Tunnetko tarinan Tanskan lipun ”synnystä”- ”Dannebrog” putosi taivaasta…

Kesäkuussa 1219 Tanskalaiset ja Virolaiset taistelivat nykyisen Tallinnan kaupungin alueen hallinnasta. Perimätiedon mukaan Virolaiset olivat voitolla taistelussa ja koko 1215 alkaneessa sodassa ylipäätään, kunnes tapahtui jotain täysin odottamatonta…

Tarinan mukaan kuningas Valdemar joukkoineen oli häviämässä taistelua, kun yhtäkkiä taivaasta leijaili alas punavalkoinen lippu ja tämä ”jumalan antama merkki” auttoi tanskalaiset voittoon vihollisesta. Sodan kulku kääntyi, Tanska valloitti ”pakanamaa” Viron pohjoiset osat ja hallitsi niitä aina vuoteen 1343, jonka jälkeen alueet siirtyivät jälleen uuden valloittajan haltuun.

Kyseisestä tarinasta on historian kirjoihin jäänyt muutakin merkittävää näiden kahden maan välille. Esimerkiksi Tallinna, Viron pääkaupunki, on saanut nimensä edellä mainitun sodan rauhoituttua ja Tanskan vallan vakiinnuttua rakennetun ”Taani linn”- eli ”Tanskan linnan/kaupungin” mukaan. ”Taani linn” muotoutui sitten ajan kanssa Tallinnaksi.

Sodan päätyttyä alkoi kiivas käännytystyö ja paavilta aiemmin saatu mandaatti auttoi alueiden liittämisessä Tanskan kirkon hallintaan. Saatu ”lupa” paavilta oikeutti valloitusretken kutsumisen ristiretkeksi. Kuningas Valdemarin poistuttua maasta, Arkkipiispa Anders Sunesen jätettiin hallitsemaan. Viron eri osissa toimineet miehittäjät, Saksa ja Tanska kilpailivat kirkkoon kastamattomien kastamisesta ja 1000-luvun alussa alkanut Viron kristillistäminen pääsi vähä vähältä ”maaliin”.

Lähde: tallinnaa.com, mikatuovinen.net, alkuperäislähteet Virosta ja virolaisesta kansanhistoriasta

 

2 thoughts on “Tunnetko tarinan Tanskan lipun ”synnystä”- ”Dannebrog” putosi taivaasta…

  • 7.5.2018 at 11:13
    Permalink

    Jee-jee-jee-Jeesus pelastaa! -Juice Leskinen

    Tarkoitti enemmänkin että kirkko pelastaa mutta laulu on laulu.

    Kiitos mielenkiintoisesta jutusta, tämmösta saa olla lisääkin.

    Reply
  • 7.5.2018 at 15:07
    Permalink

    No nytpä Nykysuomen lukijat tuntevat Tanskan lipun tarinan.

    Sitten pieni off-topic juttu. YT-uutisten määrä on jälleen lisääntynyt. Silti yhä huudetaan työvoimapulaa kitarisat härpättäen kuin afrikkalaisenelefantin korvat.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.