Suomalais-ugrilaiset ovat aiemmin asuneet paljon laajemmalla alueella, kuin nyt, ja parisentuhatta vuotta sitten täällä pohjolan perillä ei muita ollutkaan. Tämä seikka on kouluopetuksessa yleensä jätetty kertomatta, jostain syystä.
Mitä tarkoittaa *identiteetti*, sitä ei yleensä yksilö ymmärrä ellei sitä yritetä häneltä hämärtää, eikä aina silloinkaan. Neuvostomiehityksen aikana virolaiset huomasivat, että yleiseen puheenparteen oli tullut uusi sana: "Vironmaalainen." Se oli korvaamassa yleisessä kielenkäytössä totuttua *virolainen* -käsitettä: Virolaisesta puhuttaessa tarkoitettiin asuinpaikan lisäksi etniteettiä. Sehän ei sopinut, kun vallanpitäjät halusivat hämärtää kansallistunteen.
Vironmaalainen oli kuka tahansa joka oli saanut asuinpaikan Viron SNT:n alueelta. Silloin ei vielä rohjettu väittää virolaiseksi Kasahkstanissa syntynyttä, kuten tänään jokainen Suomen sosiaaliturvaa luukuttava on "suomalainen". Ilmiö on siis tuttu jo neukuista, vaikka tänään sitä toteutetaan röyhkeämmin.
Hallinto, jolla on pahoja aikeita kansaa kohtaan, yrittää yleensä hävittää kansallistunteen ja kansallisen t. etnisen identiteetin. Neuvostoliitto ja "EUvostoliitto" eivät tässä suhteessa poikenneet toisistaan. Neukuilla ei vain ollut rajattomia ihmisreservejä käytössään, ja Baltian venäläistäminen hyytyi viimekädessä siihen, että bolsuilta loppuivat Viroon, Latviaan ja Liettuaan siirrettävät ihmiset. Neuvostoimperiumissa oli mielenkiintoisempiakin paikkoja joihin muuttaa.
Afroamerikkaisten plantaashi-orja -menneisyyttä ja juuria Afrikassa sivunnut "Roots"-elokuva tuli vahingossa legitimisoineeksi omien juurten etsinnän myös muille kuin Hollwoodin tarkoittamille. Eräs ensimmäisiä paikkoja, joissa nuorempi populaarikulttuuria paljon käyttävä sukupolvi huomasi, että "hei meilläkin on juuret!", oli eteläinen Ranska.
Havainnolla oli monia seurauksia. Ranskan eteläosissa puhuttuja murteita on välillä tarkasteltu omina kielinäkin. Oksitaania on jopa pidetty katalaaniin lähemmin kuin kirja-ranskaan liittyvänä kielimuotona. No, 1980-luvun nuoret ovat useinkaan olleet oppineet alueensa kieltä. Koulukieli koko Ranskassa on pohjosmurteisiin perustuva kirjakieli, ja monessa kodissa ei lapsille puhuttu omaa kieltä oksitaania, koska se koettiin sosiaalisesti leimaavaksi ja sivistymättömyyden merkiksi. Samaa ilmiötä oli ollut moninpaikoin myös Neuvostoliitossa, mutta siellä vähemmistöt olivat joutuneet pelkäämään syrjintää pahempiakin asioita.
Isovanhemmat puhuivat oksitaania, lapsenlapsensa olisivat halunneet mutta eivät osanneet. Nämä nuoret olivat hyvin vihaisia: Heiltä oli riistetty identiteetti.
Tänään oksitaani voi jo hyvin, muutamissa kouluissa se on jo opetuskieli, eikä oksitaanin puhujia enää syrjitä. Katoamassaolleen kansallisen identiteetin etsintä oli löydetty nyt yleisemminkin, eikä sitä voitu enää piilottaa. Katalaanit, bretonit, cymrit, skotit, .. Euroopan unohdetut ja valtiollisissa kouluissa omista kielistään vierottumassa olevat pikkukansat alkoivat heräillä. Tämä trendi on jo aiheuttanut poliittisia muutoksia.
Neuvostoliiton hajoaminen vauhditti kansallista renesanssia, paitsi itsenäisyytensä palauttaneissa maissa, myös Venäjän sisään jääneissä vähemmistöissä. Nykyiset kylmät virtaukset ovat tuoneet kansallisen sorron sinne takaisin.
Motiivit sulauttaa pois kansallisia vähemmistöjä voivat olla monenlaisia. Joskus siihen riittää suurille kansoille tyypillinen pöyhkeys, ja ylisuuri kiinnostus keskushallintojen vahvistamiseen. Tämä tendenssi on kuitenkin vahingollinen niille ihmisille, joilta halutaan riistä heidän perintönsä: Assimiloituneina johonkin kansaan johon eivät ole syntyneet, he ovat lopullisesti toisen luokan ranskalaisia tai venäläisiä. Ei kukaan sellaista halua.
Suomessa meillä on sisäinen ongelma ruotsinmielisistä ja vasemmistolaisista, joille suomalaiskansallisuus on jonkinlaisen atavistisen vihan kohde. Toki tätä ei missään tapauksessa pidä yleistää, mutta instituutioiden puitteissa se pitää paikkansa. Eero Kuussaaren julkaisut, joista otsikkokuvan karttakin on peräisin, ovat olleet Helsingin yliopistossa siteerauskiellossa v.1944 jälkeen.
Erityisen paha asia suomalaisille kerrottavaksi on suomen suvun ikiaikaisuus näillä mailla, ja muiden oleminen myöhäisempiä tulokkaita. Kansainvaellukset Rooman romahdettua toivat germaaneja Britanniaankin, mutta eivät Suomen lähialueille. Slaavien ekspansio Puolan ja Valkovenäjän seuduilta pohjoiseen on myös hyvin tunnettu ja ajoitettu ilmiö: Ensimmäisellä vuosituhannella jKr.
Metsän ja aron raja, joka oikealla olevassa kartassa on merkitty vihreällä katkoviivalla, oli suomensukuisten eteläraja. Pohjoisrajana oli Jäämeri. Suomalaiset ja suomensukuiset ovat tämän alueen tuote: Ihmisryhmät, joita oli asettunut tälle alueelle jääkauden jälkeen, kehittyivät täällä suomalais-ugrilaiseksi etniteetiksi. Me emme tulleet tänne mistään. Me olemme niitä, jotka "aina" ovat olleet täällä.
Me olemme siis viimeiset siitä väestöstä joka asutti pohjoisen osan Eurooppaa jääkauden loppuessa ja maan vapautuessa mannerjäästä.
Vuosituhansien aikana suurempi väestönkasvu ja levottomat olot ovat ajaneet muita kansoja meidän maillemme. Nyt meitä on vain saarekkeina siellä-täällä, eikä ole enää paikkaa mihin perääntyä.
Suomalaiset, -laajasti käsittäen, ottivat viljelykseen ja kiinteään asutukseen nämä maat. Jossain keskisellä Volgalla meidän kielisukulaisemme omaksuivat etelästä tavan muokata maita pelloiksi ja elää viljelyn tuotteista. Siellä he kehittivät uudesta elinkeinosta pohjoisiin oloihin sopivan version, ja levittivät sen eteenpäin aina Ruijan rannikkoa myöten. Samalla he levittäytyivät sinne itsekin.
Keksintö, joka mahdollisti maanviljelyn pohjoisessa ja mannerilmaston oloissa, oli riihi. (kuva oikealla Olaus Magnukselta). Eteläiset ja läntiset viljelijät saattoivat odottaa viljan kypsymistä pelloilla ennen puimista, me emme.
Suomensuku siis asutti Euroopan pohjoisen nurkkauksen osaamisellaan, selviämällä oloissa joissa muut eivät. Tästä meille on jäänyt jotakin? Suomi, jonka tänne rakensimme, on maailman pohjoisin hyvinvointivaltio. Muiden valtioiden taloudellinen painopiste oli etelämpänä, Suomen-leveysasteella oli vain muiden periferioita. Ennen kuin oma eliitti alkoi ryöstää kansantaloutta, olimme ilman mainittavaa valtionvelkaa: Sen mitä meillä oli, olimme rakentaneet omin varoin ja omalla työllä.
1900-luvun loppupuolella useat suomalaiset tuotteet olivat alansa 'tuotejohtajia', niitä pidettiin parhaina ja muut pyrkivät samaan. Suomessa oli vakaat olot, hyvin hoidettu infra, korkeasti koututettu väestö ja vakaa yhteiskuntarauha. Nyt kaikkea tätä ollaan viemässä meiltä.
Suomalaisilla on myös yksi ominaisuus, jonka muutkin ovat huomanneet: Tiukan paikan tullen suomalaiset laittavat hanttiin. Olisko jo aika tehdä se taas?
Kansallisuus ei ole sosiaalinen konstruktio, vaikka niin meille -vississä tarkoituksessa- väitetään. Etniteetti kulkee jokaisen mukana, ja tulee sukupolvien takaa. Miksi sitten emme identifioituisi suomalaisuuteemme, ja ottaisi selvää siitä, mitä se on? 
UGRIEN LAULU
Heikki Nurmio, säv. Väinö Pesola)
Nouse, ugri, ja Inmar auta,
sammalta kasvavi Perman hauta. Nouse!
Volgalta kohden Valkoista merta
ugri on sorrettu, vuotanut verta. Nouse!
Mordvan kantelon kaiku on laannut,
kauan on Merja jo mannussa maannut. Nouse!
Jäämeren yön oomme värjyvä vahti,
kaiken vienyt on vierahan mahti. Nouse!(x5)
Vaan niin totta kuin oikeus voittaa,
heimoni huomen kerran se koittaa.
Meidän on Eesti ja Inkerin ranta,
virroilta Vienan ugrin on kanta. Nouse!
Veljeimme liedet leimuavaiset,
ugrin on verta miehet ja naiset. Nouse!
Korpien yöstä me nousemme kerran,
kasvaa voimamme kymmenen verran. Nouse!
Sieltäpä ahdistuksien alta
päivään pyrkivi Ugrien valta. Nouse! (x5)
Kansako vain yön häipyvän haamun?
Ei, vaan sankarit taiston ja aamun!
Magyarin maine ja Perman tunto
poljetun oikeus, nousevan kunto, Nouse!
Suomen sankarihautojen rusko,
aamun palvojan raikas usko. Nouse!
Niistä on kasvava voimamme ylhä,
talven taittaja, mahtimme jylhä. Nouse!
Pohja on meidän, sen vilu, sen halla,
paikan me tahdomme auringon alla. Nouse!(x5)
Inmar auttaos ugreja voittoon,
kaunis on uskomme aamumme koittoon!
Wilho Siukonen: "Nuorten laulukirja",
Kouluhallituksen hyväksymä 1941.
http://www.nykysuomi.com/index.php/2016/09/07/maanviljely-alkoi-suomessa-aiemmin-kuin-ruotsissa/
