Mainos:

Juha Sipilä kommentoi tapaamistaan Macronin kanssa

Julkaistu 27.9.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Pääministeri Juha Sipilä kertaa kotisivullaan tapaamistaan Ranskan presidentti Emmauel Macronin kanssa.

"Tapasin Ranskan presidentti Emmauel Macronin perjantai-iltana, keskustelimme tuolloin jo hänen tämän päiväisen puheensa sisällöstä. Macron oli ilmaisussaan juuri niin visionäärinen kuin perjantain keskustelun perusteella saatoin odottaa.

Toisaalta puhe oli jatkoa EU:n tulevaisuuskeskustelulle, joka vedettiin yhteen Rooman julistuksessa maaliskuussa. Macron ei vielä tuolloin osallistunut pohdintaan, mutta tämänpäiväinen puhe pohjautui samaan arvopohjaan ja sisälsi samoja asioita kuin Rooman julistus. Monilta osin hänen ajatuksensa menivät kieltämättä paljon pidemmälle.

Monet ajatukset olivat suurpiirteisiä ja ikään kuin ilmaan heitettyjä palloja, kuten Macron itse perjantaina totesikin. Osa esityksistä oli selkeästi pidemmän tähtäimen tavoitteita ja osa tarkoitettu lähiajalle toteutettavaksi. Allekirjoitan esimerkiksi sen, että EU on monelta osin tehoton ja hidas. Päätöksenteosta on saatava ketterämpää ja suoraviivaisempaa.
Puheessa oli elementtejä, joita voimme tukea. Tällaisiksi kokonaisuuksiksi nostaisin unionin globaalin aseman vahvistamisen niin yhtenäisemmän maahanmuutto kuin puolustus- ja turvallisuuspolitiikankin osalta. Puolustusyhteistyön syventäminen on Suomen intressissä ja olemme tehneet sen valmistelussa hyvää yhteistyötä Ranskan kanssa. Esitin Macronille perjantaina pakolaiskysymykseen pidemmän aikavälin ratkaisua, jonka peruspilarit muodostuvat;
- toimivista ulkorajoista
- Schengen- ja Dublin –sopimusten kunnioittamisesta ja voimaan palauttamisesta
- Ihmisten auttamisesta lähempänä kriisialueita
- entistä paremmasta yhteistyöstä YK:n ja UNCHR:n kanssa sekä entistä tehokkaammasta uudelleen sijoittamisesta niiden ihmisten osalta, jotka ovat oikeutettuja kansainväliseen suojeluun
Tämän kautta pystyisimme vähentämään turvapaikanhakijoiden määrää, sekä järjestelmällisemmin tarjoamaan apua niille, jotka sitä todella tarvitsevat. Samalla nykyiselle hallitsemattomalle, epäinhimilliselle, salakuljettajien organisoimalle pakolaisvirralle saataisiin hallitumpi ja inhimillisempi muoto.
Ympäristö- ja energiapolitiikan osalta on helppo yhtyä Macronin tavoitteisiin ja vaatimukseen eurooppalaisesta johtajuudesta niin liikenteen kuin asumisenkin osalta. Digitalisaation ja tekoälyn mahdollisuuksiin on tartuttava, siihen palataan jo perjantaina Tallinnassa.

Mainos:

Maatalouspolitiikan osalta Macronin pohjahuoli oli oikea, kuinka vähentää byrokratiaa, luoda joustavuutta ja turvata elintarviketurvallisuus ja mahdollisuus elinkeinoon. Tätä keskustelua on tärkeä jatkaa maatalousuudistuksen yhteydessä.

Talouden osalta Macron peräänkuulutti yhteistä kunnianhimoa, hänen mukaansa euro on yhteisen Euroopan ydin. Näkemykseni mukaan EMU:n kehittämisessä on edettävä hallituin askelein. Ensin on saatava kunkin maan omat uudistukset tehtyä ja jäsenmaiden talous kuntoon. Pankkiunionin jo sovitut askeleet on toimeen pantava ja siten riskitasoa selvästi laskettava, ennen kun voidaan vakavasti puhua uusista rahaliiton syventämiseen tähtäävistä toimista. Macron ottaisi tältä osin liian suuria harppauksia.

Hän esitti myös vahvaa euroalueen budjettia. Perinteisten jäsenmaksujen lisäksi Macron esittää budjetin kartuttamista verotuksen elementtien kautta mm. ympäristö- ja yritysverotuksella. Näiden osalta voin heti sanoa, että verotusoikeuden antaminen Euroopan unionille ja budjetin voimakas kasvattaminen ovat asioita, joissa yhteisymmärryksen löytyminen tällä hetkellä tuntuu hyvin kaukaiselta. Suomi on suhtautunut verotusoikeuden antamiseen unionille kielteisesti, niin kuin suurin osa jäsenmaista.

Macron painottaa myös euroalueen vahvaa solidaarisuutta, tehokkuutta ja hyötyä. Allekirjoitan nämä, mutta solidaarisuuden toinen puoli on myös vastuu, jota emme voi tässä yhteydessä unohtaa. Macron tuo esille myös yhteisen valtiovarainministerin ja esittää useita muitakin institutionaalisia muutoksia. Itse lähden siitä, että nyt kartoitamme EMUn ongelmat ja haemme parhaat vaihtoehdot ongelmien ratkaisuksi. Tätä työtä teemme nyt hallituksessa ja haemme Suomen kannat EMUn jatkokehittämiseen yhdessä eduskunnan kanssa syksyn aikana.

Torstaina tapaamme EU:n hallitusten päämiesten kanssa Tallinnassa. Uskon, että illan keskustelusta tulee mielenkiintoinen."

Lähde: juhasi.fi

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

1 Kommentti
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
PP
PP
8 years ago

Itsenäisyys ja oma päätäntävalta on mennyttä.
Sipilää viedään kuin laskiämpäriä.

Harvinainen Muumimuki myytiin ennätyssummalla

Julkaistu tänään 10:39 – Kirjoittaja Toimitus

Harvinainen Muumimuki on myyty 46 023 eurolla. Muumimukit rahaksi -verkkokaupan mukaan kyseessä on korkein tunnettu summa, joka Muumimukista on koskaan maksettu.

Kauppa kertoi keskiviikkona, että huutokauppa alkoi viime vuoden lopulla ja viisi huutajaa tarjosi yli 40 000 euroa. Ostaja on liikkeen mukaan pitkäaikainen keräilijä Pohjoismaista. Kauppa viimeisteltiin huhtikuussa.

Muki on nimeltään Uimahyppy simpukoilla, ruotsiksi Simhopp med snäckskal. Tavallinen Uimahyppy-muki oli sarjan ensimmäinen kesämuki ja se ilmestyi vuonna 2006. Simpukkaversio oli Arabian koesarja, joka ei koskaan tullut myyntiin. Se annettiin tehtaan henkilökunnalle. Kauppa arvioi, että mukeja on jäljellä noin kymmenen kappaletta.

Ennätys on kaupan oma, ei riippumaton rekisteri

Muumimukit rahaksi -yrityksen toimitusjohtaja Rasmus Rantanen kertoi ruotsinkieliselle Ylelle odottaneensa ennätystä, sillä vastaava muki myytiin edellisen kerran julkisesti viisi vuotta sitten noin 23 000 euron vastaavalla summalla ruotsalaisessa huutokaupassa.

Mainos:

Hän myöntää myös, että vielä korkeampi summa on saatettu maksaa yksityisesti. Piirit ovat kuitenkin pienet, ja hänen mukaansa tällainen kauppa olisi todennäköisesti tullut tietoon.

Kauppa viittaa myös vuoden 2004 Fazer-mukiin, jota valmistettiin 400 numeroitua kappaletta, toisena erittäin arvostettuna painoksena. Kauppa arvioi sen arvoksi 15 000 euroa.

Ruotsin verkkokauppa laski elokuussa – Temusta ja Sheinista ostetaan aiempaa vähemmän

Julkaistu eilen 12:30 – Kirjoittaja Toimitus

Ruotsin verkkokaupan liikevaihto oli elokuussa noin 1,1 miljardia euroa, mikä on 9 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana kuukautena. Samaan aikaan Temusta tai Sheinista ostaneiden osuus on puolittunut sen jälkeen, kun EU otti käyttöön tullimaksun unionin ulkopuolelta tuleville halvoille paketeille.

Luvut perustuvat Svensk Handelin tiistaina julkaistuun elokuun verkkokauppaindikaattoriin. Raportoitu liikevaihto oli 12,3 miljardia kruunua, joka on noin 1,1 miljardia euroa Euroopan keskuspankin 22. syyskuuta viitekurssilla laskettuna. Kokonaisuutena kesäkuukausien kesä-, heinä- ja elokuun myynti jäi hieman vuoden 2023 alapuolelle.

Vahvan heinäkuun jälkeen olimme toivoneet hieman vahvempia lukuja elokuulle. Yksi selitys voi kuitenkin olla se, että teimme ostoksemme yksinkertaisesti pidemmällä aikavälillä heinäkuussa, sanoo Svensk Handelin innovaatiojohtaja Per Ljungberg. Hän ei näe syytä maalata liian synkkää kuvaa tilanteesta.

Verkosta ostaneiden osuus elokuussa oli 69 prosenttia, kun se viime vuoden elokuussa oli 72 prosenttia. Ostokset ulkomailta vähenivät jyrkemmin, 23 prosentista 16 prosenttiin.

Mainos:

Svensk Handel yhdistää laskun EU-tulliin, joka on 3 euroa enintään 150 euron arvoisille tavaroille, jotka lähetetään unionin ulkopuolisista maista. Järjestön mukaan Temusta ja Sheinista ostaneiden osuus on puolittunut verrattuna tullia edeltävään aikaan.

Vastaavaa kuukausittaista kyselyä ei julkaista muualla Pohjoismaissa. Suomessa verkkokauppiaiden myynti kasvoi toisella neljänneksellä 5,2 prosenttia, ja Kaupan liitto toteaa, että osa ostoksista näyttää siirtyneen kiinalaisilta sivustoilta suomalaisiin kauppoihin. Tanskassa Temun osuus eniten käytetyistä verkkokaupoista laski 2,9 prosentista 2,7 prosenttiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla ennen tullin käyttöönottoa tehdyssä tutkimuksessa.

Toistaiseksi näyttää täysin selvältä, että tulli on tuottanut halutun tuloksen. Yhä harvemmat valitsevat ostoksia kiinalaisilta verkkoalustoilta, Ljungberg sanoo.

Puolukkamehu voi parantaa suun terveyttä

Julkaistu eilen 10:28 – Kirjoittaja Toimitus

Puolukat voivat olla hyödyllisiä sekä suolistolle että suulle, suomalaiset ja ruotsalaiset tutkijat viittaavat. Tutkimukset osoittavat, että fermentoitu puolukkamehu toimii erittäin hyvin suuvetenä ja että se voi myös lievittää tulehduksellisia suolistosairauksia (IBD).

Tutkimukset ovat osoittaneet, että puolukat sisältävät runsaasti hyödyllisiä yhdisteitä. Ne ovat muun muassa täynnä antioksidantteja ja sisältävät C-vitamiinia, K-vitamiinia, folaattia, mangaania ja runsaasti kuitua. Tutkimukset ovat osoittaneet, että puolukat voivat pysäyttää rasvaisen ruoan vaikutukset ja siten ehkäistä lihavuutta. Niiden sanotaan olevan tehokkaita myös virtsatieinfektioita vastaan.

Helsingin yliopiston tutkija Pirjo Pärnänen on tutkinut noin viidentoista vuoden ajan fermentoidun puolukkamehun käyttöä suuvetenä ja sen vaikutuksia suun terveyteen. Kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että se voi auttaa ienverenvuotoon, vähentää ientulehdusta ja tehota myös plakiin.

Tämän tutkimuksen valossa Pärnänen on kehittänyt fermentoidusta puolukkamehusta valmistetun suuveden. British Dental Journal -lehden tuoteilmoituksessa sitä kuvataan lisäaineettomaksi, käymisen avulla sokeripitoisuudeltaan alennetuksi ja nieltäväksi soveltuvaksi. Ilmoitus ei ole riippumaton tutkimus.

Mainos:

Fermentointi eli hapattaminen tarkoittaa lyhyesti sanottuna ruoan antamista käydä esimerkiksi maitohappobakteerien avulla. Se on pitkään ollut luonnollinen tapa säilöä ruokaa, mutta joidenkin mielestä ruoasta tulee ravinteikkaampaa ja kehon helpommin omaksuttavaa, jos se on fermentoitua, koska siihen muodostuu probiootteja.

Tulehdukselliset suolistosairaudet

Tulehdukselliselle suolistosairaudelle (IBD) on ominaista suolen limakalvon liiallinen tulehdus. Siihen kuuluvat haavainen paksusuolentulehdus (colitis ulcerosa) sekä Crohnin tauti, jotka molemmat aiheuttavat oireita, kuten ripulia, vatsakipua ja verta ulosteessa. Molemmat sairaudet voivat aiheuttaa oireita myös suussa, kuten suuhaavoja eli aftoja tai mukogingiviittiä, joka on suun limakalvon tulehdus.

IBD:tä pidetään kroonisena tilana, ja on epäselvää, mitkä sen taustatekijät ovat.

Nutrients-lehdessä julkaistussa mielipideartikkelissa Pärnänen yhdessä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan, Helsingin yliopiston ja Karoliinisen instituutin tutkijoiden kanssa tarkasteli olemassa olevaa tutkimustietoa fermentoidun puolukkamehun prebioottisista, anti-inflammatorisista ja antimikrobisista ominaisuuksista sekä siitä, voiko sillä olla merkitystä tulehduksellisissa suolistosairauksissa (IBD).

Tutkimuksessa tarkasteltiin suun bakteeriflooran ja tulehduksellisen suolistosairauden riskin välistä yhteyttä. Tutkijat viittaavat siihen, että suun terveys, joka voi hyötyä fermentoidun puolukkamehun käytöstä, voisi epäsuorasti hyödyttää suoliston terveyttä muokkaamalla suun mikrobiomia. Toisin sanoen parantamalla suun terveyttä fermentoitu puolukkamehu voisi mahdollisesti auttaa tasapainottamaan myös suoliston mikrobistoa ja vähentämään siellä esiintyvää tulehdusta.

Samalla tutkijat korostavat, että tarvitaan lisää tutkimusta sen selvittämiseksi, miten puolukan vaikutukset voisivat vähentää suolistotulehdusta ja lievittää IBD:n oireita.

Tutkimus: Psykiatrisen hoidon tarve kasvoi jyrkästi sukupuolenkorjaushoitojen jälkeen

Julkaistu 21.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Nuorten suomalaisten keskuudessa, jotka saivat feminisoivaa sukupuolenkorjaushoitoa, erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa myöhemmin tarvinneiden osuus kasvoi yli kuusinkertaiseksi. Kansallisen rekisteritutkimuksen takana olevat tutkijat eivät havainneet merkkejä mielenterveyden kohentumisesta, jota hoidoilla oli luvattu saavuttaa.

Tutkimus julkaistiin Acta Paediatrica -tiedelehdessä 4. huhtikuuta 2026, ja se perustuu suomalaisiin terveysrekistereihin. Se kattaa kaikki alle 23-vuotiaat, jotka hakeutuivat vuosina 1996–2019 hoitoon Suomen kahteen keskitettyyn sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikköön Helsingin ja Tampereen yliopistollisiin sairaaloihin: yhteensä 2 083 henkilöä, joita verrattiin 16 643 väestöstä poimittuun verrokkiin. Seuranta-aika alkoi ensimmäisestä käynnistä ja jatkui kesäkuuhun 2022 saakka, ollen keskimäärin 5,49 vuotta ja enimmillään 25 vuotta.

Jo ennen tutkimusjaksoa 45,7 prosenttia lähetteen saaneista oli saanut erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa, kun verrokeilla vastaava luku oli 15,0 prosenttia. Vähintään kaksi vuotta ensimmäisen sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikössä käynnin jälkeen osuus oli noussut 61,7 prosenttiin, kun taas verrokkiryhmässä luku pysyi 14,6 prosentissa. Lähetteen saaneista 38,2 prosenttia eli 796 henkilöä läpi lääketieteellisen sukupuolenkorjauksen hormoneilla ja/tai leikkauksilla.

Juuri tässä ryhmässä kasvu on dramaattista. Niiden joukossa, jotka tavoittelivat naiseutta ja saivat feminisoivaa hoitoa, erikoissairaanhoitotasoisen psykiatrisen hoidon tarve nousi 9,8 prosentista ennen arviointia 60,7 prosenttiin sen jälkeen. Maskulinisoivassa hoidossa osuus nousi 21,6 prosentista 54,5 prosenttiin. Niillä, jotka arvioitiin mutta jotka eivät saaneet lääketieteellistä hoitoa, luvut olivat korkeita jo alussa ja muuttuivat vain marginaalisesti: 53,1 prosentista 59,7 prosenttiin naiseutta tavoittelevilla ja 65,0 prosentista 67,2 prosenttiin mieheyttä tavoittelevilla. Tutkijat itse huomauttavat, että vaikea psykiatrinen sairastavuus voi olla este lääketieteelliselle hoidolle, mikä todennäköisesti selittää hoitoryhmän matalamman lähtötason.

Mainos:

Vakavampaa sairastavuutta myöhemmissä kohorteissa

Tutkimus jakaa aineiston myös ajallisesti. Vuosina 2011–2019 lähetteen saaneista – aikana, jolloin lähetteiden määrä räjähti koko länsimaissa – 47,9 prosenttia oli saanut erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa jo ennen sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikköön tuloaan, kun verrokkiryhmässä luku oli 15,3 prosenttia. Tämä on suunnilleen kaksinkertainen määrä verrattuna vuosien 1996–2010 kohorttiin. Verrokkiryhmässä vastaavaa kasvua ei havaittu.

Kun tutkijat vakioivat syntymävuoden, indeksivuoden ja aiemman psykiatrisen hoidon, erot tasoittuivat lääketieteellistä hoitoa saaneiden ja ilman jääneiden välillä: vakavan psykiatrisen sairastuvuuden riski oli noin kolminkertainen naisverrokkeihin ja viisinkertainen miesverrokkeihin nähden. Rekisteritutkimus ei voi kokeellisesti määrittää, mitä itse interventiot aiheuttavat. Aineisto kuitenkin osoittaa, etteivät hoidon tarpeet vähene hoitojen jälkeen – ja että ne kasvoivat jyrkästi hoitoryhmässä.

Tutkijat: ei osoitettuja hyötyjä

Tampereen yliopiston tiedotteessa 14. huhtikuuta 2026 tutkimuksen pääkirjoittaja Sami-Matti Ruuska kommentoi tuloksia.

Nuoruusiässä aloitettuihin lääketieteellisiin sukupuolenkorjausinterventioihin on kohdistettu suuria odotuksia, sillä niiden on uskottu vaikuttavan suotuisasti mielenterveyteen ja yleiseen toimintakykyyn. Tämä poikkeuksellisen kattava ja valtakunnallisesti edustava rekisteripohjainen seurantatutkimus ei kuitenkaan osoittanut näitä hyötyjä. Päinvastoin, tulokset viittaavat mielenterveyden heikkenemiseen henkilöillä, jotka läpikäyvät lääketieteellisiä sukupuolenkorjausinterventioita, hän sanoo.

Tutkimuksen johtopäätöksissä tutkijat toteavat lyhyesti, että "psykiatriset tarpeet eivät vähene lääketieteellisen sukupuolenkorjauksen jälkeen". He kirjoittavat edelleen, että jo ennen klinikalle hakeutumista esiintyvä laaja psykiatrinen sairastavuus ja sen kasvu ajan myötä viittaavat siihen, että sukupuolidysforia saattaa joillakin näistä nuorista olla toissijaista muihin mielenterveysongelmiin nähden.

Tutkijoiden tekemä johtopäätös on, että sukupuolenkorjausta hakevien nuorten mielenterveysongelmat on tutkittava perusteellisesti ja hoidettava asianmukaisesti – sekä ennen peruuttamattomia lääketieteellisiä interventioita että niiden jälkeen.