat siihen, että sukupuolidysforia saattaa joillakin näistä nuorista olla toissijaista muihin mielenterveysongelmiin nähden.

Tutkijoiden tekemä johtopäätös on, että sukupuolenkorjausta hakevien nuorten mielenterveysongelmat on tutkittava perusteellisesti ja hoidettava asianmukaisesti – sekä ennen peruuttamattomia lääketieteellisiä interventioita että niiden jälkeen.