Tullin Merkurius-sarjan uusin kirja käsittelee tullitoiminnan, erityisesti tullivalvonnan, ja salakuljetuksen historiaa Karjalan kannaksella 1810-luvulta 1940-luvulle asti. Näiden lähes 130 vuoden ajan Kannaksella oli Suomen ja Venäjän välinen tulliraja. Salakuljetusta Venäjän rajalla on käsitelty suppeasti paikallisissa historiakirjoissa ja joissain itsenäistymisen alkuvuosia koskevissa teoksissa, mutta autonomian ajan ja itsenäisyyden ajan salakuljetusta ei ennen ole tarkasteltu suhteessa toisiinsa. Varsinkin Tullin näkökulma on jäänyt puuttumaan. Teos perustuu arkistolähteisiin, joita ei ole aiemmin historiantutkimuksessa käytetty. Teoksessa on myös runsaasti aiemmin julkaisematonta kuva-aineistoa.
Suomen tulevaisuuden kannalta oli ratkaisevaa, että pian Suomen Venäjään liittämisen jälkeen maiden välille jäi tulliraja, joka pysyi vuoteen 1917 saakka. Tullirajaa valvoi Suomen oma tullilaitos. Suomen itsenäistyessä maan kaikki rajat olivat valvottuja, ja tehtävää hoiti siihen kouliintunut suomalainen tullihenkilöstö. Sekasortoa ulkomaankauppaan ei tullut, vaikka elettiinkin tiukkaa säännöstelytaloutta.
Karjalan kannas oli tärkeässä roolissa Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa ennen ja jälkeen itsenäistymisen. Kannaksen kulttuuri oli Pietarin kaupungin läheisyyden vuoksi hyvin omaleimainen. Suuri muutos tuli 1920-luvulla, kun asukkaiden yhteydet Pietariin katkesivat. Teos osoittaa, kuinka niin yritykset, yksityishenkilöt kuten viranomaisetkin uskoivat pitkään, että Venäjällä palattaisiin takaisin vanhaan.
Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna Kannaksen rajan salakuljetusilmiöstä paljastuu huomattavaa jatkuvuutta. Salakuljetettavat tavarat vaihtelivat ajan saatossa paljonkin, mutta menettelytavat ja viranomaisten ongelmat pysyivät jokseenkin ennallaan, samoin osapuolten roolit. Tärkein yhteinen nimittäjä oli tullirajan olemassaolo. Aika ajoin salakuljetustoiminta oli täysin järjestäytynyttä ja siinä mukana oli vaikutusvaltaisia tahoja rajan kummaltakin puolelta.
Suomen tullin valvonta Karjalan kannaksella käynnistyi jo 1810-luvulla. Koska Suomi ei ollut itsenäinen valtio, asia oli hankala. Tullin toimintatavat olivat välillä hyvinkin epävirallisia ja salattuja. 1800-luvun alkuvuosikymmeninä Tulli valvoi liikkuvasti, ja sillä oli raja-alueella erityisvaltuudet.
Venäjän kauppapolitiikka oli 1800-luvulla varsin poukkoilevaa vaihdellen kaupan vapauttamisen ja rajoittamisen välillä. Kannaksen tullitoiminta järjestettiin aina Suomen ja Venäjän senhetkisten kauppasuhteiden pohjalle. Kun kauppaa järjesteltiin uudelleen, tuloksena oli muutoksia myös tullivalvontaan. 1840-luvun alussa muodostettiin rajaviskaalipiirit, joita valvottiin ratsain. 1850-luvun lopulla perustettiin kiinteiden tulliasemien verkko. Rautatien tultua vuonna 1871 monia uusia tullitoimistoja perustettiin radanvarteen. Maarajan valvonnasta ei kuitenkaan voitu luopua.
Kun Suomessa korotettiin eräiden tuotteiden veroja, niitä alettiin salakuljettaa tullirajan yli Venäjältä. Vastaavasti Venäjälle vietiin salaa tuotteita sikäläisten maksujen välttämiseksi. Koska Suomessa alkoholin tuontia oli rajoitettu, alkoi sen salakuljetus Venäjältä lisääntyä. Tätä lisäsivät uudet alkoholiverot. Kun Suomeen puuhattiin vuoden 1907 jälkeen kieltolakia, Venäjän rajalla alkoi ennennäkemätön spriin salakuljetusaalto, joka oli hyvin järjestäytynyttä toimintaa. Kun ensimmäinen maailmansota pakotti tuonnin ja viennin säännöstelyyn, alettiin Suomesta salakuljettaa elintarvikkeita Pietariin parempien hintojen vuoksi. Toiminta jatkui katkeamattomana itsenäistymisen ja kansalaissodan jälkeen. Uutena ilmiönä mukaan tuli poliittinen salakuljetus, jota johti Suomen kommunistinen puolue.
Tullin ja paikallisten asukkaiden välillä vallitsi 1800-luvulta lähtien tietty jännite ja epäluottamus. Tulliviranomaiset katsoivat asukkaiden olevan tavalla tai toisella mukana tavaran salakuljetuksessa. Aika ajoin Tulliin kohdistui myös väkivaltaa, johon välistä vastattiin samalla mitalla.
Kun Suomi itsenäistyi, Tullin toiminta rajaseudulla jatkui lähes entiseen tapaan. Tämä aiheutti konflikteja Suomen sotilasviranomaisten kanssa, joilla oli oma näkemyksensä siitä, kuinka rajaa tulisi valvoa. Itsenäisyyden alkuvuosina paljastui, että myös Suomen armeijan yksiköitä oli sekaantunut tavaroiden salakuljetukseen.
Tavaran salakuljetus lakkasi vasta, kun rajaliikenteen valvontaa Venäjällä alettiin kiristää. Tarton rauhassa Suomen ja Neuvosto-Venäjän suhteet normalisoitiin ja myös kauppasuhteita käynnistettiin. Vaikka salakuljetus oli loppunut, odotettiin maiden välille uutta tavaraliikennettä. Tämän vuoksi Tulli pysyi Kannaksella.
Tullin historia Karjalan kannaksella on myös vahvojen persoonien historiaa. Vaikka historia on useimmat heistä unohtanut, omana aikanaan heidän roolinsa paikallisessa elämässä oli merkittävä. Vähän tunnettu on myös Tullin ja vastaperustetun Rajavartiolaitoksen yhteistoiminta Karjalan kannaksella 1920- ja 30-luvulla, jolloin niillä oli yhteinen paikallisjohto: Tullin rajaviskaalit toimivat samalla Rajavartiolaitoksen paikallispäälliköinä.
Vielä 1930-luvun alussa oli toiveita, että Suomi ja Neuvostoliitto olisivat tehneet kauppasopimuksen, jolloin myös vanhat rajanylityspaikat olisi avattu. Kun sopimusta ei syntynyt, luovutettiin Karjalan kannaksen tulliasemat viimein vuonna 1936 Rajavartiolaitokselle. Tulli jäi enää Rajajoen rautatieasemalle ja Kannaksen satamiin.
Tullin läsnäolo Kannaksella päättyi talvisotaan, mutta jatkosodan aikana tulliasemien palauttamista vanhalle rajalle suunniteltiin jälleen, kun rauha olisi saatu. Sodan jälkeen Kannaksella palvellut tullihenkilöstö sijoitettiin muihin tullilaitoksen tehtäviin.
Lähde: Tulli
Näitä juttuja lisää! Tissiperseparisuhdehomoilut ei kiinnosta -historian tunteminen on välttämätöntä nykyisyyden ymmärtämiseen.