Näkökulma: Huhtasaari retwiittasi, Iltalehti repi otsikot ja taikuri veti piikin hatustaan
Laura Huhtasaarta kohtaan on esitetty jälleen uusia plagiointisyytöksiä. Tai ei oikeastaan uusia, vaan vanhaa soppaa lämmitetään. Jostainhan se päivän ”persut on perseestä”-uutinen on tehtävä?
Todellakin, Laura Huhtasaaren on todettu ”copypeistanneen” osan pro gradu-työstään. Se on yliopistonkin selvityksen mukaan kiistatonta, mutta koska kyseessä ei ollut yliopistonkaan mukaan erityisen vakava rikkomus, ei siitä seurannut jatkotutkimuksia, mediamyllytyksen lisäksi muita seuraamuksia, eikä edes julkista lynkkausta vaikka sellaista ollaan rivien välissä jo ehdittykin vaatia. Viimeistään nyt tapaus alkaa kuitenkin saamaan jo koomisia sävyjä…
Huhtasaari on joutunut melkoisen myrskyn silmään syytöksistä, joita YLE vielä ruokkii parhaansa mukaan. Tietenkään YLE ei ole kertonut edes Huhtasaarelle itselleen, miten he ovat laskeneet väitetyn 30% plagiaatti-pitoisuuden, mutta koska kansa nielee valtamediaa kuin Jenna Jameson… No sitä… Niin eipä heidän tarvitse tekemisiään perustella. ”Virallinen totuus” on usein parempi tarina kuin oikea totuus. YLE:n pamppu kertoi Suomen uutisille, että joku toimittaja ne on laskenut ja sillä selvä. Yleisradio siis on vakuuttavampi tällaisissa asioissa kuin vaikkapa yliopisto, joka gradun on Useampaan otteeseen tarkastanut…
Tapauksen huippukohta, ainakin toistaiseksi, nähtiin tänään, kun valtakunnan suurimpiin sanomalehtiin lukeutuva iltalehti repäisi otsikot Huhtasaaren retwiittauksesta ja siitä piikkiä lyöneen ammatti-silmänkääntäjän kommentista. Pete Poskiparta ”sivalsi” Huhtasaarta halpamaisella ”Kirjoitat näköjään twiittisi samalla tavalla kuin gradusi.”-kommentilla ja tästähän se riemu repesi… Melkoisen kanin nykäisit Pete hatustasi, sahaatko seuraavaksi Huhtasaaren kahtia vai pyristeletkö irti kuvaannollisesta pakkopaidastasi, jonka pakottamana teet itsestäsi pellen? Come on now iltalehti…
Mihinkähän mittasuhteisiin tässä vielä mennään? Joutuuko Huhtasaari perustamaan oman eduskuntaryhmän, jotta mahdollisesti yhteneväiset mielipiteet muiden persujen kanssa eivät johda plagiointisyytöksiin? Kuten Kari Uoti skandaalimaisesti eteenpäin twiitatussa kannanotossaan sanoi: ”Miten tällaisia väitteitä vastaan voi puolustautua, omituista meininkiä…”.
YLE ei siis kerro, miten he ovat laskelmiinsa päässeet, valtamedia repii poliittisesti latautuneen vihan ajamana ”kahden markan” otsikoita naurettavuuksista, YLE:n toimittajalla on ilmeisesti parempi kompetenssi tällaisten asioiden tutkimiseen kuin yliopiston ammattilaisilla ja valtiollinen media esittelee ”tekstikatkelmia, jotka on todennäköisesti kopioitu eri lähteistä” loatakseen kansalaisten valitseman parlamentaarikon mainetta. Oi aikoja, oi tapoja…
Ei jaksa aihe enää kiinnostaa. Lähes kaikki opiskelijat plagioi jotain gradussaan eli tolla mentaliteetilla vois kaikki tutkinnot hylätä.
Petri Pertan kannattaisi tarkistaa asioita ennen avautumista. YLE 1 – Huhtasaari 0.
Sinä ja sinun ”Tosiasiasi”. Uskoisit senkin valtamedian kertomana, että Laura Huhtasaari – persut ovat perseestä – on ollut uskoton ja pettänyt liian suomalaista miestään Marsista kotoisin olevan pienen vihreän miehen kanssa, jonka tuloksena on syntynyt sateenkaaren värinen lehtolapsi.
Jouko, sinun tapauksessai äitisi olisi pitänyt tarkistaa asioita ennen avautumista, ultraäänellä.
Joukon isän olisi kannattanut tarkistaa kondominsa viimeinen käyttöpäivä ennen yhdyntää.
Tai ehkä pikemminkin sanoisin Yle 6 – Huhtasaari 0. Sama homma näiden kommentoivien luusereiden kanssa. Menisitte vaikka aikuiset ihmiset töihin.
YLE pelkää Laura Huhtasaarta niin paljon että pyrkii ryvettämään Laura Huhtasaarta kaikin keinoin. YLE:n on kauhuissaan Laura Huhtasaaren suosiosta. YLE on täysin vihervasemmistolaisen syövän valtaama soroslainen valemedia, joka toimii Suomen etua ja kansaa vastaan joka rintamalla. YLE:n toimittajakunta on läpeensä korruptoitunutta ja äärimmäistä pahuutta puhkuvaa psykopaattijoukkoa, jonka oikea sijoituspaikka olisi mielisairaalan suljetulla.
Juuri näin. Yle yrittää manipuloida ihmisiä lauraa vastaan. Yleensä tällainen kääntyy valehtelijaa itseään vastaan (YLE) Eivät Ihmiset aivan niin tyhmiä ole.Laura saa lisää äänestäjiä .
Siis viittaatko tähän samaan henkilöön, josta webissä liikkuva äärioikeistokerho (joka tunnetaan paremmin muumisarjakuvien hattivatteina) oli leipomassa presidenttiä? Siis sama tyyppi, joka pääsi n. 6% kannatukseen? Itsekin olisin saanut enemmän ääniä vaaleissa. Se jos joku on pelottavaa.
On outoa että sionistit repivät toisiaan palasiksi. Mitähän Laura on tehnyt sellasita joka ei ollut valtaapitävien taholta hyväksyttyä? Kävihän se siunauttamassa itsensä jerusalemissa, Palestiinassa.
Vaaleissa Huhtasaari vaati totuuskomission perustamista. ( 90-luvun tapahtumat ). Suomen politiikassa on vielä paljon mukana tähän petokseen osallisia .
Näiden pahin skenaario toteutuu 28.5. , kun MOT ohjelmassa pitäisi tulla ulos ”Suurin suomalainen joukkomurha” – jakso … siis jo se uskalletaan lähettää !
16 000 kuoli tässä Suomen suurimmassa ryöstössä; joka oli Koiviston Konklaavin seurausta .
Jo Suomen kohtalo kiinnostaa lue lisää : Koiviston Konklaavi ; Olli Pusan kirja ”Renkien kaappaus”; Jorma Jaakolan plogi : 90-luvun valtiopetokset; archive.is/kimmoleaks.fi …
Suomi on JÄRJESTEKMÄKORUPTIO …Suomen perustuslaki 118 § ( julkinen lakitietoknata Finnlex ) Kansalisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.
Piilossa pidetty julkinen laki Suomen päättäjien rikosten tutkinnan estämiseksi !
Poliittinen ajojahti jota YLÉ masinoi punikkimaisen härskisti Laura Huhtasaarta vastaan. Jo nk. ”Vaalitentti” presidentinvaalien aikana ja Huhtasaaren saama kohtelu YLE:n ja MTV3:n taholta osoitti kuinka suurta vastenmielisyyttä ja avointa patologista vihaa nuo valtamediat tuntevat Huhtasaarta kohtaan. Punikit ja globalistit ovat suunniltaan, koska Laura Huhtasaari on suomalainen perinteinen nainen perhekeskeisyydessään eli ei lukeudu räyhä-feministeihin, kansallismielinen / isänmaallinen, tunnustaa aidosti ja avoimesti kristinuskoa, omistaa saman oikeustajun kuin kansan syvät omilla aivoillaan ajattelevat kansalaiset omaten vielä omantunnonkin, joka säätelee ihmisen käytöstä suhteessa muihin, epäitsekäs, kaunis vaaleahiuksinen nainen ilman punikki -punaa hiuksissa, persu ja ties kaikkea muuta ”pahaa”. Kusettavat väärydellä ja korruptiolla hallitseva Sipilän nukke-hallitus, demla, polpo, kummisetä presidentti ja punikit eli historian lehdillä koetut niskalauskaus -humanistit eivät voi sietää sitä perinteistä oikeamielisyyttä, joka vielä oli voimissaan 40-vuotta sitten.
Mutta kaikki vaino ja ilkunta sekä vääristelyt koulukiusaaminen lopulta kääntyvät kiusaajiaan vastaan, sillä maailmassa lopulta kuitenkin aina oikeus ja rehellisyys tulee voittamaan kuin sen sijaan väärintekijät eivät sen sijaan pääse tekemiensä rikosten seuraamuksia pakoon.
Näin EU-diktatuuri kiristää otettaan – pienten askelten taktiikalla kohti täydellistä poliisivaltiota:
”EU:N UUSI PERHEENYHDISTÄMISPÄÄTÖS – SUOMALAISET EIVÄT VOI ENÄÄ ITSE PÄÄTTÄÄ KUKA MAAHAN TULEE
Jäsenvaltioiden yläpuolelle asettuva Euroopan Unioni on pohjimmiltaan loisorganisaatio, joka paisuttaa kaikin tavoin valtaansa ja byrokratiaansa kansalaisten edun vastaisesti. Se saa voimansa häikäilemättömistä teknokraateista, virkamiehistä ja byrokraatiesta, joille tärkeintä on oma etu ja harhaisen ideologian noudattaminen. 2000-luvun eurooppalaiselle Neuvostoliitolle työskentelevät virkamiehet eivät ole lojaaleja kansoilleen, vaan he ajavat ainoastaan EU:n etua, joka on tarjonnut heille hyväpalkkaisen uran kansakuntien tuholaisina. Petoksellinen asenne selittyy myös sillä, että he eivät ole saaneet äänestäjiltä minkänälaista mandaattia toiminnalleen. Näin ollen kyse ei ole edes demokratiateatterista kuten jäsenmaiden paikallishallinnoissa, vaan pelkästään omavaltaisesta vallankäytöstä EU:n nimissä.
Tuon kansalaiskontrollin ulottumattomissa olevan klienteelin mielivallan Suomi sai kokea aivan hiljattain, kun EU päätti tuoreella tuomiopäätöksellään pakottaa maamme viranomaiset päästämään maahan lisää kehitysmaiden siipeilijöitä. Asiasta kerrottiin tänään ilmestyneessä Ylen verkkosivujen uutisessa EU:n tuomioistuin pakottaa Suomen helpottamaan perheenyhdistämistä – se ei enää auta satoja alaikäisenä saapuneita pakolaisia, joiden vanhemmat jäivät kotimaahan.
Jo jutun otsikko on kaikessa härskiydessään julkea, sillä pahamaineinen Ylen vasemmistotoimittaja Eero Mäntymaa kääntää itselleen mieluisan uutisen mutkalle siten kuin kyseessä olisi loppujen lopuksi ikävä maahanmuuttovastainen toimi. Mäntymaalle ei riitä, että Suomeen tuotetaan lisää etnisesti ja kulttuurisesti sopeutumattomia muukalaisia, vaan hän jää kynäilemässään mielipideuutisessa harmittelemaan sitä, että uudesta Eurostoliiton diktaatista huolimatta se ei voi (vielä) kumota demokraattisen kansallisvaltion vanhoja pykäliä, joilla perheenyhdistämiskieroilua rajoitettiin edes jossain määrin.
Nyt Suomi löysää perheenyhdistämistä koskevaa linjaansa. Se ei johdu poliittisesta tahdosta vaan pakosta.
Pari viikkoa sitten EU:n tuomioistuimen tekemän ennakkoratkaisun mukaan vanhempien tulee päästä lastensa luo, kunhan perheenyhdistämisprosessi on aloitettu alaikäisenä. Asiasta kertoi tuolloin Helsingin Sanomat.
Suomen viranomainen ei voi tehdä päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa tuomioistuimen ratkaisun kanssa. Se tarkoittaa, että Maahanmuuttoviraston on muutettava linjaansa.
Mitä virkaa on demokratialla ja ylipäätään Suomen valtiolla, jos kerran omavaltainen EU-klikki voi tehdä päätöksiä, jotka kumoavat kansalaisten tahdon? Valtamedia puhuu mielellään länsimaisista arvoista ja demokratiasta, mutta käytännössä eurooppalaiset eivät voi vaikuttaa politiikkaan, vaikka ovat ensin äänestäneet siitä omissa valtiossa.
Reilussa ja avoimessa fascismissakin kansalaisilla on enemmän sanottavaa kansakuntaa koskevissa tärkeissä kysymyksissä kuin EU:ssa, jossa päätöksiä tekevät kansallisivaltioihin jo lähtökohtaisesti vihamielisesti suhtautuvat Brysselin virkamiehet. Niin kauan kuin Suomi ja muut Euroopan maat kuuluvat Unioniiin kansalaisilla ei ole todellista päätäntävaltaa eikä näin myöskään aitoa vapautta.”
http://ylewatch.blogspot.fi/2018/05/eun-uusi-perheenyhdistamispaatos.html
No mutta väärensihän jyrki käteinenkin vähän asiakirjoja aikoinaan siilinjärvellä. Olihan myös pekka haavistokin valehdellut kans, jostain virastaan.
sori siitä
Kyllä nyt YLE levittää vihapuhetta!
Minä vitut välitän siitä mitä Laura joskus tehnyt..minulle tärkeämpää se mitä hän tekee nyt..ja se työ hyvää.
Siksi persut saa ääneni.
Nämä punaviherkuplalaiset ovat ottaneet politiikkaansa oman lapsensa raiskaajan..lelumiehen..kelakavaltajan yms.
Pidän niitä juttuja kuitenkin vähän rankoimpina mitä joku kauan sitten tehty gradu
Mitään merkitys mihinkään koko sopassa. Jos törkeitä väärennöksiä halutaan puida niin aloitetaan jyrki kataisesta ja mennään siitä eteenpäin
Tätä emme saa unohtaa ja tässä on muistutuksena jyrkin temppu, sen lisäksi että ajoi suomen laivan karille.
http://jyrkikatainenvalhe.blogspot.fi/
No, vasemmistolta kuoli ideoligia alta ja ehkä heidän oma sanomansa näinä päivinä on niin ohut, että pääsee syntymään heille itkupotkuraivareita aiheuttavia asioita, mm. Brexit, Trump, jne.
Ei pelkällä toisten haukkumisella pitkässä juoksussa menestytä, varsinkin mustamaalauksen ollessa niin läpinäkyvää, kuin se tänä päivänä näyttää olevan.
No niin, sitte vaan kaikkien kansanedustajien joilla jonkinmoinen väitöskirja on, tarkkaan tarkastukseen. Sieltä varmaan löytyy kaikenmoista ja varsinkin sellaista joka ei päivänvaloa kestä……
Kuka on Pete Poskipaska?
Laura on kunnon kristitty, eli maailmankuva perustuu valheeseen. Mitä muuta voi ko. Ihmiseltä odottaa kuin valehtelua ja lisää valehtelua.
Tämäkin ”lehti” voisi uutisoida JULKISIA eduskunnan asiakirjoja: Huhtasaaren tekemä kirjallinen kysymys ministerille; miksi 90-luvun laman uhreja ei auteta vieläkään; miksi TOTUUTTA tästä kaikesta ei ole julkisesti selvitetty vieläkään ?
Tutkintaan kuuluisi lisätä VALTIOPETOKSEN eli PL 118 §:n taustojen ja taustajoukkojen tuominen laajasti julkisuuteen .