Oman rasistisen ja homo-vihaisen pahoinpitelynsä lavastanut jenkkinäyttelijä vapaaksi takuita vastaan
Yhdysvaltalaisen näyttelijän Jussie Smollettin epäillään lavastaneen oman rasistisen ja homo-vihaisen pahoinpitelynsä. Smollettin kerrotaan palkanneen afrikkalaistaustaisen veljesparin ”viharikoksen” suorittajiksi.
Veljekset Abimbola ”Abel”– ja Olabinjo ”Ola” Osundairo kertovat Smollettin maksaneen näille 3500 dollarin palkkion likaisen työn tekemisestä.
Näyttelijä on ilmeisesti myöskin lähettänyt ”uhkaavan, rasistisen ja homofobisen kirjeen työnantajalleen, FOX-studioille.
Smollett itse kertoi pahoinpitelystään mm. että hyökkääjät, ”ilmeisesti (presidentti) Trumpin kannattajia, olivat iskeneet uhrin oltua matkalla voileipäkaupasta kotiin.
Suurimmillaan Smollettia voi odottaa jopa kolmen vuoden tuomio, sekä korvausvaatimus yhteiskunnan varoista tehdystä tutkimuksesta asian tiimoilta. Näyttelijä vapautettiin odottamaan oikeudenkäyntiä takuita vastaan. Takuusummaksi määrättiin 100 000 dollaria.
Tapaus on herättänyt voimakasta mielipahaa niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa, missä rasismia ja ylipäätään vähemmistöihin kohdistuvaa vihaa sekä väkivaltaa pidetään todellisena ongelmana.
Tapauksen koiranleukaisimmat kriitikot piikittelevätkin sillä, eikö Yhdysvalloissa sitten kuitenkaan ole tarpeeksi paljon ”oikeaa rasismia”.
Lähde: Sky
Valtamediat maailman laajuisesti omistama Deep State on oli taaskin asialla. Onneksi globalistimafian päivät alkavat olla luetut. Suomekin vasalli Deep State järjestelmä kaatuu pian rytinllä. Siinä Sipilänkin suu vääristyy itkuun kun sellin ovi paukahtaa kiinni.
Joku näyttävä globalistieliitin hahmo olisi saatava nyt selkeästi vastaamaan teoistaan. Globalistieliitti on villiytynyt juuri sen vuoksi, että se on huomannut, ettei sitä koskaan tuomita mistään. Se on pikäjänteisesti pedannut itselleen aseman, jossa se voi ryöstää ja sortaa kansoja aivan vapaasti ja avoimesti joutumatta mihinkään vastuuseen.
USA:n deep state ei ole lähtemässä näillä näkymin mihinkään, vaan vajoaa yhä syvemmälle saastaansa. USA:n ulkopolitiikka (todella ’ulko’, koska on ulkoapäin ohjattu) on saavuttamassa röyhkeydessään taas aivan uudet ulottuvuudet. Suvereeneja valtioita ajetaan alas ja valtamediat laitetaan pohjustamaan nämä kampanjat aivan uskomattomien valheiden ja lähes avoimien petosten säestyksellä. Suomi uskollisena lakeijana touhussa mukana.
Islamisaation toteuttavat globalisti-elitistit ovat suorassa vastuussa myös siitä, että jopa tuhat vuotta vanhoja kristittyjen symboleja, ristejä, poistetaan julkisesta tilasta, ”koska muslimit pahoittavat mielensä”.
Sensijaan ei päättäjät puutu lainkaan siihen turvattomuuteen ja vihaan perustuvaan väkivaltaan, jonka muslimit toteuttavat kristittyihin, ja muihin.
Feministit – Huutonaurua!!!!!!!!!!!!!!!
Englannin feministit ovat olleet eturintamassa järjestämässä ja suojelemassa islamisaatiota ja muukalaisten massamaahantuloa (ja samalla laajaa väkivaltaa tyttöjä ja naisia kohtaan ”groomauksen” eli raiskausjihadin muodossa).
Nyt on paljastunut, että tasa-arvoisuuden ja LGBTQ -informaation opettaminen koululaisille lakkautetaan muslimien toiveesta Birminghamin kaupungissa:
https://www.youtube.com/watch?v=C0zyHi01Rzo
”Gay Rights Educations SHUT DOWN After Muslims Protest in UK”
Outoa, että Suomen valtamedia ei otsikoinut tapauksesta lainkaan…
Rasisti-jahdit ja ilmastovouhotus ovat vain peitetarinoita sille, että eliitti harjoittaa laajaa lapsikauppaa ja ihmiskauppaa. Vihdoin edes yksi Englannin sosiaalijärjestelmän virkailija tulee ulos kaapista, paljastaen laajan lasten kidnappausjärjestelmän toiminnan Englannin sossujärjestelmän sisällä. Hän sai potkut kun alkoi puhumaan:
”Jewish propaganda originally claimed 18 million dead but that figure was dropped several times until it reached 6 million.”
Jewish museum at Auswitch latest lowered consensus number is NOT 6 million, but many times less, if that is what you meant?
We now know that Kafka, a ”holokaust survivor” based in Finland, is a total lier and fraud. MSM will never correct the lies of Kafka they spread on their pages to the innocent people.
One after the other, they are exposed. Even this one:
”Now that’s interesting: Researcher Carlo Mattogno comes to a sensational, documented conclusion: Elie Wiesel (left) was never imprisoned either at Birkenau or Auschwitz or Monowitz or Buchenwald | English | in Italian). French: ”Wiesel n’a jamais été interné ni à Birkenau, ni à Auschwitz, ni à Monowitz, ni à Buchenwald.” The Grand Old Man of the Holocaust – a Multi-Millionaire Fraud? Can Nobel committee claw back his Prize? | For those with an interest in such things: Further doubts about Elie Wiesel’s Auschwitz story. Said to conceal that he has no tattoo, and other discrepancies”
Ööööööhhh…. Siis ellei maailmassa ole vääryyttä sitä on tehtävä. Siis elämmekö todellakin vielä Edeniä vartioivan enkelin miekan väärällä puolella vaiko ”oikealla” puolella?!?!?
Nythän on niin, että jos lähtisin sinne Ameriikan ihmemaahan, jossa kaikki on niin suurta ja kommunistista. Menisin Harlemiin kyldyyri matkalle turistina ihmettelemään niitä, jotka ovat alalyönti -asemassa meihin suomalaisiin valkoisiin miehiin, jotka olemme olleet aina sillä paremmalla puolella maailman historian aikana, sillä kuten kaikki historiaa tuntevat tiedämme sen, että pidimme lukuisia mustaihoisia orjia pelloillamme, jossa kasvoi puuvillaa ja metsässä rahaa.
Noh, joka tapauksessa siellä Harlemissa minun ei tarvitsisi lavastaa yhtään mitään eikä näin lunastaa kuin arkussa takaisin maahan, josta olin tullut ja tyhmyyksissäni olin lähtenyt katsomaan sitä suurta vääryyttä, joka on kuulunut tänne asti TV:n heti tunkeuduttua olohuoneisiimme *”laatikkol eikkeineen”.
*Niilo Tarvajärjen (1914-2002) ”Joo-o Sillä lailla”, isännöimä arvuuttelu kilpailu.
Saksalaiset ymmärsivät tupakan vaarat, USA päätti tehdä rahaa lääkkeillä ja kuolemalla.
”It is asserted that a Jew named Luis de Terres, who accompanied Columbus on his expedition in 1492, settled in Cuba, learned the use of tobacco, and introduced it into Europe.”
http://www.vintageadbrowser.com/tobacco-ads-1950s/2
https://en.wikipedia.org/wiki/Anti-tobacco_movement_in_Nazi_Germany
Juutalaiset myöntävät että USA on kokonaan heidän hyppysissään, eli kaikki hirveydet mitä USA tekee muille kansoilla ja etnisyyksille ovat talmudistista eugeniikkaa. Lopullinen päämäärä on juutalaisten ylivalta, ja neuvostoliitto-mallinen tyrannia jäljelle jääneiden kansojen kohtaloksi!
https://www.youtube.com/watch?v=sPaZ8UjMUD8
”Israeli Jews admit they run America”
Jokainen ajatteleva ihminen huomaa neuvostoliittolaisen suiden tukkimisen olevan jo arkea meilläkin, ja sionistijuutalaisten NATO on täälläkin, vähitellen pakottamassa tyrannian syvenemistä myös veritekoihin toisinajattelijoita kohtaan.
Aikooko kukaan pysäyttää tätä kehitystä?
Presidentti Trumpin yksi vaalilupaus oli taistella lapsikauppaa ja siihen liittyviä hirveyksiä vastaan. Asioita onkin tapahtunut, paljon enemmän kuin valtamedia kertoo. Itse asiassa valtamedia haluaa olla täysin hiljaa tästä, koska itsekin ovat osa globalistien pedo-rinkiä: