Sisäministeriö joutuu muuttamaan lakia salliakseen Suomen lipun poliisin virka-asussa

”Jo on aikoihin eletty”- saattoi toinen kansalainen miettiä erään toisen kansalaisen kyseltyä Ilta-Sanomilta, miksi poliisi käyttää Suomen lippua virka-asussaan vaikka se on kiellettyä. Kuulostaahan hivenen absurdilta, ettei Suomen poliisi saa Suomen lain mukaan käyttää Suomen lippua virka-asuaan koristamassa. Sisäministeriön mukaan asiaan on kuitenkin tulossa muutos…

Sisäministeriö on asettanut lakihankkeen, jonka tavoitteena on, että poliisi voisi jatkossa käyttää Suomen kansallislippua kaikissa poliisin virka-asusteissa myös kotimaassa eikä vain kansainvälisissä tehtävissä.

Virkapuvussa käytettäviä merkkejä ovat muun muassa erilaiset kaulusmerkit, kaluunanauhat sekä virkalakissa käytettävät merkit. Voimassa olevan asetuksen mukaan kansainvälisissä tehtävissä toimivan poliisin virkapuvun vasemmassa hihassa poliisin tunnuskuvan yläpuolella voi olla brodeerattu Suomen kansallislippu. Kuten sanottua, tulevaisuudessa sinivalkoiset värit tunnuksenomaisessa asettelussa, sininen risti valkoisella pohjalla, on sallittua myöskin kotimaassa.

Lähde: Sisäministeriö

3 thoughts on “Sisäministeriö joutuu muuttamaan lakia salliakseen Suomen lipun poliisin virka-asussa

  • 19.11.2019 at 13:07
    Permalink

    polpon jeparit ei saisi häväistä suomenlippua univormussaan, vaan pitäköön oman sateenkaaren lipun isona kuvana otsassa tatuoituna sekä takapuolessa.

    Reply
  • 19.11.2019 at 13:50
    Permalink

    Mitä siinä suomenlipulla, kun ei ne nimilaputkaan näytä pysyvän? Vai onko laki muuttunut niiden osalta?

    Reply
  • 20.11.2019 at 11:20
    Permalink

    Poliisilla tulisi olla virka-asussa ohjelmoitava tunnusnauha, johon kulloinenkin poliisia komentava taho voi lähettää symbolinsa. Tunnus voisi tulla sitä samaa linjaa pitkin, jolla annetaan ohjeistusta kenttäjohtajan korvanappeihin. Vapaamuurarien harppi ja suorakulma tai kommunistien sirppi ja vasara voisivat olla aika osuvia tunnuksia. Ei Suomen lippua ainakaan Helsingin Polpolle saa antaa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.