Joka viides peruskoulun opettaja Suomessa kertoo joutuneensa oppilaan väkivallan kohteeksi. Opetusalan ammattijärjestö OAJ varoittaa suuntauksen pahentuneen kahden vuoden aikana ja vaatii valtakunnallisia toimenpiteitä.
Opetusalan ammattijärjestö OAJ raportoi vuoden 2026 työolobarometrissaan, että 14 prosenttia vastaajista oli joutunut työpaikkaväkivallan kohteeksi edellisen vuoden aikana. Edellisessä, vuonna 2024 tehdyssä kyselyssä vastaava luku oli 10 prosenttia.
Kasvu on erityisen selvää peruskouluissa. Siellä 21 prosenttia ilmoitti joutuneensa oppilaan väkivallan kohteeksi, kun vuonna 2024 luku oli 17 prosenttia. Varhaiskasvatuksessa kolmasosa vastaajista sanoi joutuneensa lasten tekemän väkivallan kohteeksi.
Väkivalta oli lähes täysin oppilassidonnaista. 99 prosentissa tapauksista, joissa opettajat ilmoittivat joutuneensa väkivallan kohteeksi, tekijänä oli lapsi tai oppilas.
Erityisopettajat erityisen alttiina
Erot ovat huomattavia. OAJ nimeää erityisopettajat ja erityisluokanopettajat ryhmiksi, jotka joutuvat useimmin väkivallan kohteeksi. Väkivalta on yleisintä varhaiskasvatuksessa, mutta se on lisääntynyt eniten peruskouluissa viimeisen kahden vuoden aikana.
Sitä vastoin lukioissa työskentelevillä ei barometrin mukaan ollut kokemuksia väkivallasta. Tilanne eroaa siis selvästi eri koulutusmuotojen välillä.
— Oppimis- ja työympäristöjen turvattomuuteen on puututtava. Nykyinen suuntaus on erittäin huolestuttava, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.
Monet harkitsevat alanvaihtoa
Seuraukset voivat olla vakavia kohteeksi joutuneelle henkilöstölle: kuudessa prosentissa tapauksista väkivalta oli johtanut sairauslomaan.
Vastaajista 42 prosenttia oli harkinnut alanvaihtoa edellisen vuoden aikana. Alle 51-vuotiaiden keskuudessa luku oli noin puolet.
Väkivalta ei ole ainoa syy, miksi opettajat harkitsevat ammatin jättämistä. Samalla 75 prosenttia kertoi kokevansa vähintään toisinaan työperäistä stressiä.
OAJ vaatii valtakunnallisia toimintamalleja väkivallan ja uhkatilanteiden ehkäisemiseksi kouluissa ja päiväkodeissa. Järjestö haluaa myös opetusalalle suunnatun erillisen työsuojeluohjelman.
— Jäsenemme ovat peräänkuuluttaneet valtakunnallisia toimintamalleja, joilla voidaan ehkäistä väkivaltaa ja uhkatilanteita, sanoo Katarina Murto.
Katselin tuota AY-mafian tiedotustilaisuutta jonkin aikaa ja tuntui, että olisi palattu vanhaan hyvään kommunistiseen aikaan. AKT:n puheenjohtaja horisi jostain solidaarisuudesta, jolla kylmä sotakin voitettiin. Olisikohan ollut noin? Nämä toimet ovat juuri sitä mitä Wille Rydman sanoo. Suomi matalaksi keinoista välittämättä ja kunhan AY-ruhtinailla säilyy edut vielä jonkin aikaa. Lopun alkua se joka tapauksessa on. Siinä voi käydä myös, että lakkoilijoiden palattua töihin, ei työpaikkaa enää käytännössä ole tai ulosheittoneuvottelut alkavat välittömästi. Tekoäly kurkkii jo innokkaana nurkan takana, että jos tonkin homman minä hoitaisin paljon paremmin.
Lakko-oikeus tulee kansalasilla olla, muuten työntekijöitten osuus kansantulosta vähenee. Ellei oikeutta ole, sen seurauksena olot heikkenevät lopulta niin huonoiksi, että syntyy vallankumous.
Tässä asiassa tietoon on vain tullut, että persut ovat hylänneet lupauksensa ja se voi olla yksi alkusyy lakkoiluun kuten on myös EU sopimukset. Idän kauppaa ei ole ja vienti on vähäistä, joten palkkoja on alennettava korkeiden vientikustannusten tähden.
Kaikkihan täällä ampuu nykyään Suomea jalkaan.
Naurettavan tekopyhää , kyllä nämä globalistit itse tuhosivat Suomen talouden osallistumalla Eurostoliiton Venäjäpakotteisiin. Rajattomat mahdollisuudet menetettiin ja kohta koittaa karu arki kun pitää alkaa maksamaan hyökkäysliiton jäsenmaksuja…
”AY-ruhtinaat!” Kokoomukselainen siloposki ”herra-haalareissaan” soittaa poskeaan vallantäytyydessään ”omaan jalkaan ampumisesta”. Kun duunarit yrittävät saada edes hilkkuja Ukrainaan, EU:hun, NATO:on ja YK:lle syydettävistä miljardeista. AY-liike varsinkin 1960 ja 1970-luvuilla kurkutti korpilakoillaan ym. tukilakoillaan kesken työehtosopimuskausienkin Suomea ja sen taloutta, koska tuolloin elettiin työmarkkinajnärjestöjen valtakautta, jota vielä voimisti Neuvostostoliiton ”läsnäolo” kommunismin ja työväenaatteen linnakkeena. Perinteenä tuolloin olivat jäänmurtajien lakot kun jää oli paksuimmillaan ja Suomen ja muiden maiden kauppalaivastot tarvitsivat eniten ”Tarmoa” & kumpp. Hallitukset olivat riitaisia ja lyhytilkäisiä niin, että Kekkonen eräämmän kerran hajoitti eduskunnan nimittäen tilalle virkamieshallituksen vain silksi, että sisäpolitiikkaan saisi edes jotain tolkkua. Tästä sitten jurnutetiin Kekkosen ruoskan läväyttelystä, mutta minkäs teet kun ”punamullat” riitelivät kukin ideologioidensa ja äänesäjien äänien pitämiseksi vakuuden arvoisina. Koska eletiin yleisen vasemmistolaisuuden voimakkainta aallonharjaa kautta maailman Vietnamin sotineen EI edellinen merkinnyt samaa vientivetoisuutta kuin Korean sota 1950-luvulla. Päinvastoin! Neuvostoliiton vielä sekaantuessa tuolloisina ”toisena vaaranvuosina” Suomen sisäpolitiikkaan taistolaisuuden kovimmassa turbulenssissa aikomuksena saada kommunistinen vallankumous Suomessa. Kekkonen karkotti Neuvostoliiton suurlähetilään, joka vehkeili Suomen sisä- ja työmarkkinapolitiikassa myyränä UKK-sopimusta vastaan, jota oli itse presidentti ajamassa tarkoituksenaan saada työmarkkinasopimus aikaan omalla nimellään kun normi teitä eivät osapuolet olleet sopuun päässeet. Neukkujen suurlähettiläs lähtikin vähin äänin ”terveydellisiin syihin” vedoten selkeästä sekaantumisesta asemamaansa sisäpoliittisiin asioihin. Ainahan ulkopoliittisiin pikku asioihinkin kuului jurnutusa kohuu ”mustasukkaisesitkin” ja jonkun suomalaispolitiikon lipeämisestä ”liturgiasta”. Tuolloiset lakot ja niiden kymmenien pennien korotukset työntekijäpuolelle sulivat äkkiä ”inflaatio rotan” järsäisystä kun vastaavasti myös tavaroiden hinnat nousivat vastavaikutuksena kun palkankorotukset täytyi yritysen kattaa. Huomattavaa vahinkoa ja kiusallisuutta aiheutui ulkomaankaupalle kun seisaukset ja lakot pidensivät tai pysäyttivät toimitukset ulkomaisille asiakkaille, mikä EI herätä luottamusta tavarantoimittajaa kohtaan. EU oli myrkkyä AY-liikkeelle, vaikka se EI heti tuntunut, mutta EU-jäsenyys merkitsi ulkomaisen halpatyövoiman rantautumista varsinkin rakennuksille, jossa nykyään ulkomaiset työnvälitysfirmat toimivat liki ihmiskauppa ehdoilla. Eräänkin jo vuosia sitten täällä rakennustyömaalla olleen puolalaisen ”asuessa” maakuopassa Helsingissä. Nyt rakennustyömaat ovat kuin Baabelin tornin rakentajien lopputulema, jossa ”kieliviidakko” on läpitunkematon. Paitsi, ettei suomen kieltä eivät kirvesmiehet juuri puhu, jos ei ollenkaan. ”Niin muuttuu maailma Eskoseni!”
Poliitikkojen on nyt hyvä mellastaa, koska teollisuuspampuilla ei ole Euroopassa enää juurikaan sananvaltaa. Valmistava teollisuus karkaa mielellään pois Euroopasta, joka on sitonut itsensä Vihreän Siirtymän hulluuteen. Parhaiten tämä näkyy energiaköyhtyneessä Saksassa, josta monet yritykset siirtävät tuotantoaan pois, viimeisimpänä maineikas kodinkonevalmistaja Miele. Koska lakot iskevät suurten teollisuusyritysten tuloksiin, niin perinteisesti teollisuuspomot ovat painostaneet hallitusta taipumaan, mikäli työntekijäpuoli on hakenut lakoilla poliittisia tuloksia. Nykypäivän Euroopassa valmistavalla teollisuudella ei ole kuitenkaan enää suurta poliittista painoarvoa. Vihreä ideologia sekä russofobia ovat ajaneet kaiken edelle. Siksipä ei edes järeä lakkoase tule puremaan poliitikkoihin, jotka palvovat edellämainittuja arvoja. Vihreimmät poliitikot jopa toivovat eurooppalaisten kansojen kurjistumista, jotta ”maapallo pelastuisi”. On tietenkin ristiriitaista, että retoriikassa kuitenkin vedotaan vientiteollisuuden menetyksiin, vaikka niitä tosiasiallisesti toivotaan.