Nuorten suomalaisten keskuudessa, jotka saivat feminisoivaa sukupuolenkorjaushoitoa, erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa myöhemmin tarvinneiden osuus kasvoi yli kuusinkertaiseksi. Kansallisen rekisteritutkimuksen takana olevat tutkijat eivät havainneet merkkejä mielenterveyden kohentumisesta, jota hoidoilla oli luvattu saavuttaa.
Tutkimus julkaistiin Acta Paediatrica -tiedelehdessä 4. huhtikuuta 2026, ja se perustuu suomalaisiin terveysrekistereihin. Se kattaa kaikki alle 23-vuotiaat, jotka hakeutuivat vuosina 1996–2019 hoitoon Suomen kahteen keskitettyyn sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikköön Helsingin ja Tampereen yliopistollisiin sairaaloihin: yhteensä 2 083 henkilöä, joita verrattiin 16 643 väestöstä poimittuun verrokkiin. Seuranta-aika alkoi ensimmäisestä käynnistä ja jatkui kesäkuuhun 2022 saakka, ollen keskimäärin 5,49 vuotta ja enimmillään 25 vuotta.
Jo ennen tutkimusjaksoa 45,7 prosenttia lähetteen saaneista oli saanut erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa, kun verrokeilla vastaava luku oli 15,0 prosenttia. Vähintään kaksi vuotta ensimmäisen sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikössä käynnin jälkeen osuus oli noussut 61,7 prosenttiin, kun taas verrokkiryhmässä luku pysyi 14,6 prosentissa. Lähetteen saaneista 38,2 prosenttia eli 796 henkilöä läpi lääketieteellisen sukupuolenkorjauksen hormoneilla ja/tai leikkauksilla.
Juuri tässä ryhmässä kasvu on dramaattista. Niiden joukossa, jotka tavoittelivat naiseutta ja saivat feminisoivaa hoitoa, erikoissairaanhoitotasoisen psykiatrisen hoidon tarve nousi 9,8 prosentista ennen arviointia 60,7 prosenttiin sen jälkeen. Maskulinisoivassa hoidossa osuus nousi 21,6 prosentista 54,5 prosenttiin. Niillä, jotka arvioitiin mutta jotka eivät saaneet lääketieteellistä hoitoa, luvut olivat korkeita jo alussa ja muuttuivat vain marginaalisesti: 53,1 prosentista 59,7 prosenttiin naiseutta tavoittelevilla ja 65,0 prosentista 67,2 prosenttiin mieheyttä tavoittelevilla. Tutkijat itse huomauttavat, että vaikea psykiatrinen sairastavuus voi olla este lääketieteelliselle hoidolle, mikä todennäköisesti selittää hoitoryhmän matalamman lähtötason.
Vakavampaa sairastavuutta myöhemmissä kohorteissa
Tutkimus jakaa aineiston myös ajallisesti. Vuosina 2011–2019 lähetteen saaneista – aikana, jolloin lähetteiden määrä räjähti koko länsimaissa – 47,9 prosenttia oli saanut erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa jo ennen sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikköön tuloaan, kun verrokkiryhmässä luku oli 15,3 prosenttia. Tämä on suunnilleen kaksinkertainen määrä verrattuna vuosien 1996–2010 kohorttiin. Verrokkiryhmässä vastaavaa kasvua ei havaittu.
Kun tutkijat vakioivat syntymävuoden, indeksivuoden ja aiemman psykiatrisen hoidon, erot tasoittuivat lääketieteellistä hoitoa saaneiden ja ilman jääneiden välillä: vakavan psykiatrisen sairastuvuuden riski oli noin kolminkertainen naisverrokkeihin ja viisinkertainen miesverrokkeihin nähden. Rekisteritutkimus ei voi kokeellisesti määrittää, mitä itse interventiot aiheuttavat. Aineisto kuitenkin osoittaa, etteivät hoidon tarpeet vähene hoitojen jälkeen – ja että ne kasvoivat jyrkästi hoitoryhmässä.
Tutkijat: ei osoitettuja hyötyjä
Tampereen yliopiston tiedotteessa 14. huhtikuuta 2026 tutkimuksen pääkirjoittaja Sami-Matti Ruuska kommentoi tuloksia.
— Nuoruusiässä aloitettuihin lääketieteellisiin sukupuolenkorjausinterventioihin on kohdistettu suuria odotuksia, sillä niiden on uskottu vaikuttavan suotuisasti mielenterveyteen ja yleiseen toimintakykyyn. Tämä poikkeuksellisen kattava ja valtakunnallisesti edustava rekisteripohjainen seurantatutkimus ei kuitenkaan osoittanut näitä hyötyjä. Päinvastoin, tulokset viittaavat mielenterveyden heikkenemiseen henkilöillä, jotka läpikäyvät lääketieteellisiä sukupuolenkorjausinterventioita, hän sanoo.
Tutkimuksen johtopäätöksissä tutkijat toteavat lyhyesti, että "psykiatriset tarpeet eivät vähene lääketieteellisen sukupuolenkorjauksen jälkeen". He kirjoittavat edelleen, että jo ennen klinikalle hakeutumista esiintyvä laaja psykiatrinen sairastavuus ja sen kasvu ajan myötä viittaavat siihen, että sukupuolidysforia saattaa joillakin näistä nuorista olla toissijaista muihin mielenterveysongelmiin nähden.
Tutkijoiden tekemä johtopäätös on, että sukupuolenkorjausta hakevien nuorten mielenterveysongelmat on tutkittava perusteellisesti ja hoidettava asianmukaisesti – sekä ennen peruuttamattomia lääketieteellisiä interventioita että niiden jälkeen.
Tällaisilla toukoilla ei ole mitään edellytyksiä istua eduskunnassa.
Hyvä kysymys johon olisi viimein saatava selkeä vastaus. Suomeen on viimeisen kahden vuoden aikana tunkeutunut ja TUOTU LENNÄTTÄMÄLLÄ yli 45 000 muslimia joista selkeä enemmistö on sotilastaustaisia, erittäin agressiivisia ja ylimielisiä miehiä joille on järjestetty lähes diplomaattinen suojelu suomen polpon toimesta. Suomen laki ei koske tätä kunniakansalaisiksi ylennettyä joukkoa -todiste tästä nähtiin esimerkiksi tänäin kun yli 5 tuntia kestäneen mellakan jälkeen poliisi otti kiinni KAKSI (2) laitonta maahantunkeutujaa. Väkivaltaiseen mellakkaan aktiivisesti osallistuvia maahantunkeutujia oli kuitenkin useita kymmeniä…poliisi pyyteli anteeksi olemasaoloaan, kuin hakattu koira. Surullinen päivä jo ennestään erittäin epäluotettavaksi tiedetylle suomen poliisille.
Niin. Se kysymys sipilälle: Mitä nämä sotilaat tekevät suomen maaperällä? Kenen käskystä ne on LAITTOMASTI kuljetettu/päästetty maahan? Mikä tehtävä tällä joukolla on suomessa? Miksi suomen laki ei koske tätä joukkoa? Kuka ja millä mandaatilla tälle joukolle on annettu erityisoikeuksia kantaväestöön nähden?
-No siinä tulikin jo viisi kysymystä. Nyt odotetaan henkeä pidätellen mitä juha ”jihad” sipilä vastaa huolestuneen kansalaisen kysymyksiin…
Hyvä Jussi!
Mikäs se ToukoPoukon ratkasu on kielteisen päätöksen saaneille turvapaikan hakijoille.
..oleskelulupa ja kansalaisuusko. Tosiaanko ansaitsemme tollasenki tuonne päättämään ?
Ei sillä toukohousun mielipiteellä oikeastaan ole paljoakaan väliä koska tilanteen hallinta on suomen osalta menetetty kokonaan -kukaan ei todellisuudessa tietä missä kukakin matu menee?, keitä tulee?, mitä sääntöjä tänäin noudatetaan?, paljonko maassa on 10 000 tyypin tarkkuudella väkeä? miten palautetaan 11 000 kielteisen saanutta? missä vitussa viipyy palautussopimus irakiin? paljonko lisää loisijoita ruåtsi työntää ensiviikolla? Milloin saksa lykkää 1600 täältä jo kerran lähtenyttä matua takaisin? milloin joku musuista päättää räjähtää?…muutamia ”hieman avoimena olevia asioita” mainitakseni…
Nämä toukot, risikot, sika-soinit ym. pellet tykkää piperrellä kaikilla pienillä jutuilla vaikka koko helvetin palapeli on täysin sekaisin ja suomen ”maahanmuutto politiikka” perustuu puhtaasti tuuriin sekä saksan ja ruåtsin käskytyksiin. Omissa käsissä se ei todellakaan ole miltäänosin.
-Automaattisesti myönnettävä ”väliaikainen” oleskelulupa olisi viimeinen naula suomineidon arkkuun -silloin täältä ei saataisi poistettua yhtäkään tyyppiä. Epäilen vahvasti että nämä perkeleet suunnittelevat antavansa irakin ihmeille kyseisen luvan koska sika-soini ei lihomiseltaan ole kerennyt palautussopimusta tekemään. toukopoika on juonessa mukana kun nämä eivät itse kehtaa moista ehdottaa..
Jos Halla-aho ja persut eivät olisi vahtimassa niin nämä muut ajaisivat sen jyrki käteisen aikanaan ehdottaman 1,8 miljoonaa matua tänne nopeammin kuin ehtisi kissaa sanomaan. ei näitä vesseleitä kiinnosta vittuakaan keitä tässä maassa asuu.
No vielä Sipilän ilmoitus että antaa talonsa näille kielteisen päätöksen saaneille turvataloksi.Uskovainen lestadiolainen ei ole oikea henkilö Suomen pääministeriksi, koska usko näyttää sekoittavan pään ja menee kaiken järjen edelle. Varjele meitä vihreiden vallalta, muuten Suomi ajautuu lopulliseen kaaokseen. Nyt on tärkeää äänestää seuraavissa vaaleissa vaikka ehdokkaana olevia aidantolppia vihreiden sijaan.
Mulla alkaa usko poliittisilla päätöksillä saavutettavaan pelastumiseen hiipumaan -Persujen murskavoitto 2019 on ainut mikä voi tilanteen kääntää paremmaksi. Muilla puolueilla ei ole mitään hyödyllistä tarjolla -vain idiootteja tai umpikorruptoituneita rikollisia joita ei tämän maan asiat voisi vähempää kiinnostaa. 2023 tämä maa on nykymenolla taputeltu joten niitä ei kannata edes miettiä.
Persut petkuttavat, vaikka saisivat murskavoiton. He ovat suvakkihuijaus
Olen osittain samaa mieltä -totuus kuitenkin on ettei ennen 2019 vaaleja ehdi mitään varteenotettavaa isänmaallista puoluetta syntyä. Sellainen ehdottomasti tarvitaan mutta kaikki viritelmät mitä viimevuosina on ollut ovat jumittuneet lähtötelineisiin. Suurin syy mielestäni on todellisen johtajuuden puute -tarvitaan YKSI päällikkö jota muut ovat valmiina seuraamaan vaikka alimpaan helvettiin. Kovissa otteluissa demokratia ei toimi -päätökset on oltava nopeita.
Sipilä voisi vaikka vetää itsensä wc-pytystä alas.
Täysi urpo!
Jostain syystä ”oikea” asia ei vedä turvapaikanhakijoita esim. Puolaan? No minä ja moni muu tietää vastauksen.