Tunnettu anarkisti Dan Koivulaakso hallitusneuvotteluissa ”osaamisalueenaan” oikeusvaltion kehittäminen
Tunnettu Vasemmistoliiton aktiivi, anarkistista antifa-liikettä näkyvästi tukeva Dan Koivulaakso on tuotu osaksi punavihermultaisten hallitusneuvottelujen kokoonpanoa.
Koivulaakso ei ole osa Vasemmistoliiton eduskuntaryhmää, vaan päätyi tehtäväänsä ”takaportin” kautta puolueensa kutsumana.
Aivan kevyestä pestistä ei ole kysymys, sillä Koivulaakso on asetettu ”Turvallinen oikeusvaltio Suomi”-pöydän alaryhmän ”Oikeusvaltion kehittäminen”- puheenjohtajaksi.
Aiemmin Koivulaakso on tullut tunnetuksi mm. halustaan kieltää näkemyksensä mukaan ”väärää mieltä” olevia ryhmiä ja niinikään näiden ajamien ajatusten asettamista laittomiksi.
Muitakin toimia Koivulaakso on äärivasemmistolaisen ajatusmaailmansa edistämiseksi toki keksinyt. 2018 huhtikuussa Koivulaakso kehoitti ”edistyksellisiä toimijoita” boikotoimaan ravintola Kaisaniemeä, koska näki ravintolan ”hyysäävän äärioikeistoa”. Voit lukea lisää tapauksesta täältä.
Koivulaakson lisäksi hallitusneuvotteluihin on kutsuttu mm. erinäisten yritysten edustajia. Antti Rinne on kertonut julkisuuteen, ettei yritysten lobbareita ole paikalla kuin puolueiden kutsumana.
Lähde: US
Varsinainen ”osaaja”. 😀
Tästä se Suomi nousee.. ah.. mutta eipä nousekkaan vaan tuo katkoo käydet tiputtaen suomen mustimpaan viemäriin mistä ei ikinä enää nousta ylös.
No, onhan jo itse perkelekin kutsuttu Suomen valtion -kirkkoon, niin miksi sitten ei äärikommunistista anarkistia ”asiantuntijaksi” ”kehittämään” oikeusvaltiota, joka oikeassa kuosissaan on vain uhrin osassa ja anarkisti Dan Koivulaakso tilattua palkkamurhaajaa hoitelemaan sen (oikeusvaltio) lopullisesti poi päiviltä!
Miten vitussa anarkistisen terroristi-järjestö antifan kapinapäällikkö voidaan nimittää mihinkään valtiolliseen tehtävään? Eikös anarkistit nimenomaan vastusta valtiota?
Toi häiriköivä väkivaltaa ihannoiva kommari on vaarallisempi kuin yksikään suomalainen natsi, äärioikeistolainen, Odini tai joku liivijengiläinen.
Rikollista anarkistiporukkaa!
Miksi näitä ei ole saatu rikoksistaan tuomiolle???
Mitäpä tuo punikkipuolue muuta voi yrittää, mutta tulos tulee olemaan heille, punikeille, vielä pahempi kun suomen hostoriassa, siinä tuolle punikikki-kaljulle mietittävää.
Ottakaa nyt vielä, vasemmisto, kumisilmä-laine päättäviin asemiin niin tulette kokemaan historian toistumisen nopeammin ja pahemmin.
Vielä tulee aika, kun nämä juotuvat tuomiolle ja se tulee olemaan kylmää kyytiä. Punikit on saastaa.
Muuten voisiko Sipilän ja Rinteen kuvat saada pois näkyviltä tältä sivulta? Sattuu vatsaan. Ei kestä noita virnuilevia sosiopaatteja.
No tottahan toki! Tämä pesäpallomailan erikoisosaaja harjoitteli joku vuosi tanskalaisten ja niiden omaisuuden hakkaamista pallokuntoon. Kyllä tämä ylen suosikki tietysti pj-paikan oikeulaitoksessa on ansainnut, oli se sen verran taitava mailan käyttäjä …
Neuvostoliiton Rikoslain § 58 kelpaa varmastikin esimerkiksi, kun luodaan kansalle paratiisia maan päälle.
Kommunismin kulttuuripuolta esitti YLE juuri. Mälkki-ohjelmassa pidettiin Helsingin Kaupungiorkesterin soittamana Poppen modenin musiikin teos ”Feministinen Ammattiloukkaantuja Siiderivalas”
Sorri, teoksen nimi olikin ”Fett”. Mutta tuo ensin mainittu nimi tuli mieleen teosta kuunnellessa, kapellimestari Mälkin kieltämättä taitavalla johdolla soitettuna. Toistan. Mälkki on upea ihminen ja raudanluja ammattimainen josta voimme olla aidosti ylpeitä. Tässä kommentoidaan itse teosta.
Olisikohan kyse arvopohjasta. Senhän määrittele kuka milloinkin puoluepohjasta riippumatta, motivaatiotkin vaihtelevat eikä niitä pidä missään nimessä lähteä arvostelemaan. Nykyaikaista demokratiaa ei saa kuin kehua, eikä kehujaan tarvitse perustella.
Mites tällä on näin tärkeä asema? Liittyykö vaikutusvalta etunimeen?
Ollut kanssa Amnesty mädättäjäorganisaatiossa. Vihreet taitaa olla vain globaalien mädättäjäorganisaatioiden kulissi.
Eräs raudanluja rasisti Astrid Thors (RKP), on myös kyseisessä kokoonpanossa. Muistelemme hänen ”urotekoja”:
https://suomaliansanomat.blogspot.com/2008/03/astrid-thors-syytt-suomalaisia.html
PS. Olisin laittanut erään toisen linkin, mutta siinä oli härski kuva.
Eiköhän tuosta punikista leipaista vielä oikeusministeri seuraavaan rosvokoplaan, jota jotkut nimittevät hallitukseksi?