Migri päivitti Afganistan-linjaansa- Palautukset jatkuvat

Nykysuomi kertoi reilu viikko sitten Maahanmuuttoviraston keskeyttäneen palautukset Afganistaniin siksi aikaa, kun maan turvallisuustilannetta tarkistetaan. Nyt virasto on kuitenkin päivittänyt päätöskäytäntöään afganistanilaisille turvapaikanhakijoille ja palautukset maahan jatkuvat, joskin osaan maata ei palauteta vieläkään. Myöskin sisäisen paoin mahdollisuutta pääkaupunki Kabuliin arvioidaan yhä erikseen.

Uudelleenarviointiin ja väliaikaiseen palautusten keskeyttämiseen ajauduttiin YK:n pakolaisasiain valtuutetun toimisto UNHCR:n ilmaistua huolensa maan tilanteesta. Maahanmuuttoviraston aikaisempi linjaus on kuitenkin jo aiemmin vastannut hyvin pitkälti UNHCR:n tuoreita suuntaviivoja. Muutoksia tulee siihen, miten sisäisen paon mahdollisuutta Kabuliin arvioidaan.

Maahanmuuttovirasto tarkistaa ja arvioi linjauksiaan sekä päätöskäytäntöään aina tarpeen mukaan. UNHCR:n antamat suuntaviivat otetaan huomioon kansallisen ohjeistuksen valmistelussa, mutta ne eivät velvoita virastoa suoraan.

Palautukset jatkuvat – Tilanne ei ole muuttunut ja Afganistan on turvallinen palautusmaa

Migrin mukaan UNHCR:n tuoreissa suuntaviivoissa ei esitetä sellaista johtopäätöstä, että turvallisuustilanne kaikkialla Afganistanissa olisi niin vaikea, että kaikki maahan palaavat olisivat vaarassa joutua aseellisen väkivallan kohteeksi. Kansainvälistä suojelua ei siis tulevaisuudessakaan myönnetä vain sillä perusteella, että henkilö on kotoisin Afganistanista, vaan sille on oltava henkilökohtaiset perusteet.

Sekä UNHCR että Migri ovat yhtä mieltä siitä, että tietyissä osissa Afganistania turvallisuustilanne voi olla niin vakava, että sinne ei voida edellyttää kenenkään palaavan.  UNHCR:n suuntaviivoissa ei esitetä myöskään sellaista johtopäätöstä, että Afganistanin pääkaupungissa  Kabulissa esiintyvä väkivalta olisi niin äärimmäistä, ettei kukaan voi palata kaupunkiin. Myöskin KHO:n arvion mukaan yksittäisen henkilön riski joutua väkivallan uhriksi Kabulissa on edelleen suhteellisen pieni.

Maahanmuuttovirasto katsoo, että Kabulin yleiset olosuhteet sisäisen paon kannalta ovat heikentyneet. Virasto on päivittänyt linjaustaan siten, että sisäistä pakoa Kabuliin voidaan harkita tapauskohtaisesti ainoastaan kahden hakijaryhmän kohdalla. Nämä ova terveet ja työkykyiset naimattomat miehet, joilla ei ole erityisiä haavoittuvia ominaisuuksia sekä työikäiset, terveet ja lapsettomat avioparit, joilla ei ole erityisiä haavoittuvia ominaisuuksia ja joilla on turvaverkko Kabulissa.

Tämän vuoden aikana turvapaikkaa on Suomesta hakenut noin 175 afganistanilaista. Päätöksen saaneista hakijoista noin 63 % on saanut myönteisen päätöksen ja noin 25 % kielteisen. Osa hakemuksista on esimerkiksi rauennut tai jätetty tutkimatta mm. sillä perusteella, että hakija on hakenut aikaisemmin turvapaikkaa toisesta EU-valtiosta, joka on velvollinen tutkimaan turvapaikkahakemuksen. Päätöstä odottaa tällä hetkellä noin 760 hakijaa.

Lähde: Migri

Aiheeseen liittyvää:

 

11 thoughts on “Migri päivitti Afganistan-linjaansa- Palautukset jatkuvat

  • 12.9.2018 at 10:45
    Permalink

    Afgaaneista suurin osa tuli Iranista (monen turvallisen maan kautta) työtilanteen heikettyä siellä. Kuitenkin ½ miljoonaa palasi Afganistaniin mukisematta. Iranista tänne tulleet voisi suoralta kädeltä palauttaa kotimaahansa. Ainakin ne, jotka valehtelevat ikänsä ja henkilötietonsa + eivät edes ole Afgaaneja. Jos alaikäisillä miehillä kasvaa parta, voiidaan heidätkin laittaa lentokoneeseen. Kotipaikakseen Kabulin valehdelleet, ties minkä maan kansalaiset, ansaitsevat tullla palautetuksi Kabuliin.

    Reply
  • 12.9.2018 at 11:07
    Permalink

    Onko Zuckerberg vaihtanut työpaikkaa?

    Reply
  • 12.9.2018 at 11:55
    Permalink

    Norja palauttaa somaleita, koska Somalia on turvallinen maa. Milloin Suomi tekee saman?

    Reply
  • 12.9.2018 at 11:59
    Permalink

    Kaikki takas vaan eritrealaisia myöten. Ei mitään muita syutä noillä olla täällä kuin ilmainen raha ja ylläpito.

    Reply
  • 12.9.2018 at 12:35
    Permalink

    Jenkeissä vasurit ja globalistit ovat aloittaneet kovat painostus- tai boikotointitoimet sikäläistä Migriä eli ICEä vastaan, jotta saisivat pitää laittomansa maassa ja uusia sisään. Yksittäiset osavaltiot tai kaupungit eivät vain välitä ICE:n määräyksistä tai kapinoivat niitä vastaan. Suomi on sen verran pienempi maa, että yksi virasto pystyy vielä pitämään koko maan suvakit kurissa. Tosin käytännössä palautukset sujuvat meilläkin huonosti.

    Reply
  • 12.9.2018 at 13:16
    Permalink

    Yhtäkään afgaania ei tule Suomeen ottaa. Ollaanhan se nähty miten he lisäävät turvattomuutta maissa joihin saapuvat. Heillä ei ole mitään kykyä elää läntisissä maissa.

    Reply
    • 12.9.2018 at 14:04
      Permalink

      Ei niillä oo kykyä elää kunnolla missään. Eiväthän ne pärjää edes keskenään.

      Reply
  • 12.9.2018 at 15:29
    Permalink

    Järjetöntä tulla tänne tuhansien kilometrien päähän, turvaa löytyy lähempääkin.
    Vaan ei TÄYSIHOITOA, siksi ne tänne tulee!

    Reply
  • 12.9.2018 at 19:46
    Permalink

    Uuden linjauksen jälkeen voi olla varma että 99,99% Suomen taikaseinälle pyrkivistä afgaaneista ei tule tervettä päivää näkemään.
    Jos ei löydy syntymävammaa niin ainakin mielenterveysongelma joka estää palautuksen?

    Reply
  • 13.9.2018 at 05:17
    Permalink

    Mykkänen taipuu kaikkeen painostukseen mitä nuo kommarit ja ituhipit vaativat. Raaka linja afgaanien myötä jatkukoon ja jos haluaa tietää miksi, seuratkaa Ruotsin tilannetta. Se on jo pian kuin Afganistanin yksi iso maakunta, nuoria miehiä lappaa maahan. Igrid-tädit saavat leikkiKALUNSA ja veronmaksajat kustantavat tämän huvin. Somalelita pitäsi jo myös alkaa palauttaa koska somalia on täysin turvallinen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.