Nato jyrisee taas Suomen taivaalla torstaista lähtien

Suomen puolustusvoimat osallistuu Naton järjestämään monikansalliseen Trident Juncture 18 -harjoitukseen 25.10.–7.11.2018. Harjoituksen isäntämaa on Norja. Suomalaisia harjoitusjoukkoja toimii Norjan lisäksi myös Suomessa ja Ruotsissa.

Harjoituksessa maa-, meri- ja ilmavoimien joukot harjoittelevat puolustusvoimien tehtäviä vaativissa monikansallisissa olosuhteissa. Joukkojen lisäksi harjoitutetaan esikuntien kykyä kansainväliseen yhteistoimintaan.

Harjoitukseen linkittyy samanaikaisesti Itämeren alueella järjestettävä merellinen harjoitus. Suomi toimii harjoituksen johto- ja isäntämaana kiertävän vastuun mukaisesti. Suomesta osallistuu molempiin harjoituksiin yhteensä noin 2400 sotilasta.

Maavoimien harjoitusjoukon koko on noin 250 sotilasta. Porin prikaatin varusmiehistä muodostettu jääkärikomppania harjoittelee osana ruotsalaista prikaatia. Pääkalustona ovat panssaroidut miehistönkuljetusajoneuvot Patrian XA-203:t. Harjoitus on osa Suomen ja Ruotsin välistä sotilaallista yhteistyötä.

Merivoimista harjoitukseen osallistuu Uudenmaan prikaatin rannikkojääkärikomppania Norjassa. Komppanian vahvuus on noin 80 sotilasta. Meriharjoitukseen osallistuvien laivasto- ja rannikkojoukkojen vahvuus on noin 1800.

Ilmavoimista harjoitukseen osallistuu yhteensä yhdeksän F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää ja noin 160 sotilasta. Ilmavoimien joukot tukeutuvat harjoituksessa Rovaniemen ja Norjan ilmavoimien Ørlannin tukikohtiin. Harjoituksen lentotoiminta toteutetaan Norjan, Suomen ja Ruotsin ilmatilassa.

Rovaniemen tukikohtaan tukeutuu kotimaisen lentokaluston lisäksi Yhdysvaltain F-15C-hävittäjiä ja KC-135-ilmatankkauskoneita sekä Belgian F-16-hävittäjiä.

Puolustusvoimien logistiikkalaitos tukee harjoituksen logistisia järjestelyjä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Trident Juncture 18 on Naton niin sanottu korkean näkyvyyden harjoitus, joita Nato järjestää kolmen vuoden välein. Harjoitukseen osallistuu kaikkiaan yli 40 000 sotilasta noin 30 maasta. Suomi toimii harjoituksessa kumppanimaan roolissa. Suomen osallistumisen tavoitteena on vahvistaa kansallista puolustuskykyä ja parantaa kansainvälistä yhteistoimintakykyä.

Harjoituksen esittelyvideo:

Suomen nykyhallitus teki Naton kanssa isäntämaasopimuksen ilman kansanäänestystä ja ilman eduskunnan hyväksyntää. Naton omat säännöt vaativat kansan tukea Nato-maaksi tulemiselle. Miksi suomalaisten ääntä ei kuulla? Miksi hallitus toimii ilman kansan mandaattia sitoen maan aseelliseen blokkiin, joka vaarantaa maan puolueettomuuden?

Lähde: Puolustusvoimat

Aiheeseen liittyvää:

12 thoughts on “Nato jyrisee taas Suomen taivaalla torstaista lähtien

  • 24.10.2018 at 23:02
    Permalink

    Venäjän silmissä jota Brysselin käskystä pidetään suurinpana uhkana Suomi on käytännössä menettänyt puoluettomuutensa. Päättäjät ovat tietoisesti hylänneet Paasikivi-Kekkosen linjan. Koska Suomi ei ole kuitenkaan naton jäsen, niin nato maita ei sido viides artikla jos iivana tulee rajan yli.
    Suomi pelaa vaarallista leikkiä nato tohinoilla, vaikka jokainen päättäjä tietää, että kansaamme tuhoava haittamaahanmuutto on Suomen akuutein ongelma.

    Reply
  • 25.10.2018 at 07:45
    Permalink

    Ym. ”tumppi” nimimerkin kaltaiset trollaus kautta idioottikommentit voisi poistaa moderaation toimesta niin artikkelin lukijalla olisi mukavempaa

    Reply
    • 25.10.2018 at 13:47
      Permalink

      ”Litteää maata” koskeva kommentti poistettu.

      Reply
  • 25.10.2018 at 09:51
    Permalink

    Ovatpa tehneet hienon videon. Mutta… mutta… näyttävät varautuneen perinteiseen sotaan. Eivät ole huomanneet, että sotaa vastaava prosessi on jo käynnissä.

    Suomea tuhoavat suuren yleisön huomaamatta vanhat puolueet, osa virkamiehistöä ja valtamedia aseinaan ihmisten pelottelu oikeusjutuilla, valheet ja muukalaisten maahan päästäminen ja hoivaaminen.

    Ei tarvita mitään konevoimin käytyä pyssynpaukuttelusotaa. Samaan tulokseen päästään suomalaisten hyödyllisten idioottien ja maanpettureiden avulla.

    Reply
    • 25.10.2018 at 12:40
      Permalink

      Kun nämä poliitikot eli roistot ovat saaneet myytyä koko maan, metsät, järvet, pohjavedet sekä tieinfran kansainväisille ja kyömynenäisille suursijoittajille, on tarkoituksena vielä tuhota yksi sukupolvi suomalaisia nuoria NATO:n tykinruokana provosoidussa sodassa venäjää vastaan. Nuoria jotka luulevat puolustavansa omaa maataan mutta jota maata ei enää ole vaan se on muiden omaisuutta jonka puolesta saa heittää ainoan henkensä.

      Reply
  • 25.10.2018 at 12:22
    Permalink

    Suurin uhka Suomelle tulee olemaan 30-40:n vuoden päästä Ruotsin KALIFAATTI, islamilainen kehitysmaa!

    Reply
    • 26.10.2018 at 06:36
      Permalink

      Nykyisin taas Suomen suurin uhka on tsadilandiassa sijaitseva kivitötterö arkadianmäellä, joka pitäisi pommittaa täysiistunnon aikana kivikaudelle.

      Reply
  • 25.10.2018 at 12:24
    Permalink

    Miksei Nato voisi tehdä HYÖKKÄÄMÄTTÖMYYSSOPIMUSTA VENÄJÄN KANSSA?

    Reply
  • 25.10.2018 at 15:28
    Permalink

    Harjoitella kyllä voi, mutta aivan omiin nimiinsä. Turhat ”kuokkavieraat” voidaan jättää pois surutta, sillä se tuo vain ”suruja” Venäjän suunnalta leimaantumalla vihollis -organisaatioon kuuluvaksi maaksi, vaikka ei sitä tosiasiassa ole, koska Natolla itsellään ei ole mitään velvoitetta suojella Suomea sotilaallisesti, mutta Suomi ”suomimaisesti” kyllä ITSE on kohkaamassa suuna ja päänä ajamassa sitä ”yhtä rallia isojen poikien kanssa luu ulkona karvanopat heiluen”, mutta tämä itsessään ei kerro yhtään mitään meidän omalta kannaltamme kuin sen, että olemme asemoineet itsemme”targetiksi”, mutta emme ole kuitenkaan Naton ”suojatteja”.

    Nato hyötyy sen sijaan siten, että se pääsee Suomen aluevesien ja ilmatilaa hyväksi käyttämällä ”kurvailemaan” Venäjän rajan pintaan ja tuleivaisuudessa tulee vääjäämättä tapahtumaan joko tahattomia tai tahallisia Venäjän ilmatilan loukkauksia Naton toimesta.
    Kenenkäs syytä se sitten on? No, meidänpä tietysti ja se on vielä pahempi asia kun sen tekee ”Nato” kuin se, että omien hornettien perä vähän ”raahasi väärällä puolella” Suomen lipun alla.

    Presidentti Sauli Niinistö on ulkopoliittisesti ja poliittisesti tyhmimpiä presidenttejä hallituksen kanssa, jotka eivät ole koskaan ajatelleet nenäänsä pidemmälle tehtävien turvallisuuspoliittisten ratkaisujen pitkävaikutteisia vaikutuksia Suomen itsensä kannalta ja mitä otetut pitkät askeleet merkitsevät Suomen armeijalle ja sen puolustuskyvylle. Puhumattakaan, että turvallisuuspoliittisiin ja strategisiin ratkaisuihin liittyy aina se ulkopoliittinen puoli, johon vaikuttaa jo oma geopoliittinen asemamme suhteessa Venäjään ja muihin pohjoismaihin. Kyse on eräänlaisesta maantieteellisen tasapainon säilyttämisestä, että on parempi säilyttää se toimiva tilanne kuin lähteä sitä turhaan horjuttamaan siten, että Venäjä siirtää lisää sotajoukkojaan ja kalustoaan Suomen vastaiselle rajalle vastauksena Naton tunkeutumisesta jälleen yhteen sen rajanaapuri maahan saaden sen aiheesta tuntemaan itsensä yhä erityneemmäksi ja nurkkaan ajetuksi, sillä Nato on taas sen vihollinen 1990-luvun Venäjän sota teknisen rappio aikojen jälkeen, jolloin länsi petti lupauksensa Naton laajenemisesta sen rajoille.

    Nato ei koskaan tule suojaamaan Suomea, vaikka se olisi täysjäsen, koska Venäjä ehtii kuitenkin murskaamaan meidät kivikauteen muutamassa tunnissa kun vielä Nato -komentajlla on kynä hukassa.

    Reply
  • 25.10.2018 at 20:43
    Permalink

    Näyttää yhä enemmän siltä, että Suomi on käytännössä Nato-maa. Suomen suurin uhka on tällä hetkellä poliitikot, jotka ajavat yhteiskuntaa päätöksillään alas. Miksi kansa sitten äänestää globalismin puolustajia ja epäisanmaallisia ehdokkaita? Ehkä syy on se, ettei ole vieläkään valjennut, että suomalaisten etuja ajavat vain ps ja kd.

    Reply
  • 26.10.2018 at 06:34
    Permalink

    Nato saa suksia hevonvittuun Suomesta persettään pyllistelemästä. Taas tiedossa on kuka naton persettä on nuolemassa, no sotakaheli niinistö tietysti. Voi kun olisi jotain puolustettavaa edes tässä roska maassa, mutta kun ei ole, ei edes itsenäisyyttä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.