https://nykysuomi.com/uusnatsi-jarjestoa-syyttavalla-juristilla-vahvat-itablokki-yhteydet/

Näkökulma

”Uusnatsi”-järjestöä syyttävällä juristilla vahvat Itäblokki-yhteydet

Päivitetty 9.7.2017, Julkaistu 8.7.2017 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Poliisihallitus on tänään (07.07.) Savon Sanomien kertoman mukaan jättänyt Pirkanmaan käräjäoikeuteen kanteen 'Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen' Suomen osaston kieltämiseksi. Liike on rekisteröimätön, mutta sen käytössä on Pohjolan Perinne ry. Poliisihallitus hakee molempien kieltämistä.

Lehti kiinnitti huomiota seikkaan, että vaikka Poliisihallituksella on itsellään lainopillista asiantuntemusta, se turvautuu tässä asiassa tunnettuun "ihmisoikeusjuristiin", jolla on hyvin värittynyt poliittinen historia Suomen Kommunistisen Puolueen stalinistisiiven erääksi varjo-organisaatioksi perustetussa Demokraattisen Lakimiehet ry:ssä, l. Demlassa.

Savon Sanomat:

Poliisihallitus on teettänyt lakkauttamista vaativan kanteen asianajaja Markku Fredmanilla, vaikka Poliisihallituksessakin ja sisäministeriössä työskentelee runsaasti lakimiehiä.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan Poliisihallitus päätyi käyttämään ulkopuolista huippuasiantuntijaa siksi, että kyse on hyvin poikkeuksellisesta, erikoisosaamista edellyttävästä kanteesta. Fredman edustaa Poliisihallitusta ja sitä kautta Suomen valtiota myös itse oikeudenkäynnissä.

Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. perustettiin v.1954 kuusi vuotta aiemmin lakkautetun "Punaisen Valpon" l. kommunistien kontrolloiman Valtiollisen Poliisin entisille työntekijöille suojatyöpaikaksi. Toinen suojatyöpaikkojen verkosto heille oli Suomen Rauhanpuolustajien piiriorganisaatio.

Valpon kommunisteista mm. tutkintatoimiston päällikkö, myöhemmin oikeusneuvosmies, Helge Rontu toimi jonkin aikaa Demlan puheenjohtajana. Eräs hänen seuraajistaan oli Markku Fredman. Tunnettuja demlalaisia oli myös Tarja Halonen.

Fredmania koskeva Wiki-artikkeli ei mainitse hänen Demla-puheenjohtajuuttaan, mutta korostaa roolia "ihmisoikeusjuristina".

Demokraattisten Lakimiesten l. Demlan toiminnassa korostui vahva sitoutuminen Neuvostoliittoon ja sen edustamaan tapaan käsittää ihmisoikeudet. Tämä tilanne jatkui ainakin neuvostovallan romahtamiseen v.1991 asti. Fredman toimi Demlan puheenjohtajana v.1988.

Kun suomalainen vasemmistoälymystö reagoi hyvin kiivaasti itäsaksalaisen toisinajattelijan Wolf Biermannin tuomioon ja karkoitukseen v.1976, -myönteisesti Itä-Saksan vallanpitäjiä tukien, taustalla toimi myös Demlan verkosto. Kun norjalainen huippuvirkamies Arne Treholt jäi v.1985 kiinni vakoilusta Neuvostoliiton ja Irakin hyväksi, Suomeen ilmaantui pian jonkinlainen solidaarisuusliike hänen puolestaan. Tässäkin nähtiin Demlan käsialaa.

Kun 1980-luvulla sivistynyt maailma alkoi kiinnittää huomiota Neuvostoliitossa ja mm. Itä-Saksassa tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin, Suomessa sytytteli vastavalkeaa Suomen Rauhanpuolustajat, Ihmisoikeusliitto ja Demla.

Alkaen kommunistien 1940-luvulla miehittämän Valtiollisen Poliisin ajoista, tietty demokratian-vastainen juonne kulkee suomalaisessa älymystössä läpi vuosikymmenten. Joitain kertoja tämä mieliala on yltynyt vaatimuksiksi antikommunistisen toiminnan kieltämiseksi.

Miksi poliisihallitus sivuuttaa oman henkilöstönsä, ja jättää 'vastarintaliikkeen' asian ulkopuolisen ja voimakkaita poliittisia kantoja omaavan juristin hoitoon, siihen ei ole annettu selitystä.

Vastarintaliikkeessä toimivat henkilöt on yhdistetty eräisiin väkivaltaisiin selkkauksiin, joissa käräjätuomiota on tullut sekä heille että muille osapuolille. Näiden vastarintaliikkeen kanssa nahistelleiden muiden toimijoiden kieltämisestä ei ole tehty aloitetta. Poliisihallituksen kanteessa tultaneen vaatimaan myös 'vastarintaliikkeen' ylläpitämän verkkokaupan sulkemista.

Poliisihallituksen toimenpiteestä uutisoi Savon Sanomat.

Wikipedia Demlasta.

Wikipedia: Helge Rontu.

Wikipedia: Markku Fredman.

Wikipedia: Arne Treholt.

http://www.nykysuomi.com/index.php/2016/12/09/vastarintaliikkeen-pvln-kielto-etenee-sanoi-supon-edustaja/

https://nykysuomi.com/janne-rysky-riihelainen-menetti-kaikki-tyot-uskottavuus-propagandistina-meni/

Näkökulma

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

https://nykysuomi.com/lukijan-kynasta-riihelaiset-ja-muut-maalittajat-ovat-joko-ex-narkkareita-tai-sarjaepaonnistujia/

Näkökulma

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

https://nykysuomi.com/kirja-arvostelu-jessikka-aro-putinin-usa/

Näkökulma

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

https://nykysuomi.com/maalittaminen-ja-vaaran-tiedon-agitaattorit-uhkaavat-ihmisten-turvallisuutta/

Näkökulma

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/