Wille Rydman: Hakaniemen ay-ruhtinaat ovat valmiit laittamaan Suomen viennin seis ja ampumaan talouttamme jalkaan

Katselin tuota AY-mafian tiedotustilaisuutta jonkin aikaa ja tuntui, että olisi palattu vanhaan hyvään kommunistiseen aikaan. AKT:n puheenjohtaja horisi jostain solidaarisuudesta, jolla kylmä sotakin voitettiin. Olisikohan ollut noin? Nämä toimet ovat juuri sitä mitä Wille Rydman sanoo. Suomi matalaksi keinoista välittämättä ja kunhan AY-ruhtinailla säilyy edut vielä jonkin aikaa. Lopun alkua se joka tapauksessa on. Siinä voi käydä myös, että lakkoilijoiden palattua töihin, ei työpaikkaa enää käytännössä ole tai ulosheittoneuvottelut alkavat välittömästi. Tekoäly kurkkii jo innokkaana nurkan takana, että jos tonkin homman minä hoitaisin paljon paremmin.

Kaikkihan täällä ampuu nykyään Suomea jalkaan.

”AY-ruhtinaat!” Kokoomukselainen siloposki ”herra-haalareissaan” soittaa poskeaan vallantäytyydessään ”omaan jalkaan ampumisesta”. Kun duunarit yrittävät saada edes hilkkuja Ukrainaan, EU:hun, NATO:on ja YK:lle syydettävistä miljardeista. AY-liike varsinkin 1960 ja 1970-luvuilla kurkutti korpilakoillaan ym. tukilakoillaan kesken työehtosopimuskausienkin Suomea ja sen taloutta, koska tuolloin elettiin työmarkkinajnärjestöjen valtakautta, jota vielä voimisti Neuvostostoliiton ”läsnäolo” kommunismin ja työväenaatteen linnakkeena. Perinteenä tuolloin olivat jäänmurtajien lakot kun jää oli paksuimmillaan ja Suomen ja muiden maiden kauppalaivastot tarvitsivat eniten ”Tarmoa” & kumpp. Hallitukset olivat riitaisia ja lyhytilkäisiä niin, että Kekkonen eräämmän kerran hajoitti eduskunnan nimittäen tilalle virkamieshallituksen vain silksi, että sisäpolitiikkaan saisi edes jotain tolkkua. Tästä sitten jurnutetiin Kekkosen ruoskan läväyttelystä, mutta minkäs teet kun ”punamullat” riitelivät kukin ideologioidensa ja äänesäjien äänien pitämiseksi vakuuden arvoisina. Koska eletiin yleisen vasemmistolaisuuden voimakkainta aallonharjaa kautta maailman Vietnamin sotineen EI edellinen merkinnyt samaa vientivetoisuutta kuin Korean sota 1950-luvulla. Päinvastoin! Neuvostoliiton vielä sekaantuessa tuolloisina ”toisena vaaranvuosina” Suomen sisäpolitiikkaan taistolaisuuden kovimmassa turbulenssissa aikomuksena saada kommunistinen vallankumous Suomessa. Kekkonen karkotti Neuvostoliiton suurlähetilään, joka vehkeili Suomen sisä- ja työmarkkinapolitiikassa myyränä UKK-sopimusta vastaan, jota oli itse presidentti ajamassa tarkoituksenaan saada työmarkkinasopimus aikaan omalla nimellään kun normi teitä eivät osapuolet olleet sopuun päässeet. Neukkujen suurlähettiläs lähtikin vähin äänin ”terveydellisiin syihin” vedoten selkeästä sekaantumisesta asemamaansa sisäpoliittisiin asioihin. Ainahan ulkopoliittisiin pikku asioihinkin kuului jurnutusa kohuu ”mustasukkaisesitkin” ja jonkun suomalaispolitiikon lipeämisestä ”liturgiasta”. Tuolloiset lakot ja niiden kymmenien pennien korotukset työntekijäpuolelle sulivat äkkiä ”inflaatio rotan” järsäisystä kun vastaavasti myös tavaroiden hinnat nousivat vastavaikutuksena kun palkankorotukset täytyi yritysen kattaa. Huomattavaa vahinkoa ja kiusallisuutta aiheutui ulkomaankaupalle kun seisaukset ja lakot pidensivät tai pysäyttivät toimitukset ulkomaisille asiakkaille, mikä EI herätä luottamusta tavarantoimittajaa kohtaan. EU oli myrkkyä AY-liikkeelle, vaikka se EI heti tuntunut, mutta EU-jäsenyys merkitsi ulkomaisen halpatyövoiman rantautumista varsinkin rakennuksille, jossa nykyään ulkomaiset työnvälitysfirmat toimivat liki ihmiskauppa ehdoilla. Eräänkin jo vuosia sitten täällä rakennustyömaalla olleen puolalaisen ”asuessa” maakuopassa Helsingissä. Nyt rakennustyömaat ovat kuin Baabelin tornin rakentajien lopputulema, jossa ”kieliviidakko” on läpitunkematon. Paitsi, ettei suomen kieltä eivät kirvesmiehet juuri puhu, jos ei ollenkaan. ”Niin muuttuu maailma Eskoseni!”