Verollisten taksvärkkipäivä huomenna – ”Alkuvuosi on paiskittu töitä yhteisen hyvinvoinnin rahoittamiseksi”
Keskiviikkona 6. kesäkuuta vietetään Suomessa perinteistä veronmaksajan taksvärkkipäivää. Tästä päivästä lähtien vuoden loppuun saakka kansalaisten tulot jäävät kokonaan omaan käyttöön. Alkuvuosi on Veronmaksajain keskusliiton mukaan paiskottu (laskennallisesti) töitä yhteisen hyvinvoinnin rahoittamiseksi.
Valtiovarainministeriön kevään ennusteen mukaan veroaste on tänä vuonna 42,5 prosenttia. Kun tähän lisätään mm. kirkollisverojen vaikutus, päädytään taksvärkkipäivän laskennassa pohjana olevaan 43,0 prosenttiin suhteessa kansantuotteeseen. Mukaan lasketaan valtion, kuntien ja kirkon tuloverot, kulutusverot sekä lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut.
Veronmaksajan taksvärkkipäivää on Suomessa vietetty vuodesta 1981 lähtien. Tuolloin kansantalouden veroaste oli 37,3 prosenttia. Alkuvaiheessa päivän vietto ajoittui toukokuulle, 1980-luvun lopussa kesäkuun alkupäiviin. Tällöin Suomen veroaste oli lähellä EU-maiden keskitasoa.
Tällä vuosikymmenellä taksvärkkipäivä on ajoittunut veroasteen nousun vuoksi juhannusviikon läheisyyteen. Parin viime vuoden aikana taksvärkkipäivän vietto on kuitenkin aikaistanut veroasteen käännyttyä laskuun. Suomen veroaste on ollut 2010-luvulla noin 4-5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin EU15-maiden veroasteiden keskiarvo.
Lähde: Veronmaksajain keskusliitto
”Omaan käyttöön”!?!?!?
Mitä paskaa taas meille syötetään. Odottakaahan kun saamme sosiaalidemokraattisen valtiovarainministerin.
Vuoden eli reaalisesti ilmaistuna ”mulliturpien vuotena” 24 kk:n palkka menee neekereiden ja sählämien elättämiseen viimeistä senttiä myöten.
Ja HAH!
Ja noita miehittäjiä tulee riittämään elleivät suomalaiset ”unkarilaistu” ja pudota seuraavissa vaaleissa EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelmaa toteuttavia maanpettureita pois vallankahvasta:
””950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä
…
Ensinnäkin hänen [saksalaisen professori Heinsohnin] artikkelinsa “Kuinka paljon afrikkalaisia on pyrkimässä Eurooppaan?” julkaistiin jo 24. kesäkuuta [2015], jolloin pakolaisteema ei ollut vielä juurikaan esillä mediassa ja tv:ssä. Siksi artikkeliin ei kiinnitetty huomiota.
Toiseksi, professori ei ole heikkohermoinen. Jo vuosikymmenien ajan hän on tutkinut tieteellisesti “sodan demografiaa”. Hän opettaa Bremenin yliopiston lisäksi Liittovaltion turvallisuuspolitiikan akatemiassa Berliinissä ja NATO:n puolustuskorkeakoulussa Roomassa.
Kolmanneksi, jo vuonna 2003 Heinsohn profeetallisessa kirjassaan ennusti lukuisten tilastotietojen, tosiasioiden ja historiallisten viitteiden nojalla nykyisen Afrikan ja Lähi-Idän pakolaisten – likipitäen sotilaallisen – invaasion Eurooppaan, sekä viime vuosien islamistisen terrorin. Vaikka Lähi-Idän alueilla oli silloin rauhallista, eikä ISIS:iä ollut vielä edes olemassa…”
https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/
”Unkarilaistuminen”:
”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti”, http://www.magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/
Spekuloidaan vähän, työssä käyviä on pari miljoonaa. Äkkiä keski tuloilla laskettuna vero kertymää tulee noin 20 miljardia vuodessa. Valtion budjetti on kuitenkin vain muutamia miljardeja. Mihin kaikki loput verorahat hävitetään? Ja miksi vitussa valtio ottaa velkaa vaikka todellisuudessa valtion tulot (verotus) on ylijäämäistä?
Kansaa kusetetaan rankasti.
Röhkäle sanoi sen mitä olen huomioinut. Kyllä seetana napeksii ihan vittanisti niskalimassa maksaa veroja näille veronimijöille! Yleensäkin motiveissoni duunaamiseen ja kuluttamiseen on munanmuotoinen numero. Ei ei ei!
Kyllä nämä sirkus ”yhteiskunnan” älyttömyyksien extra rahoitamiset on jo tehty.Mitä ylitöitä joutuu asiakkaan pyynnöstä tekemään,niin ennen tekee talkoilla(Pakko ottaa harrasteena),ku ottaa mitään korvaksia itselle.Tällöin säästää kaikissa ”välillisissä”maksuissa ainakin saman mitä muka ”häviää”ylityö”korvauksissa…eli samalla”kuoleutuu” maksuja lähes kaikissa veroissa.Kokonais vero% on niin korkea,että nykyäänkin joutuu oikeasti tekemään jo Marraskuulle pelkkää taksvärkkiä
Muuten nyt soi hyvä valssi CD levekäiseltä. Symphony of Destruction. Suloista, mutta totta.
Tuo päivä siirtyy koko ajan kauemmaksi. Verorahoja uppoaa saatanallisia määriä nuorten miespuolisten sosiaalisurffareiden ylläpitoon ja määrä kasvaa. Infra rappeutuu kiihtyvää vauhtia kehä kolmosen ulkopuolella, omilta kansalaisilta leikataan ja siltikään rahat eivät riitä. Mihin helvettiin ne hukkuvat.
Odottakaapas kun tulee vuosi 2025. Silloin ollaan tasaverossa ja jokaisen suomalaisen veroprosentti on 45%. Jaa että mistäs tieto? Ottakaapa selvää.
Meillä on toinenkin uhka, nimittäin Macronin EU-verotus. Silloin Suomen valtion verotus poistuu ja tilalle tulee EU:n veronkanto. Joka tapahtuu… ei palkasta vaan ostamisesta. Joka kerran kun tankkaat autoa, ostat kuukausilipun, ostat ruokaa, maksat energialaskuja jne. niin niiden päälle tulee vero. Ja tämä tarkoittaa että EU saa kerättyä kassaansa kaksinkertaisen määrän veroa nykyiseen nähden.
Toteutuipa jompikumpi suunnitelmista, niin jatkossa meillä on todella tiukkaa. Jos nyt nuoret valittaa että ei voi tehdä lapsia kun ei ole varaa, niin muutaman vuoden päästä vasta onkin tiukkaa. Silloin ei varmaan harrasteta edes s***iä. Toisaalta, ne lemmikit voisi jättää hankkimatta ja hankkia ne lapset. Ainakin pininä ne ovat paljon halvempia kuin lemmikit.