Mies yritti tunkeutua Yhdysvaltain lentotukikohtaan Englannin Suffolkissa
Mies on pidätetty hänen yrittäessään tunkeutua Yhdysvaltain lentotukikohtaan Englannin Suffolkissa.
Ison-Britannian puolustusministeriö ilmoitti olevansa tietoinen tapahtumasta tukikohdassa ja että poliisi on ottanut tilanteen haltuun. Yhdysvaltojen suurlähetystö on kieltäytynyt kommentoimasta tapahtumaa.
Yhdysvaltain armeijan lausunto kertoi, että tukikohta suljettiin klo 13.00 GMT ”häiriöilmoitusten jälkeen” ja hätähenkilökunta oli otettu käyttöön.
Tukikohta on taas avoinna ja hälytystila päättynyt.
Suffolkin poliisi on tällä hetkellä paikalla ja neuvoo ihmisiä välittämään aluetta toistaiseksi.
Lähde: BBC
Suomessa taas poliisi on tunkeutunut Pravdan naispuolisen toimittajan kotiin naapurien soittamana vakavan läppärin epäillyn pahoinpitelyn vuoksi, johon liittyi vielä toistaiseksi tuntemattomasta syystä aiheuttunutta sauhuttelua. Sotku kuitenkin selvisi välittömästi kun toimittelija kertoi olevansa vihreän puolueen jäsen ja tuntevansa varsin hyvin Stalinin pärstän rokonarvet. Poliisi ilmoitti välittömästi kaiken olevan reilassa ja mallillaan ja pahoitteli väärin kohdennettua viranoiaistoimintaa eli ryntäämistä ”parempaan” yksiöön ilman kukkia ja suklaata.