Näin vandaalit rikkovat Laura Huhtasaaren vaalijulisteen – Katso video!

Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren vaalijulisteita on revitty, töhritty ja muilla tavoin vandalisoitu ympäri maata niin paljon, että kyseessä saattaa olla organisoitu toiminta.

Nyt sosiaalisessa mediassa on lähtenyt leviämään video, jonka eräs henkilö julkaisi alunperin Snapchatissä. Videolla kaksi ilmeisesti aika nuorta tunnistamattomaksi naamioitunutta henkilöä rikkoo Laura Huhtasaaren vaalimainoksen potkimalla ja jääkiekkomailalla hakkaamalla.

Vahvistamattoman tiedon mukaan video olisi kuvattu Helsingissä. Videon oheen Snapchatiin julkaisija oli kirjoittanut: ”Haha kuulemma toi huhtasaari vitu rasisti joten saatan pistää jtn jos joku tekee jtn hauskaa / jtn tollast huhtasaare lapul/kyltil / jtn”.

Video lähti leviämään sosiaalisen median eri kanavissa, ja pian levisi myös sellainen video, jossa näkyy oletettujen tekijöiden naamat ja nimet. Koska tekijät oletettavasti ovat alaikäisiä, emme julkaise tätä versiota, vaan linkkaamme sen videon, jossa näkyy pelkkä julisteen hajottaminen.

Videon julkaisijan Snapchat- ja Instagram-tilit ja tätä kautta myös henkilöllisyys ovat tiedossa, ja vaalijulisteen rikkomisesta on tehty poliisille ilmoitus.

 

18 thoughts on “Näin vandaalit rikkovat Laura Huhtasaaren vaalijulisteen – Katso video!

  • 23.1.2018 at 11:41
    Permalink

    Näkyy olevan tummaihoinen apina joka syö, elää, asuu ja rikkoo paikkoja Suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Ei muuta kuin nippusiteissä palautus sinne mistä on tänne ryöminyt.
    Laskun voi osoittaa sitten Sipilälle joka kutsui nämä paskat tänne.

    Reply
  • 23.1.2018 at 12:11
    Permalink

    On se neekerikin oppinut pelaamaan jääkiekkoa

    Reply
  • 23.1.2018 at 12:17
    Permalink

    Neekeriltä näyttää.

    Reply
  • 23.1.2018 at 12:28
    Permalink

    Tosiaan sairasta touhua en kyllä käsitä, noille kyllä pitäs antaa kunnon tuomio ei mitää päänsilitystä.

    Reply
  • 23.1.2018 at 12:31
    Permalink

    Neekeri ja moniosaaja. Apinalle on annettu maila valtion puolesta vai olisko istunut pysäkillä ja joku turvamies oikein tuonut.

    Reply
  • 23.1.2018 at 14:44
    Permalink

    Kehitysvammaisilla näki joskus lätkäkypäriä päässä ennen kuin huomaamattomammat pyöräilykypärät yleistyivät. Tosin vaikeasti-kehitysvammaisjengi nimeltä ”kiakkovieraat” käyttää vieläkin lätkäkypäriä, pridellä. Ilmeisesti videon apinakaan ei ole kauas geenipoolistaan pudonnut.

    Reply
  • 23.1.2018 at 19:33
    Permalink

    Tais pojille(meille) tulla maksettavaa

    Reply
  • 23.1.2018 at 19:46
    Permalink

    Jos olis valkoihoisia niin karhuryhmä jo etsis ”vaalirauhan” rikkojia. Tää on niin menetetty maa kuin Ruotsikin….

    Reply
  • 23.1.2018 at 20:49
    Permalink

    Nyt olisi syytä selvittää mitkä ovat Li Anderssonin, Paavo Arhonmäen, Ville Niinistön mahdolliset osallisuudet tuohon organisoituun matu/vassari/anarkostallarien vaaliväkivaltaan?

    Ovatko sanoutuneet julkisesti irti ja tuominneet teot? Puolueensa ovat julkisesti tunnettuja anarkostalinismista ja tuesta n.s. ”paremmalle” väkivallalle.

    Anarkostalinismia ei tarvi suvaita.

    Reply
  • 23.1.2018 at 21:00
    Permalink

    Kehitysmaalaisia, eikö nämä käsitä että ovat Suomessa? Mitä helvettiä nuo täällä Suomessa tekee…!?

    Reply
  • 23.1.2018 at 23:07
    Permalink

    Lapsia ovat, tuskin ymmärtävät mitä tekevät, liekö joku yllyttänyt?

    Reply
  • 24.1.2018 at 09:47
    Permalink

    Eiköhän ollut vihervasurien tekosia/rk niitä vahtimassahan on itsenäisyyspäväkin legioona poliiseja, ettei ne hyökkaa rauhallisten ihmisten kimppuun?

    Reply
  • 25.1.2018 at 10:57
    Permalink

    Haha iha vitu oikein ton ämmän vaalimainokselle

    Reply
  • 25.1.2018 at 18:33
    Permalink

    Nää ripakinttuiset antifa-vasemistolaiset on niin heikkoja ettei meinaa saada edes yhtä pahvimainosta rikki. Hiki tulee kun katsoo kananjalkojen työskentelyä.

    Mutta kai näistä joskus kasvaa isompina niitä vassareita joita saa sitten kurmoottaa.

    Reply
  • 26.1.2018 at 12:47
    Permalink

    Onneks teitä Lauran fanittajia on minimaalinen määrä, onneks Laurasta ei tule presidenttiä, eihän se osaa kuin monotonisesti toistaa ”rajat kiinni”, ”matut vie meiän rahat”. Ei sillä ole oikeita mielipiteitä. Aivopesty Halla-ahon ja Homma-forumin nukke.

    Reply
    • 26.1.2018 at 15:24
      Permalink

      Lauran kannattajia minimaalinen määrä? ahahahahah gimmeabreakman..

      Reply
  • 26.1.2018 at 19:26
    Permalink

    Ei paljoa valtamediat kirjoita vaan vaikenevat täysin.

    Reply
  • 26.1.2018 at 22:28
    Permalink

    Rouva Huhtasaaren kannaotot ovat, tähän asti ainakin, olleet aika yksipuolisia. Hän puuhaa Suomea takaisin (mihin? -50 luvulle? -18 luvulle?) ja haluaa rajat kiinni. Kumpikaan asiakokonaisuus ei oikein kuulu presidentin toimivaltaan. Ihminen joka uskoo jumaliin ja luomisoppiin ei ole oikea henkilö johtamaan yhtään mitään. Uskovaiset perustavat elämäänsä valheeseen ja ovat siksi jääviä päättämään muitten ihmisten elämästä. Tarvitsemme tietoa ja ymmärrystä, eikä huuhaata!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.