NBA playoffit ovat tasaisemmat kuin vuosiin

Koripallo on nostanut suomessa asemaansa suosituimpien lajien joukossa jo pidemmän aikaa, ja myös Yhdysvaltojen huippusarja NBA kerää yhä enemmän myös suomalaiskatsojia.

Lauri Markkasta ei playoffeissa nähdä, mutta pitkästä aikaa tarjolla on varsin tasainen ja tiukka taisto kohti mestaruuspystiä ja mestaruussormuksia. Jo kaksi peräkkäistä mestaruutta napannut Golden State Warriors on yhä ennakkosuosikki, mutta muut joukkueet ovat ottaneet etumatkaa kiinni.

Myös urheiluvedonlyönti ja vedonlyönnin ystävät ovat päässeet hyötymään entistä tasaisemmasta sarjasta, ja tiukkoja otteluita on päässyt jännittämään toden teolla. Kisa kohti mestaruutta on kertoimien puolesta yhä Warriorsin hallussa, mutta kisa on huomattavasti edellisiä kausia tiukempi.

Kuka nousee idästä lännen haastajaksi?

Itäisessä konferenssissa pitkään hallinnut Cleveland Cavaliers ei päässyt tänä vuonna lähellekään playoffeja, kun liigan yksi parhaista pelaajista, LeBron James, siirtyi ennen kautta kalifornialaisen Los Angeles Lakersin riveihin.

Viime vuosinakin idässä menestyneet Toronto Raptors sekä Boston Celtics ovat vahvoja kandidaatteja, mutta sekä Philadelphia 76ers että etenkin Milwauke Bucks ovat osoittaneet vaarallisuutensa. Milwauke Bucksista on povattu liigan mahdollisen MVP:n Giannis Antentokounmpon johdolla jopa koko sarjan mestaria. Idässä tilanne on kuitenkin vielä puolivälierävaiheessa varsin auki, ja periaatteessa mikä tahansa joukkue voi vielä nousta finaaleihin saakka.

Onko lännessä Golden Staten kaatajaa?

Lännessä jännitetään etenkin Golden State Warriorsin kohtaloa, sillä joukkue on ollut finaaleissa jo peräti neljänä vuotena peräkkäin. Kevin Durantin johdolla joukkue kamppailee tällä hetkellä konferenssin finaalipaikasta James Hardenin tähdittämää Houston Rocketsia vastaan.

Toisessa otteluparissa Portland Trailblazers haastaa Damian Lillardin johdolla Denver Nuggetsin. Kutkuttava sarja on tiukassa tilanteessa, ja molemmat joukkueet jännittävät samalla, tuleeko semifinaaleissa vastaan Warriors vai Rockets.

Kiihkeä playoff-vuosi

Vuosi on kaiken kaikkiaan ollut varsin tasainen, ja etenkin lännessä kilpailu playoffpaikoista ja sijoituksista kävi kuumana vielä aivan runkosarjan viime metreillä. Tiukka kisa johti jopa siihen, että osa joukkueista tuntui haluavan jopa hävitä runkosarjan loppumetreillä välttääkseen esimerkiksi aina vaarallisena pidetyn Oklahoma City Thunderin kohtaamisen. Thunder kuitenkin putosi jo ensimmäisellä kierroksella, ja jäljellä on tappavan tasaista työtä runkosarjassakin tehneet joukkueet.

Pitkästä aikaa näemme vähintäänkin yhden uuden joukkueen finaalisarjassa, kun jo neljä vuotta peräkkäin Cleveland Cavaliers ja Golden State Warriors ovat olleet isoimmalla estradilla vastakkain. Cavaliers ei päässyt edes playoffeihin tällä kaudella, mutta Golden Staten kohtalosta pääsemme vielä jännittämään. Koko sarjan kannalta olisi varsin virkistävää nähdä myös lännestä jokin muu joukkue Warriorsin sijaan finaaleissa.

Puhuttavaa riittää myös kauden jälkeen

NBA:n playoffeissa ovat puhuttaneet myös tuomaritoiminta ja säännöt. Rockets-Warriors otteluparissa käytännössä jokaisen ottelun jälkeen tuomarikysymykset ovat nousseet vahvasti pinnalle. Jo useamman kauden ajan jonkinlaisena ongelmana on ollut kolmen pisteen heittovirheet sekä niiden kalastelu. Keskustelu on noussut kenties suuremmaksi kuin koskaan aiemmin, kun sekä Rocketsin James Harden ja Chris Paul että Warriorsin Kevin Durant ovat suorastaan tunnettuja oveluudestaan sääntötulkintojen osalta. Loppu playoffien sekä off seasonin aikana on mielenkiintoista nähdä, miten tuomarit ensinnäkin viheltävät virheiden kalastelutilanteet ja muutetaanko kauden päätyttyä jopa sääntökirjaa.

Golden State Warriorsin dynastia saattaa kokea kauden jälkeen ison kolauksen, vaikka joukkue pääsisikin jälleen finaaleihin saakka. Joukkueen tähtipelaajan Kevin Durantin on nimittäin huhuttu mahdollisesti vaihtavan jälleen maisemia kauden jälkeen. Alun perin Seattle Supersonicsissa aloittanut, ja sen jälkeen Oklahoma City Thunderissa joukkueen muuton jälkeen jatkanut, Kevin Durant oli NBA-maailman isoimpana puheenaiheena viimeksi vuonna 2016, kun hän siirtyi Thunderista Warriorsiin, joka oli muutamaa kuukautta aiemmin tiputtanut Thunderin jatkosta 1-3 takaa-ajoasemasta.

Puhuttavaa jää siis vielä pitkälle syksyyn ennen kuin uusi kausi kolkuttaakin jo ovella.

2 thoughts on “NBA playoffit ovat tasaisemmat kuin vuosiin

  • 21.5.2019 at 11:15
    Permalink

    Pelaako NBA ssa enää yhtään valkoihoista?

    Reply
    • 21.5.2019 at 11:39
      Permalink

      Tuskimpa. Hipoo sairautta katsoa ne….hyppelyä.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.