Mikko Kärnän ulostulo: ”Nämä väitteet kiistän jyrkästi…”

Keskusta-puolueen kansanedustaja Mikko Kärnä on ollut viime aikoina polttopisteessä ns. ”kikkelikuvien” vuoksi. Tähän asti on kuultu lähinnä väitetyn uhrin ja median näkemyksiä asioista, mutta eilen illalla Kärnä julkaisi facebook-sivuillaan päivityksen, jota voidaan pitää varsin tyhjentävänä ulostulona.

Kärnän tilitys kokonaisuudessaan

”Saamieni tietojen perusteella Seiska aikoo lähiviikkoina käsitellä kattavasti yksityiselämääni, menneisyyttäni sekä sen törttöilyjä viimeisen 20 vuoden ajalta.

Minulla ei ole halua käsitellä yksityiselämääni ja sen suojan piiriin kuuluvia asioita julkisuudessa. Päinvastoin, olen järjestelmällisesti pitänyt yksityiselämäni poissa julkisuudesta, mikä on oikeuteni. En ole antanut haastatteluita niitä pyytäneille naistenlehdille tai esimerkiksi tuonut lapsiani julkisuuteen.

Nyt on kyse siitä, käsitteleekö yksityiselämääni koskevia asioita juorumedia omilla otsikoillaan ja faktaa sekä fiktiota taitavasti sotkien, tavoitteenaan saada klikkejä ja myydä lehtiä sekä mainostilaa, vai kerronko – ilmeisesti joka tapauksessa esille tulevat – asiat rehellisesti olennaisilta osiltaan itse.

Minulle ei ole nähdäkseni nyt annettu asiassa valinnan mahdollisuutta. En halua tukea kulttuuria, jossa juorumedia voi piinata työn puolesta julkisuudessa olevaa ihmistä yksityisasioiden paljastamisella – vaikka tämä olisi kansanedustaja, jolta on lupa ja syy odottaa erityislaatuista nuhteettomuutta.

Näin ollen:

Olen pettänyt aiemmissa parisuhteissani. Nykyisessä parisuhteessani sen sijaan en. Olen käyttänyt Tinderiä ja deittipalveluita seuranhakuun aiemmin. Vuosia. En käytä enää. Siellä kohdattuja naisia on todella paljon, kuten sitä myöten myös erilaista ihmisten välistä kanssakäymistä.

Mitä tulee erilaisissa suhteissani toiselle osapuolelle lähettämiini intiimeihin kuviin tai viesteihin, kaikki suhteeni ovat edenneet yhteisymmärryksessä. Niihin liittyvä viestinvaihto on ollut kaksisuuntaista. En ole lähettänyt intiimejä kuvia niin sanotusti yllättäen ja pyytämättä. Enkä ole syyllistynyt häirintään.

Olen ollut osallisena huonon ja törkeän opiskelijahuumorin tekoon opiskeluaikoinani kadettikoulussa.

Seiskan kautta olen kuullut myös Enontekiöltä syytteitä siitä, että olisin kunnanjohtajana syyllistynyt aikoinani häirintään ja ollut sovinisti. Nämä väitteet kiistän jyrkästi. Jokainen minut tunteva tietää, että tämä ei ole totta. Mikäli näin olisi ollut, toivon todella että minut olisi tällaisesta aikanaan tutkittu ja tuomittu.

Tuomitsen ankarasti kaikenlaisen häirinnän ja ahdistelun ja olen valmis keskustelemaan näistä asioista milloin vain kenen kanssa tahansa, joka on kokenut toimintani häiritsevänä.

Tämän ulostulon jälkeen palaan aiemmalle linjalleni:

En aio kommentoida yksityisasioitani medialle. Yllä oleva sisältää olennaiset tyhmyydet ja asiat, joita Seiska on käsitykseni mukaan aikonut käsitellä. Tarkoituksellisesti tipoittain ja useamman viikon yli, aiheuttaen minulle suurinta mahdollista vahinkoa ja itselleen suurinta mahdollista taloudellista hyötyä.

Poliitikon yksityiselämän suoja on luonnollisesti pienempi kuin muilla kansalaisilla, ja näistä aiheista voi tämän myötä itse kukin media uutisoida omien eettisten periaatteidensa ja journalistin ohjeiden puitteissa. En kommentoi asiaa enempää, enkä vastaa haastattelupyyntöihin, joiden aihe on politiikan ulkopuolella.

Anteeksipyynnöt esitän lapsilleni, että joutuvat kärsimään isänsä yksityiselämän ja nuoruuden virheistä sekä hänen julkisesta asemastaan. Olen pahoillani.”

Lähde: Mikko Kärnä-facebook

5 thoughts on “Mikko Kärnän ulostulo: ”Nämä väitteet kiistän jyrkästi…”

  • 27.2.2020 at 15:16
    Permalink

    Pyytele, mitä pyytelet. Mulkut yleensä säilyvät mulkkuina

    Reply
  • 27.2.2020 at 15:23
    Permalink

    Kyrpäkärnä. Ikuinen luuseri lapista.

    Reply
  • 27.2.2020 at 18:44
    Permalink

    Tää Kärnä on tunnettu ”ulos-tuloistaan”.

    Ensin pääministeri Antti Rinteen aikoihin alussa yritti olla kovaa jätkää ja vetää kansallismielistä pakolaisten lisä-vastaanotoissa.

    Mutta pian antoi täysin Suomen kansallisen edun vastaisia lausuntoja samassa asiassa. Ja kuten tiedämme. ”Juttujen” taso meninikin sitten jo ”vyön alle”.

    Reply
  • 29.2.2020 at 06:25
    Permalink

    Kuuluu varmaan Salmisen Epun ja Roopen kanssa samaan sovinistirinkiin, sellaisia nuo kommarit nyt vain ovat.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.