Onlinepelit virtuaalitodellisuudessa – Mistä on kyse?

Virtuaalitodellisuuden tultua lähemmäksi ja lähemmäksi tavallista kuluttajaa myös videopelit sekä nettikasinopelit ovat saaneet uuden ulottuvuuden.

Ihmisten halu kehittää yhä todenmukaisempia videopelejä ja elokuvia on johtanut uuteen jatkuvasti parantuvaan teknologiaan – eli virtuaalitodellisuuteen. Virtuaalitodellisuus on ihmisen luoma maailma, johon pääsee yleisimmin niin sanotun VR-headsetin avulla. Hieman yli-isoja laskettelulaseja muistuttavat VR-headsetit mahdollistavat aidonoloisen virtuaalitodellisuuden linssien avulla. Parhaimmat virtuaalitodellisuuden kehittäjät, kuten esimerkiksi Oculus ovat onnistuneet luomaan laseistaan sellaiset, että laseista ei käytännössä näe muuta kuin virtuaalimaailmaa.

Virtuaalitodellisuudessa erilaiset sensorit mittaavat käyttäjän päänliikkeitä, jolloin virtuaalitodellisuudessa on helppo katsella ympärilleen tai liikkua ympäriinsä. Erilaisin ohjaimin tai liikkein pelaaja voi liikkua läpi virtuaalimaailman.

Miksi virtuaalitodellisuuden suosio kasvaa onlinepeleissä?

Virtuaalitodellisuus on konseptina vielä varsin uusi ja monen korvaan varsin hämmentävä kokonaisuus. Ensimmäinen VR-teknologiaa hyödyntävä peli kehitettiin jo 1960-luvun lopussa, mutta vasta 2010-luvun puolella tavalliset käyttäjät ovat voineet päästä käsiksi nykyaikaisiin virtuaalitodellisuutta hyödyntäviin peleihin.

Myös nettikasinomaailma on lähtenyt testaamaan rajojaan virtuaalitodellisuuden suhteen. Uudet teknologiat ovat aina kiinnostaneet uhkapelitoimijoita, ensin nettikasinoiden ja mobiilipelien muodossa sekä nyt täysin uudenlaisessa virtuaalitodellisuudessa.


Yksi nettikasinoiden pioneereista virtuaalitodellisuuden osalta on ollut Betsson group, jonka nettikasinolla voi pelata esimerkiksi Join Gamesin Kleopatra-VR-peliä. Kokemuksemme Bettson nettikasinoilta Groupin ovat olleet erittäin positiivisia, joten odotamme innolla, mitä yhtiön uusista yhteistyösopimuksista vielä kehkeytyy.  Toinen mielenkiintoinen virtuaalitodellisuutta hyödyntävä peli on Gonzo’s Quest VR.

Virtuaalitodellisuusslottien pelaaminen on jo nyt tavallisten käyttäjien saatavilla esimerkiksi Googlen erittäin edullisten Cardboard-lasien avulla. Täyteläisempi kokemus on mahdollista saada esimerkiksi Oculuksen huomattavasti hintavampien VR-lasien avulla.

VR-pelit eivät toistaiseksi ole syrjäyttäneet perinteisiä kolikkopelejä. Toistaiseksi varsin marginaaliseen asemaan jääneiden VR-pelien tulevaisuus on kuitenkin valoisa, ja odotamme innolla, mitä peliyhtiöt vielä keksivät.

Mihin muuhun virtuaalitodellisuutta voidaan käyttää?

Virtuaalitodellisuuden mahdollisuudet eivät rajoitu ainoastaan viihteellisiin peleihin. Virtuaalitodellisuutta on ryhdytty jo nyt käyttämään esimerkiksi opetustarkoituksiin sekä erilaisiin virtuaalitodellisuutta hyödyntäviin elokuviin. Virtuaalitodellisuuden avulla on mahdollista matkustaa kotoa käsin ympäri maailman, tai vaikkapa jonnekin, mitä ei edes ole olemassa. Mahdollisuudet ovat rajattomat.

4 thoughts on “Onlinepelit virtuaalitodellisuudessa – Mistä on kyse?

  • 18.6.2019 at 21:10
    Permalink

    Olen käynyt Pikselissä kokeilemassa. Valitettavasti virtuaaliympäristöjen tarjonta sisältäen pelit on vielä rajoittunutta. Suomalainen varjo.com lupasi tulla markkinoille silmikon kanssa, jonka resoluutio on sama kuin ihmissilmän. Nyt näytti olevan heidän sivuillaan maininta Prepar3d lentokonesimulaatorista. Olisikin suuri säästö, jos koko lentosimulaattori olisi virtuaalinen.

    Virtuaallisimulaattoreille tulee kysyntää, kun se ensin herätetään. Toinen alue on lisätty todellisuus. Eräs sovellus voisi olla vanhoilla taistelukentillä käytyjen taistelujen seuraaminen.

    Reply
  • 20.6.2019 at 14:53
    Permalink

    Näilläkö keinotodellisuus-okulaareilla voi sitten persaukinenkin fantasioida olevansa menestynytkin casinohai vaikkapa Vegasin yössä? Entäpäs sitten se todellisuus kun edessä on pelkkä puurolautanen? Näyttääkö se kaviaarilta kun sitä pistelee poskeensa fantasialasit päässä?

    Mitä itse keinotodellisuuteen tulee, meillehän on jo luotu sellainen. Siinä rikollisuus on ihanaa monimuotoisuutta, raiskaukset torjutaan tumputtamalla a’la YLE, ja Rinteen taikaseinästä tulee rahaa kaikille. Tai ainakin joillekin.

    Reply
  • 21.6.2019 at 12:54
    Permalink

    Suvakeille pitäis tehdä virtuaali Afrikka tai Lähi – Itä niin ei tarttis roudata niitä tänne meidän riesaksi.

    Reply
    • 22.6.2019 at 13:30
      Permalink

      Juuri näin. Ehkä peliä voisi laajentaa siten, että myös siirtolaisvirtoja voi vapaasti ohjailla ja avata rajoja ja turmella länsimaissa vallinneet moraalikäsitykset ja kumota väestöjen terve itsesuojeluvaisto. Se, joka sitten tuhoaa länsimaat nopeiten, saa eniten pisteitä.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.