https://nykysuomi.com/vihrea-poliitikko-ehdottaa-radikaalimuslimeille-omaa-kaupunkia-monikulttuurin-neljas-vaihe/

EU

Vihreä poliitikko ehdottaa radikaalimuslimeille omaa kaupunkia: ”Monikulttuurin” neljäs vaihe.

Päivitetty 27.10.2016, Julkaistu 26.10.2016 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Vihreän puolueen jäsen ja salafismiin perehtynyt asiantuntija Kurt Edler esitti Welt am Sonntagin haastattelussa "radikaalin" idean: Torjutaan maahanmuuttajien radikalisoitumInen antamalla heille oma kaupunki esm. Etu-Pommerista. Tässä vaiheessa onkin syytä katsoa taaksepäin, mitä kaikkea meille on selitetty.

Welt am Sonntag: Was sollten wir also tun?

Edler: Warum richten wir nicht in Vorpommern ein Neu-Aleppo ein? Mit vielen fähigen Leuten aus unserem Land und aus Syrien.

Welt am Sonntag: Mitä siis teemme?

Kurt Edler: Miksi emme muodosta Etu-Pommeriin uutta Aleppoa, mihin sijoittaisimme ihmisiä meidän maastamme ja Syyriasta.

Tässä välissä on syytä pariin huomautukseen: 1. Ongelma, josta Welt am Sonntag ja Kurt Edler keskustelivat, oli Saksassa jo nyt olevien ihmisten sopeutumattomuus ja taipumus itsemurhapommituksiin, junassa kirveen kanssa heilumiseen yms. viattomiin harrastuksiin. Elderille pujahtaa heti mukaan idea hakea lisää tätä väkeä Syyriasta Saksan maaperälle.

2. Mikä on Aleppo tänään? Rauniokasa ja määrättömästi kärsimystä erilaisten syyrialaisten tahojen pommittaessa toistensa sektoreita. "Uusi Aleppo" ei voisi olla muuta kuin tämänpäIväisten uutisten kertomaan Aleppon maanpäälliseen helvettiin johtavan kehItyksen alkupiste.

Sokeana tosiasioille Kurt Edler ei pysty näkemään Saksan -ja Suomen- vastaanottokeskuksissa jo nyt tapahtuvaa uskonnollisten lahkojen ja etnisten ryhmien välistä hiljaista sotaa. Maahanmuuttajien oma enklaavi ilman eurooppalaisen valtion viranomaisia olisi väistämättä sotanäyttämö, ja "islamilaisen valtion" (ISIS-ISIL) toisinto. Kurt Edler siis vakavissaan esittää tälläistä perustettavaksi.

Ranskassa ja mm. Ruotsissa on jo olemassa Edlerin ihannevaltioiden prototyyppejä. Niitä sanotaan ongelmalähiöiksi, ja niissä hallitsevat rikollisjengit ja ääri-islamistit. Salafismihan oli Elderin asiantuntemuksen kohde?

Elderin ehdotus tarkoittaa valtiollisen statuksen antamista vieraan kulttuurin enklaaveille. Toki eurooppalaisten rahoittaessa kaiken. Alueiden luovuttaminen uudelle väestölle on myös peruuttamatonta, ja johtaa tulevaisuudessa pysyviin etnisiin ristiriitoihin. Mihin Elder muuten aikoi etupommerilaiset laittaa?

Katsommekin taaksepäin, "monikulttuuri"-jargonin kehitysvaiheita:

"Pakolaiset ovat Suomessa koska heidän kotimaassaan on sota. Kun olot siellä rauhoittuvat, he palaavat takaisin. Joka muuta väittää, on rasisti!" -Sanoi silloinen pääministeri Paavo Lipponen TV-uutisissa meille. Monikaan ei tätä muistele.
"Maahanmuuttajat ovat samanlaisia ihmisiä kuin mekin. He oppivat suomalaiset tavat ja sopeutuvat. Joka muuta väittää, on rasisti!"
"Muut kulttuurit ovat yhtä hyviä kuin suomalainenkin, ja erilaisuus on rikkautta. Meidän täytyy luopua sellaisista asioista jotka ärsyttävät tulijoita, -mm. risti-symbolin käytöstä. Joka muuta väittää on rasisti!"
Meidän on annettava maahantulijoiden muodostaa omia valtioitaan meidän maaperällemme.

Olemme jo jonkin aikaa olleet käytännössä 4. askelmalla. Kurt Elder sanoo sen vain suorempaan kuin muut.

Tikapuilla on vielä yksi askelma, alaspäin:

5. Meidän on alistuttava islaamin orjiksi, kuten kuraanissa ja hadditheissa vaaditaan.

Elder näyttää myös unohtaneen, että Saksan kaupungit ovat jo olleet "uusi Aleppo": 1945. Haluaako Elder vielä venäläiset miehittämään itäistä Saksaa? Punavihreä historiattomuus tappaa todella loogisen ajattelun ja suhteellisuudentajun.

Pekka Kemppainen 26.10.2016

aleppofulda0000

Kurt Elderin aloitteesta kertoi Die Welt 21.10. ja Breibart.com. 23.10.2016.

https://nykysuomi.com/janne-rysky-riihelainen-menetti-kaikki-tyot-uskottavuus-propagandistina-meni/

Näkökulma

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

https://nykysuomi.com/lukijan-kynasta-riihelaiset-ja-muut-maalittajat-ovat-joko-ex-narkkareita-tai-sarjaepaonnistujia/

Näkökulma

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

https://nykysuomi.com/kirja-arvostelu-jessikka-aro-putinin-usa/

Näkökulma

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

https://nykysuomi.com/maalittaminen-ja-vaaran-tiedon-agitaattorit-uhkaavat-ihmisten-turvallisuutta/

Näkökulma

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/