Pohjoismaiset saagat tiesivät kertoa Suomen valtakunnasta ja sen kuninkaista, jotka mm. valloittivat Skandinavian niemimaan atlanninpuoleisen rannikon, ja perustivat sinne valtion, joka nimettiin valloittajansa, suomalaisten kuninkaanpojan Norrin, mukaan Norjaksi, kuten Snorri Sturluson kertoo Fundinn Noregr-saagassa. Suomalainen kouluhistoria ei kerro tätä, eikä paljon muutakaan. Koska jokainen Suomessa kouluja käynyt lienee joutunut kuulemaan ainakin 1000 kertaa opettajan selittävän, että "Suomessa ei ollut mitään sivistystä ennen ruotsalaisten tuloa" tms., on paikallaan korjata pahimpia historian vääristelyjä.

Vanhat historioitsijat mainitsivat Suomen yleensä valtakuntana, mutta 1600-luvun jälkeen tapahtui Ruotsista alkaen muutos. Historiaa alettiin kirjoittaa uudelleen sen hetken valtapoliittisten tarpeiden mukaiseksi. Ruotsi oli suurvalta-aikanaan haukannut liian ison kakun, ja epärealistisista rajoista kiinnipitämisestä joutui maksamaan muuta valtakuntaa enemmän sen itäisin osa, silloinen Suomen Suuriruhtinaskunta.

Kun samanaikaisesti suomalaisen virkakunnan ja aatelin etenemismahdollisuudet olivat heikenneet jopa täkäläisessä hallinnossa, Suomen sivistyneistössä alkoi liikkua ajatuksia, jotka myöhemmin toteutuivat mm. Anjalan liiton asettumisessa vain Ruotsia hyödyttävää sotimista vastaan, ja mm. Sprengtportenin siirtymiseen Katariina Suuren palvelukseen pohjustamaan omaa uraansa, ja mahdollisesti myös Suomen tulevaa asemaa osana Romanovien keisarikuntaa. Aikaisemmin harmittomat historialliset faktat olivatkin nyt kuumaa tavaraa. Historiankäsityksen muuttumisesta kertoo seuraava taulukko.

v. 1154 j.a.a.	Arabialainen historioitsija ja tiedemies Al Idrisi kertoo Suomen kuninkaalla olevan omistuksia Norjassa.
v. 1187 j.a.a.	Ruotsalaisen kronikan mukaan karjalaiset valloittavat Ruotsin pääkaupungin ja tuhoavat sen.
noin 1200 j.a.a. ;	Tanskalainen historioitsija Saxo Grammaticus kertoo Suomen kuninkaista.
1220 j.a.a.	Islantilainen piispa, runoilija ja historiankirjoittaja Snorri Sturluson kirjoittaa Ynglinga-saagan. Suomen ja Ruotsin hallitsijasukujen avioliittoja ja sotia käsitellään.
1230 j.a.a.	Orkneyinga-saagan johdannossa Fundinn Noregrissa kerrotaan Suomen ja Kainuun kuninkaista, ja näiden suorittamasta Norjan valloituksesta. Saagan mukaan Ruotsin, Norjan, Orkneysaarten, Normandian ja Englannin hallitsijasuvut polveutuvat em. suomalaisista kuninkaista.
1320 - 1340 j.a.a.	Eerikin kronikka, eli nykyisen kouluhistorian tunnustama tarina "ristiretkistä" Suomeen, sepitetään.
1340 -luku j.a.a.	Lyypekin kaupunginkronikka mainitsee Birger Jaarlin liittäneen Suomen Ruotsin valtakuntaan.
1362 j.a.a.	Ruotsin "Itämaan", eli Suomen ja Karjalan, laamanni saa oikeuden osallistua kuninkaan vaaliin. Suomesta tulee täysivaltainen osa Svean valtakuntaa.
1438 j.a.a.	Vesilahtelainen suurtalonpoika Daavid julistautuu Suomen kuninkaaksi ja asettuu vaarallisen talonpoikaiskapinan johtoon. Kapina kukistuu.
1548 j.a.a.	Mikael Agricola kirjoittaa Uuden Testamentin esipuheen, jossa esitetään fiktiivinen tarina "ristiretkistä" Suomeen.
1554 j.a.a.	Katolisena Ruotsista karkoitetun Johannes Magnuksen historiateos ilmestyy Roomassa. Suomi esitetään muinaisena kuningaskuntana.
1555 j.a.a.	Olaus Magnuksen tunnettu "Pohjoisten Kansojen Historia" ilmestyy. Suomi mainitaan vanhana kuningaskuntana.
1598 - 1599 j.a.a.	Suomen aateli ja linnojen isännät sotivat kuningas Sigimundin puolella Kaarle herttuaa vastaan Ruotsin sisällissodassa, -mm. sotaretki Uplantiin ja Tukholmaan. Kaarlen voitettua Suomen aatelistolle ja papistolle koittaa kovat ajat. Määrätietoinen ruotsalaistaminen alkaa.
1616 - 1639 j.a.a.	Historiankirjoittaja Johannes Messenius viettää poliittisista syistä aikaansa vankina Kajaanin linnassa, jossa hän kirjoittaa historiateostaan. Suomi mainitaan vanhana kuningaskuntana.
1650 j.a.a.	Mikael Wexionius esittää historiankirjassaan Suomen vanhana kuningaskuntana.
1670 -luku j.a.a.	"Tuntemattoman tekijän Suomen kronikka" luettelee Suomen muinaiset kuninkaat.
1700 j.a.a.	Daniel Jusleniuksen "Vanha ja Uusi Turku", jossa Suomi esitetään muinaisena kuningaskuntana.
1700 -1705 j.a.a.	Johannes Messeniuksen Scondia Illustrata painetaan. Suomen kuninkaita käsitellään perusteellisesti.
1728 j.a.a.	Tuntemattoman tekijän Suomen kronikka ilmestyy julkaisussa Swedische Bibliothek.
1742 j.a.a.	Keisarinna Elisabethin poliittinen veto, manifesti Suomen itsenäisyydestä, aiheuttaa vipinää: "Hattujen sodan" takia venäläisten miehittämässä Suomessa kokoontuvat maapäivät Turkuun valitsemaan Suomelle kuningasta. Valituksi tulee myöhemmin tsaarina ollut, Pietari III, senhetkinen kruunperijä. Venäläiset vetäytyvät pois hankkeesta, ja tekevät rauhan Ruotsin kanssa 1743.
1768 j.a.a.	Historiantutkija Tatishtsev kertoo Suomen kuninkaista Venäläisessä Historiassaan.
1769 j.a.a.	Sven Bringin kirjoittama Svea Rikes Historia ilmestyy. Suomi on edelleen muinainen kuningaskunta. Kirjasta otetaan uusia painoksia 1778, 1784 ja 1790.
1771 j.a.a.	Norjalainen Gerhard Schöning kritisoi historioitsijoiden käsitystä Suomen kuninkaista teoksessaan Allgemeine Nordische Gesichte.
1772 j.a.a.	Ruotsalainen Johan Ihre vastustaa kiivaasti käsitystä Suomen muinaisista kuninkaista. Ihre tuntee saagat, mutta väittää että ne ovat pötyä. Ruotsin muinais-kuninkaiden kohdalla hän ei kyseenalaista saaga-lähteitä, kuten eivät hänen seuraajansakaan.
1774 j.a.a.	Billmark julkaisee J.Messeniuksen "Suomen Riimikronikan", jossa siis kerrotaan Suomen kuninkaista.
1783 -1884 j.a.a.	Venäjän keisarinna Katariina Suuri julkaisee kirjoituksen Venäjän historiasta, jossa hän pitää Venäjän perustajana pidettyä Rurikia suomalaisena kuninkaanpoikana. Teos julkaistaan saksaksi 1786.
1784 - 1800 j.a.a.	Henrik Gabriel Porthán julkaisee Paavali Juustenin Suomen piispainkronikan kommentoituna. Porthán kiistää suomalaisten omien hallisijoiden olemassaolon ja Suomen itsenäisen hallinnon ennen ruotsalaisten tuloa. Porthánin perustelut ovat kestämättömiä. Hän mm. väittää ettei Suomessa ei voinut olla kuninkaita, koska täällä ei ollut linnavuoriakaan. Hyökkäilyn ymmärtää, sillä samoihin aikoihin Sprengtporten esitteli Venäjällä suunnitelmaa itsenäisestä Suomesta.
1789 j.a.a.	Kr.Gananderin Mythologia Fennica. Suomi esitetään vanhana kuningaskuntana.
1792 j.a.a.	Historian professori Billmark vastustaa Suomen kuninkaiden olemassaoloa.
Nykyaika	Suomalaisten muinaiset valtiomuodostumat ja hallitsijat salataan edelleen huolellisesti sanomalehti-tason yleissivistyksessä ja kouluopetuksessa osana suomalaisen identiteetin hämärtämistä. 70-luvulta alkaen tilanne on entisestään huonontunut.

Suomen suomalaisista kuninkaista on jäänyt muitakin merkkejä, kuin historioitsijoiden maininnat. Kuvissa esiintyvät länsisuomalaiset mitalit ovat olleet hallitsijan lähimmilleen antamia suosion ja vallan merkkejä. Tapa kopioitiin tänne Bysantista, jonka kanssa oltiin paljon tekemisissä edellisen vuosituhannen vaihteen aikoihin.

Virallisesti ko. esineet tulkitaan "bysanttilaisten rahojen kopioiksi". Jos kuninkaat ovat eläneet, heidät on myös haudattu. Euran Pappilanmäen komeimpia kumpuja kansa on nimittänyt perinteisesti "kuningashaudoiksi". RKP:n hallitsema Museovirasto ei ole toistaiseksi antanut lupaa näiden kumpujen tutkimiseen, vaikka ko. tontti on lunastettu Museovirastolle jo vuosikymmeniä sitten.

Suomen kuningaskunnan on täytynyt jättää jälkiä myös kansanrunouteen ja kronikoihin sekä meillä että muualla. Anglosaksien, eli nykyisten englantilaisten vanhin anglosaksinkielinen kirjallinen muistomerkki, Exeter-book 600-luvulta AD, toteaa täsmällisesti: "Caelic weold finnum". "Caelic (=Kaleva) hallitsi suomalaisia". Suomalaiset ja heidän hallitsijansa olivat siis varhaiskeskiajan englantilaisille tuttuja päivänpolitiikan hahmoja, aivan kuin Jeltsinit ja Clintonit tämänpäivän ihmisille, ja heidän tekemisistään kerrottiin juttuja sen ajan pubeissa, jos niitä oli. Kronikkoihin ei yleensä kirjata sellaisia tapahtumia tai henkilöitä, joita aikalaiset eivät pitäneet tärkeinä.

Suomalainen vanha kansanrunous tuntee henkilön nimeltä Ikutiera Nieran poika. Orkeyinga-saagan I luvussa, Fundinn Noregrissä mainittu kuningas Thorre on sama kuin suomalaisen kalevalamittaisen runouden Tiera. Kuningas Snaer samassa lähteessä onNiera.

Aude Rikas, joka myös esiintyy saagoihin pohjautuvassa sukutaulussa, on Ahti?, sillä:

"Armas Haahti(=Ahti), Saaren vanhin, Saaren kuuluisa kuningas, lähti pikkuissa sotahan, pikkuissa perän pitohon, lassa laivan vanhimmaksi.

Ahti aina arvelevi, rahojansa raksuttavi, helkyttävi hopeitansa;kaksin päivin, kolmin päivin rahat raksui pöydän päällä, helkkyi Huotolan (=Luotolan, ts. Ahvenanmaan) hopeat.

Hoi on Ahti veijoseni, muistatko kuin sotia käimme, kuin ennen hyvin elimme: sata päätä tappelimme, tuhat päätä turmelimme (=Ahvenanmaan ja Birkan hävitys ja ryöstö n.975 j.a.a.?).

Ennen Ahti maita uupu, kuin Sampsa siemeniä.

Ahtilla on siis rahaa ja maita aina vertauskuvallisuuteen asti. Ahtin voisi näin olettaa Suomen kuninkaaksi 900-luvun lopulta, jolloin hänen valtapiiriinsä kuului niin muinainen Suomi, Kainuu ja Karjala kuin Ahvenanmaakin, siis koko Fennoskandian "Fennia" Jäämeren Maalangenilta Nevalle ja Syvärille, Ahvenanmereltä Vienanmerelle, Bjuröklubbenilta (Skellefteåsta) Kuolan perukoille.(Siteerattu Martti Linnalta).

Bjuröklubbenin niemi on ollut Ruotsin (Helsinglandin) pohjoisraja, joka myös tunnettiin "ryssän rajana".  Suomen puolelkla rajapyykki oli Pyhäjoen Hanhikivi. Rajalinja jatkui Pohjanlahden toisella puolella Pähkinäsaaren rauhan rajajokena tunnettua Peta-ojaa pitkin, niin että karjalaisten liikenneväylänä käyttämä Pyhäjoki jäi rajan pohjois/itä-puolelle. Pähkinäsaaren rauhassa lienee vahvistettu Svean valtakunnan ja Novgorodin tasavallan väliseksi etupiirirajaksi Suomen puolella vanha Kainuun, myöhemmin Karjalan, ja (Länsi-)Suomen rajalinja. "Ryssänraja" -nimitys on perua siltä ajalta, jolloin Karjala oli perinyt Muinais-Kainuun valtakunnalta Kemijoen ja siitä etelään olevat Pohjanmaan jokivarret, "Seitsemän kymen Karjalan".

Meille siis kerrotaan Suomen historiasta sellaista, mitä ei ole tapahtunut, ja toisaalta vaietaan melkein kaikesta suomalaisten tekemisistä mitkä eivät sovi viralliseen svekomaaniseen historiantulkintaan. Herääkin kysymys, miksi tämä kalabaliikki satojen tai tuhansien vuosien takaisista asioista. Yksilön käsitys oman etnisen ryhmänsä menneisyydestä ja roolista kansojen joukossa on kuitenkin merkittävä hänelle itselleen. Se millaiseen joukkoon tiedät kuuluvasi, vaikuttaa suoraan siihen millainen kuva Sinulla on omista mahdollisuuksistasi, ja joko lujittaa tai heikentää Sinun itsetuntoasi.

Edellä kerrotut historian Suomi-kuvan vaiheet osoittavat, että suomalaisten aktiivisesta ja itsenäisestä roolista kansana alettiin vaieta ja tietoja suomalaisesta kulttuurista jne. pois-selittää samoihin aikoohin kun Suomen ja Ruotsin edut alkoivat mennä ristiin. Suomalaisten kuuliaisuutta kruunulle varmistettiin valehtelemalla historiaa. Tämänhetkisessä historian väärentämisessä ja pimittämisessä on kysymys samasta asiasta. Meidän ei haluta olevan terveesti ylpeitä omasta etnisestä taustastamme, eikä meille haluta suoda mitään positiivisia yhteisiä kokemuksia suomalaisina.

Suomalaisten historia ennen v. 1250 on vaiettu olemattomiin, legendaa "Erik-kuninkaasta Henrik-piispasta" kerrotaan totena, nykyisten geenitutkimusten tulokset suomalaisten eurooppalaisesta geeni-yhteydestä tulkitaan svekomaanien mieliksi käsittämättömällä tavalla, ja selviytymisemme 2. maailmansodasta itsenäisinä tuntuu edelleen olevan häpeän eikä tyytyväisyyden aihe. Ainoat "suomalaiset" asiat, joista voimme olla ylpeitä ilman että "mediavoimat" saavat näppylöitä naamaansa, ovat Kekkonen, Tom of Finland ja VAMPIRA. Kun emme kuitenkaan voi muuttaa syntyperäämme muuksi, lienee siis perusteltua muodostaa itse oma käsityksensä siitä mitä suomalaisuus on ollut tai on.  

Alkuperäinen kirjoitus.

http://www.nykysuomi.com/index.php/2016/09/17/suomen-muinaiset-kuninkaat-saagojen-mukaan/