https://nykysuomi.com/suomi-bilderberg-kokouksessa-wahlroos-berner/
Tänään (01.06.) alkaneeseen Bilderberg-kokoukseen osallistuvat Suomesta pankkiiri Björn Wahlroos ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Edellinen muistetaan v.1991 pankkikriisin hyötyjänä, jälkimmäinen monia epäsuosittuja ratkaisuja tehneenä ministerinä Juha Sipilän hallituksessa.
Asian uutisoi Iltasanomat 01.06.2017.
https://nykysuomi.com/janne-rysky-riihelainen-menetti-kaikki-tyot-uskottavuus-propagandistina-meni/
On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.
Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.
Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.
Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?
Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.
Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.
Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.
Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.
Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.
https://nykysuomi.com/lukijan-kynasta-riihelaiset-ja-muut-maalittajat-ovat-joko-ex-narkkareita-tai-sarjaepaonnistujia/
Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.
Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.
Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.
Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.
On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.
https://nykysuomi.com/kirja-arvostelu-jessikka-aro-putinin-usa/
Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.
Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.
Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.
Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.
Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.
Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.
https://nykysuomi.com/maalittaminen-ja-vaaran-tiedon-agitaattorit-uhkaavat-ihmisten-turvallisuutta/
Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.
Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.
Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.
Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.
Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.
Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.
Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?
Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.
Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.
Bildenberg Jääskeläinen potkittiin Ylestä pois ja bildenberg Ollilan paikannus meni toistaiseksi vituralleen, onko liikenne- ja viestintäministeri pikakansalainen Anne Berner saamassa moitteita vai uusia toimintaohjeita Suomen kansan kusetukseen…
Bilderberg-Kivinen jätettiin Yleen johtamaan Bilderberg-agendan mukaista suomalaisen kansallivaltiomme tuhoamiseen tähtäävää monikulttuuri-propagandaa sekä perinteisen perheinstituution hävittämiseksi homotus-, lesbotus-, transsukupuoli-, sukupuolettomuus- ja muuta vastaavaa PERVERSIO-aivopesua. Tähän tehtävään soveltuvat erityisen hyvin Tampereen punayliopistosta aikonaan valmistuneet taistolaiskommunisti-toimittajat, kansanviholliset, jotka ovat erikoistuneet kommunistisen Frankfurt-koulukunnan yhteiskunnan mädättämällä-rappeuttamis-oppeihin, kaunistellen sanottuna kulttuurimarxismiin.
Vallankahvassa olevat maanpetturit ovat onnistuneet saamaan Ylen tehtävien määrittelyyn monikulttuurin edistämisen – suomalaisen kansallisvaltiomme ja kantasuomalaisten tuhoamiseksi, Kalergi-suunnitelman mukaisesti.
Wahlroos on kuin Roope Ankka. Samanlainen rahan himo vanhalla pierulla keinoja kaihtamatta ja mikään ei todellakaan riitä.
Berner on taas kuin hevonen. Järjen juoksukin samalla tasolla ainakin maan ja kansakunnan asioiden hoidossa.
Eli Suomen edustajat Bildenbergissä ovat Roope Ankka ja hevonen.
Stubb toi sieltä hallintarekisteripetoksen. Mitähän kivaa nämä kyseiset valkokaulusrikolliset sieltä tuo?
Lauri Kivinen on sitä paitsi ainakin aikaisemmin kuulunut Trilateraaliseen komissioon, joka on ihmiskunnan arkkivihollisiin kuuluvan Rockefellerin perustama. Rockefeller kuuluu myös Bilderberg-sisäpiiriin kuten samoin ihmiskunnan arkkiviholliset, Uuden Maailmanjärjestyksen pääarkkitehtinä pidetty sotarikollinen H.Kissinger ja kasaarijuutalainen johtava sionisti Rotschild, joka hallitsee läntistä velkahuijaus-rahajärjestelmää – johon Suomikin on euron kautta kytketty.
Em. ihmiskunnan arkkiviholliset Bilderberg-sisäpiiriläisinä otaksuttavasti kuuluvat ohjeistuksen antajiin kokousten ns. vieraileville osallistujille kuten seuraavassa kokouksessa esim. Bernerille ja Wahlroosille.
Aikaisemmissa Bilderberg-kokouksissa on ohjeistusta käynyt kuulemassa huomattava joukko myös suomalaisia politiikan, talouden ja median johtavia edustajia, esim. jo manan majoille mennyt Aatos Erkko ja joukko HS:n eli Brysselin Pravdan päätoimittaja – joten ei ole ihmettelemistä lehden taukoamatta suoltamassa suomalaisvihamielisessä, kulttuurimarxistisessa monikulttuuri- ym. mädätyspropagandassa.
Näin ollen ei myöskään ole ihmettelemistä esim., että rikollisten vallanpitäjiemme toimesta suurin osa kansallisomaisuudestamme on ryöstetty mm. dumppaamalla kansainvälisille keinottelijoille. Kannattaa lukea tutkivajournalisti Seppo Konttisen kirja ”Kansallisomaisuuden ryöstö”.
Tähän samaan ryöstösarjaan olisi Bernerin liikenneuudistus toteutuessaan kuulunut ja siihen tulee kuulumaan veroparatiisi-yhtiöitetty Perskeko-sote.
Salalittoteoreetikoille nauretaa.
EI OLE mitään Kalergi-suunnitelmaa, se on vain foliohattujen keksimää tuubaa.
VAAN KUKA SELITTÄÄ MIKSI MAAILMA KEHITTYY JUURI TÄMÄN MÄDÄN SUUNNITELMAN MUKAAN? Eihän sitä ole olemassa….