Nuoret tehtailivat ”taskurahoja” Kauniaisten kirjastossa

Länsi-Uudenmaan poliisi sai sunnuntaina 17.3. ilmoituksen, jonka mukaan kahden nuoren epäiltiin väärentäneen rahaa useita satoja euroja. Ilmoituksen tehnyt aikuinen oli löytänyt nuorilta seteleitä 690 euron arvosta.

Nuoret kertoivat poliisille väärentäneensä rahat espoolaisessa kirjastossa.

– Olemme takavarikoineet nuorten tekemät 20, 50 ja 100 euron setelit. Väärennökset olivat heikkolaatuisia ja niistä oli helposti havaittavissa, että ne eivät olleet aitoja seteleitä, kertoo rikoskomisario Matti Puputti.

Epäillyt henkilöt ovat alaikäisiä, eikä heille koidu asiassa rikosoikeudellisia seuraamuksia. Poliisin tiedossa ei ole sitä, ehtivätkö nuoret yrittää käyttää väärennettyjä seteleitä.

Tapaus ei ole lähimainkaan ensimmäinen laatuaan. Esimerkiksi vuonna 2011 kaksi alle 15 vuotiasta savolaisnuorukaista olivat väärentäneet toistensa kotona rahaa, mutta erona oli se, että ”rahoja” oli onnistuttu myöskin käyttämään.

Lähde: US,  Poliisi 

6 thoughts on “Nuoret tehtailivat ”taskurahoja” Kauniaisten kirjastossa

  • 19.3.2019 at 12:01
    Permalink

    Pojat tajusivat fiat rahan jujun että kaikki on kiinni luottamuksesta rahankäyttäjän ja rahanluojan välillä.

    Reply
  • 19.3.2019 at 15:43
    Permalink

    Pojat loivat paperista rahaa ja joutuivat kuseen. Pankkiirit luovat olemattomasta rahaa ja kusetus on lainvoimaista.

    Reply
  • 19.3.2019 at 15:45
    Permalink

    Voi, voi pojat! Ettekö Te vielä tiedä, että vain EU:n rikollisella globalisteilla ja ylikansallisilla pankkiireilla on lupa painaa ”omaa” rahaa aivan kuin suolta makkaratehtaassa.

    Muistuukin kovasti poikavuodet mieleeni, sillä vaikka en ole ponua keittänyt enkä rahoja painanut prässillä enkä kanssaihmisiä pökittänyt kylän huono maineisimmalla pässillä, niin vieläkin voi ”takautua” mielissäni niihin aitoa riemua tuottaviin ideoihin ja ”innovaatiohin”, joihin vain voitiin parhaalla poikaporulla keksiä laittamalla kaikki päät yhteen kooten jokainen hippu siitä luovasta hulluudesta, aina tynnyrin pohjia raapimalla, jotta kaikki ”arvokas” ”heureka” saatiin koottua yhdeksi mielettömyydeksi, joista parhaimmat saivat aikuisetkin antamaan sen ”arvostuksellisen huomion” ja tuomion, joka syntyi parhaimmasta ajasta elämässä ja maailmassakin, sillä kaikkihan oli ennen paremmin kuin nyt, jolloin kaikki se mille aikoinaan naurettiin itsensä tärviölle on tänäpäivän mitä suurinta viisautta ja hyveiden nostattamaa inhimillisyyden parasta antia, sekin kun homoseksuaalit ennen pimeillä kujilla harjoittivat luonnotonta menoaan kun nyt nuo samat kuvatukset käyskentelevät perse paljaana ja naisoletut maata vetävissä paljaissa rinnoissaan pitkin Helsingin katuja keskellä päivää keskellä lapsiperheitä vain kaupungin pulut eivät noteeraa koko sekamelskaa, sillä niilläkin on sentään häpyä olla unohtamatta kantaa salmonellaa ja paskannella kaupungin patsaat guanon peittoon.

    Reply
  • 19.3.2019 at 17:56
    Permalink

    Herää kysymys, että onko tämän päivän valkoihoinen teinikolli todella noin alta arvostelun älynlahjoiltaan, vai onko mahdollisesti kyseessä ”kulttuurisesti arvokas voimavara”. Kuvatun kaltainen ”rötöstely” tuo mielleyhtymiä vuosien takaisista tv-sarjoista ja elokuvista, tasoa Beavis and Butthead, Nuija ja Tosinuija, Adam Sandler… Onhan noista tutkimuksista uutisoitu, että ihmiskunnan älykkyyden taso on romahtamassa, mutta kuitenkin…

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.