Teemu Lahtista ei tuomittu käräjillä, ainakaan vielä – Puolustus vetosi poliitikon oikeuteen kritisoida

Espoon käräjäoikeudessa käsiteltiin tänään perussuomalaisen poliitikon Teemu Lahtisen saamia syytteitä. Itse oikeudenkäynti sujui rauhallisissa merkeissä ja kesti puolitoista tuntia. Syytekohtina olivat tutut ”vihapuhe-pykälät”, kuten kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkominen.

Syyte koski Lahtisen vuonna 2017 julkaisemia Twitter-viestejä, joissa hän oli lainannut korkeimman oikeuden ratkaisusta Jussi Halla-aholle tuomion tuoneita lauseita kritisoidakseen niistä langetettua tuomiota.

Syyttäjä vaati Lahtiselle sakkorangaistusta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomisesta. Lahtinen kielsi syyllistyneensä mihinkään rikokseen, koska hänen tarkoituksensa oli Twitter-viesteissään kritisoida korkeimman oikeuden päätöstä, ei kohdistaa vihaa mitään ihmisryhmiä tai uskontoja kohtaan.

Syyttäjän mukaan toisaalta twiitit oli irrotettu asiayhteydestään, mutta toisaalta väitteet eivät olleet asiayhteys eli twiittikokonaisuus huomioon ottaenkaan hyväksyttäviä.

Lahtisen puolustus vetosi poliitikon oikeuteen kritisoida oikeuden päätöstä, mikä oli Lahtisen Twitter-julkaisujen motiivi, sekä yhdenvertaisuuteen, sillä monet joukkotiedotusvälineet ja yksityiset kansalaiset olivat vuosikymmenen aikana julkaisseet samoja lauseita. Lahtinen itse totesi, että ns. vihapuhelainsäädäntöä tulisi muuttaa ja kertoi sen olevan yksi hänen vaaliteemoistaankin.

– Kummeksun syyttäjän väitettä siitä, että minun poliitikkona olisi pitänyt olla pidättyväisempi kritiikissäni, kun yleisen linjan mukaan poliitikoilla on laajempi sanavapaus ja lain esitöissäkin korostetaan sanavapautta yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun aloilla, ja mainitaan, ettei säädettävällä lailla rajoiteta sitä.

Puolustuksen mukaan syyttäjä ei ole toteennäyttänyt asiayhteydestä irrottamista eikä loukkaamistarkoitusta, joten syytteet on kokonaisuudessaan hylättävä. Käräjäoikeus ei tänään tuominnut Lahtista, vaan antaa päätöksensä perjantaina 29.3. klo 16.15. Mahdollisesti langettavasta päätöksestä aiotaan valittaa.

Lähde: Teemu Lahtinen

8 thoughts on “Teemu Lahtista ei tuomittu käräjillä, ainakaan vielä – Puolustus vetosi poliitikon oikeuteen kritisoida

  • 18.3.2019 at 15:47
    Permalink

    Käräjäoikeus itse vainoaa Suomen kansalaisia ja kiihottamalka kiihottaa kantasuomalaisia vastaan ja häiritsee kristittyjen uskonvapautta.
    Kuinka saatanan kauan ihmiset sietävät virkamiesten ja hyvesäteilijä poliitikoiden sikailua?
    Yleislakko terveydenhoito mukaan lukien kunnes satanisti virkamiehet katuvat julkisesti syntejään, pyytävät islamisointiaan ja viherhulluuttaan anteeksi Suomen kansalta ja hirttävät itsensä.

    Reply
  • 18.3.2019 at 18:08
    Permalink

    Tämä ”vihapuhepykälä ei löydy muualta kuin Tarja Halosen perseestä. Eli tuomari vannoo valan samaan malliin kuin keinosiementäjä lemmuja siementää.

    Reply
  • 18.3.2019 at 19:17
    Permalink

    Käräjäoikeudessa ja syyttäjälaitoksessa tiedetään myös tarkalleen kuinka rumaa on velallisten kohtelu ulosottoviraston, perintäyhtiöiden, vakuutusyhtiöiden ja pankkien toimesta.

    Siellä olisi oikeita rikollisia saaliina, ja oikeita uhreja kärsimässä heihin kohdistuneista ryöstöoperaatioista niin että koko omaisuus viedään ja henkilöä kidutetaan vuosikymmeniä muun muassa velallisten tuki RY:n oikeusavustajan aisakkaana, vailla tulosta tapauksissa suuntaan tai toiseen. Velkasumma senkun kasvaa moninkertaiseksi vuosikymmenessä, vaikka on jo maksettu se velka monta kertaa. ”Vain Suomessa?”

    Aikooko tämä kansa tosiaan alistua jatkossakin tällaiseen tyranniaan, joka on vain pahenemassa, kun pahantekijät hoksaavat yhä lisää konnankoukkuja joihin kansalaiset eivät reagoi, evätkä reagoi, eivätkä reagoi.

    Sama kuin jos roisto menee perheen kotiin ilman mitään aseita, ja siellä on isäntänä korsto jolla on ase vyötäröllä, mutta silti tämä isäntä kumartaa roistoa, antaa tälle vähitellen perheen rikkaudet, tyttärensä neitsyyden ja koko talonkin lopulta, muuttaen itse perheen kanssa vajaan asumaa, jota yrittävät sitten eristää talvea varten.

    Reply
    • 18.3.2019 at 19:55
      Permalink

      Ja rikollisia vallanpitäjiä ja rikollisia virkamiehiä suojeleva valtaVALEmedia vaikenee noista asioista.

      Reply
  • 18.3.2019 at 21:34
    Permalink

    Olenko ymmärtänyt oikein, että nyt käräjäoikeudessa nyt linjataan ovatko korkeimman oikeuden ratkaisut julkaisukelpoisia?

    Reply
  • 18.3.2019 at 21:35
    Permalink

    Teemuhan taitaa olla mies paikallaan ja se paikka taitaa olla Eduskunta!

    Reply
  • 19.3.2019 at 08:36
    Permalink

    Hei kaikki!
    Olen Elena Vasil, joka asuu tällä hetkellä Helsingissä. Olen leski tällä hetkellä neljän lapsen kanssa, ja olin jumissa taloudellisessa tilanteessa tammikuussa ja minun piti jälleenrahoittaa ja maksaa laskut. Yritin etsiä lainoja eri lainayrityksiltä sekä yksityisiltä että yrityksiltä, ​​mutta ei koskaan menestyksekkäästi, ja useimmat pankit hylkäsivät luottani. Mutta kuten Jumala olisi saanut sen, Jumalan MAN, yksityinen lainanantaja, joka antoi minulle 80 000 euron suuruisen lainan, esiteltiin yhteisyritykselle, ja tänään olen yrityksen omistaja ja lapseni tekevät hyvää tällä hetkellä, jos sinun on otettava yhteyttä mihinkään yritykseen, jossa viitataan lainan turvaamiseen ilman vakuutta, luottotarkastus, ei ole allekirjoittajaa, jolla on vain 2 prosentin korko ja paremmat takaisinmaksusuunnitelmat ja aikataulu, ota yhteyttä Dante Paolaan sähköpostitse: dantecooperativehelp@hotmail.com Hän ei tiedä, että teen tämän, mutta olen niin onnellinen nyt ja päätin antaa ihmisille enemmän tietoa hänestä ja haluan myös, että Jumala siunaisi häntä enemmän. Voit ottaa häneen yhteyttä sähköpostitse: dantecooperativehelp@hotmail.com pikaviestipuheluun tai whatsappiin / +35677926593

    Kiitos
    Elena Vasil

    Reply
  • 30.10.2019 at 23:35
    Permalink

    Hei kaikki, olen sanna suomesta, ja haluan vain sanoa kovan kiitoksen Anna-lainarahoittajalle vilpittömyydestä, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, totuudenmukaisuudesta, rakkaudesta ja tuesta lainavarojen saamisen aikana ja sen jälkeen. läpi paljon näiden huijareiden käsissä, ja aika ei salli minun sanoa kaikkea mitä olen käynyt läpi viime kuukauden aikana verkossa vieraassa tai saada lainavaroja saadakseen kotiin täällä suomessa, mutta Jumala vastasi rukouksiini kautta tuki ja rakkaus roudelta Anna figolta, joka omaksui minut ja ymmärsi kanssani alkuperäisestä epäilystäni ja epäselvyydestäni huolimatta, ja hyvällä sydämelläni ja rakkaudellaan olen nyt kodinomistaja hänen 2%: n korkolainavarojensa kautta ja olen luvannut levittää uutisia ja kertoa myös maailmalle, että siellä on edelleen aitoja ja harvoja hyviä online-lainayrityksiä, jotka voivat auttaa ja elvyttää myös kuivaa luuta, kuten olin ennen. Älä kuuntele ja lue tätä todistusta, koska tämä on totta elämää muuttava kokemus ja kukaan t hattu tarvitsee tällaista käännöstä, ei pitäisi epäillä tai epäillä sitä, koska olen todistanut ja vannon taivaan Jumalalle, että tämä tarina on oikea ja myös tarina kokemuksestani heidän kanssaan. Katso heidät heidän sähköpostistaan, jos tarvitset rahoitusta! sähköposti: annaloanfinance@gmail.com, tai voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse: annaloanfinance@gmail.com pikakeskustelupalvelun tai whatsapp / +35677926593 kautta.

    Kiitos
    Sanna

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.