Leena Meri: Suomen EU-nettomaksu tulee kasvamaan

Leena Meri on Facebook sivuillaan ottanut vahvasti kantaa Eu:n maksuihin. Suomi on aina ollut Eu:n nettomaksaja ja Meren päivitys herättää kysymyksen, tuleeko Suomesta ikinä saajaosapuoli?

Leena Meren päivitys:

Ministeri Terho sanoi A studiossa että kun Britit lähtevät Eusta Brexitin myötä niin pitää lähteä siitä, että kulut pienenee ja Suomi ei joudu maksamaan lisää jäsenmaksuja Brittien maksuaukon paikkaamiseen.

Suomi on 6. suurin nettomaksaja, eli maksaa enemmän Eulle kuin sieltä saa. Mihin ne kulut pienenee?

Organisaatiot säilyvät, virkamiehet säilyvät, rakennukset säilyvät ja jne. Lisäksi Eussa on vireillä hankkeita perustaa uusia viranomaisia, kuten Euroopan syyttäjävirasto Eppo, monet uudet rekisterit ja muut lisärahaa vaativat hankkeet.

Mistä ne säästöt mukamas tehdään, ainakaan siinä määrin, ettei merkittäviä lisäkuluja tulisi jokaiselle jäljelle jääneille jäsenmaille maksettavaksi. Suomen nettomaksu tulee kasvamaan on mun vahva valistunut arvaus, sanoo ministeri nyt mitä tahansa kansaa rauhoitellakseen.

Suomen asema niissä neuvottelupöydissä on heikko. Tähänkin asti olemme olleet maksajan roolissa. Miten se asema nyt muuttuisi? Ainahan me ollaan suostuttu kiltisti kaikkeen. Mallimaa kun ollaan aina halittu olla, ettei vaan ns, maine mene.

Lähde: Leena Meri PS facebook

One thought on “Leena Meri: Suomen EU-nettomaksu tulee kasvamaan

  • 28.9.2017 at 00:49
    Permalink

    Eroaminen on ainut ratkaisu nöyryytyksen lopettamiseksi.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.